Edellisessä kämpässäni oli joku kolkuttelija. Yleensä se tuli, jos yritti keskittyä johonkin juttuun esim. lukemiseen tai maalaamiseen. Se kolkutteli ympäriinsä välillä ihan lähelläkin. Yleensä ääni kuului keittiöstä. Tai ikäänkuin keittiön seinän takaa, missä ei kylläkään enään ollut huoneistoja. Kerran yritin sanoa sille jotain, en edes ääneen, niin samalla hetkellä se kaatoi eteisestä välioven nurkkaan nojanneen ranteenpaksuisen oksan pätkän oven karmin yli. On mahdotonta, että se olisi kaatunut itsekseen. Tuohon oksaan liittyi vielä sellainen juttu, että olin yrittänyt tehdä oksasta ns. taikakalun, jolla saisin sen pidettyä poissa sisältä. Ei oikein toiminut.
Ilmiöllä on kaksi muutakin todistajaa. Tyttöystäväni joka oli kylässä aika usein. Se oli aika uhmakas sillä, se reagoi usein puheeseen kolauttamalla välittömästi. Jos sitä yritti käskeä olemaan hiljaa, se vain yltyi ja vastasi joka käskyyn kolkuttelemalla siellä täällä. Myös ikkunan takaa kuului usein askelia hiekalta. Eräänä iltana kun istuimme iltaa ystäväni kanssa, kuului ikkunan takaa aivan vierestämme (minulla oli pöytä ikkunan vieressä) todella omituinen ääni. Se kuulosti siltä kuin se olisi tullut kurkusta. Vähän ehkä eläimelliseltä. Semmoinen omituinen suht pitkä murahduksen, karjaisun ja ölinän sekoitus. Teki mieli avata rullaverho, mutta oli sen verran kankeana siinä ettei sisu riittänyt. Että semmosta.

Vastaukset 4
Vanhimmat
"Eräänä iltana kun istuimme iltaa ystäväni kanssa, kuului ikkunan takaa aivan vierestämme (minulla oli pöytä ikkunan vieressä) todella omituinen ääni. Se kuulosti siltä kuin se olisi tullut kurkusta. Vähän ehkä eläimelliseltä. Semmoinen omituinen suht pitkä murahduksen, karjaisun ja ölinän sekoitus."
Olipa mielenkiintoista luettavaa - ja varsinkin tuo tähän lainaamani kohta! Olen nimittäin itse kuullut n. 15 vuotta sitten samanlaisen äänen. Kuulin sen vanhempieni kotitalon kodinhoitohuoneessa ja sen kuuli lisäkseni äitini sekä silloinen kissamme, joka sai aikamoisen sätkyn ja pinkaisi viivana makuuhuoneen sängyn alle. Ääni oli todellakin sellainen, että sen kuullessaan ihminen varmasti pelästyy. Sellainen karjaisun ja matalan murinan risteytys. Ja kissamme se ei todellakaan ollut, tämä kun istui kaikessa rauhassa lattialla kunnes ääni pöllähti eetteriin.
Näin jälkeenpäin asioita enemmän tutkineena uskallan väittää sen olleen yhdistelmä tallennettua leijonan ja jonkun toisen petoeläimen karjaisuita jotka tämän maailman piilossa luimistelevat olennot toistivat pelottelumielessä omasta "iPOD"-soittimestaan.
tai jokin iso petoeälin siitä ihan ekana tulikin mieleen, mutta siinä oli sellaisia vivahteita, jotka eivät sovi petoeläimeen.
Jos se olikii vaan naapuri?
Onpa kummallista, myös me kuulimme mieheni kanssa yhtenä iltana juuri tuollaisen kuvaamasi äänen! Vähän kuin leijonan tai muun ison kissapedon karjaisu, mutta ei "normaali" sellainen, vaan kamalampi. Piti oikein mennä ikkunasta vilkaisemaan ulos pimeään mikä ihme peto siellä lymyää. Mitään ei näkynyt. Ääni kuului kuin ulkoa mutta kuitenkin niin läheltä, että aivan ikkunan takana olisi pitänyt ääntelijän olla. Pihallemme ei kuitenkaan pääse niin vain, sillä sitä ympäröi korkea verkkoaita eikä porttia ole.