Miten saan

Vista
5332
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

....

Äänestä

koneen ja etsit sellaisen reijän, johon hiirestä tulevassa piuhassa oleva liitin sopii.

Jos kyseessä on USB sellainen litteä tiedäthän niin ei välttämättä tarvitse edes sammuttaa.

Jos kuitenkin on kyseessä langaton hiirulainen niin silloin pitääkin etsiskellä siitä tukiasemasta lähtevän johdon päässä olevan liittimen mentävään reikää.

Pitää huomata, että PS2 liitintä ei saa laittaa USB:hen sillä se vaatii lievää voimakkaampaa väkivaltaa eikä tietysti USB liitintä PS2:teen sillä sekään ei ilman kahden kilon asennusvasaraa onnistu saatikka vanhojen RS323 liittimien tunkeminen kumpaakaan edellä mainituista tai toisinpäin.

Eli on siis erittäin tähdellistä löytää oikeanlainen reikä mihin liitin vaivattomasti sopii ei kuitenkaan mitään niin suurta, että liitin menee liian vaivattomasti. Esimerkiksi tuulettinen aukkoihin ei saa liitintä työntää.

Sitten vaan konee uudestaan käyntiin, jos ei siis USB liitännäistä hiirtä kytkemällä ole jättänyt konetta sammuttamatta ja vôila hiiri on asennettu.

Äänestä

laskujeni mukaan LXXIX kerta kun aloittelija tiedustelee otsikossa, miten hän saisi.

Vastaan jälleen, että siisti olemus, kohteliaisuus, huomaavaisuus, sanavalmius, hyvä huumorintaju, kohtuullinen itsevarmuus ja miellyttävä tuoksu tekevät vaikutuksen vastakkaiseen sukupuoleen ja ennen pitkää johtavat saamiseen.

Äänestä
  • pääsee on uusi sananlasku

    Äänestä

Vai on vaikeasti selitetty?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hiiren asennettua kirjoitti:

Vista

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu