Media manipuloi ja

peloittelee.

Mielenkiintoista, miten media uutisoi erilaisia ampumatapauksia.

Kun 3 romania kuoli keskinäisessä välienselvittelyssä, niin Erkkomedia ei vahingossakaan kirjoittanut monissa medioissaan, että kyseessä olivat luvattomat aseet.

Jos kyseessä olisivat olleet luvalliset aseet, niin tätä asiaa korostetaan aina, näin saadaan taas luvallisia aseenhaltijoita mustamaalattua.

Nyt mm. Erkkomedia korosti tässä romanien ammuskelujutussa, että "kolme uhria sai surmansa, kun kahdella käsiaseella ammuskeltiin."

Tässä siis korostettiin KÄSIASEITA ja että ihankuin nämä aseet olisivat jotenkin itse tappaneeet nuo kolme ihmistä.

Varsinkaan Erkkomediassa ei muistettu mainita, että kyseessä olivat luvattomat käsiaseet.

Tämän ampumajutun jälkeen mediaan taas haastateltiin tätä kriminaalipsykologia, joka jo viime syksynä leimasi kaikki metsästystä harrastavat epänormaaleiksi.

Miten media antaa tuollaiselle "kriminaalipsykologin" henkilökohtaiselle mielipiteille palstatilaa?

Tässä on nyt kyseessä suunnitelma, että suomalaiset halutaan riisua aseita.

Takana ei ole vasemmisto, vaan pikemminkin oikeisto, tosin molemmilta puolita löytyy "hyödyllisiä idiootteja", jotka unelmoivat aseettomasta maailmasta, jossa rauha vallitsee.

Rauhaa kannatan minäkin, mutta niin kauan kun valtoilla on väkivaltakoneistot jotka on suunniteltu VAIN ihmisten tappamiseen, vertaa esim. nyt miten Israel tappaa ihmisiä Gazassa, uhreja jo 1000, eli kahdessa viikossa melkein 100 Kauhajoen tragedian verran ihmisuhreja.

Peloittava tulevaisuudenkuva, että vain valtion väkivaltakoneistolla olisi monopoli kaikkiin ampuma-aseisiin.
Näin on kaikissa diktatuureissa ja tyrannioissa ollut.

Ja eilen oli YLEn uutisissa, että "julkinen terveydenhuolto romahtaa?" uutinen.

Siis suomen hallitus antaa käytännössä terveydenhuoltopalvelujen romahtaa.

Turha on Vanhasen puhua "yhteisöllisyydestä" ym. tekopyhää höpinää, jos kuitenkin samalla yhteiskunnan terveyspalveluja kurjistetaan.

Miten helvetissä ne käsiaseet tai aseet yleensä on niin suuri ongelma?

Suomessa on aseita ollut ihmisillä parisataa vuotta, miten se nyt on tullut ongelmaksi?

15

694

    Vastaukset 15

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • luvattomien aseiden kanssa

      Eipä tuota aseiden luvallisuutta tai luvattomuutta ole vielä julkaistu. Voihan ne kansallispukuiset henkilöt olla vaikka miten innokkaita luolakoiramiehiä tai loukkupyytäjiä ja pyssyt ihan laillisia "lopetus pyssyjä". Onhan niitä kummallisempiakin harrastuksia kuten "tarkkuus ammunta", kuten tätä palstaa lukemalla olen saanut oppia.

      • tiedä!

        Poliisi tietää noin minuutissa, että onko jollain henkilöllä aseen hallussapitolupa vai ei, kun tiedetään henkilön nimi.

        Näiden romaanien henkilöllisyys tiedettiin varmaan viimeistään tunnin päästä, kun poliisit olivat ruumiit hakeneet.

        Ei ole ollut mainintaa, että ko. romaanien aseet olisivat olleet laillisia.


      • vaikuta!
        tiedä! kirjoitti:

        Poliisi tietää noin minuutissa, että onko jollain henkilöllä aseen hallussapitolupa vai ei, kun tiedetään henkilön nimi.

        Näiden romaanien henkilöllisyys tiedettiin varmaan viimeistään tunnin päästä, kun poliisit olivat ruumiit hakeneet.

        Ei ole ollut mainintaa, että ko. romaanien aseet olisivat olleet laillisia.

        Kummallista medialta tosiaan, varsinkin se, että yhtäkkiä joku todella outoja mielipiteitä omaava kriminaalipsykologi kelpaakin valtamedialle asiantuntijaksi aseasioissa.
        http://www.adressit.com/aseet


      • ruma sana

        Jos tummalla ei ole lupaa niin se johtuu RASISMIsta!


      • suuntaan tai toiseen
        tiedä! kirjoitti:

        Poliisi tietää noin minuutissa, että onko jollain henkilöllä aseen hallussapitolupa vai ei, kun tiedetään henkilön nimi.

        Näiden romaanien henkilöllisyys tiedettiin varmaan viimeistään tunnin päästä, kun poliisit olivat ruumiit hakeneet.

        Ei ole ollut mainintaa, että ko. romaanien aseet olisivat olleet laillisia.

        Kun ei mainittu, että aseet ovat laillisia, on johtopäätöksesi siis, että ne ovat laittomia?
        Tämä logiikka nyt ontuu.

        Oikea logiikka:
        Kun ei mainittu niin ei mainittu. Poliisilla oli syy olla kertomatta ja kertoo myöhemmin, miten sitten asia onkaan.


    • kehän sisältä

      Jos "erkko media" on puolueellinen niin missä on "totuus" ei kai maaseudun tulevaisuus?

    • Tapaus.
      • Meinaat

        Että surma on tehty asella?


    • YleMTVTaiJokuMuu

      On niin kivaa kusettaa tyhmiä kansalaisia. Mitäs uskotte. T. Tosi älykäs toimittaja.

    • mitäväliäkokoasialla

      Aloittaja taitaa olla varsinainen salaliittoteorioiden ihailija, sen verran villiä on taas päätelmät. Oikeasti on ihan se ja sama tuossa uutisoinnissa, onko ase sitä taikka tätä.
      Romaaneilla ei juuri tahdo laillisia aseita edes löytyä, jos olisi, niin siitä ihmeestä voisi kyllä kirjoittaakin, että oli ihan laillinen ase. Silti siitä ei voisi pidemmälle meneviä päätelmiä tehdä, ainakaan järkisyihin vedoten. Se olisi jo ihan uutinen itsessään, sen takia se olisi mainittukin.

      • tosihidas

        Aloittaja saattaa olla vainoharhainen, mutta sinä olet kyllä tosi hidasälyinen.
        Juttu on lähes kahdeksan vuotta vanha, joten oletko sen ajan miettinyt vastausta?


      • patakattilaakilkuttaa
        tosihidas kirjoitti:

        Aloittaja saattaa olla vainoharhainen, mutta sinä olet kyllä tosi hidasälyinen.
        Juttu on lähes kahdeksan vuotta vanha, joten oletko sen ajan miettinyt vastausta?

        Aloitus voi toki olla vanhakin, mutta minä vastasin edelliselle kirjoittajalle, joka on kirjoittanut ketjuun 25.11.2016.
        Sinun logiikalla myös itse kuulut hidasälyisiin, koska vastasit samaan ketjuun, vai mitä ?


    • Slow_motion

      Hidasälyiselle avaajalle pitäisi siis vääntää rautalangasta, että suurin osa väkivallantekoihin käytetyistä käsiaseista on laittomia. Lähes kaikki. Sillä e ole mitään merkitystä, minkäsävyinen käsi asetta pitelee ja nykii liipasimesta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuollut teini Kajaanissa

      Kuulemma sellaista huhua liikkeessä?
      Kajaani
      11
      2057
    2. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      167
      1098
    3. Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.

      Vaimon viesti on paljastanut totuuden.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      266
      1042
    4. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      79
      887
    5. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      84
      817
    6. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      63
      798
    7. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      22
      706
    8. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      69
      691
    9. Mitä sä haluat vanhus?

      🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      65
      671
    10. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      138
      667
    11. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      42
      619
    12. Mies, kumman ottaisit mieluummin

      176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
      Sinkut
      126
      615
    13. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      598
    14. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

      Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
      Ikävä
      46
      584
    15. Kauan mökötetään toisillemme?

      Loppuelämäkö? Vai oisko jo pussailutreffit?
      Ikävä
      52
      582
    16. Eikö olisi mukavaa

      Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
      Ikävä
      40
      554
    17. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      55
      548
    18. Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."

      Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y
      Tanssii tähtien kanssa
      21
      519
    19. Anteeksi mies

      En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
      Ikävä
      40
      513
    20. Kerro mies tarinasi

      Miksi kaikki meni niinkuin meni? Haluaisin vieläkin ymmärtää. Tuskin saan vastausta häneltä, koska etsin aavikolta juuri
      Ikävä
      20
      508
    Aihe