tää ei nyt suoranaisesti kuulu tähän kanariansaarten osuuteen. mutta kysyn kuitenkin hyviä vinkkejä tuohon lentämiseen. kertokaan hyviä vinkkejä lapselle ehkäisyksi lentokoneen nousujen ja laskujen aiheuttamaan korvakipuun. pelkkä jenkki ei oikein riitä. ei ole mukavaa, jos alkaa inhoamaan lentämistä korvakipujen takia jo nuorena. kuitenkin matkustelu on osa elämää ja lentokoneessa saa istua aina silloin tällöin.
korvasärky
koneessa
172284
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
voisit saada paremmin vinkkejä kohdasta: Matkailu / Lentäminen. Toivottavasti apu löytyy.
eli hlökunnalta voit nämä pyytää, ovat muovimukit, joissa siällä kostutettua, kuumaa pumpulia. Ne sitten laitetaan korville reuna korvia vasten. Itselläni oli nämä korvien päällä kun pienenä lensin, auttaa hyvin, varsinkin yhdessä veden ja purukumin kanssa.
"Mikki hiiri korvat" auttavat lapsia, jotka vielä uskovat tähän ihmeeseen. Todellisuudessa voi yhtä hyvin laittaa korviin minttusuklaata ja teho on sama.
Euroopassa on lentoyhtiöitä, jotka eivät anna näitä "Mikki hiiri korvia", sillä joissakin tapauksissa niistä on todettu olevan haittaa, mutta todellista hyötyä ei lainkaan, ellei sitten henkistä apua ;-)
Apteekista saa ostaa sellaisia korvatulppia, jotka ilmastoi korvaa ja estää painetta. Muista nimeä, olisko joku aer plane? tai sinne päin. Myös nasolin ja vastaavat nenäsuihkeet supistaa limakalvoja ja auttaa asiaan; noin 1h ennen nousua/laskua. Näin neuvoi korvalääkäri. Meillä myös yhdellä lapsella laskut vaikeita, mutta nämä vähän lievittää. Kokeile myös imeskellä pastillia, siitä tulee nieleskelyä josta voi olla apua.
Aikoinaan oli olemassa sellainen flunssan oireita helpottava lääke kuin Lunerin. Meidän molemmat lapset ovat aikanaan saaneet siitä loistavan avun lennon aikaisiin korvakipuihin. Nykyään ei ko. lääkettä enää ole Suomessa myynnissä, mutta lääkäriltä kysymällä luulisi löytyvän jonkun vastaavan, vaikutuksiltaan samanlaisen lääkkeen?
Itse kärsin myös korvasärystä lennoilla (lasku nousut).
Apua olen saanut avaamalla tukkoisen nenän suihkeilla (esim. Nasolin) ja imeskelemällä "kurkku"pastilleja, avaavat myös tukkoista nenää.
Pastillin imeskely auttaa mielestäni paremmin kuin purukumi.
Kipua ei kannata väheksyä. Vaikka on ikää jo kertynyt, olen ollut joskus itkun partaalla korvakivun vuoksi.
juuri nasolin ja särkylääke n.1 tunti ennen laskeutumista. Lukkoon menivät silti, mutta ei kipua.
Apteekista saa Earplanes-merkkisiä korvatulppia, jotka tasaavat painetta korvissa. Niitä löytyy sekä lasten että aikuisten kokoa. Ne laitetaan paikoilleen ennen nousua ja voidaan poistaa kun kone on matkalentokorkeudessaan. Takaisin ne laitetaan noin tunti ennen laskeutumisen aloittamista. Hintaa on kympin verran/pari. Samoja tulppia voi käyttää meno-ja paluumatkalla muttei enää sen jälkeen (teho menee). Lisäksi kannattaa suihkauttaa nenään Nasolinia tms ja pureskella purkkaa.
ampukaa vaan alas seuraavista lauseista, mutta ovat kuitenkin korvajutskien erikoislääkärien (!!) kertomaa allekirjoittaneelle. On nääs tuota korvaongelmaa korkojen kanssa..
Eli, lentokoneessa on laskeutuminen se pahempi riesa korville kuin nousu, ja varsinkin silloin on erittäin tärkeää että ilma pään eri onteloissa kulkee! Eli jos on lenssua, räkätautia, nokka tukossa tjtn niin huonompi homma eli voipi koskea ja jopa tulla korvavaurioita.
Ja mikäkö auttaa? Noh, lääke joka röörit aukaisee eli esim. reseptillä saatava allergialääke (esim. clarinase) tai hätätilassa nenäsuihke jota saa apteekista.
Valitettavasti "Mikki Hiiri -korvat" ja apteekin lentokonekorvatulpat tms. ovat vain kosmetiikkaa, eli jos röörit on tukossa niin tulpat ei siinä auta. Eli korvakivun ja -vaurioiden välttämiseksi huolehtikaamme että tosiaan ilma piän sisällä kulkee! Terveellä immeisellä ei siihenkään ole tarvetta eli nenäsuihkeiden ottaminen on turhaa, vaikkakaan ei vahingollista. Mutta itse itseäni toistaen, tämä ei ole omaa kehitelmääni vaan muutaman erikoislääkärin kertomaa.
Sotiksella ei ole korvien kanssa mitään ongelmaa lennoilla. Mutta sen verran noista korvatulpista tiedän, että itseltäni ne kiellettiin. Olin hirmuisessa flunssakierteessä koko pää tukossa, hyvä kun henki vielä pihisi.
Lääkäri, jolle erehdyin mainitsemaan korvatulpista, sanoi että ehdottomasti pois, eikä ainakaan lennolle. Ihan tuo mainitsemasi idea, eli ilman pitää voida kiertää luonnollisia reittejä. Flunssaisena lentäminen on muuten yksi ikävimpiä kkemuksia...
Terkuin Sotis
totta koko tarina, ne mikkihiiren korvat sun muut on ihan huu-haa juttuja, jos suomesta ei saa ilman reseptia nenäsuihkeita nin sen voitte ainakin ostaa kanarian päästä paluumatkaa ja tulevaisuutta ajatellen. disneumón pernasal on hyvä suihke ja pitää röörit auki.
Ihan sama mitä muut sanovat mutta vaikka minulla ei ole minkäänlaista flunsaa eikä "pää tukossa" muutenkaan, paukkuvat ja lukkiutuvat korvat aina lentäessä. Nousut eivät niin pahasti rassaa mutta laskeutumisen jälkeen korvat pahimmillaan kolme päivää lukossa. Nyt meinaan maaliskuussa kokeilla noita suodattimellisia korvatulppia. Tuskin niistä haittaakaan on. Todella epämiellyttävää ja joskus tosi kivuliastakin tuo korvien paukkuminen ja lukkiutuminen.
sormia korvilla niin se tasaa painetta
Tämä konsti meilläkin auttanut ja hyvin meni aina
laittaa korviin normaalit korvatulpat, onko haitaksi tai avuksi?
Nimenomaan ei! Röörit pitää olla auki, ei missään tapauksessa korvatulppia, eikä myöskään hysteeristä korvien painelua, jota joskus näkee.
Nasolinia nekkuun, vaikka pieni vesitippa, jota voi nieleskellä. Varmasti kiusallinen vaiva.
Kyllä nuo apteekissa myytävät tulpat oikeasti sotis auttavat, tuli testattua juuri pari viikkoa sitten tyttärellä. Ei varmaan flunssassa niitä kannata käyttää, mutta terveenä. Hänellä on aina kova kipu korvissa etenkin laskeutuessa ja nyt oli kipu kokonaan pois. Joten ihan voin suositella reilusti. Itsellä on kerran elämässäni laskussa tuntunut kova kipu ja voin sanoa, että ei kivalta tunnu.