Syömälakko 4 kk

Hei! Kaipaisin kipeästi neuvojanne koskien 4 kk poikani maidon syöntiä. Tähän mennessä olen imetättänyt häntä päivisin noin viisi kertaa ja joka kerta poika on juonut korviketta lisäksi 60-100 ml. Lisäksi öisin olen imettänyt, joskus satunnaisesti antanut vielä 80 ml maitoa. Nyt parin päivän ajan tissi tai pullo ei kelpaa, huuto ja rimpuilu tulee. Tissiä lutkuttaa jonkin aikaa, sitten lopettaa. Ja kun poika näkeekin pullon, alkaa huuto. Nyrkkiä syö kovin, en tiedä olisiko hampaita tulossa. Voiko se aiheuttaa syömättömyyden? Minua hieman mietityttää tämä syöminen, ei taatusti saa 10 desiä maitoa vuorokaudessa. Silti poika on koko ajan tyytyväinen. Uni myös maistuu, yöllä nukkuu 12 tuntia ja päivällä vielä noin viisi tuntia. Neuvolaan en ole soittanut, sieltä en ole oikein ikinä saanut apua. Olisiko teillä kokemuksia jaettavana vai käännynkö huomenna neuvolan puoleen? Kiitokset etukäteen =)
6625
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

kelvannut nuhan ja hampaiden tulon aikaan...nämä siis samaan aikaan! Tissiä kyllä söi silloinkin, mutta pullolle käänsi heti pään, ei kelvanunt ollenkaan. Kun nuha parani rupesi pullokin kelpaamaan. Myöskään kiinteät eivät maistu meidän tytölle hampaiden tulon aikaan.

Kato suuhun, näkyykö siellä mitään? Onko ekat hamput tulossa? Tulevat todennäköisesti alas eteen. Tai kokeile sormella, tuntuuko jotain terävää?

Äänestä

tyytyväinen, miksi suotta tyrkyttää pulloa? Jospa vauvasi tuleekin kylläiseksi rintamaidolla?
Meillä alkoi tisuttelu sujumaan nopeasti 3.5kk ikäisenä, siitä lähtien ruokailun kesto n5-10min/rinta joskus täyttyy vaavi nopeamminkin.
Tuskin nukkuisi nälkäisenä noin hyvin mitä kerroit.

Äänestä
  • Jos tissin lisäksi on juonut 80-100 millilitraa pullosta korviketta, niin aihetta siirtyä pelkkään tissimaitoon ei kyllä ole.

    Nälkää ei lapsen ole syytä nähdä, näistä imetykseen hurahtaneista pakkomielteisistä äidinkuvatuksista riippumatta, osaisivat vaan pitää hölmöydet omassa mahassaan.

    Äänestä

että saa tarpeeksi maitoa/nestettä..eli noin 5- vaippaa per pvä. ja tämä saattaa olla vain hetkellistä eli hampaita saattaa tulla ja jos vain jatkuu niin tarkistuta korvat, saattaa käydä korviin imeminen niin ei kelpaa mikään.

Äänestä

Meillä on nyt kohta 5 kk ikäinen tyttövauva ja on syönyt pariviikkoisesta rintamaidon lisänä korviketta. Aluksi annoin imetyksen päälle 4-5 kertaa päivässä vain 40-80 ml, mutta kun painon nousu oli edelleen niukkaa, jouduin lisäämään 80-120 ml:aan 4-5 kertaa päivässä silläkin riskillä, että lapsi alkaa hylkiä rintaa. Meidänkin lapsi on nukkunut yöt hyvin syntymästään asti; kellon kanssa on herätty syömään. Viimeisen kuukauden ajan on ollut imemislakkoja, jotka kestävät kerrallaan muutaman päivän ajan. Näinä päivinä olen käyttänyt rintapumppua, ettei maidontulo loppuisi kokonaan, tavoitteena osittainimetys ainakin puolivuotiaaksi. Lypsäminen on inhottavaa, mutta kannatan sitä silti.

Äänestä
  • Meidän tyttö kyllä syö pullosta aina mielellään. Sehän onkin pulmallista, jos lapsi kieltäytyy sekä rinnasta että pullosta, hmmm...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


apua please kirjoitti:

Hei! Kaipaisin kipeästi neuvojanne koskien 4 kk poikani maidon syöntiä. Tähän mennessä olen imetättänyt häntä päivisin noin viisi kertaa ja joka kerta poika on juonut korviketta lisäksi 60-100 ml. Lisäksi öisin olen imettänyt, joskus satunnaisesti antanut vielä 80 ml maitoa. Nyt parin päivän ajan tissi tai pullo ei kelpaa, huuto ja rimpuilu tulee. Tissiä lutkuttaa jonkin aikaa, sitten lopettaa. Ja kun poika näkeekin pullon, alkaa huuto. Nyrkkiä syö kovin, en tiedä olisiko hampaita tulossa. Voiko se aiheuttaa syömättömyyden? Minua hieman mietityttää tämä syöminen, ei taatusti saa 10 desiä maitoa vuorokaudessa. Silti poika on koko ajan tyytyväinen. Uni myös maistuu, yöllä nukkuu 12 tuntia ja päivällä vielä noin viisi tuntia. Neuvolaan en ole soittanut, sieltä en ole oikein ikinä saanut apua. Olisiko teillä kokemuksia jaettavana vai käännynkö huomenna neuvolan puoleen? Kiitokset etukäteen =)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu