Aivan kuin kesällä tulee melkein kaatamalla.
JA VETTÄ
SATAA!!!
10311
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Niin että vesi on tärkeää!
...on paljon Vaasassa, kirkas ja kaunis ilma. Istuin ulkona kahvia juoden ja nautin suunnattomasti ihanasta ilmasta.
Oravakin pomppi taas niin virkeänä ja iloisena, että ihan nauratti. Tuntui, kuin se olisi halunnut "esiintyä" minulle. Ja ihan järkevä teko siltä, koska minähän ryntäsin sisälle hakemaan maapähkinöitä sen ruokapaikalle.
Pojan perhe alkoi tekemään lauantaina pihaansa Iglua, silloin oli vielä kylmä. Sunnuntaina jatkoivat hommaa, mutta PAM, sitten ilma lämpeni ja viittä vaille valmiiksi tullut Iglu päätti kyykistyä kasaan :( Harmi, sillä lapset olivat tosi pettyneitä.
IIiiihanaa, että päivät ovat pidentyneet. Kohta ollaan helmikuussa ja sit maaliskuu häämöttää. Huh huh huh ja meikäläinenkin alkaa pikkuhiljaa heräilemään horroksesta. Oi tätä Riemun-riemua :))))
Puolenpäivän aikaan kävin lounaalla, oli kipakka pakkanen, ihan luissa ja ytimissä tuntui.
Tällä hetkellä -31. Illan olen istuskellut lempituolissani takan lämmössä ja kutonut sukkaa. Ulkona on kaunista viimeöisen lumisateen jälkeen. Kirkas kuulas tähtitaivas ja täysikuu.
Nyt hipsin iltapesulle ja kömmin peiton alle. Unta houkuttelen jatkamalla lukemista kirjaa Swanin sisaruksista. Muistattehan Anni Swanin?
...oikein, että -31 astetta? Missä päin on noin paljon pakkasta. Pohjoisimmassa kolkassa?
Täällä on sadellut vettä melkein koko päivän. Lunta tuskin ollenkaan.
Tottahan Anni Swanin muistan.
Pika puoliin menen minäkin lukemaan Umberto Econ: Ruusun nimi nimistä kirjaa. Jos et ole lukenut, niin suosittelen lämpimästi.
Kodikkaan tuntuista, kun luin, että istut takan lämmössä ja kudot sukkaa. Mikään ei voita kotona kudottuja sukkia.
Luit oikein. Tänään aamulla töihin lähtiessä oli -32. Kotiuduin töistä kuudeksi ja silloin oli hieman kiristynyt, nyt on -34. Lunta n.50- 60 senttiä, vähän paikasta riippuen.
Jäin ylitöihin, mutta piti ehtiä kuudeksi kotiin, koska olen koukussa Lemmen viemää- sarjaan. Vuosi siten olin saikulla ja aamukahvin jälkeen katsoin televisiota, kun en pystynyt kävelemään. Silloin bongasin tuon sarjan. Kun siitä kolme kuukautta katsoi aamu-uusinnat, niin koukkuun jäin.
Terveisin
Amalia Inarinjärven rannalta
nyt sitten täälläkin kun hyvä talvi kuitenkin jo taas kerran meni piloille.
Saisi nimittäin saunavettä, kaivosta kun loppui vesi ja sitä pitäisi säästää kaikkein tärkeimpiin.
se on kyllä hankala homma kun vesikaivo ehtyy, ja joutuu kantoveille.
Siun ei auta kun teettää uusi kaivo, saat siihen tekoon sitä verovähennystäkin :)
vähän epämiellyttävämpi yllätys tässä maallemuutossa. Ja kun se loppui tässä vaiheessa, hyvin vetisen syksyn jälkeen niin kuivan kesän jälkeenhän kaivossa ei ole muistoakaan vedestä.
Mutta siitä huolimati, kyllä maalla on mukavaa;)
Keräillään sadevettä saunaan ja kannetaan kyliltä kahviveet.
Tämä on ollut jo kylmempi aika joulunjälkeen kuin mitä oli viimejoulunjälkeinen aika
Nyt on lämmintä ja vesisateita ja niin oli viimevuonna tammikuussa mitään tietookaan etelässä täälä ollut talvesta ja läämintä oli 4-6 astetta vielä 15 tammikuutaki ja vasta helmikuussahan tuli lunta ja tuli se pakkanenki hetken ja sitten oliki kevät sai ootella että tulisi kunnon kesä . ei tullut satoi vettä kokokesän ja oli ikävät säät
meni minnepäin tahansa suomea huonot oli kelit.
Tuskin se tavallinen suomen kesä tämän kummempaa on milloinkaan mutta talvisin on aiemmin ollut oikeasti lumistakin nyt ei ole taaskaan-
Pitää mennä todella kauas ennenkuin on mahdollisuus edes ajatetlla tammikuussa hiihtelyä tai saatika muuta talvista urheilua
maa on mustaa ja pimeys on läheskokopäivän kun on pilvessä taivas ei valoa pääse kunnolla päivälläkään valot pitää olla päällä kokoajan .
Jatkuvasti onkuin yö ei riittänyt syksyn pimeys ja synkkyys ja märkyys vielä tammikuukin on pelkkä pimeys ikävä sää
Kateeksi käy lapinihmisiä heillä on vuodenajat ja heillä on aurinkoakin ja heillä on lumi joka valaisee ja tähtinen taivas ja ihana lumoava lappi mikä ihana maisema yölläkin esim kun on täysi kuu ja kauniit tähdet ja lumi kimaltelee
mikä ois kauniinpaa
jaa niin unelmoida saa ei ole varaa matkustaa lappiin se on kallis paikka olla ja varsinkin lomailla .
Vain rikkailla ja venäläisillä varaa lappiiin reissaileen ja lasketteleen ja nauttimaan talven ilosta ja säästä
Hyvää kevään odottelua sitä valoisuutta ja toivotaan että edes kesä tulee tänävuonna .
Harmillista!!! Meillä eilen pakkasta -35,8!!! Tasan ei käy luojan ilmatkaan! Nyt kyllä jo taas työntää lunta melekosen sakeasti!MOIPS KAIKILLE!