MISSÄ DEMARIT?

Suomalaisessa koulukeskuksessa keskusteltiin tänä iltana hometilanteesta opettajien ja vanhempien suulla. Tälläkin palstalla oli kutsu sinne, allekirjoittajana ekaluokalaisen äiti.
Paikalla oli runsaslukuisena myös kaupunginhalitukselle homekoulusta kyselyn allekirjoittanut vpk(vihreät, perussuomalaiset, kokoomus)- kaupunginhallituksen entisiä jäseniä, nykyisiä jäseniä sekä entisiä ja nykyisiä valtuutettuja- aidosti huolissaan lapsista ja opettajista ja heidän terveydentilastaan.
Vaan missä olivat demarit? Eikö yksikään heistä ole kiinnostunut koulun hometilanteesta, opettajien sairaskertomuksista, lasten vaivoista? Missä syy poissaoloon? Ei voi olla niin että tilaisuudesta jättäydyttiin, koska sitä pidettiin vpk:n masinoimana - eiväthän he ole masinoineet kouluun homettakaan? Koska sdp ymmärtää, että nyt puhaltavat uudet tuulet? Ja että se merkitsee yhteistyötä yli puoluerajojen - kaupunkilaisten eli tässä tapauksessa opettajien ja lasten ja heidän vanhemoiensa hyväksi!
151321
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

jossa vanhempia yllytettiin virkamiesten ja poliitikkojen kimppuun. Ei hyvältä näytä. Nuo pilaavat kaupungin maineen, kun vauhkoontuvat eivätkä halua odottaa tutkimustuloksia. Sen saattoi arvata kun hihhulit pääsee esille.

Äänestä
  • Kysymys on lapsistamme. Heidän terveydestään. kyse on myös opettajien terveydestä ja heidän jaksamisestaan Sinulta kenties on jäänyt huomaamatta, että kyseistä koulukompleksia on tutkittu ja paranneltu sieltä ja tuolta, mutta ihmiset sen kuin sairastuvat, voivat huonosti ja kärsivät. Joten kysymys kuuluukin, pitääkö mielestäsi virkamiesten ja politikkojen kunnioitus käydä yli ihmisten hädän? Eikö tilaisuuksia edes saa järjestää ilman kaup. virkamiehiä? Edeltä mainituilla tahoillako se pyhä ja oikea tieto ja totuus asiasta on? Muut, opet ja oopilaat, ovat mielipiteineen ja kokemuksineen mitättömiä. Niinkö?

    Äänestä

  • Ja uskomatonta, että joku vielä tässä kaupungissa on enemmän huolissaan KAUPUNGIN MAINEESTA kuin lasten ja opettajien terveydestä!!Ja sitä kautta yhteisestä hyvinvoinnista ja viihtyisyydestä.Nimittäin, jos lapset ja opettajat voivat huonosti, ei ole enää väliä kaupungin maineella, sillä lapsiperheiden ja tasokkaiden opettajien poistuessa paikalta, ei ole enää kaupunkia, jonka maineesta voisi kantaa huolta.

    Äänestä

  • kannat huolta kaupungin maineesta. Olet kirjoituksesi mukaan yksi niistä, joka uskoo siihen, että jos muoto on hyvä, niin sisöllöstä viis. Olet auktoriteetti uskoinen, sinisilmäinen alammainen, joka ei uskollisuutensa tähden voi sallia itselleen kykyä olla analyyttinen. Eli rehellisesti, oletko paikallinen demari, joka mielihyvin on panostanut rahaa Kotiin Loviisaan kampnajaan, ja joka naiviisti uskoo, että sen tähden Loviisa on viime vuosina saanut näkyvyytä. Voi kuule! Näkyvyys on johtunut inhoamistasi hihhuleista, ei sinusta, eikä sun kavereista, ei ees rahasta. Polo demari.

    Äänestä

  • pois umpiosta kirjoitti:

    kannat huolta kaupungin maineesta. Olet kirjoituksesi mukaan yksi niistä, joka uskoo siihen, että jos muoto on hyvä, niin sisöllöstä viis. Olet auktoriteetti uskoinen, sinisilmäinen alammainen, joka ei uskollisuutensa tähden voi sallia itselleen kykyä olla analyyttinen. Eli rehellisesti, oletko paikallinen demari, joka mielihyvin on panostanut rahaa Kotiin Loviisaan kampnajaan, ja joka naiviisti uskoo, että sen tähden Loviisa on viime vuosina saanut näkyvyytä. Voi kuule! Näkyvyys on johtunut inhoamistasi hihhuleista, ei sinusta, eikä sun kavereista, ei ees rahasta. Polo demari.

    Lapsenne pois koulusta!Viimeistään sitten alkaa jotain tapahtumaan.Eli vintiöt pahantekoon kaupungille.Saavat homeremppaporukatkin työrauhan.

    Äänestä

  • Hyvät ihmiset kirjoitti:

    Lapsenne pois koulusta!Viimeistään sitten alkaa jotain tapahtumaan.Eli vintiöt pahantekoon kaupungille.Saavat homeremppaporukatkin työrauhan.

    teet, eiköhän sairastumisluvut kerro missä mennään. Maineesi on niin erikoista, ettei ihmisten terveys kiinnosta laisinkaan ja hihhuleiksi syyttelet.

    Äänestä

  • tutkimustuloksilla kirjoitti:

    teet, eiköhän sairastumisluvut kerro missä mennään. Maineesi on niin erikoista, ettei ihmisten terveys kiinnosta laisinkaan ja hihhuleiksi syyttelet.

    Huoli koulujen tilasta ja oppilaiden hyvinvoinnista lienee aiheellinen ja joka tapauksessa ymmärrettävä.

    Mutta ettekö te hyvät ihmiset näe näissä menettelytavoissa mitään kummallista? Siis järjestätte omia tilaisuuksía joissa ilmeisesti ei anneta tilaa asiantuntijoiden kertoa tutkimustuloksista (siis tässä tapauksessa tulokset eivät olleet valmiit vielä?)Osa valtuutetuista tekee kyselyä mitä hallitus on tehnyt. Siis tilanteessa jossa vanha hallitus eroaa muutaman päivän sisällä ja uusi ei ole vielä valittu!

    Kai järkevät ihmiset pystyvät ymmärtämään sen että oikea marssijärjestys olisi että sen jälkeen kun uusi hallitus on valittu niin annetaan heille tehtäväksi ryhtyä toimenpiteisiin. Ja järjestetään yleisötilaisuus kun on olemassa tutkimustulokset valmiina ja jotain mustaa valkoisella mitä kertoa.

    Puhumattakaan nyt siitä että tässä on kuntien yhdistyminen ovella ja on enemmän kuin härskiä toimia ihan niin kuin tämä asia ei heille kuuluisi. Väestömäärä huomioiden on kuitenkin niin että nykyiset maaseutukuntien asukkaat maksavat suurimman osan investoinneista.

    Mutta saahan sitä kunniaa ja mainetta huutamalla turuilla ja toreilla...

    Äänestä

  • ..koulujen... kirjoitti:

    Tässä asiassa ei ole kyse "kunniasta ja maineesta", vaan ihan konkreettisesti ihmisten hyvinvoinnista. Jos joku vastustaa homekoulujen ongelmien välitöntä ratkaisemista siksi, että väärä puolue tai ryhmittymä on tarttunut asiaan, niin syvä säälini ja hienoinen halveksuntanikin hänelle.

    Eilen kuulimme entiseltä opettajalta Reijo Kouvolta, että homeongelmia kouluilla on ollut ainakin vuodesta 1975 asti ja opettaja Noroviidan "homehistoriallisen esityksen" mukaan jo 80-luvulla ongelma on ajoittain ollut jopa paha.

    Tämä ongelma on siis kaikkien Loviisalaisten yhteinen ja yhdessä se täytyy myös hoitaa. Minusta on aivan turhaa mollata demareita tai ketään muutakaan siksi, että heillä ei ollut näkyvää edustusta eilisessä kokouksessa. Uskon nimittäin vankasti, että kenekään intresseissä ei ole vastustaa näin tärkeää asiaa, eli lasten ja heidän opettajiensa työturvallisuuden varmistamista.

    Olkaa siis hyvät ja lakatkaa rakentelemasta poliittista tai muutakaan vastakkainasettelua näin tärkeän asian tiimoilta. Aivan varmasti niin RKP, SDP, KOK, PS, Vihreät kuin muutkin puolueet ja niissä toimivat täysijärkiset ihmiset näkevät tärkeäksi saada kaikki Loviisan homekoulut pikaisesti kuntoon. Parhaiten se onnistuu kun homma hoidetaan yhdessä yli puoluerajojen.

    Väännetään siis kättä muiden asioiden tiimoilta jos vääntää täytyy, mutta hoidetaan tämä asia kuntoon yhdessä ja mahdollisimman pian.

    Äänestä

  • VesaPe kirjoitti:

    hankkia uusi koulu. Tai tekosyy opettajien uupumiselle, mikä johtuu aivan muista syistä. Tämän homesyyn voi vierittää työnantajan syyksi.

    Äänestä

  • St11 kirjoitti:

    Mikä sitten on sinun mielestäsi syy opettajien uupumukseen tai lasten ja opettajien sairastumiseen. Onko syy laiskuudessa ja nykyajan nuorten heikossa kunnossa. Kohta tulee tietysti se sama saara "ei meidän nuoruudessa" "ennen oli laivat..." plaaplaaplaa.

    Äänestä

  • vielä puuttuikin! kirjoitti:

    Mikä sitten on sinun mielestäsi syy opettajien uupumukseen tai lasten ja opettajien sairastumiseen. Onko syy laiskuudessa ja nykyajan nuorten heikossa kunnossa. Kohta tulee tietysti se sama saara "ei meidän nuoruudessa" "ennen oli laivat..." plaaplaaplaa.

    kuulostaa aivan alle 18v, tai sitten ovat kasvaneet metsässä. Homeelle altisthminen siitä jää elinikäiset vammat astma alerkiat ja muuta vastaava ei sitä tarttis politisoida " ottakaa hyvät ihmiset lapsenne pois. vähempi haittaa siitä kun ja jos kärsii loppuelämänsä moisen kinastelun tähden.

    Äänestä

  • Kaikki keinot on otettava käyttöön, jos ei mitään näytä tapahtuvan.
    Itse kävin n. 20 vuotta sitten kyseistä koulua ja ilma oli jo silloin kelvotonta. Verta tuli nenusta miltei päivittäin.
    Nykyisestä koulusta jos meinaa korjata kelvollisen myös homeista jo sairastuneille, homma on kalliimpi kuin uuden rakentaminen.
    Siinäpä hyvää mainetta Loviisalle, kun pilttien terveys tärvellään heti alkuunsa. Päivät kökitään homekoulussa ja illalla harrastetaan homeahallissa. Aikuisena ollaan sitten niin herkkiä ettei henki kulje oikein missään.

    Äänestä

  • pummi. kirjoitti:

    Kaikki keinot on otettava käyttöön, jos ei mitään näytä tapahtuvan.
    Itse kävin n. 20 vuotta sitten kyseistä koulua ja ilma oli jo silloin kelvotonta. Verta tuli nenusta miltei päivittäin.
    Nykyisestä koulusta jos meinaa korjata kelvollisen myös homeista jo sairastuneille, homma on kalliimpi kuin uuden rakentaminen.
    Siinäpä hyvää mainetta Loviisalle, kun pilttien terveys tärvellään heti alkuunsa. Päivät kökitään homekoulussa ja illalla harrastetaan homeahallissa. Aikuisena ollaan sitten niin herkkiä ettei henki kulje oikein missään.

    jonkun korvaamaan lasku olis aika iso

    Äänestä

  • St11 kirjoitti:

    hankkia uusi koulu. Tai tekosyy opettajien uupumiselle, mikä johtuu aivan muista syistä. Tämän homesyyn voi vierittää työnantajan syyksi.

    Tositarina eräästä Etelä-Suomen virastosta: Rakennettu 1960-luvulla, kellarissa asbestipitoiset muovilaatat kiinitettynä asbestipitoisella liimalla = ei ongelmia. Ko. kohdetta laajennettiin ja peruskorjattiin 2000-luvun alkupuolella, kellareihin uudet muovimatot, jotka nykyisten liimojen huonouden takia alkoivat joistakin paikoista kuplia irti pohjasta. Tulos: ensin oireili muutama, puolen vuoden päästä lähes puolet henkilökunnasta oireili "homeesta". Tutkimuksissa hometta ei löytynyt, urakoitsija vaihtoi kellariin klinkkerilaatat ja oireilu päättyi. Vesi ja kosteus, joka mahdollisesti oli ollut rakenteissa jo 60-luvulta ei poistunut, vaan jäi. Eli on kyllä syytä tutkia ensin ja sitten vasta hutkia, Työterveyslaitokselta pitäisi varmaan saada puolueetonta palvelua. Jos koulu on homeessa niin oppilaat ja opettajat Amistoon sisääntulotielle, vanhat koulut nurin ja grynderiasuntoja tilalle.

    Äänestä

Tajusisen tätään luettuani Lovarin pääkirjoituksen. Missä valta on? Siellä missä on ENEMMISTÖ. Ei ehkä aina siellä missä on JULKISUUS:

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Verta oppilaiden nenästä kirjoitti:

Suomalaisessa koulukeskuksessa keskusteltiin tänä iltana hometilanteesta opettajien ja vanhempien suulla. Tälläkin palstalla oli kutsu sinne, allekirjoittajana ekaluokalaisen äiti.
Paikalla oli runsaslukuisena myös kaupunginhalitukselle homekoulusta kyselyn allekirjoittanut vpk(vihreät, perussuomalaiset, kokoomus)- kaupunginhallituksen entisiä jäseniä, nykyisiä jäseniä sekä entisiä ja nykyisiä valtuutettuja- aidosti huolissaan lapsista ja opettajista ja heidän terveydentilastaan.
Vaan missä olivat demarit? Eikö yksikään heistä ole kiinnostunut koulun hometilanteesta, opettajien sairaskertomuksista, lasten vaivoista? Missä syy poissaoloon? Ei voi olla niin että tilaisuudesta jättäydyttiin, koska sitä pidettiin vpk:n masinoimana - eiväthän he ole masinoineet kouluun homettakaan? Koska sdp ymmärtää, että nyt puhaltavat uudet tuulet? Ja että se merkitsee yhteistyötä yli puoluerajojen - kaupunkilaisten eli tässä tapauksessa opettajien ja lasten ja heidän vanhemoiensa hyväksi!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu