En todellakaan tarkoita tällä viestilläni, että vauvat pärjäisivät ilman aikuisen läheisyyttä tms. mutta pakko laittaa tämä. Kun täällä aina on niitä, jotka sanovat, että nukuttakaa vauvaa sylissä tai vieressä myös päivisin, eikä vauvaa saa itkettää yksin, niin miten toimii ne äidit, joilla on kotona muitakin pieniä lapsia, joita pitää vahtia?? Tottakai vauva tarvitsee läheisyyttä, mutta niin tarvitsevat muutkin lapset, eikä äiti voi sulkeutua vaan johonkin olemaan vauvan kanssa. Ja jos vauvan laittaa sänkyynsä nukkumaan ja joutuukin lähtemään siitä "tarkastamaan" mitä muut puuhaavat niin vauva ei siihen kuole jos joutuu hetken yksin olemaan tai jopa itkemään! Ihan hulluksi mennyt tuo, ettei muka hetkeäkään vauva voisi olla yksin.. Mites on ennen toimittu, kun pieniä lapsia useita, kotihommat, maatilat yms.??
Pakko sanoa..
.....
191032
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
mitä minä olen ajatellut jo pitkään
Kiva huomata, että on muitakin. En toki meinaa, että siinä on mitään pahaa jos haluaa totuttaa vauvan siihen, että koko päivä ollaan kylki kyljessä, mutta itse en sitä halua. Jokainen taaplaa tyylillään.
ja vielä lisäksi, kuinka viihdytätte vauvaa, mielestäni ei ole vanhempien asia olla viihdyttäjiä ,sitten parin vuoden kuluttua kysytää miksi lapseni ei osaa leikkiä yksinään
Vauvankin on hyvä välillä touhuilla itsekseen, että oppii siihen. Lähipiirissä on tapauksia, joissa vauvoja/lapsia ei ole HETKEKSIKÄÄN jätetty yksin, joten eivätpä enää suostu leikkimään/olemaan itsekseen, vaikka ikää löytyy jo vuodesta ylöspäin..
Vauva oppii itsenäiseksi vain läheisyyden kautta. Ne vauvat, jotka ovat saaneet olla maksimaalisesti vanhempiensa läheisyydessä, ovatkin juuri niitä, jotka kävelemään opittuaan uskaltavat mennä pidemmille tutkimusretkille ja osaavat viihtyä hetken yksikseen, koska heidän perusturvallisuutensa on kunnossa. Tämä on ihan peruspsykologiaa. Tästä on myös paljon juttuja kirjoitettu. Ne vauvat, joita on koetettu itsenäistää liian varhain, voivat kokea enemmän turvattomuutta yms. he ovat niitä punttiin takertujia. Niin se vain menee.
Monilapsisessa perheessä mennään aina heikoimman lenkin mukaan, eli vauvan. Vauvan tarpeet ovat ensisijaiset.
Ennen vauvoja kannettiin kantoliinoissa elämässä mukana. Siinä ratkeaa moni "nukutuspulma". Lastenvaunut yleistyi vasta sotien aikana ja syrjäyttivät kantoliinan, lastenvaunut olivat rikkaiden juttu ja rahvaat kantoivat lapsiaan.
Ja ennen vanhaan oli talossa niin paljon porukkaa oli mummoa ja vaaria ja tusina lapsia, että aina joku oli katsomassa vauvaa tarpeen mukaan. Ja ennen vanhaan nukuttiin samassa huoneessa ja näin yöheräilyt minimoitiin.
Pieniä vauvoja hoidettaessa ehkä tärkein vanhempien ominaisuus on ns. responsiivisuus. Tällä tarkoitetaan sitä, että vauvan itkuun pitää aina reagoida, koska vauva ei kykene jäsentämään ympäristöään niin hyvin, että voisi käsittää miksei itkuun vastata. Vauva ei itke koskaan turhaan, vaan itku on aina hälytysmerkki. Vanhemmat oppivat vähitellen erottamaan lapsensa itkun eri sävyjä. Kipuitku on kovaa ja kimeää, kun taas nälkäitku vähitellen voimistuvaa.
Vauvat voivat itkeä paitsi nälkäänsä ja janoaan, myös erilaista epämukavaa oloa (kipu, palelu, kuumuus, vaipanvaihdon merkiksi, sairaus, hampaat jne). Vauva osaa itkullaan ilmaista kaipaavansa myös seuraa tai syliä. Jo aivan pienet vauvat tarvitsevatkin muiden ihmisten seuraa, vaikka eivät vielä osaakaan leikkiä. Lasta ei voi liiaksi pitää sylissä.
Vauva rauhoitetaan katsomalla silmiin eikä lasta pidä kääntää selin aikuiseen nähden, sillä katsekontakti on jo aivan pienelle lapselle elintärkeä. Monesti katsekontaktin merkitys tuntuu unohtuvan: levoton lapsi ei aina rauhoitu sylissä ollessaan, jos katsekontakti puuttuu. Pientä vauvaa ei voi liiaksi hemmotella, ja vastaamalla nopeasti vauvan antamiin merkkeihin taataan se, että vauva tuntee itsensä tervetulleeksi tähän maailmaan. Sellainen vauva, jonka itkuun ei reagoida ei tunne oloaan turvalliseksi. Se ilmenee tyypillisesti esimerkiksi univaikeuksina ja yleisenä tyytymättömyytenä (ns. vaikea vauva).
Mitä vaikeampi vauvan temperamentti on, sitä tärkeämpää on, että vanhemmat herkistyvät kuuntelemaan vauvan antamia signaaleja. Tyypillistä on, etteivät tällaiset ns. vaikeahoitoiset vauvat viihdy itsekseen vaan haluavat syliin, nukkuvat vain lyhyitä jaksoja ja itkevät jäädessään yksin. Tämä on kuitenkin täysin normaalia, eikä sitä pitäisi sekoittaa esimerkiksi koliikkiin. Vaikean vauvan pitäisi saada olla vanhempien sylissä mahdollisimman paljon, jotta perusturvallisuus kehittyisi, mikä mahdollistaa sen että vauva oppii vähitellen olemaan tyytyväinen myös itsekseen. Vauvaan ei saa kyllästyä, vaikka mikään ei tuntuisi riittävän, sillä se vain pahentaa tilannetta. Toisaalta ongelmatilanteen laukeaminen saattaa jo olla lähempänä kuin arvataankaan. Hoidon laiminlyönti aiheuttaa vauvalle jatkuvan stressin, joka voi kärjistää ongelmia.
Ei ole mitenkään tarkoituksena itsenäistää vauvaa, vaan se, että vauva ei siihen kuole jos on hetkiä yksin. Ei kukaan ole jättämässä vauvaa kokonaan yksin vaan vauva pärjää sen hetken, kun äiti touhuaa jotain pientä joko vieressä tai toisessa huoneessa.
Tottakai monilapsisessa perheessä mennään vauvan tarpeiden mukaan, mutta jos isompi esim. tekee pahojaan tai meinaa satuttaa itsensä, niin on siihenkin puututtava oli tilanne vauvan kanssa sitten mikä on.
Meillä 4 lasta joista 2pienintä 1v9kk ja vauva 5kk. Kun alan imettämäään vauvaa niin alkaa toisen pienokaisen pahanteko, hypitään sohvalla, vedetään koiraa korvasta, kiipeillään olkkarin pöydällä niin pakkohan se on laittaa vauva "syrjään" ja käydä torumassa toista. Sama koskee isompien läksyjenteko hetkeä, silloin on heidän vuoronsa nauttia äiti-lapsiajastaa.
Näin meillä mennään ja kaikki hengissä ollaan.
Vauva on menossa mukana, mutta myös muita lapsia tulee huomioida eikä vauva siitä kärsi.
aina mennään toki pienimmän ehdoilla mutta kyllä minun lapsista on kasvanut ihan tasapainoisia ja itsenäisiä ihmisiä ,eivät ole koskaan takertuneet
ja osaavat ottaa toisetkin huomioon .Pienet pettymykset kasvattaa vähitellen kestämään isopia joita tullee kaikille jossakin elämän vaiheissa
tutkimusmatkoilleen heti, kun oppi ryömimään 5kk iässä, VAIKKA HÄNTÄ EI OLE KANNETTU MUKANA JOKA HETKEÄ JA NUKUTETTU PERHEPETIIN JNE JNE. Eli lapsi saa kyllä riittävästi läheisyyttä ja turvallisuttden tunnetta jo sillain, että hänen veisteihin vastataan niin pian kuin pystytään ja hänen lähettyvillä ollaan koko aika...se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että vauva ei voisi olla hetkeäkään yksin!!!
Meillä on oltu paljon lapsen kanssa, mutta annettu olla myös itsekseen lattialla. Hän on viihtynyt siellä erittäin hyvin ja oppinut varhain liikkumaan ja leikkimään, kun on saanut kaikessa rauhassa itsekseen opetella taitojaan. Toki me vanhemmat olemme aina lähettyvillä, mutta voimme myös puuhailla samalla omiamme. Emme hengitä joka hetki niskaan!
Vauvaa on halittu paljon ja pusuteltu ja hellitty noin muutenkin. Yöt hän on aina kuitenkin nukkunut omassa sängyssä ja nyt reilu 8kk omassa huoneessakin =).
Tämä ei ole ollenkaan huono juttu. Eli ei kande ottaa paineita, jos ei ihan koko aikaa pysty antaa huomiota vain vauvalle!!! Tää on ihan uskomatonta mihin ollaan menty...läheisyyttä, läheisyyttä, perhepetiä, perhepetiä, älkää jättäkö hetkeksikään lasta yksin, älkää antako sen itkeä- se voi kuolla siihen jne. Ihme hysteerikkoja ihmiset ovat. Tänä päivänä luetaan varmaan liikaa kirjoja, ei osata käyttää maalaisjärkeä ja ottaa rennosti!!
Vauva oppii itsenäiseksi läheisyyden kautta...joo...mutta rajansa silläkin! Ei lasta tarvii koko aika kiikuttaa mukana. Oppii silti itsenäiseksi, usko tai älä!
Mutta kukin tyylillään...
liika paapominen ja kaiken valmiiksi tehty tappaa luovuuden, lapsi ei lopulta osaa keksiä itse mitään tekemistä
samaa mieltä!!!!!!!!!!!!! =D
Ihan yli menny tää -älä tee sitä tai tätä tai vauva kärsii- meilläkin vauva AINA nukkunut omassa sängyssään eikä ole ongelmia ollut nukuttamisessa tai yöheräilyjen kanssa. Läheisyyttä on saanut vaikka onkin AINA ruokittu korvikkeella! Ei vierasta eikä todellakaan pelkää mennä "tutkimusmatkalle" vaikka äiti tai isä ei aina ole vieressä! Niin ja eikä olla kannettu liinassa kun vauva ei IKINÄ viihtynyt siinä!!
No eiköhän kaikissa perheissä (oli muita lapsia tai ei), tule tilanteita, että vauva joutuu joskus hetken yksin olemaan. Täytyyhän sitä vessassakin käydä ja ruokaa laittaa yms. Eikö ole vähän vaarallista keitellä ruokia vauva kantoliinassa ja onnistuuko muka paskalla käyminen kantoliinan kanssa.
että kylki kyjessä on lapsensa kanssa 24 h.Tai ettei huomioi muita lapsia kun vauva taloon tulee.Ei kai se nyt hyvänen aika tarkoita että joku korostaa miten tärkeää on olla lapsensa lähellä että ihan oikeasti 24 h roikottaa sylissä tai liinassa.
Tilanteen mukaan eletään. Tietysti pieni vauva tarvitsee paljon aikuista, mutta taviiko joka hetki vieressä olla?
Otetaanpas esimerkki meidän elämästä muutama vuosi sitten kun vanhin lapsi oli 2v, toinen vauva.. Poika oli oikea villipeto, aina puuhasi jotain mitä ei olisi pitänyt.. Muutaman kerran kävi niin että kun esim. imetin, poika karkasi ulko-ovesta! Vaikka ovi oli turvaketjulla kiinni, se ei hidastanut pojan tahtia. Muuta vaihtoehtoa tässä tilanteessa ei ollut kuin jättää vauva sänkyyn ja juosta pojan perään! Itki vauva sitten tai ei..
Näitä esimerkkejä on lukemattomia.. Meillä kyllä toinen lapsi joutui usein ns. odottamaan vuoroaan, nukahtamaan yksin ja jäi vähemmälle huomiolle. Ja asia johtui pitkälti tästä velipojan vilkkaudesta!
No, nyt tyttö on 7, ja ei näy mitään merkkejä "kaltoinkohtelusta". Sosiaalinen, iloinen, reipas, omatoiminen ja hyvin menee koulussakin.. Luonnetta löytyy, menee läpi vaikka harmaan kiven.
Kukaan vastuuntuntoinen vanhempi ei huudata lasta turhaan, mutta välillä tulee tilanteita että se vauva joutuu hetken odottamaan..
Ja mielestäni on ihan hyvä sääntö sellainen että jos vauva rauhassa leikkii yksin, ei kannata mennä häiritsemään.. Jos kyllästyy, voi mennä mukaan puuhastelemaan. Ja pieni lapsi saa siitä jo suuren nautinnon kun keksii ratkaisun ihan itse johonkin juttuun! Myös tämä kannattaa muistaa, ettei aina tuputa apua jos ei joku heti luonnistu!
Sekin päivä tulee että se vauva ei olekkaan enään vauva vaan jo leikki-ikäinen. Sitten viimeistään täytyy vanhempien ruveta hihnaa löysentään! Pumpulissa kasvattaminen ja ylisuojelu eivät ainakaan auta lasta kasvamaan..
Lapsi varmasti tuntee olonsa kotonaan turvalliseksi, tuttujen seinien, henkilöiden, rutiinien, äänien yms. ympäröimänä! Ja lapsen laiminlyönti on täysin eri asia kuin hetken itku!
Meidän poika on tietysti saanut roppakaupalla läheisyyttä ja rakkautta. On kuitenkin saanut itkeäkin yksin pienenä, kun esim. opeteltiin nukahtamaan omaan sänkyyn itsekseen tms. En todellakaan ole aina paikalle sännännyt, enkä sellaista turhaa hermoilua ymmärrä. Olen oman äitini kanssa myös asiasta puhunut, ja hän on toiminut samoin aikoinaan, ja sen ajan oppien mukaan jopa radikaalimmin kuin minä itse tänä päivänä.
Meidän pojasta kasvoi todella reipas tutkimusmatkailija. Hän toki on innoisaan kun haluaa juosta äidin tai isän syliin, mutta leikkii myös itsekseen pitkiäkin aikoja. Sitä hän on harrastanut omasta aloitteestaan jo alle 8kk iästä lähtien. Lähti kulkemaan ympäri asuntoa, eikä kaivannut koko ajan äitiä tai iskää vierelleen. Eipä tullut puntissa roikkujaa! Iloinen ja ihana veijari.:)
Olen myös itse vastaavan kasvatuksen saaneena sosiaalinen, mutta tarvittaessa myös omassa seurassani viihtyvä. Ja perusturvallisuuteni on kunnossa.:) Tiedän että mm. vanhempani rakastavat ja ovat aina rakastaneet minua yli kaiken. Lapsuusmuistoni ovat äärimmäisen onnellisia.
Mukava lukea ihan maalaisjärjellä kirjoitettuja juttuja :)
Itse olen paljonkin tätä asiaa miettinyt, ja nyt kun on toinen lapsi suunnitelmissa, on pohdintaa tapahtunut vielä enemmän.
Minä olen aina vastannut vauvan itkuun välittömästi, en ole antanut huutaa hetkeäkään. Ensimmäiset kuukaudet oli myöskin aina mukana, vaikka sitten sitterissä jos oli kotihommia.
Kaverit muistivat aina mainita, että vauvasta tulee tosi riippuvainen, kun en anna sen olla yksin.
Nyt vauva on kohta 8 kk, ja olen odotellut sitä paljon puhuttua eroahdistusta. Mutta kun sitä ei ole tullut!
Vauva ei koskaan ole kauheasti itkenyt, ja nukutuksen olen hoitanut alusta saakka niin, että lasken vauvan sänkyyn annan itse nukahtaa. Toki olen tarvittaessa sylitellytkin, jos vauvaa on itkettänyt. Hän on alusta asti nukkunut pinnasängyssä, lukuunottamatta imetysaikaa, jolloin alkuyö meni pinniksessä ja ensimmäisen yösyötön aikaan otin viereen, koska se oli helpompaa loppuyötä ajatellen.
Nyt tuntuu siltä, että olenko tehnyt jotain väärin, kun vauva ei tunnu tarvitsevan minua lainkaan ;)
Leikkii ihan mieluusti yksikseen, vaikka olisinkin vieressä lattialla.
Mutta olen vain tulkinnut sen niin, että hänellä on siis kaikki hyvin.
Eli olen tullut siihen tulokseen, että kun alusta asti on aina saatavilla, vauva oppii olevansa turvassa, vaikka äiti menisikin toiseen huoneeseen tiskaamaan.