On ihmisiä ja

koiraihmiset tunnistaa siitä että ne kusettavat aamulla 4.30am koiraa pihalla ja siitä eteenpäin 2 tunnin välein koska koiran rakko on erilainen kuin ihmisen rakko. Kukaan Ihminen ei tuollaiseen kusiralliin suostuisi.
4502
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

kusettaisivat omaan pihaansa, mutta naapurin portin pieli se on se hyvä paikka, kele!!
Että se ottaa päähän, kun käyvät vielä silloin, kun sitä ei näe ikkunasta edes.
Mutta kusijäljet kyllä näkee ja kesällä sen helvetin hajun.

Kyllä saisi susia olla sen puolesta enemmän täällä, söisivät rakit suihinsa.

Äänestä

joudun kyllä menemään joka aamuyö.
Mökillä se tarkoittaa usein aivan munasillaan liikkumista, ehkä laitan kumisaappaat (talvellakin siis vain "nahkapuvussa").

Sitten se vasta helvettiä on, kun joskus eturauhasvaivoja on oikein enemmän. Silloin saa 2 tunnin välein käydä ulkona kusella. Luultavasti syynä on esim. suolaisen ruoan runsas syönti.
Siinä sitten itsekin on väsynyt, kun ei saa pitkää unijaksoa.

Eli oman itsensä takia pitää suostua kusiralliin, mutta onhan se hiukan eri ralli se.

Äänestä

yhtälailla on kännisten ihmisten kusea ja oksennusta sekä ym. roskaa ja saastaa pitkin maita ja mantuja...

Äänestä
  • Ootte te hulluja!

    Mikä elämässänne on niin huonosti, että koiria ja heidän omistajiaan pitää haukkua?
    Kysyn vaan!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


koiraihmisiä kirjoitti:

koiraihmiset tunnistaa siitä että ne kusettavat aamulla 4.30am koiraa pihalla ja siitä eteenpäin 2 tunnin välein koska koiran rakko on erilainen kuin ihmisen rakko. Kukaan Ihminen ei tuollaiseen kusiralliin suostuisi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu