katsotaan

Eilen suherrettu pimpero-kirjoitus on ylläpidon mukaan ihan ok.

Minulta on poistettu kaksi tekstiä. Toisessa kehaisin Kai de Puuta ja huumorimielellä helskyttelin iloa ja valoa tälle palstalle. Kehumisen kohde olikin väärä: KdP

Toisessa poistetussa kirjoituksessani arvostelin ylläpitoa, heidän kertakaikkista toopeuttaan ja sokeuttaan käyttää valtaansa.

Ylläpito lukekoon itsekin kirjoitusohjeet!
"Keskusteluissa ei saa:
kehottaa ketään rikokseen tai väkivaltaan
kirjoittaa rasistisia tekstejä
kirjoittaa tai kuvata karkeaa pornografiaa
markkinoida tai mainostaa tuotetta tai palvelua
massapostittaa puheenvuoroja tai lausuntoja."

Jos tämä huiskautetaan taivaantuuliin, niin millähän perusteella? Luulempa että se on viimeinen poisto. Kopioin tämän itselleni ja aion jatkaa eteenpäin Suomi24- rappusilla. Suomessa on sananvapaus ja "herra se on herrallakin"
571542
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 57

Vanhimmat

ohjeista seuraavan:

"Suomi24.fi pidättää itsellään oikeuden poistaa asiattomat lausunnot keskusteluista. Toistuvasta häiriköinnistä keskustelusivuilla seuraa IP-osoitteen jäljitys ja tarvittavat jatkotoimenpiteet."

Äänestä
  • Tuo on jo saivartelua, että olisin TARKOITUKSELLA jättänyt keskusteluohjeista olennaista pois. Siinähän ne ovat jokaisen luettavissa.

    Edelleenkään en ole syyllistynyt asiattomien lausuntojen antamiseen. Asiaa ovat olleet lauseeni, painavia suorastaan. Ehkä kuitenkin jokin on kolahtanut, kun on pitänyt piilottaa ne valonarkoina.

    Äänestä

  • totuus kirjoitti:

    Tuo on jo saivartelua, että olisin TARKOITUKSELLA jättänyt keskusteluohjeista olennaista pois. Siinähän ne ovat jokaisen luettavissa.

    Ensi kertaa koin mielettömyyden kesällä. Silloin keskusteluja sabotoitiin "ylläpidon" taholta.
    Pyysin silloin jo perusteluja tehdylle ja myös sille, että eräät keskustelijat olivat kuin heillä olisi valtuutus "ylläpidolta" toimien kuin maassamme eräät Kekkosen aikaan.
    Hämmästelin jo tuolloin ettei siihen puututtu eikä myöskään usein Ruuneperin ja MdK:n nikkien toimesta, että "me teemmä mitä me taharomma, akat ei voi estää."
    Tällainen toiminta ei sovi mihinkään mediaan tänä aikana.
    Kaikissa toimituksissa on yleisesti nähtävissä päätoimittajan ja vastaavan toimittajan nimet ja yhteystiedot.
    Täällä niitä ei ole.

    Kertokaa ihmeessä millaista palautetta olette saaneet ylläpidolta.

    Jos niinkuin epäilen se vuotaa kuin seula, syyllistyen sananvapauden loukkauksiin tutkimalla niinkuin väitetään ilman oikeuden päätöstä sähköpostejakin niin se on syyllistynyt "soneramaisuuteen!" törkeällä tavalla.

    Äänestä

  • Tallentakaa kaikki asiaan liittyvät viestit ja myöskin yhteydenottonne "ylläpitoon".

    Äänestä

  • totuus kirjoitti:

    Tuo on jo saivartelua, että olisin TARKOITUKSELLA jättänyt keskusteluohjeista olennaista pois. Siinähän ne ovat jokaisen luettavissa.

    Edelleenkään en ole syyllistynyt asiattomien lausuntojen antamiseen. Asiaa ovat olleet lauseeni, painavia suorastaan. Ehkä kuitenkin jokin on kolahtanut, kun on pitänyt piilottaa ne valonarkoina.

    eivät olleet kaikkien luettavissa?
    Vai olivatko ne vaan merkityksettömiä?

    Äänestä

  • HAJUPOIKA kirjoitti:

    Ensi kertaa koin mielettömyyden kesällä. Silloin keskusteluja sabotoitiin "ylläpidon" taholta.
    Pyysin silloin jo perusteluja tehdylle ja myös sille, että eräät keskustelijat olivat kuin heillä olisi valtuutus "ylläpidolta" toimien kuin maassamme eräät Kekkosen aikaan.
    Hämmästelin jo tuolloin ettei siihen puututtu eikä myöskään usein Ruuneperin ja MdK:n nikkien toimesta, että "me teemmä mitä me taharomma, akat ei voi estää."
    Tällainen toiminta ei sovi mihinkään mediaan tänä aikana.
    Kaikissa toimituksissa on yleisesti nähtävissä päätoimittajan ja vastaavan toimittajan nimet ja yhteystiedot.
    Täällä niitä ei ole.

    Kertokaa ihmeessä millaista palautetta olette saaneet ylläpidolta.

    Jos niinkuin epäilen se vuotaa kuin seula, syyllistyen sananvapauden loukkauksiin tutkimalla niinkuin väitetään ilman oikeuden päätöstä sähköpostejakin niin se on syyllistynyt "soneramaisuuteen!" törkeällä tavalla.

    Tulin vaan oikeestaan katteleen tänne "nuorten palstalle" mutta kun näin tämmösen kiinnostavan aiheen, niin enpä voinut olla sormiani soppaan sotkematta. Urani tälläsellä palstalla nääs alkoi sensuurin iskiessä kirjoituksiin. Luin tekstejä 65 palstalta ja vastasin sitten yhteen kiinnostavaan seksiaiheiseen kysymykseen. Sen ikäinen ei kai joidenkin mielestä olisi saanut ottaa kantaa koko aiheeseen. Mun kirjoitukseni poistettiin. Poistosta syntyi älinä jonka tuoksinassa minullekkin selvisi, että joku ihan yksityinen ihminen oli aikaansaanut koko sensuurin. Jos kirjoitukset pysyvät suhteellisen asiallisina ja sopivat sääntöjen raameihin, ei oikein fiksua ole minkään lainen sensurointi.. ei.

    Äänestä

olen. Se, joka viestejä poistaa, on arvostelukyvytön ja häikäilemätön mielivaltaa käyttäessään.

Äänestä
  • Uskomatonta statimaisuutta. Eikö ole oiketta maassa,
    ellei sitä itse hanki ?

    Äänestä

  • Statisti kirjoitti:

    Uskomatonta statimaisuutta. Eikö ole oiketta maassa,
    ellei sitä itse hanki ?

    aloittaja sanoi aikovansa hakea oikeutta. Ilmoitan liittyväni joukkoihin.

    Pilailet varmaan Stasi-asioista vihjaillessasi.
    Ne liittyvät minuun vain sen verran, että luin lehdistä virkavallan kohdistaneen valtaansa erääseen henkilöön "stasiasiaa" tekosyynä käyttäen.

    Äänestä

  • sofia kirjoitti:

    En todellakaan pilaillut. Mainitsemani nimimerkit yhdessä poistuneen "Järjestysmies" nikin kanssa ovat toistuvasti viitanneet, että ylläpito tutkii ja taisi jotain jonkun kirjoituksessa olla tänäänkin.
    70 palstalla kerrottiin MdK kirjoittaneen, että valitukseen saa valittaja vastauksen suurinpiirtein "pärstäkertoimen mukaan" suomeksi sanottuna.
    Olen toivonut monilta kirjoittajiltakin heitä kertomaan totuuden kun syyttävät minua valehtelusta.

    Ei edes ruusupuskan tarjoaminen tuonut esiin yhtään esittämääni valhetta.

    Äänestä

  • hajupoika kirjoitti:

    sekin "Arvatkaa, kenen tekstiä" ketju.

    Lisäksi täältä on hävinnyt ainakin erään äkäisen ihmisen äkäilyjä ja isotteluja, siis sellaisia, jotka eivät ole hänelle eduksi ja jotka paljastavat hänen heikkoutensa.
    Voisiko tämä henkilö olla sheriffinä ja se näkyisi vain mielivallan käytössä?

    Äänestä

  • sofia kirjoitti:

    aloittaja sanoi aikovansa hakea oikeutta. Ilmoitan liittyväni joukkoihin.

    Pilailet varmaan Stasi-asioista vihjaillessasi.
    Ne liittyvät minuun vain sen verran, että luin lehdistä virkavallan kohdistaneen valtaansa erääseen henkilöön "stasiasiaa" tekosyynä käyttäen.

    kuinka "oikeuden hakijoille kävisi" toden ollessa kysymyksessä.
    Kyllä siinä oltaisiin hurjana kun jouduttaisiin paljastamaan oikea minänsä.
    Mahtaisiko jonkun nimimerkin alta paljastua todellinen ammattilainen sananvapauslakien rikkomisessa?

    Äänestä

  • Olisihan kirjoitti:

    se siitä julistuksesta.
    sananvapaudesta puhutaan,mutta ei ole
    ketään joka sanois olleensa sananvapautta riistämässä.
    ja takuu varmasti tässäkin ketjussa on sellainen joka menee syyhyttä saunaan.

    Äänestä

  • ohdake kirjoitti:

    Toivon, että vihjaileva kirjoittelu poistuisi palstoilta oppi-isänsä Ruuneperin mukana.
    Jos jollain on jotain hampaankolossa hajupoikaa kohtaan niin parhaiten se hoituu kun sanoo sen suoraan ja välittömästi tapahtuman jälkeen.
    Ei ole mitään mieltä tällaisessa inttämisessä ja vihjailussa.

    Äänestä

  • sofia kirjoitti:

    sekin "Arvatkaa, kenen tekstiä" ketju.

    Lisäksi täältä on hävinnyt ainakin erään äkäisen ihmisen äkäilyjä ja isotteluja, siis sellaisia, jotka eivät ole hänelle eduksi ja jotka paljastavat hänen heikkoutensa.
    Voisiko tämä henkilö olla sheriffinä ja se näkyisi vain mielivallan käytössä?

    Sanokaa ihmeessä asiat suoraan ilman sarvia ja hampaita. Eihän tällainen pelleily lopu vihjailuilla ja arvuuttelulla.
    Päästäisiin joskus puhumaan asiasta.

    Äänestä

  • Fakta kirjoitti:

    Sanokaa ihmeessä asiat suoraan ilman sarvia ja hampaita. Eihän tällainen pelleily lopu vihjailuilla ja arvuuttelulla.
    Päästäisiin joskus puhumaan asiasta.

    Viestit häviävät jonkun toimesta.

    Kun Suomi24 saa noin 5000 viestiä päivässä, tuskin lukevat niitä kaikkia, mutta palstoilla jotkut ottavat asiakseen pyytää poistamaan niitä viestejä, jotka eivät ole heidän oman mielensä mukaisia.
    Samalla saa tilaisuuden toteuttaa omia sairaan mielen tuottamia päähän pälkähdyksiä. Sille vaikuttaa.

    Äänestä

  • mene ja tiedä kirjoitti:

    Olet oikeassa kuomaseni. Millään muulla plantaasilla ei kukaan joutaisi tekemään tätä näin systemaattisesti. Poistuvalla ex sheriffillä on sormensa pelissä ollut kaiken aikaa, vaikka muuta puhuu. Pillastuu kuin entinen koni kun
    vain näki ruoskan varjonkaan. On kuulemma tiedetty jo vuosia näin olleen. Nytkin on kysellyt nikkien erityisesti yhten haisun perään jo aiankin puoli vuotta ainakin tuhat kertaa
    ja kaikki on sen syytä vaikka olisi jossain tunturin kolossa nussimassa jotakin ja akatkin saa raivarin Anon ja LLainan johdolla vai onko asiassa paerää.

    Äänestä

  • Asiattomia viestejä on kyllä syytä täältä poistaa.
    Sensuuri saisi yleensäkin olla ankarampi.
    Sananvapaudellakin on rajansa.

    Äänestä

  • Olisihan kirjoitti:

    kuinka "oikeuden hakijoille kävisi" toden ollessa kysymyksessä.
    Kyllä siinä oltaisiin hurjana kun jouduttaisiin paljastamaan oikea minänsä.
    Mahtaisiko jonkun nimimerkin alta paljastua todellinen ammattilainen sananvapauslakien rikkomisessa?

    arkaan paikkaan.äkkiä tuli hiljaista. saattaa olla itse IK häiriköimässä.

    Äänestä

  • taisit kirjoitti:

    arkaan paikkaan.äkkiä tuli hiljaista. saattaa olla itse IK häiriköimässä.

    Huonosti tunnen väkeni. Ken on I K ?

    Äänestä

  • Olisihan kirjoitti:

    kuinka "oikeuden hakijoille kävisi" toden ollessa kysymyksessä.
    Kyllä siinä oltaisiin hurjana kun jouduttaisiin paljastamaan oikea minänsä.
    Mahtaisiko jonkun nimimerkin alta paljastua todellinen ammattilainen sananvapauslakien rikkomisessa?

    Kerro perusteita vihjailullesi. Hajupojan sananvapausloukkausväitteet eivät päde.
    Esitä joku fakta.
    Ruuneperi sanoi valehtelijaksi/ensimmäistäkään ei kertonut. Käyttäytyi koko ajan toisin kuin 18.6. olimme sopineet.
    Anu kertoi lukemattomista solvauksistani/ ensimmäistäkään näyttöä ei ole esitetty ja annoin määräajankin ettei niitä menneen talven lumia jatkuvasti kaivettaisi.
    Nimimerkkikään ei löydä. Saat aikaa klo 24.00 saakka.

    Äänestä

  • Hajupoika kirjoitti:

    Huonosti tunnen väkeni. Ken on I K ?

    kastehessa iikoksi nimettihin.

    on hajupojasta maininnut?
    Vai säpsähditkö tosiaan kun tuli sananvapaus-, oikeammin herjaussyyte mainittua? Eli se koira älähtää johon kalikka kalahtaa.

    Äänestä

  • Hajupoika kirjoitti:

    Kerro perusteita vihjailullesi. Hajupojan sananvapausloukkausväitteet eivät päde.
    Esitä joku fakta.
    Ruuneperi sanoi valehtelijaksi/ensimmäistäkään ei kertonut. Käyttäytyi koko ajan toisin kuin 18.6. olimme sopineet.
    Anu kertoi lukemattomista solvauksistani/ ensimmäistäkään näyttöä ei ole esitetty ja annoin määräajankin ettei niitä menneen talven lumia jatkuvasti kaivettaisi.
    Nimimerkkikään ei löydä. Saat aikaa klo 24.00 saakka.

    suuria tapahtuu klo 24:n jälkeen? Minäpä tiedän: vuorokausi vaihtuu.

    Äänestä

  • Soon kirjoitti:

    kastehessa iikoksi nimettihin.

    "Iikkoo tuo puukkoo, täälä on Jaakkoo .!
    Kulkukauppias oli talvella jäätyneen oven takana
    pyytäen päästä sisään lämpimään.
    Isäntä, emännälle:
    - Tuo kirves, täällä on kulkukauppias.
    Ovi saatiin viiemin auki, mutta kas kummaa ?
    Missäs se kulukukauppias on ?

    Äänestä

  • PS. kirjoitti:

    suuria tapahtuu klo 24:n jälkeen? Minäpä tiedän: vuorokausi vaihtuu.

    Vastaamatta jäi, mutta mitenkä edes kymmenen viisasta kykeneekään yhden tyhmän kysymättömään vastaamaankaan.

    Äänestä

  • Hajupoika kirjoitti:

    "Iikkoo tuo puukkoo, täälä on Jaakkoo .!
    Kulkukauppias oli talvella jäätyneen oven takana
    pyytäen päästä sisään lämpimään.
    Isäntä, emännälle:
    - Tuo kirves, täällä on kulkukauppias.
    Ovi saatiin viiemin auki, mutta kas kummaa ?
    Missäs se kulukukauppias on ?

    minä tiedän kuka sinä olet, IK.

    Äänestä

  • Älä kirjoitti:

    minä tiedän kuka sinä olet, IK.

    Tiedän minäkin jotain - enkä paljon jonkun mielestä vähän liikaakin.
    Viisaan ja tyhmän ero on siinä, että tyhmä laulaa kaikki tietonsa turuilla ja toreilla.
    Viisas taas tietää, milloin on syytä olla tietämättä vaikka tietääkin.

    Äänestä

  • Hajupoika kirjoitti:

    Tiedän minäkin jotain - enkä paljon jonkun mielestä vähän liikaakin.
    Viisaan ja tyhmän ero on siinä, että tyhmä laulaa kaikki tietonsa turuilla ja toreilla.
    Viisas taas tietää, milloin on syytä olla tietämättä vaikka tietääkin.

    että 60 palstalla liehuu sekä päähän että persuuksille potkittu ent. toimittaja, nyk. tyhjäntoimittaja. Kukahan se lienee?

    Äänestä

  • kerrotaan kirjoitti:

    niin kävipä hyvä tuuri kun saatiin hänet tänne.

    esitellä itsesi.

    Minäkin tiedän yhtä jos toista, mutta ajattelen mitä sanon, jotta en sano mitä ajattelen.

    Äänestä

  • vastaan kirjoitti:

    "Kellä tuuria on, kellä ei." Minä en katso itselleni tuuriksi, että olen tällä palstalla ensinkään.
    Luulen tämän olevan enemmän "moukan tuuria."
    Sitähän sattuu elämässä kaikenlaista emmekä koskaan tiedä miten elämässämme käy.
    Eräskin ryhmä voitti jossain pelissä suuren voiton, jota lähdettiin joukolla juhlimaan -
    suuri oli tilaisuus ja heillä pääosa oli niissä -hautajaisissa, nauttivatkohan ?

    Äänestä

  • mitä arvuutella kirjoitti:

    esitellä itsesi.

    "Nimeni tiedätte ja tapani tulette tuntemaan", sanoi eräskin ja moni toivoi ettei olisi tarvinnut tulla tuntemaan.

    Äänestä

  • Hajupoika kirjoitti:

    Minäkin tiedän yhtä jos toista, mutta ajattelen mitä sanon, jotta en sano mitä ajattelen.

    ympäripyöreä vastaus. No, mitäpä muuta voi odottaa, kun alkaa hiki nousta pintaan.

    Äänestä

  • vastaan kirjoitti:

    niin kävipä hyvä tuuri kun saatiin hänet tänne.

    näköjään kannata. Konkurssi on lopun alkua.
    Mahtaako Suomi24 maksaa erikseen jokaisesta aloitetusta keskustelusta ja vastauksesta (myös itselleen)?

    Äänestä

  • Olipa kirjoitti:

    ympäripyöreä vastaus. No, mitäpä muuta voi odottaa, kun alkaa hiki nousta pintaan.

    Sinun kirjoituksesi sensijaan muistuttaa erehdyttävästi Laihian markkaa !
    Sattuko Sinulla olemaan tietoa millainen se on tai sattuisiko Sinulla olla niin,
    että vippaisit minulle ?
    Saat siitä euron ensi tilissä, jos lainaat ?

    Äänestä

  • Freelance kirjoitti:

    näköjään kannata. Konkurssi on lopun alkua.
    Mahtaako Suomi24 maksaa erikseen jokaisesta aloitetusta keskustelusta ja vastauksesta (myös itselleen)?

    Ei se oo tyhmä, joka pyytää
    vaan se on tyhmä joka antaa !

    Äänestä

  • kerrotaan kirjoitti:

    että 60 palstalla liehuu sekä päähän että persuuksille potkittu ent. toimittaja, nyk. tyhjäntoimittaja. Kukahan se lienee?

    on kaidepuu vastaamassa?koskeeko se juuri häntä?

    Äänestä

  • miksi kirjoitti:

    on kaidepuu vastaamassa?koskeeko se juuri häntä?

    Olen ounaillut sitä samaa itsekin. Kuinka joku viitsisi tuhlata aikaansa täällä kalkkisten joukossa, jos on muka niin paljo vetoo muualle päin ku kehuu olevan?

    Äänestä

Kertokaa mielivallasta osoitteella [email protected].
Ylläpito tekee pahaa kun ei milloinkaan perustele edes toimiaan.
Olen laiuttanut useita keskustelupuheenvuoroja, joissa osoitetaan sen loukkaavan ihmisoikeuksia erään valtion stasi tai meillä suopokaan eivät viitsineet mokomaa tehdä
Antti Piippo arvosteli juuri tasavallan presidenttiä aika rajusti - ei reagoitu mitenkään ?

Äänestä

Miljoonan nikin pelle kirjoittelee toisinaan alapääjuttuja ja haukkuu vaimoaan, kun kotona menee huonosti. Ehkä hän on saanut jonkinlaisen "kanta- asiakkaan" etuisuuksia ylläpidolta ja siksi sensuuri ei käy.

Äänestä
  • Kuka on tämä miljoonan nikin pelle?
    Onko jollakin parempaa tietoa. Kummallsita kuin kekkoslovakiassa, kaikki tietää mutta kukaan ei uskalla puhua. "Seinillä kovat oli, onkohan vieläkin?"

    Äänestä

  • kuka kirjoitti:

    Kuka on tämä miljoonan nikin pelle?
    Onko jollakin parempaa tietoa. Kummallsita kuin kekkoslovakiassa, kaikki tietää mutta kukaan ei uskalla puhua. "Seinillä kovat oli, onkohan vieläkin?"

    Toivon jo hartaasti, että lopetetaan vihjailut ja kerrotaan asiat niinkuin ne on eikä niinkuin niiden oletetaan olevan.

    Äänestä

  • Hajupoika kirjoitti:

    Toivon jo hartaasti, että lopetetaan vihjailut ja kerrotaan asiat niinkuin ne on eikä niinkuin niiden oletetaan olevan.

    MNP on skrivannut näillä palstoilla muutamia vuosia. Repe Ruutikallo nimesi hänet MiljoonanNikinPelleksi, kun nikit vaihtui tiheään tahtiin. Ruutikallo ei jättänyt ketään kylmäksi, siksi kai MNP maksaa laskua vielläkin Ruutikallon törkeästä ajojahdista.

    Äänestä

  • Ritu kirjoitti:

    näytti sille kuin asia olisi ollut päinvastoin, samoin edellisellä ja sitä edellisellä kerralla. Tarkoitan, että Ruutikallo jahtaa kyseistä henkilöä nimimerkin vaihtamisesta huolimatta.

    Ei tarvitsisi sinunkaan olla noin sokea, ellei sitten silmistäsi aivoihin johtavassa reitissä asiat sotkeudu.

    Äänestä

  • ja aina kirjoitti:

    ...vi..uu sä jauhat, kun et tiedä asiasta paskaakaan. Se millä MNP jahtasi Ruutikalloa oli törkeyden huippu, en minäkään unohtaisi, turpiin tulisi ja pitkään.

    Äänestä

  • Ritu kirjoitti:

    ...vi..uu sä jauhat, kun et tiedä asiasta paskaakaan. Se millä MNP jahtasi Ruutikalloa oli törkeyden huippu, en minäkään unohtaisi, turpiin tulisi ja pitkään.

    olet tietäjä; paskan, vitun, kusen ja jellyn sekatietäjä. Suksi jonnekin!

    Äänestä

  • Ritu kirjoitti:

    ...vi..uu sä jauhat, kun et tiedä asiasta paskaakaan. Se millä MNP jahtasi Ruutikalloa oli törkeyden huippu, en minäkään unohtaisi, turpiin tulisi ja pitkään.

    että MNP on kaidepuu, hajupoika, odysseus, ohmis, samaani, shemeikka, pasteur....????

    Äänestä

  • Etkö kirjoitti:

    että MNP on kaidepuu, hajupoika, odysseus, ohmis, samaani, shemeikka, pasteur....????

    Olen itse useaan kertaan luetellut käyttmiäni nikkejä. Nikkien moninaisuuteen on syynä ollut, että asia tulisi esiin eikä pyörittäisi jonkun nikin ympärillä.
    Palstakeskusteluista valtaosa ypörii nimenomaan nikissäni suoraan tai epäsuorasti vihjaillen.
    Miksi ne ovat suosituinta luku- ja keskustelutilastoissa ?
    En ainakaan minä jaksa ymmärtää - mutta enhän minä ymmärrä mitään muutenkaan.

    Äänestä

Helpoin tie lienee ilmoittaa asiasta Julkisen Sanan Neuvostolle. Aihetta ainakin on, siksi vakavaa häirintä palstalla näyttää olevan.
Tekstien poistolle pitäisi olla perusteita ja ne tulisi kirjoittajalle ilmoittaa.
Ylläpidon vastineessas pitäisi myös olla perustelu päätökselle ja valitusoikeus.

Äänestä
  • valitetaan suoraan Korkeimpaan Oikeuteen?

    Äänestä

  • Entäs kirjoitti:

    valitetaan suoraan Korkeimpaan Oikeuteen?

    Toivon, etten minä suostu liittymään valittajien suureen, mutta niin riitasointuiseen kuoroon.
    Sitä viisautta en tahdo menettää.

    Äänestä

  • Hajupoika kirjoitti:

    Toivon, etten minä suostu liittymään valittajien suureen, mutta niin riitasointuiseen kuoroon.
    Sitä viisautta en tahdo menettää.

    lienee paljonkin. Minä ainakin sain nyt hyvityksen aikaisemmalle kolhulleni tällä palstalla. ( Olen ketjun ensimmäinen )
    Samoin selvisi kulissien taustakin, kiitos kannattajieni!

    Äänestä

  • totuus kirjoitti:

    lienee paljonkin. Minä ainakin sain nyt hyvityksen aikaisemmalle kolhulleni tällä palstalla. ( Olen ketjun ensimmäinen )
    Samoin selvisi kulissien taustakin, kiitos kannattajieni!

    aloituspuheenvuorossasi, ovat rakentavia ja hyviä ajatuksiasi ja kukapa noita ei allekirjoittaisi.

    Mutta jos jahtaat täällä jotakuta ja haet hyvitystä, niin eikö reilu asioiden selvittäminen olisi paikallaan?

    Äänestä

  • totuus kirjoitti:

    lienee paljonkin. Minä ainakin sain nyt hyvityksen aikaisemmalle kolhulleni tällä palstalla. ( Olen ketjun ensimmäinen )
    Samoin selvisi kulissien taustakin, kiitos kannattajieni!

    Tietänet mitä tarkoitetaan "aisankannattajalla ?"
    Toivon, ettei minulla ole ollut eikä tule tälle palstalle kannattajia. Uskon, että asia asiana riittää puhumaan puolestaan nyt ja tulevaisuudessa. Keskustelu ei saisi milloinkaan mennä kilpalaulantaan. Olen siihen joskus joutunut ja joittenkin mielestä voittanut tai hävinnyt. Viittaan vaikka kesäkuiseen (28.6.)joka meni hieman överiksi kuten useat muutkin juuri siksi, että keskustelusta tulee "kilpalaulantaa."

    Kuka se monotettu kynäniekka olisi, sinäkö hajupoika? Vastaa jos muilta kiireiltäsi ehdit!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

totuus kirjoitti:

Eilen suherrettu pimpero-kirjoitus on ylläpidon mukaan ihan ok.

Minulta on poistettu kaksi tekstiä. Toisessa kehaisin Kai de Puuta ja huumorimielellä helskyttelin iloa ja valoa tälle palstalle. Kehumisen kohde olikin väärä: KdP

Toisessa poistetussa kirjoituksessani arvostelin ylläpitoa, heidän kertakaikkista toopeuttaan ja sokeuttaan käyttää valtaansa.

Ylläpito lukekoon itsekin kirjoitusohjeet!
"Keskusteluissa ei saa:
kehottaa ketään rikokseen tai väkivaltaan
kirjoittaa rasistisia tekstejä
kirjoittaa tai kuvata karkeaa pornografiaa
markkinoida tai mainostaa tuotetta tai palvelua
massapostittaa puheenvuoroja tai lausuntoja."

Jos tämä huiskautetaan taivaantuuliin, niin millähän perusteella? Luulempa että se on viimeinen poisto. Kopioin tämän itselleni ja aion jatkaa eteenpäin Suomi24- rappusilla. Suomessa on sananvapaus ja "herra se on herrallakin"

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu