Missä NESARA?

Missäköhän se NESARA nyt mahtaa oikein kupata? Kovin taas luvattiin että 15.11 se julkaistaisiin, mutta eipä ole näkynyt. Odotettavissa lienee taaas samanlainen ikuisuus projekti kuin galaktisen liiton laskeutumisen kanssa, jossa hölmöiltä viedään rahat niin kauan kuin heillä sitä riittää.

Avasiko tämä "myöhästyminen" yhdenkään palstalaisen silmiä? Epäileekö kukaan teistä NESARAA nyt yhtään sen enempää? Tuskinpa, siinähän näiden huijausten hienous juuri piilee, huijattavat keksivät itse tekosyyt tapahtumille, jottei heidän maailmankuvansa järkkyisi, tai he eivät joutuisi myöntämään tulleensa huijatuiksi. Mutta yrittäkää edes, vaikka ette sitä täällä palstalla myöntäisi ja altistaisi itseänne muutaman pellen pilkan kohteeksi, niin miettikää asioita.
141106
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Ei minua ainakaan ole huijattu, NESARAN aika ei ollut vielä mutta se tulee, usko pois.
Eiköhän se huijaus ole käynnissä toisinpäin, eli teille uskotellaan tiedotusvälineiden avulla että sota, väkivalta, rikollisuus, riistäminen, vallanhimo, päihteet yms. on normaalia.
Ei todellakaan ole vaan teitä manipuloidaan teidän sitä itse tiedostamatta.
Kun NESARA tulee niin "nukkuvat" ihmisetkin "heräävät" todellisuuteen.

Äänestä
  • Jonkun sokeaa uskoa eivät reaalimaailman tapahtumat näköjään paljoakaan hetkauta. Herätys, mikäli et ole vielä huomannut välivalta, rikollisuus ja nälänhätä ovat kyllä aivan oikeasti monelle arkipäivää, toisinkuin sinun avaruusolentosi ja NESARA:si. Eivätkä näitä ihmisiä suinkaan tule auttamaan joku naurettava mielikuvituksesi tuote vaan ihmiset jotka ovat valmiita tekemään asianhyväksi muutakin kuin tarinoimaan ufoista.

    Äänestä

  • Sari kirjoitti:

    Jonkun sokeaa uskoa eivät reaalimaailman tapahtumat näköjään paljoakaan hetkauta. Herätys, mikäli et ole vielä huomannut välivalta, rikollisuus ja nälänhätä ovat kyllä aivan oikeasti monelle arkipäivää, toisinkuin sinun avaruusolentosi ja NESARA:si. Eivätkä näitä ihmisiä suinkaan tule auttamaan joku naurettava mielikuvituksesi tuote vaan ihmiset jotka ovat valmiita tekemään asianhyväksi muutakin kuin tarinoimaan ufoista.

    Oletko koskaan ihmetellyt miksi uutisissa, sarjoissa, elokuvissa (etenkin Amerikkalaisissa), videopeleissä ja piirretyissä näytetään niin paljon sotaa ja väkivaltaa?
    Niin, sitä kutsutaan manipuloinniksi, väkivalta luo väkivaltaa. Tottakai nämä ovat todellisia asioita niille jotka joutuvat niiden kohteiksi.
    Kovin sinä nostat minua jalustalle kun annat kunnian näiden loistavien asioiden keksimisestä.
    Oletko muuten itse parantanut maailmaa viime aikoina?

    Äänestä

  • "NESARAN aika ei ollut vielä mutta se tulee, usko pois."
    Eikös tässä aivan äskettäin julistettu että NESARAN nimenomaan TÄYTYY tulla nyt viikonloppuna, tarkemmin sanoen viime yöhön mennessä? Ja nyt sanotaan että "sen aika ei ole vielä tullut". Ristiriitaista, eikö?

    Äänestä

  • Eikös kirjoitti:

    "NESARAN aika ei ollut vielä mutta se tulee, usko pois."
    Eikös tässä aivan äskettäin julistettu että NESARAN nimenomaan TÄYTYY tulla nyt viikonloppuna, tarkemmin sanoen viime yöhön mennessä? Ja nyt sanotaan että "sen aika ei ole vielä tullut". Ristiriitaista, eikö?

    Täytyy tulla ja tulee sanoilla on eri merkitys. Tuohon miksi juuri 15.11.2003 sen piti tulla, minulla ei ole tyhjentävää vastausta.
    Oma epäilyni on se, että se päivä 15.11 on kutakuinkin puolivälissä 9.11 ollutta kuunpimennystä ja tulevaa 23.11 olevaa auringonpimennystä.

    Äänestä

  • Ripe kirjoitti:

    Toki, eihän "täytyy tulla" tarkoita sitä että se ehdottomasti tulee. Mutta termi kuitenkin antaa sen kuvan, että asia on hyvin tärkeä (ja siltähän se vaikuttaakin, en kiistä sitä). Kuitenkin, jos asia on noin tärkeä että sen olisi täytynyt tulla, on hieman outoa ettei vielä ole annettu minkäänlaista selitystä miksei sitä julistettu.

    Äänestä

  • Niin kirjoitti:

    että joku/jotkut meni lupaamaan liikoja. Odotellaan mahdollista selitystä.

    Äänestä

Viimeiseen hetkeen asti ylhäältä uskotellaan että NESARA on voimissaan ja toteutuu, mutta AINA se viivästyy. Onko NESARA todellakin näin heikko, onko sen aina vetäydyttävä pienimmänkin esteen vuoksi?

NESARA on kyllä olemassa, NESARA on erittäin olemassa oleva huijaus. Huijatut tietenkin sanovat että NESARA vain viivästyy.

Äänestä

ufo uskovaisille järkeä. Hehän uskovat kuin kirkko uskovaiset, fanaattiset uskovaiset. Ei tuollaisten ihmisten mieltä noin vain käännytetä. Annetaan heidän uskoa. Kun tulevat vanhemmiksi, ehkä siitä viisastuvat. Ei tietenkään ole mitään takuuta viisastuvatko. ;)

Nämä palstojen uskovaiset ovat harmitonta pikku porukkaa. Mutta he jotka laittavat alkuun tuollaisia juttuja, se on ne jotka ovat neroja. He ovat keksineet hyvän rahantulon lähteen. Itse uskojat ovat aika harmittomia. Tietenkin mukaan saattaa mahtua joku harva oikein kunnon hihuli jotka saattavat olla arvaamattomia teoissaan. Mutta nämä palstalaiset ovat harmittomia siinä mielessä, että he eivät voi tehdä muuta kuin kirjoittaa ja uskoa syvästi nerojen juttuihin. Suon toki heille sen ilon. Elämästä puuttuu jotain, kun täytyy uskoa nerojen tekemiin juttuihin. Uskovat saavat harmoniaa ja rauhallisuutta näistä jutuista. Sehän on toisaalta hyvä, että pysyvät poissa nuorten ehkäpä väärästä "touhusta".

Galaktista liittoa ja nesaraa odotellessa he eivät ehkä keksi muuta pahaa, ja näin ollen pysyvät rauhallisina. Sehän on hyvä. ;)

Äänestä
  • Ei siihen tarvita ulkopuolisten apua. Me voimme julkaista nesaran ihan ihmisvoiminkin. Kunhan te vain tajuaisitte sen... Nesara ei ole mikään yliluonnollinen asia... Ilmeisesti politiikkakin on yliluonnollista... huh ...

    Äänestä

  • M... kirjoitti:

    Ei siihen tarvita ulkopuolisten apua. Me voimme julkaista nesaran ihan ihmisvoiminkin. Kunhan te vain tajuaisitte sen... Nesara ei ole mikään yliluonnollinen asia... Ilmeisesti politiikkakin on yliluonnollista... huh ...

    tuollainen "uskovainen" joista kirjoitin tuossa ylempänä. Tuo kirjoituksesi minulle oli juuri sellainen kuin olin odottanutkin "uskovaiselta".

    Äänestä

  • Skeptikko kirjoitti:

    tuollainen "uskovainen" joista kirjoitin tuossa ylempänä. Tuo kirjoituksesi minulle oli juuri sellainen kuin olin odottanutkin "uskovaiselta".

    Toteutetaan silti... on muutoksen aika :D

    Äänestä

  • M... kirjoitti:

    Toteutetaan silti... on muutoksen aika :D

    Tuo on oikea asenne.

    Äänestä

Miksi?
Kuka hyötyy?
Mitä emme tienneet?
Missä muussa puuhassa samat tekijät ovat mukana?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Sari kirjoitti:

Missäköhän se NESARA nyt mahtaa oikein kupata? Kovin taas luvattiin että 15.11 se julkaistaisiin, mutta eipä ole näkynyt. Odotettavissa lienee taaas samanlainen ikuisuus projekti kuin galaktisen liiton laskeutumisen kanssa, jossa hölmöiltä viedään rahat niin kauan kuin heillä sitä riittää.

Avasiko tämä "myöhästyminen" yhdenkään palstalaisen silmiä? Epäileekö kukaan teistä NESARAA nyt yhtään sen enempää? Tuskinpa, siinähän näiden huijausten hienous juuri piilee, huijattavat keksivät itse tekosyyt tapahtumille, jottei heidän maailmankuvansa järkkyisi, tai he eivät joutuisi myöntämään tulleensa huijatuiksi. Mutta yrittäkää edes, vaikka ette sitä täällä palstalla myöntäisi ja altistaisi itseänne muutaman pellen pilkan kohteeksi, niin miettikää asioita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu