Eilen se alkoi

eilen oli ensimmäinen tapaaminen PELA:n työtekijän kanssa. outo oli puhua jollekkin asiasta, jollekkin kuka ei tuomitse. ymmärtää vain. sai puhuttua omista peloista ja toiveista. nykytilanteesta ja tulevasta. onneksi pahin pelko mistä täällä peloteltiin (että vanhemmat muksut voitaisiin huostaan ottaa tämän asian takia)paljastui valheeksi. niin kuin olin ajatellutkin että jokainen lapsi on tapaus itsessään eikä vaikuta toisiinsa. outoa oli myös se että käynnin jälkeen ei tullutkaan hirveää itse syytösten ryöppyä, vain suurempi tietoisuus siitä että teen oikein. suomessa on hirveästi vanhempia joilla ei ole sitä omaa rakasta vauvaa. ja sitä todella odotetaan. tuli itselle hyvä olo puhua jollekkin. minulle yritettiin jälleen kerran sanoa että olisin oikeutettu kelan tukiin, mutta en aio niitä hakea. en tiedä mikä siinä on mutta mielestäni äitiyspäiväraha ei kuulu minulle. me pärjätään ilman sitäkin. ihmeellinen olo. sitä vaan odottaa että missä vaiheessa alkaa se kauhea itku ja kiristys, mutta minua vain hymyilyttää. nyt on hyvä olla. sai puhua ja avautua jollekkin.
kyllä se pahaolo varmasti iskee joskus, mutta ei vielä. ihana tietää että vauvalla on hyvä olla joka tapauksessa, vaikka se ei meidän kanssa kotona olisikaan.
241778
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

eivät ehkä ymmärrä lastasi. Se on kuin toisesta puusta veistetty. Lapsesi saattaa olla temperamentikas ja vilkas ja ottovanhemmat hitaita tai päinvastoin. Lapsen tarpeista kyllä huolehditaan, mutta koskaan ei synny aitoa kiintymystä lapsen ja adoptiovanhempien välillä. Lisäksi lapsesi joutuun olemaan pikkuvauva aikansa lastenkodissa vieraitten hoitajien hoidossa.

Adoptiosuhteet epäonnistuvat paljon useammin kuin biologisten vanhempien ja lasten suhteet. Et voi tietää, minne lapsesi joutuu ja onko sillä kaikki hyvin. Huoli lapsesta kaihertaa kaiken aikaa mieltäsi. Haluaisist saada lapsesta edes valokuvan, mutta et saa sitä, koska adoptiovanhemmilla ei ole mitään velvollisuutta lähettää sitä sinulle saati raportoida lapsesi kehityksestä.

En oikein jaksa ymmärtää, miksi olet päättänyt sulkea sydämesi tältä lapselta. Ei oikea äiti tee niin. Katso ainakin lastasi ennen kuin lähetät sen pois luotasi todennäköisesti ikuisiksi ajoiksi.

Jos itse olisin adoptiolapsi, minulle olisi järkytys saada tietää, että äitini hylkäsi minut, vaikka hän ei ollut missään pakkotilanteessa ja vaikka maamme sosiaalliset olot olivat syntymähetkelläni hyvät ja yksinhuoltajia tuetaan monella tavoin. Saatuani tuon selville, en haluaisi koskaan ottaa mitään yhteyttä biologisiin vanhempiini.

Äänestä
  • Kuinka moni nainen synnyttää lapsen jolla on ihan erilainen temperamentti kuin äidillä?
    Kuinka moni äiti synnyttää lapsia vaikka liudan joilla kaikilla on ihan erilainen temperamentti kuin muilla?
    Kuinka moni vnahempi ei ymmärrä lastaan vaikka on sen ihan itse synnyttänyt?

    Mutta tiedätkö:
    adoptiossa lapsen adoptioon antavaa vanhempaa haastatellaan neuvonnan aikana ja samoin adoptiota haluavia vanhempia. Kun lapsi on sijaishoidossa niin häntä hoitava työntekijä tutustuu lapsen temperamenttiin. Sen vuoksi adoptiossa pystytään ottamaan huomioon myös adoptiolapsen ja tulevien adoptiovanhempien temperamentti.

    Sitten vielä yksi korjaus:
    Ei ainakaan kaikki lapset joudu olemaan lastenkodissa sitä aikaa kun he odottavat mitä synnyttänyt äiti päättää. Vaan yleensä he ovat sijaisperheessä joka on tottunut hoitamaan pieniä vauvoja. Ja joskus voi olal niinkin että synnyttänyt äiti on hyvin varma siitä että päätyy adoptioon ja voi olla että lapsi menee heti tulevaan adoptioperheeseen. (Se olisikin lapsen etu, mutta pitää ajatella myös adoptioon antavan äidin oikeuksia, hänellä on oikeus synnytyksen jälkeen vielä harkita 8 viikkoa mihin hän lopulta päätyy.)

    Ja sitten vielä:
    Mistä ihmeestä keksit että adoptiovanhemmat ei laita valokuvaa tai muuta tietoa synnyttäneelle äidille?
    Synnyttänyt äiti päättää itse millä lailla hän haluaa olla yhteydessä adoptioperheeseen. Ja joillekin riittää että heidän lapsi saa oman, tarkkaan valitun perheen ja he eivät halua pitää sen jälkeen yhteyttä.
    Mutta asiasta pitää tehdä päätös ennen kuin äiti kirjoittaa adoptiopaperit, siksi adoptioneuvonta on pakollinen ja sen aikana pohditaan muitakin tärkeitä asioita.

    Usko jo että adoptioasiat hoidetaan Suomessa mallikkaasti! Ja joillekin adoptio voi olla muita vaihtoehtoja parempi.

    Minä olen kasvanut bioperheessä ja voin kertoa että olen todella joutunut tekemään töitä että pystyn pitämään yhteyttä vanhempiini nykyään, niin paljon he ovat tehneet virheitä!
    Ja miten yksihuoltajia tuetaan? Jos olet yksin paikkakunnalla jossa sinulal ei ole omia sosiaalisia verkostoja tarpeeksi, niin kukaan ei tue sinua. Kyllä jokaisen pitää yksinään omat lapsensa hoitaa, ei sitä yhteiskunta tee. Ja miksi tekisikään?
    Jos minä olisin voinut päättää niin minun olisi ollut parempi kasvaa adoptioperheessä (tai jopa sijaisperheessä, jota en kannata) kuin siinä perheessä jossa kasvoin.

    Niin moni voi saada lapsia joita he eivät osaa / halua kasvattaa. Siksi minusta on hyvä että adoptiolapsia ei voi saada kuka tahansa vaan siinä on tiukka seula.

    Äänestä

  • Ihmettelen. kirjoitti:

    Kuinka moni nainen synnyttää lapsen jolla on ihan erilainen temperamentti kuin äidillä?

    katkeavat biovanhemmilta heti ja totaalisesti.

    Meillä Suomessa on ns vahva adoptio, jonka mukaan lapsella ei ole enää oikeuksia biosukuunsa eikä biovanhemilla/-sukulaisilla ole mitään oikeuksia lapseen. Kaikki oikeudet ovat adoption vahvistamisen jälkeen adoptiovanhemmilla.

    Äidillehän ei edes kerrota minne lapsi joutuu, eivätkä adoptiovanhemmat kaiketi saa mitään tietoja biovanhemmista. Adoptiovanhemmilla ei ole lain määräämää velvollisuutta olla yhteydessä biovanhempiin, eivätkä he tätä yleensä haluakaan. Adoptiokoti ei ole mikään sijaiskoti eikä adoptiovanhemmilla ole mitään velvollisuuksia biovanhempia kohtaan.

    Adoptio on luovuttajavanhemmille kuin lapsen kuolema, sillä eroituksella, ettei ole pientä hautaa, missä voisi käydä itkemässä ikäväänsä.

    Äänestä

  • yhteydet lapseen kirjoitti:

    Jotkut haluaa nähdä perheen jolle antaa lapsen, jotkut määrää että perhe laittaa kerran vuodessa valokuvan lapsesta adoptionhoitaneelle taholle josta kuva menee synnyttäneelle äidille ja tämä on fakta.

    Miksi sinä kirjoitat tänne fiktiota?
    Mitä ajat sillä takaa?
    Etkö ymmärrä että moni täällä palstalla käyvä tietää adoptiofaktat ja tietää sinun kirjoituksesi valheeksi tai eikö sillä ole sinulle mitään merkitystä?

    Kirjoitus adoption oikeusvaikutuksista ja biologisten vanhempien oikeuksien puuttumisesta adoption jälkeen on faktaa. Erittäin tärkeää on muistaa, ettei ns. avoimen adoption sopimuksilla ole Suomessa lainsuojaa. Suosittelen lukemaan FINLEX:istä lakia lapseksiottamisesta 153/1985 ja sieltä erityisesti 2. lukua. Erityisesti on varoitettava siitä, ettei 12 § 1. momenttia

    " Kun lapseksiottaminen on vahvistettu, ottolasta on pidettävä ottovanhempien eikä aikaisempien vanhempien lapsena sovellettaessa mitä sukulaisuuden ja lankouden oikeudellisesta vaikutuksesta on voimassa, jollei erikseen muuta säädetä tai ottolapsisuhteen luonteesta muuta johdu. "

    voi tulkita avoimen adoption sopimusta velvoittamaan tekeväksi, koska heikkoihin lapseksiottamisiin ei ole viitteitä kuin kansainvälisten adoptioiden säännöissä ja ennen vuotta 1980 olleisiin kotimaisiin adoptioihin nähden.

    Ks. myös blogikirjoitustani

    http://iotulevaisuus.blogspot.com/2008/12/adoptiolain-kokonaisuudistuksesta.html

    ja muita blogissani avainsanalla "adoptio" olevia tekstejä.

    Äänestä

  • mikko_n_75 kirjoitti:

    tuossa laissa sanotaan, että avoin adoptio ei ole mahdollinen? Missä kohtaa laissa puhutaan, että adoption on oltava ns. vahva adoptio? Missä kohtaa adoptiolaissa sanotaan, että biologiset vanhemmat eivät saa tietää lapsensa adoptiovanhempia tai pitää lapseen yhteyttä, jos näin erikseen sovitaan? Missä kohtaa laissa estetään tai kyseenalaistetaan erillisen avoimen adoption sopimuksen tekeminen?

    Laissa nimen omaan sanotaan, että vanhemman oikeudet ja velvollisuudet siirtyvät adoptiovanhemmille, ei muuta. Näinhän on myös avoimessa adoptiossa. Sen sijaan mikään ei estä erillisen sopimuksen tekemistä siitä, että biologinen vanhempi esim. tapaa adoptiovanhemmat ja saa tietää heidän henkilöllisyytensä, saa tietyin ajanvälein kuulumisia ja valokuvia lapsesta jne.

    Ongelma Mikko on se, että sinä miellät avoimen adoption sijaisvanhemmuuden kaltaiseksi, kun taas adoptiokielessä sillä tarkoitetaan jotakin aivan muuta. Adoptio on adoptio, oli se sitten avoin tai suljettu, ei huoltosopimus. Sinun kannattaisikin mielestäni käyttää ajamastasi adoptiomuodosta jotakin muuta nimitystä kuin avoin adoptio, ettei näitä sekaannuksia tulisi.

    Äänestä

  • kohtaa kirjoitti:

    mitään avointa adoptioita. Lait menevät aina sopimusten yli.

    Sopimuksella, joka ei noudata lakia ei tietenkään voi olla mitään velvoittavuutta. Puheet avoimesta adoptiosta, ovat haihattelua, koska laki ei sitä tunne. Vaikka adoptiovanhemmat lupaisivatkin pitää yhteyttä lapsensa bioäitiin, ei mikään velvoita heitä noudattamaan tuota sopimusta.

    Laki on selkeästi adoptiovanhempien puolella. Adoptio katkaisee kaikki biovanhempien siteet lapseen. Kuten täällä jo joku sanoikin: lapsi on tästä lähin vanhemmille kuin kuollut.

    Äänestä

  • lakimme ei tunne kirjoitti:

    missä kohtaa lakia estetään avoin adoptio? Missä kohtaa lakia sanotaan, että adoptiovanhempien henkilöllisyys on salattava biovanhemmilta? Miten laki tässä menee sopimuksen yli??? Vertaa esim. siihen, mitä laki sanoo avioliitosta ja sitten on erikseen avioehtosopimus. Kyllähän avoimen adoption sopimuksenkin mukaankin adoptiovanhemmat ovat lapsen ainoita vanhempia ja silti biovanhemmat esim voivat saada tietää keitä adoptiovanhemmat ovat ja missä lapsi asuu, mitä hänelle kuuluu. Eihän avoin adoptio tarkoita sitä, että biovanhemmalla säilyisi vanhemman oikeudet tai että hän saisi sijaisvanhemmuuden kaltaiset tapaamisoikeudet lapseen.

    Suomessa on varmasti tehty yli 100 avointa adoptiota ja juttu toimii hyvin. Avoin adoptiohan perustuu sekä bio- että adoptoivanhempien yhteiseen haluun. Ei avointa adoptiota haluavan biovanhemman lapselle valita sellaisia adoptiovanhempia, jotka eivät itse avointa adoptiota kannata. Mikä olisi tällöin adoptivanhemman motivaatio haluta avointa adoptiota ja sitten jättää noudattamatta sitä?

    Itse tunnen muutamia avoimen adoption sopineita perheitä. Niissä ongelmat eivät ole syntyneet adoptiovanhempien taholta vaan biojen. Sopimusta solmittaessa biot eivät ole ymmärtäneet, että myös he sitoutuvat sopimukseen ja pitämään yhteyttä. Uuden elämän koittaessa (uusi mies, uusi perhe) yhteydenpito adoptoituun lapseen on jäänyt tai tapahtunut vain harvakseltaan. Lapsi ei sitä ymmärrä, vaan kokee uutena hykäämisenä.

    Äänestä

  • lakimme ei tunne kirjoitti:

    mitään avointa adoptioita. Lait menevät aina sopimusten yli.

    Sopimuksella, joka ei noudata lakia ei tietenkään voi olla mitään velvoittavuutta. Puheet avoimesta adoptiosta, ovat haihattelua, koska laki ei sitä tunne. Vaikka adoptiovanhemmat lupaisivatkin pitää yhteyttä lapsensa bioäitiin, ei mikään velvoita heitä noudattamaan tuota sopimusta.

    Laki on selkeästi adoptiovanhempien puolella. Adoptio katkaisee kaikki biovanhempien siteet lapseen. Kuten täällä jo joku sanoikin: lapsi on tästä lähin vanhemmille kuin kuollut.

    näitä,jotka väittävät ettei avoin adoptio ole nykyisen lain mukaan mahdollista. Kuitenkin avoimia adoptiota on tehty viime vuosien aikana paljon ja esimerkiksi Länsi-Suomen Pelalla nimen omaan korostetaan avointa adoptiota. Ihme kyllä yhtään sellaista bioa, jonka avoin adoptio olisi epäonnistunut adoptiovanhempien petettyä sopimuksen, ei tällä palstalla ole viimeisten vuosien aikana kirjoitellut. Mistä siis tälläinen avoin adoptio ei ole mahdollinen -mania johtuukaan. Ei ainakaan live-elämän kokemuksista.

    Äänestä

  • on aina kirjoitti:

    ei ole virallisesti olemassa. Sen tähden minusta sitä ei voida markkinoida. Sitten on eri juttu, kun saadaan laki tuosta asiasta.

    Äänestä

  • niin sellaista kirjoitti:

    ei ole virallisesti olemassa. Sen tähden minusta sitä ei voida markkinoida. Sitten on eri juttu, kun saadaan laki tuosta asiasta.

    avoimen adoption vastakohtaakaan. Laki ei ota kantaa siihen saako bio- ja adoptiovanhemmat pitää yhteyttä ja tuntea toisensa. Laissa säädetään vain se, että vanhemman oikeudet ja velvollisuudet ovat adoption jälkeen vain ja ainoastaan adoptiovanhemmilla. Ja näin on myös avoimessa adoptiossa.

    Äänestä

  • on aina kirjoitti:

    näitä,jotka väittävät ettei avoin adoptio ole nykyisen lain mukaan mahdollista. Kuitenkin avoimia adoptiota on tehty viime vuosien aikana paljon ja esimerkiksi Länsi-Suomen Pelalla nimen omaan korostetaan avointa adoptiota. Ihme kyllä yhtään sellaista bioa, jonka avoin adoptio olisi epäonnistunut adoptiovanhempien petettyä sopimuksen, ei tällä palstalla ole viimeisten vuosien aikana kirjoitellut. Mistä siis tälläinen avoin adoptio ei ole mahdollinen -mania johtuukaan. Ei ainakaan live-elämän kokemuksista.

    On eri asia sopia lapsia ja toisia ihmisiä henkilökohtaisesti koskevista asioista ja muuttaa ihmisten perheoikeudellisia suhteita kuin omaisuuden käytöstä ja jaosta. Ensinmainittu on huomattavan paljon rajoitetumpaa ja noudattaa hyvin tarkkaan lain asettamia määrämuotoja. Lailla on säädetty hyvinkin tarkkaan siitä, mitä esimerkiksi adoptio, avioliitto tai vahvistettu isyys merkitsee.

    Jotta avoimen adoption sopimuksilla olisi mitään virkaa hankalissa paikoissa tai riitatilanteissa, niiden sitovuudesta ja sovellusalasta pitäisi ilman muuta olla lakipykäliä adoptiolaissa. Tällaista lakia ei nyt ole näköpiirissä, mutta sen sijaan uusi väestötietojärjestelmää koskeva laki saattaa pitää sisällään pykäliä, jotka rajaavat adoptiotietojen luovutusoikeutta väestörekisteristä huomattavasti nykyiseen verrattuna (HE 89/2008, 38 §).

    Näiden tietojen luovutuskielto muistakin lähteistä saattaa tulla yllättäen koskemaan myös PeLa:a, muita adoptionjärjestäjiä tai kirkkoakin, esimerkiksi asiaa koskevien oikeudenpäätösten kautta. Jos PeLa:n kädet tässä asiassa sidotaan, saattaa se vaikuttaa myös aikaisempien avoimen adoption järjestelyjen takkuamiseen, jopa vastoin osapuolten tahtoa.

    Äänestä

  • on aina kirjoitti:

    näitä,jotka väittävät ettei avoin adoptio ole nykyisen lain mukaan mahdollista. Kuitenkin avoimia adoptiota on tehty viime vuosien aikana paljon ja esimerkiksi Länsi-Suomen Pelalla nimen omaan korostetaan avointa adoptiota. Ihme kyllä yhtään sellaista bioa, jonka avoin adoptio olisi epäonnistunut adoptiovanhempien petettyä sopimuksen, ei tällä palstalla ole viimeisten vuosien aikana kirjoitellut. Mistä siis tälläinen avoin adoptio ei ole mahdollinen -mania johtuukaan. Ei ainakaan live-elämän kokemuksista.

    Mitä jos biologiset vanhemmat ja lapsi alkavat yhteydenpidossa sitten kuitenkin kiintyä toisiinsa, voiko avoimen adoption perua, jos lapsi sitä haluaa.

    Toisaalta, jos vain biologinen suku saa lapsesta kuvia ja tietoja, mutta lapsi ei saa kuvia ja tietoja biologisesta suvustaan, niin eikö ole inhottavaa, että lapselle täysin tuntemattomat ihmiset tietävät hänestä yhtä ja toista ja hän ei tiedä näistä mitään.

    Äänestä

  • Helinä-keiju3 kirjoitti:

    Avoimesta adoptiosta ei tunnetusti ole Suomessa säädetty erikseen, mutta laissa lapseksiottamisesta 153/1985 on kyllä 4 §:ssä säädetty näin:

    -----

    4 §

    Omaa lasta ei voi ottaa ottolapseksi. Lapseksiottaja voi kuitenkin ottaa ottolapseksi oman lapsensa, joka on aikaisemmin annettu ottolapseksi.

    -----

    Tietysti näissäkin tapauksissa 9 § pätee, eli alaikäisen lapseksiottamista ei voida pääsääntöisesti vahvistaa ilman vanhempien (tässä tapauksessa aiempien ottovanhempien) suostumusta. Täällä oli joskus kauan sitten aikaisemmin kirjoitus, jossa joku adoptoitu muutti teini-iässä takaisin biologisten vanhempiensa perheeseen heidät löydettyään ja huomattuaan, että hänellä on siellä myös sisaruksia.

    Äänestä

  • ...puhella ihan pehmeitä !!!

    "Lapsen tarpeista kyllä huolehditaan, mutta koskaan ei synny aitoa kiintymystä lapsen ja adoptiovanhempien välillä"...

    ..mistäs sinä sen tiedät? Varsinkin kun kirjoitat vielä näin:

    "Jos itse olisin adoptiolapsi,..."

    eli et ole etkä adoptiovanhempikaan joten älä kirjoittele asioita tosina olettamuksiesi mukaan, jooko??!

    Äänestä

  • mikko_n_75 kirjoitti:

    Avoimesta adoptiosta ei tunnetusti ole Suomessa säädetty erikseen, mutta laissa lapseksiottamisesta 153/1985 on kyllä 4 §:ssä säädetty näin:

    -----

    4 §

    Omaa lasta ei voi ottaa ottolapseksi. Lapseksiottaja voi kuitenkin ottaa ottolapseksi oman lapsensa, joka on aikaisemmin annettu ottolapseksi.

    -----

    Tietysti näissäkin tapauksissa 9 § pätee, eli alaikäisen lapseksiottamista ei voida pääsääntöisesti vahvistaa ilman vanhempien (tässä tapauksessa aiempien ottovanhempien) suostumusta. Täällä oli joskus kauan sitten aikaisemmin kirjoitus, jossa joku adoptoitu muutti teini-iässä takaisin biologisten vanhempiensa perheeseen heidät löydettyään ja huomattuaan, että hänellä on siellä myös sisaruksia.

    Ehkä vahvalla adoptiolla on pyritty suojelemaan lasta riepottelulta. Jos kerran ei halua vauvaansa niin miksi oikeestaan pitäisi olla oikeus seurata hänen elämäänsä jostain puskasta lapsen tietämättä tai tieten. Se voi jopa häiritä bioäitinsä hylkäämää lasta. Minusta näissä on lapsen oikeutta ajateltu. Avoin adoptio kuulostaa vähän sellaseltä kalastelulta tai jopa suostuttelulta, että luvataan lapsen yli oikeuksia hänet hylkäämään valmiille naiselle tietää hänen asioistaan. Onhan hylätylläkin tunteet. Jos joku adoptoitu on kiitollinen äidilleen adoptioon antamisesta, niin se ei tarkoita että joku toinen ei olisi. Joku toinen voi olla ikänsä loukkaantuntut biologiselle suvulle siitä hylkäämisestä, ja tämmöstä lasta varmaan häiritsee, jos samainen suku roikkuu jossain varjoissa saaden hänestä vuosittain valokuvan ja selostuksen.
    Alan kyllä taipua vahvan adoption kannalle kun asiaa mietin.

    johtoajatuksista sen suhteen, että adoptoitu saa itse päättää yhteydenotosta biologisiin sukulaisiinsa. Tätä moni ei ymmärrä, vaan heidän mielestään biologisella vanhemmalla pitäisi olla yhtäläiset yhteydenotto-oikeudet adoptoidun lapsen tullessa täysi-ikäiseksi. Ei adoptoituja voi niputtaa yhteen ryhmään. Meillä on yksi yhdistävä tekijä, mutta tämän tekijän alla olemme kaikki hyvin erilaisia yksilöitä, joilla on omat mielipiteet.

    Itse olen adoptioptoitu lapsi, enkä ole koskaan tuntenut mitään tarvetta pitää yhteyttä biosukuuni. Tunteisiini ei liity mitään katkeruutta, mutta asia ei vain kiinnosta. Minulle riittää ne tiedot, joita löytyy niistä papereista, jotka vanhempani saivat adoptioviranomaisilta minun mukanani. Siis sen naisen nimi, joka minut on synnyttänyt ja tiedot siitä miksi hän on minut adoptioon antanut. En ole koskaan myöskään kokenut mitään tarvetta mennä viranomaisten luo selvittelemään lisää taustojani. Minulla on vain yhdet vanhemmat, ne jotka ovat minut kasvattaneet ja olleet lähelläni silloin kun olen heitä tarvinnut. Minusta olisi ahdistavaa ajatella, että joku ventovieras ottaisi minuun yhteyttä ja kutsuisi itseään äidikseni.

    Tämä on kuitenkin vain minun mielipiteeni. Yhtä lailla meitä adoptioituja on sellaisia, jotka jo pienestä ovat janonneet lisää tietoa biologisista sukulaisistaan ja haluavat olla heihin yhteydessä. Sitten on niitä, jotka ovat niin katkeria, että eivät suostu pitämään yhteyttä. Ja niitä, jotka kypsyvät yhteydenottoon vasta myöhemmällä iällä, kenties omien lapsien myötä.

    Tästä syystä onkin mielestäni tärkeää, että yhteydenottomahdollisuus on vain ja aionoastaan adoptoidulla lapsella. Minä näen sen niin, että siinä nimen omaan ajatellaan lapsen, joka on viaton osapuoli, parasta.

    Äänestä

  • "Uudet vanhemmat eivät ehkä ymmärrä lastasi. Se on kuin toisesta puusta veistetty. Lapsesi saattaa olla temperamentikas ja vilkas ja ottovanhemmat hitaita tai päinvastoin."

    Tiedäthän, että käyttäytymisestä suuri osa on opittua, ei periytyvää...Sitä paitsi biologisessakin vanhemmuudessa lapsi saa perimänsä kahdelta eri vanhemmalta. Eikö silloin ole yhtälainen riski, että lapsi omaa erilaisen käyttäytymismallin kuin vanhempansa. Myös saman perheen eri lapset saattavat olla kuin yö ja päivä.

    "Lapsen tarpeista kyllä huolehditaan, mutta koskaan ei synny aitoa kiintymystä lapsen ja adoptiovanhempien välillä."

    Miten niin ei synny aitoa kiintymystä lapsen ja adoptiovanhemman välille??? Minä ainakin uskoin olevani syvästi kiintynyt adoptiovanhempiini. Mutta nyt "adoptioasiantuntija" kertoo, ettei se olekaan mahdollista. Adoptiovanhempani ovat minulle ne ainoat oikeat vanhemmat. Ne, jotka ovat aina olleet tukenani ja turvanani. Ne,joita syvästi rakastan ja jotka rakastavat minua ehdoitta. Usko pois, olen kyllä saanut paljon muutakin kuin huolenpitoa.

    "Lisäksi lapsesi joutuun olemaan pikkuvauva aikansa lastenkodissa vieraitten hoitajien hoidossa."

    Harkinta-aika on 8 viikkoa ja sen lapsi viettää joko sijaisperheessä tai lastenkodissa. En kutsuisi tuota vauva-ajaksi. Tiedäthän, että puolen vuoden ikäisenä lapsella alkaa herkyysvaihe jolloin kiintymyssuhteet alkavat muodostua? Tästä on merkkinä mm. "vierastaminen". Samasta syystä adoption harkinta-ajan takarajana on tuo 6kk. Näin varmistetaan, että lapsi pääsee adoptioperheeseen, ennen kuin kiintymyssuhde alkaa vahvasti muodostua.

    Äänestä

myös minä olen lapsen antanut adoptioon, olin sillon 23 vuotias, lapsen isä ei halunnut olla missään tekemisissä kanssani, olin ihan yksin asian kanssa--paitsi mitä nyt parille luotettavalle ystävälle pystyin kertomaan asiasta, minulla oli koulut kesken, ei ammattia..Näin lapsen parhaaksi antaa hänet adoptioon, jollakin muulla perheellä olisi paremmat edellytykset antaa hänelle kunnon elämä, enkä ole katunut päätöstä ollenkaan. Kyllähän se synnytyssairaalassa oli hieman vaikeaa nähdä onnellisia perheitä ja kun itse hoitajille sanoi et mitä tekee, niin kyllä oli hoitajia jotka oli kovin ymmärtäväisiä, mutta jäi niin mieleeni yksi hoitaja joka koitti ja koitti kääntää päätäni, siinä kuitenkaan onnistumatta.
Tämä PELA:n työntekijä joka sitten kävi synnytyksen jälkeen luonani, oli ihana ihminen, hän ei syyllistänyt ei mitään, hän oli todella ymmärtäväinen..Ja kyllä minä ensimmäisen vuoden jälkeen sain kuvan lapsesta ja kirje siinä oli, että lapsi oli heille enemmän kuin tervetullut jne.jne. Ja jos haluaisin, niin voisin olla yhteyksissä PELA:n kautta lapseen, mutta en ole ollut..En uskalla, hieman aristaa. Olen ajatellut et kirjoittaisin kirjeen jossa kertoisin miksi tein semmoisen ratkaisun, saa nähdä saanko sen vielä kirjoitettua..

Äänestä
  • ..oli kiva lukea.
    Jos sinusta tuntuu nyt hyvälle, niin minusta sinun ei pitäisi välttämättä kirjoittaa lapselle / adoptioperheelle, tee ihan omien tuntemusten mukaan. Valinta on sinun.

    Siunausta elämääsi!

    Äänestä

sellaisen äidin kanssa, että voin vielä nyt yli kolmekymppisenäkin sanoa harmittelevani sitä, ettei hän aikoinaan antanut minua adoptioon.
Adoptiovanhemmilta todennäköisesti olisin saanut enemmän rakkautta, huolenpitoa ja tasapainoa elämääni. Lapsuuden vaikeiden kokemusteni vuoksi myös varhaisaikuisuuteni, pitkälle yli kaksikymppiseksi asti, oli monin tavoin sekavaa, kipeää ja päämäärätöntä. Tämän kaiken prosessoiminen sekä omien voimavarojeni ja tasapainon löytäminen vei vuosia.

On hienoa, jos joku äiti vakavasti pohtii ja puntaroi omia kykyjään, mahdollisuuksiaan ja voimiaan etukäteen - ja tekee sitten sen päätöksen, joka on lapsen kannalta paras.

Äänestä

Kotimaan adoptiojonossa on viime aikoina ollut jopa yli 1000 pariskuntaa odottamassa kotimaista adoptiovauvaa tai -pikkulasta. Näitä lapsia tulee vuosittain adoptioon varsin vähän, viime vuosina lapsia on tullut kotimaan adoptioon 25-50/vuosi.

Kotimaista adoptiolasta voi odottaa korkeintaan (5v), jonka jälkeen täytyy valita jokin muu vaihtoehto. Joskus viiden vuoden aikarajasta joustetaan jonkin verran, mutta tämä ei muuta sitä tosiasiaa, että kotimaisia lapsia tulee adoptoitavaksi hirvittävän harvoin.

Osa epätoivoisista adoptio-odottajista, heidän läheisistään tai kotimaan adoptiotilanteeseen muuten kyllästyneistä ihmisistä kirjoittelee täällä provosoivia viestejä. Niiden tarkoituksena on hehkuttaa lapsen adoptioon antamisen helppoutta, onnellisuutta ja eettisyyttä. Hehkutus saattaa johtua siitä, että viesteillä halutaan vaikuttaa raskaana olevien naisten ja tyttöjen sekä muidenkin mielipiteeseen.

Äänestä
  • tuollaista epätoivoista odottavaa kirjoittelijaa, kun kirjoitat niin kuin tietäisit asian olevan näin? Vai ihanko itte kekkasit, että kaikki adoptiomyönteiset kirjoitukset TÄYTYY olla adoptiovanhemmilta peräisin. Biotko voivat kirjoittaa vain niitä riistotarinoita?!?!

    Äänestä

  • ..kukaan ei varmasti kirjoita tänne sen vuoksi että:
    "Niiden tarkoituksena on hehkuttaa lapsen adoptioon antamisen helppoutta, onnellisuutta ja eettisyyttä." Niin kuin sinä väität.
    Minusta jokaisessa kirjoituksessa on kirjoitettu myös reaaliteeteista. Ja siksi ajattelen että kirjoitukset on aitoja.
    Ja mitä järkeä tänne olisi kirjoittaa puuta heinää, sillä loppujen lopuksi jokainen tekee omat ratkaisunsa oman elämäntilanteensa mukaan omien arvojen pohjalta.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

mameli kirjoitti:

eilen oli ensimmäinen tapaaminen PELA:n työtekijän kanssa. outo oli puhua jollekkin asiasta, jollekkin kuka ei tuomitse. ymmärtää vain. sai puhuttua omista peloista ja toiveista. nykytilanteesta ja tulevasta. onneksi pahin pelko mistä täällä peloteltiin (että vanhemmat muksut voitaisiin huostaan ottaa tämän asian takia)paljastui valheeksi. niin kuin olin ajatellutkin että jokainen lapsi on tapaus itsessään eikä vaikuta toisiinsa. outoa oli myös se että käynnin jälkeen ei tullutkaan hirveää itse syytösten ryöppyä, vain suurempi tietoisuus siitä että teen oikein. suomessa on hirveästi vanhempia joilla ei ole sitä omaa rakasta vauvaa. ja sitä todella odotetaan. tuli itselle hyvä olo puhua jollekkin. minulle yritettiin jälleen kerran sanoa että olisin oikeutettu kelan tukiin, mutta en aio niitä hakea. en tiedä mikä siinä on mutta mielestäni äitiyspäiväraha ei kuulu minulle. me pärjätään ilman sitäkin. ihmeellinen olo. sitä vaan odottaa että missä vaiheessa alkaa se kauhea itku ja kiristys, mutta minua vain hymyilyttää. nyt on hyvä olla. sai puhua ja avautua jollekkin.
kyllä se pahaolo varmasti iskee joskus, mutta ei vielä. ihana tietää että vauvalla on hyvä olla joka tapauksessa, vaikka se ei meidän kanssa kotona olisikaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu