Eroon exästä

Tapailin joku vuosi sitten erästä poikaa jonka tapasin netissä. Näimme toisiamme melkein pari kuukautta, kunnes pojasta alkoi kuulumaan entistä vähemmän, ja lopulta hänestä ei kuulunut mitään vaikka kuinka yritin saada yhteyttä. Enimmikseen yritin saada häneen yhteyttä jotta olisin voinut lopettaa sen jutun asiallisesti, mutta hän nähtävästi lopetti ensin mykkäkoulullaan.

Ihastuin uudelleen aikaisempaan ihastukseeni. Olemme hyviä kavereita nyt, ja luulen että hänkin on kiinnostunut minusta. Tähän poikaan olen siis varmaankin rakastunut jo.

Eli siis minulla ei ole enään minkäänlaista tahtoa palata mihinkään suhteeseen tapailemani pojan kanssa, tunteeni kuolivat pian häntä kohtaan jättämistapansa jälkeen.
Nyt puolen vuoden sisällä hän on yrittänyt muutaman kerran soittaa ja lähettää tekstiviestejä, joihin en ole vastannut. Olen toivonut jos hän alkaisi tajuamaan vihjeen etten halua puhua hänen kanssaan, mutta tämä viimeisin viesti katkaisi pinnani!
Tähän mennessä viestit ovat olleet "kaverillisia", kuin mitään ei olisi tapahtuunut, mutta tämä viimeisin kertoi ihan selvästi että hän on ihan kusessa minuun!

Minä sentään tajusin parissa viikossa ettei hän jaksa enään minua, mutta sillä on jo kestänyt puoli vuotta!!

Mitä minun pitäisi tehdä että hän tajuaa etten halua olla tekemisissä hänen kanssaan?!?!
3314
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

PUOL VUOTTA! Sano suoraan sille kusipäälle! tosi törkeetä muutenkin olla vaan ilmoittamatta itestään yhtään mitään. :(

Äänestä
  • Sanoisin, että poika juokseen vaan seksin perässä. Meni edellinen lähde lukkoon, niin lähtee uutta hakemaan. Tämä oli vain ihan yleisesti, koska en tunne poikaa. Mutta kyllä huomaat hänen luonteestaan voiko asia olla näin.

    Äänestä

Jos lähettäsit tälle pojalle viestiä että et halua olla enää hänen kanssaan missää tekemisissä kun noin törkeesti vaan jättää.. et tekstaria vaan lähettämään jos se vaan on mahdollista!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


apua kirjoitti:

Tapailin joku vuosi sitten erästä poikaa jonka tapasin netissä. Näimme toisiamme melkein pari kuukautta, kunnes pojasta alkoi kuulumaan entistä vähemmän, ja lopulta hänestä ei kuulunut mitään vaikka kuinka yritin saada yhteyttä. Enimmikseen yritin saada häneen yhteyttä jotta olisin voinut lopettaa sen jutun asiallisesti, mutta hän nähtävästi lopetti ensin mykkäkoulullaan.

Ihastuin uudelleen aikaisempaan ihastukseeni. Olemme hyviä kavereita nyt, ja luulen että hänkin on kiinnostunut minusta. Tähän poikaan olen siis varmaankin rakastunut jo.

Eli siis minulla ei ole enään minkäänlaista tahtoa palata mihinkään suhteeseen tapailemani pojan kanssa, tunteeni kuolivat pian häntä kohtaan jättämistapansa jälkeen.
Nyt puolen vuoden sisällä hän on yrittänyt muutaman kerran soittaa ja lähettää tekstiviestejä, joihin en ole vastannut. Olen toivonut jos hän alkaisi tajuamaan vihjeen etten halua puhua hänen kanssaan, mutta tämä viimeisin viesti katkaisi pinnani!
Tähän mennessä viestit ovat olleet "kaverillisia", kuin mitään ei olisi tapahtuunut, mutta tämä viimeisin kertoi ihan selvästi että hän on ihan kusessa minuun!

Minä sentään tajusin parissa viikossa ettei hän jaksa enään minua, mutta sillä on jo kestänyt puoli vuotta!!

Mitä minun pitäisi tehdä että hän tajuaa etten halua olla tekemisissä hänen kanssaan?!?!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu