koulukiusattu

Elikkä kerron tässä nyt hiukan siitä kuinka kamalaa se on kun on koulukiusattu. Muistan kun tulin yläasteelle ja se jännitti kyllä aika paljon, oli minulla pari hyvää kaveriakin siellä.:) Kiusaaminen alkoin jo heti seiskaluokalla, pojat keksivät tyhmiä haukkumanimiä ja se tietysti masensi minua, ja kun katsoin aina peiliin näin itseni kamalan rumana:(. Kiusaaminen kuitenkin väheni kun menin yhdeksännelle luokalle, ulkonäkönikin oli muuttunut hurjasti siitä kun tulin seiskalle. Jopa pidin omasta ulkonäöstäni. Pojat eivät enää haukkuneet minua, mutta sen sijaan monet tytöt syrjivät minua porukasta ja kuiskivat ja katsoivat minua ja nauroivat, se ei tuntunut kivalta. Itsetuntoni oli kyllä aika riekaleina. En uskaltanut osallistua koulun näytelmiin kun pelkäsin että kaikki alkavat nauramaan, yleensäkkin jännitin esiintymistä. Kesällä tapasin maailman ihanimman pojan ja aloimme seurustella. Kun syksyllä taas koulut alkoivat, olin päässyt opiskelemaan ammattikouluun ravintola-alaa. Ajattelin että ammattikoulussa olisi helpompaa ja uskoin että siellä ei olisi kiusaamista. Pari ensimmäistä viikkoa koulussa menivät hyvin, tykkäsin olla siellä. Kamalaa oli se että näin poikaystävääni vain viikonloppuisin kun tulin kotiin. Kun syksy kului tuntui että olin taas niin yksinäinen. Minua kiusattiin sielläkin, se oli syrjimistä porukasta, vihaisia katseita ja selän takana puhumista. Olin ihan lopussa en enää jaksanut, itkin viikot kämpällä yksikseni, ikävä oli kova kotiin ja poikaystävän luokse ne olivat ainoat tärkeät asiat elämässäni. Nyt tänään koulussa meidän piti tehdä paritöitä ja minä olin tietysti se jolla ei ollut paria..ei kukaan halunnut. Opettaja kuitenki käski yhden tytöistä parikseni. Se tuntui todella pahalta, itku meinasi tulla tunnilla mutta yritin niellä sen. Kun tunti oli ohi menin heti vessaan itkemään. No olen tässä koko syksyn miettinyt että vaihdan ensi syksynä koulua, ja muutamme poikaystävän kanssa yhteen. Täytyy vaan toivoa että jaksan tämän kevään täällä vaikka se ottaakin todella koville ja vie voimia.:( Ehkä minun pitäisi puhua jollekkin tästä kiusaamisesta mutta ei se ole vaan niin helppoa. Sitä jotenkin häpeää että on se jota kiusataan. Toivon että kaikki joita kiusataan jollakin tapaa niin pystyisi puhumaan siitä jollekkin, niin itsekkin aion.
51553
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Itse olin koko kouluikäni kiusattu joten tiedän hyvin miltä susta tuntuu. Mua ammattikoulussa alko kiusata kaiken lisäks vielä opettajat. Jotenkin sitä vaan jakso jatkaa ja valmistuinkin siitä koulusta, myöhässä tosin. Koulun loppumisen jälkeen sitä sitten masentu lopullisesti ja siinä suossa kahlaan vieläkin vaikka valmistumisesta on aikaa 4 vuotta

Äänestä
  • En ymmärrä, kuinka vielä peruskoulutason yläpuolella voi yleensä esiintyä jonkinlaista kiusaamista. Ainakin meillä lukiossa on ryhmässä hyvä luokkahenki, kaikki ovat toistensa kavereita, ja koko kiusaamisesta ajatellaan, että se oli niitä lapsuuden juttuja. Ihmiset ovat erilaisia, se pitäisi viimeistään yläasteen jälkeen ymmärtää.

    Noo, kun kerta olet ammattikoulussa... Ehkäpä se on niin, että suurin osa kypsemmistä ihmisistä siirtyy lukioon ja nämä vaippahousut sitten amikseen aina peruskoulun jälkeen. Ei toki kaikki, mutta suurin osa.
    Tai sitten ketjun aloittajassa on oikeasti jotain vialla. Ehkäpä olet luontaisesti mielettömän ujo ja epäsosiaalinen? Ehkäpä et edes yritä ikinä luoda minkäänlaista kontaktia ihmisiin?

    Koska jos minulta omien kokemuksieni perusteella kysytään, on kiusatuksi joutuminen yli 15-vuotiaana yleensä aina kiusatusta itsestään johtuvaa. Kuinka muuten voi joutua noin eristyksiin ja alistetuksi muilta, kuin haukkumalla kaikkia, näyttämällä aina nyrpeää naamaa ja olemalla kaikin puolin syrjäytynyt.
    Kysyn vaan.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    En ymmärrä, kuinka vielä peruskoulutason yläpuolella voi yleensä esiintyä jonkinlaista kiusaamista. Ainakin meillä lukiossa on ryhmässä hyvä luokkahenki, kaikki ovat toistensa kavereita, ja koko kiusaamisesta ajatellaan, että se oli niitä lapsuuden juttuja. Ihmiset ovat erilaisia, se pitäisi viimeistään yläasteen jälkeen ymmärtää.

    ne muita haukkuvat hapannaamat (joiden naurukin on vain ilkeää tekonaurua) juuri houkuttelevat kööriä ympärilleen kuin hunaja mehiläisiä.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    En ymmärrä, kuinka vielä peruskoulutason yläpuolella voi yleensä esiintyä jonkinlaista kiusaamista. Ainakin meillä lukiossa on ryhmässä hyvä luokkahenki, kaikki ovat toistensa kavereita, ja koko kiusaamisesta ajatellaan, että se oli niitä lapsuuden juttuja. Ihmiset ovat erilaisia, se pitäisi viimeistään yläasteen jälkeen ymmärtää.

    Noo, kun kerta olet ammattikoulussa... Ehkäpä se on niin, että suurin osa kypsemmistä ihmisistä siirtyy lukioon ja nämä vaippahousut sitten amikseen aina peruskoulun jälkeen. Ei toki kaikki, mutta suurin osa.
    Tai sitten ketjun aloittajassa on oikeasti jotain vialla. Ehkäpä olet luontaisesti mielettömän ujo ja epäsosiaalinen? Ehkäpä et edes yritä ikinä luoda minkäänlaista kontaktia ihmisiin?

    Koska jos minulta omien kokemuksieni perusteella kysytään, on kiusatuksi joutuminen yli 15-vuotiaana yleensä aina kiusatusta itsestään johtuvaa. Kuinka muuten voi joutua noin eristyksiin ja alistetuksi muilta, kuin haukkumalla kaikkia, näyttämällä aina nyrpeää naamaa ja olemalla kaikin puolin syrjäytynyt.
    Kysyn vaan.

    tota edellist ainakaa ei selvästi oo koskaa kiusattu ^^. kiusaaminen ei KOSKAAN ole kiusatun vika, eikä KUKAAN ansaitse kiusaamista. esim mä oon 15 ja mua kiusataan, ja en oo tehny niille kiusaajille mtn, en ees tunne niitä, oon ihan normaali tyyppi enkä mkn HAPANNAAMA ^^ tai syrjäytyny. mul on ihan kiitettävästi kavereita, joten älä yleistä tai luule mtn jos et tiiä. HUOH!

    Äänestä

  • mikä pelle kirjoitti:

    "Koska jos minulta omien kokemuksieni perusteella kysytään, on kiusatuksi joutuminen yli 15-vuotiaana yleensä aina kiusatusta itsestään johtuvaa."

    Työpaikkakiusaaminen on erittäin yleistä, eikä todellakaan aina "kiusatusta itsestään johtuvaa". Tästä on myös tutkittua tietoa. Omista kokemuksista voin sanoa, että meidän työpaikalla kiusataan erittäin sosiaalista, ulospäinsuuntautunutta ja lahjakasta nuorta naista- uskon että kateudesta ja uhaksi kokemisen takia.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

tyttö 16v kirjoitti:

Elikkä kerron tässä nyt hiukan siitä kuinka kamalaa se on kun on koulukiusattu. Muistan kun tulin yläasteelle ja se jännitti kyllä aika paljon, oli minulla pari hyvää kaveriakin siellä.:) Kiusaaminen alkoin jo heti seiskaluokalla, pojat keksivät tyhmiä haukkumanimiä ja se tietysti masensi minua, ja kun katsoin aina peiliin näin itseni kamalan rumana:(. Kiusaaminen kuitenkin väheni kun menin yhdeksännelle luokalle, ulkonäkönikin oli muuttunut hurjasti siitä kun tulin seiskalle. Jopa pidin omasta ulkonäöstäni. Pojat eivät enää haukkuneet minua, mutta sen sijaan monet tytöt syrjivät minua porukasta ja kuiskivat ja katsoivat minua ja nauroivat, se ei tuntunut kivalta. Itsetuntoni oli kyllä aika riekaleina. En uskaltanut osallistua koulun näytelmiin kun pelkäsin että kaikki alkavat nauramaan, yleensäkkin jännitin esiintymistä. Kesällä tapasin maailman ihanimman pojan ja aloimme seurustella. Kun syksyllä taas koulut alkoivat, olin päässyt opiskelemaan ammattikouluun ravintola-alaa. Ajattelin että ammattikoulussa olisi helpompaa ja uskoin että siellä ei olisi kiusaamista. Pari ensimmäistä viikkoa koulussa menivät hyvin, tykkäsin olla siellä. Kamalaa oli se että näin poikaystävääni vain viikonloppuisin kun tulin kotiin. Kun syksy kului tuntui että olin taas niin yksinäinen. Minua kiusattiin sielläkin, se oli syrjimistä porukasta, vihaisia katseita ja selän takana puhumista. Olin ihan lopussa en enää jaksanut, itkin viikot kämpällä yksikseni, ikävä oli kova kotiin ja poikaystävän luokse ne olivat ainoat tärkeät asiat elämässäni. Nyt tänään koulussa meidän piti tehdä paritöitä ja minä olin tietysti se jolla ei ollut paria..ei kukaan halunnut. Opettaja kuitenki käski yhden tytöistä parikseni. Se tuntui todella pahalta, itku meinasi tulla tunnilla mutta yritin niellä sen. Kun tunti oli ohi menin heti vessaan itkemään. No olen tässä koko syksyn miettinyt että vaihdan ensi syksynä koulua, ja muutamme poikaystävän kanssa yhteen. Täytyy vaan toivoa että jaksan tämän kevään täällä vaikka se ottaakin todella koville ja vie voimia.:( Ehkä minun pitäisi puhua jollekkin tästä kiusaamisesta mutta ei se ole vaan niin helppoa. Sitä jotenkin häpeää että on se jota kiusataan. Toivon että kaikki joita kiusataan jollakin tapaa niin pystyisi puhumaan siitä jollekkin, niin itsekkin aion.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu