Kuinka pitkään teillä on kestänyt ns. premenopaussi???

Oikeastaan termeistä viis, mutta haluaisin siis tietää esimerkkejä, miten kauan on kestänyt siitä, kun kuukautiset alkoivat muuttua kierron keston, runsauden yms. suhteen siihen, kun ne lopulta jäivät pois?

Huomasin muuten tässä eräänä päivänä, että sain ensimmäiset oireet samaan aikaan, jolloin kuopus täytti 18 vuotta. Ehkä Luoja on ollut armollinen ja ajatellut, että tosta tädistä ei ole lastenkasvattajaksi enää tossa vaiheessa. Ilmankos kolmas lapsi tulikin aikoinaan kertayrittämällä :-). Tosiasiassa olen kyllä kovin hengessä mukana heidän kaikkien elämässä ja yritetään auttaa, aina kun apua tarvitaan!
134399
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

kuukautisten epäsäännöllisyyttä tms. ei minulla ollut lainkaan, olin elämäni kunnossa kun vaihtarit iskivät influenssan jälkeen aivan yhtä äkkiä niin, että melkein menivät jalat alta. Nyt viitisen vuotta myöhemmin olen ymmärtänyt, että merkilliset lihas- ja nivelkivut olivat alkusoittoa. Ne alkoivat jo viimeisen raskauden aikana, nuorimmainen oli kuusi vuotias kun täytin 50. Vaihdevuodet alkoivat massiivisella hikoilemisella ja sitä vaihetta kesti pitempään kuin olisin sietänyt eli noin vuoden päivät. Sitten alkoi unettomuusjakso, jota kesti noin kaksi vuotta. Se taas loppui noin vuosi sen jälkeen kun menopaussi oli tapahtunut (eli viimeiset kuukautiset).

Äänestä

Tässäkin asiassa olemme yksilöitä, joillakin (tosin harvemmilla, veikkaisin) vaihdevuodet alkavat yhtäkkiä kuukautisten loppumisella.

Toisilla taas erilaiset esioireet kestävät vuosikausia. Nekin voivat olla monenlaisia, vuoto voi tulla runsaammaksi tai niukemmaksi, tulla useammin tai jäädä pois moneksi kuukaudeksi.

Minulla taisivat ensimmäiset muutokset näkyä viitisen vuotta ennen kuukautisten poisjääntiä. Ihan ensimmäiset oireet eivät edes liittyneet mitenkään kuukautiskiertoon, vaan hiki alkoi haista ja ylähuuleen ilmestyi viiksikarvoitusta.

Seuraava vaihe oli oikeastaan pahin, parin vuoden ajan minulla tuntui olevan PMS suurimman osan aikaa (ärtyisyyttä, hillitöntä ruokahalua, rintojen arkuutta). Tähän auttoi hiukan gynekologin neuvoma B6-vitamiini. Ylipäätään psyykkiset oireet - ärtyisyys, lyhytpinnaisuus, apatia, aloitekyvyn häviäminen - olivat hankalimpia, ainakin siihen asti kun kuumat aallot alkoivat ja pahenivat koko ajan kunnes aloitin korvaushoidon.

Ehkä 2-3 vuotta ennen kuukautisten poisjääntiä tulivat ensimmäiset muutokset kierrossa. En voi sanoa niitä häiriöiksi, koska minulla oli aina hyvin säännöllinen kierto, joka aluksi muuttui suorastaan kellontarkaksi. Tätä kesti ehkä puolitoista vuotta.

Vasta noin puoli vuotta ennen kuukautisten loppumista tuli katkoksia eli pitempiä välejä. Pisin katkos oli neljä kuukautta, sen jälkeen oli vielä kaksi vuotoa. Viimeisen jälkeen alkoivat kuumat aallot, ja FSH-arvo oli noussut 17:stä 58:aan.

Äänestä
  • Pari vuotta kylmä/kuuma olotila vaihteli,mieli yhtä vuoristorataa,itketti,suututti,mikään ei huvittanut, tuijottelin apaattisena kattoon ja kaikenlisäksi iski unettomuus joka ei hellittänyt. Varasin ajan gynekologille. Yksissä tuumin päätimme kokeilla hormonikorvaushoitoa. Hoidon aloittamisesta on nyt kulunut vko ja kovasti on vatsa kipeä ja pientä vuotoa on vaikka minulla on hormonikierukka lisänä. Unettomuuteen sain nukahtamislääkkeitä. Kolmen vkon päästä soitan lääkärille ja kerron miten ko. hoito on purrut. Mieli on tasaantunut jo nyt. Muista hyödyistä en osaa sanoa vielä mitään. Toki haittojakin on mutta niistä sitten myöhemmin kunhan kroppa tottuu näihin pilleri hormooneihin. Ikää minulla kohta 48v.

    Äänestä

Mun kuukautiset jäi eka kertaa tulematta, kun oli 52 v. Samalla alkoi öiset lämpimyyspuuskat. Luulin jo, että loppu on, kun olin puoli vuotta ilman menkkoja, mutta sitten taas tulivat pari kertaa. Sitten olin vuoden ilman vuotoja, mutta vielä tuli yhdet (olin 54 v.) Nyt olen ollut kaksi vuotta vuodotta, joten uskon, että ohi on. Välillä tulee aamuyöstä lämmön tunne, johon herään, välillä nukun huonosti, mutta aika helpolla olen päässyt. Mielialaoireita en ole kokenut. Olo on tasapainoinen, vaikka nuorempana oli yhtä vuoristorataa (n. 40-vuotiaksi asti)

Äänestä
  • kanssa tuntuu,että ohi on.Olen kokeillut vielä hormonikorvaushoitoa,mutta selvästi tulee huono olo.
    Ei auta varmaan,koska ei ole tarvetta enää.
    Nukun hyvin yöt ja kuumia fiiliksiä voi tulla välillä,mutta ei ne enää haittaa oloa.
    Olen 56v ja tuskin enää tulee mitään vaihdevuosioireita,olihan minulla ja tiedän kyllä miten ne haittaa elämää.

    Äänestä

Yksilöllistä on.

Sen verran olen sählännyt tällä palstalla, että sen olen huomannut.

Itselläni tosiaan ei ollut mitään oireita ennen 50-vee synttäreitä (paitsi pahenevat PMS-oireet n. 5 vuoden ajan n. 5 päivää kuukaudessa).

Vv-tyyppiset oireet alkoivat kuin seinästä. Gynekologin mukaan mun estrogeenitaso oli pamahtanut kuukaudessa ihan olemattomiin. Siitä on nyt 9kk. Kesä meni rauhallisemmin. Syksyllä oli pitkä paha jakso. Kuukautiset ovat kaksi kertaa pitäneet 2 kk tauon ja nyt on menossa kolmas kerta - eli pian 3 kk väli...

Äänestä
  • Minullakin romahti hormonitaso pienen ajan sisällä. Kuukautiskierto piteni viimeisen vuoden sisällä ja vuoto myös niukkeni huomattavasti. Mielialat heitteli ihan hurjasti. Olin itkuinen ja pienetkin asiat saivat suuttumaan. Oikein mitään ei saanut aikaiseksi. Omasta itsestä huolehtiminen jäi ja olin aika alakuloinenkin. Nyt olen syönyt hormonikorvauspillereitä ensimmäisen kuukauden. Tuntuu että elämä alkaa taas hymyilemään. Välitän taas itsestäni. Toki vieläkin tulee alakulon hetkiä mutta ei ne tunnu enää niin pahoilta. Nauran nykyään enemmän:)
    Voi olla että kun elämäntilanne kaiken kaikkiaan muuttui joulukuussa radikaalisti niin ei ole enää niin paljon paineitakaan. Olen kohta 46-vuotias ja haluan nauttia elämästäni:)

    Äänestä

Kun täytin 50v, niin kanssasisaret peloittelivat, että nyt alkaa tytölle vaikeet ajat. Vasta vuoden päästä alkoivat ekat muutokset: menkat tuli tosi säännöllisesti seuraavan vuoden(kierto alkoi kylläkin lyhetä) ja sitten 52veenä eräiden menkkojen jälkeen alkoi yllättäen hikoilu ja virtsavaivat. Aloin käyttämään luontaistuotetta ja paikallishoitoa. Menkat oli sillä erää 3kk poissa ja tulivat sen jälkeen taasen muutaman kk normaalisti. Tätä epäsäännöllisyyttä jatkui vuoden verran ja välillä menkkojen kesto pari viikkoakin. Täytän kohta 54 ja viimeiset menkat olleet viime kesänä näiltä näkymin. Kesästä asti on ollut enemmän ja vähemmän hikoilu riesana ja huono yöuni. Olen nelisen viikkoa käyttänyt erästä luontaistuotetta ja vaivani ovat huomattavasti helpottuneet..

Äänestä
  • Tietysti kiinnostaa: pahan päivän varalle...

    Äänestä

  • Kerrotko mistä tuotteesta kysymys?onko teistä kukaan muuten oulusta päin?

    Äänestä

  • Iris5 kirjoitti:

    Tietysti kiinnostaa: pahan päivän varalle...

    on tälläkin palstalla paljon kyselyjä saanut, mutta vain vähän vastauksia elikkä Pueraria. Olen alkanut nukkumaan jo lähes koko yön. Enää pissareisuja on ollut vain kerta yössä:)

    Äänestä

  • Auttaako kyseine tuote myös kuumiin aaltoihin?

    Äänestä

  • 45vee kirjoitti:

    Auttaako kyseine tuote myös kuumiin aaltoihin?

    alkoi auttamaan kuumiin aaltoihin 3viikon käytön jälkeen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Iris5 kirjoitti:

Oikeastaan termeistä viis, mutta haluaisin siis tietää esimerkkejä, miten kauan on kestänyt siitä, kun kuukautiset alkoivat muuttua kierron keston, runsauden yms. suhteen siihen, kun ne lopulta jäivät pois?

Huomasin muuten tässä eräänä päivänä, että sain ensimmäiset oireet samaan aikaan, jolloin kuopus täytti 18 vuotta. Ehkä Luoja on ollut armollinen ja ajatellut, että tosta tädistä ei ole lastenkasvattajaksi enää tossa vaiheessa. Ilmankos kolmas lapsi tulikin aikoinaan kertayrittämällä :-). Tosiasiassa olen kyllä kovin hengessä mukana heidän kaikkien elämässä ja yritetään auttaa, aina kun apua tarvitaan!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu