hyvä sellainen, onko se opittavissa vai onko se, kuten musikaalisuus tai muu taiteellisuus, ihmisen synnynnäinen ominaisuus?
Esim. soittotaitoaan voi tietysti kehittää harjoittelemalla mutta toisista vaan ei tule kummosta musikanttia kovallakaan harjoittelulla, jos ei lahjoja ole. Meikäläisestä ei ole tullut kummosta ruuanlaittajaa vaikka sitä on jonkin verran tullut harjoiteltua. Perheen toiseksi paras silti;)
20-kymppinen poikani kiinnostui ruuanlaitosta 12-vuotiaana. Muutaman vain itselleen tekemänsä
"harjoitusaterian" jälkeen valmisti koko perheelle täydellisen aterian jälkiruokineen.
Siinä oli isällä ja äidillä ihmettelemistä.
Viikonlopulla poika teki elämänsä ensimmäisen kaalilaatikon. Voi tsiisus, ikinä en ole syönyt niin hyvää kaalilaatikkoa. No, oman äitini tekemä on suunnilleen samoissa. Ja äitini on hyvä ruuanlaittaja.
Jo aikoja sitten poika mukaeli omanlaisensa broilerpastan. Voi kiesus, miten hyvää. Ja se pyttipannu, aiemmin en osannut kuvitellakkaan, että joku pyttipannu voi olla niin hyvää.
No tulihan tässä nyt poikaa vähän kehuskeltua mutta kun nyt vaan ihmetyttää, kun omien keitosten kanssa on usein vähän niin ja näin.
Nälkä kyllä lähtee mutta kulinaristinen nautinto ei välttämättä aina ole suuren suuri.
Miten meidän "vanhusten" käy kun "hovikokkimme" lähtee;( ja valloittaa jonkun nuoren neidon sydämen vatsan ja eritoten makuhermojen kautta;)
Mutta mitä sinä ajattelet, vaatiiko hyvä ruuanlaittotaito sen "lahjan" vai tekeekö sinnikäs harjoitus mestarin?
Löytyykö paljon muita perheitä, joissa miehetkin kokkailevat?
Esim. soittotaitoaan voi tietysti kehittää harjoittelemalla mutta toisista vaan ei tule kummosta musikanttia kovallakaan harjoittelulla, jos ei lahjoja ole. Meikäläisestä ei ole tullut kummosta ruuanlaittajaa vaikka sitä on jonkin verran tullut harjoiteltua. Perheen toiseksi paras silti;)
20-kymppinen poikani kiinnostui ruuanlaitosta 12-vuotiaana. Muutaman vain itselleen tekemänsä
"harjoitusaterian" jälkeen valmisti koko perheelle täydellisen aterian jälkiruokineen.
Siinä oli isällä ja äidillä ihmettelemistä.
Viikonlopulla poika teki elämänsä ensimmäisen kaalilaatikon. Voi tsiisus, ikinä en ole syönyt niin hyvää kaalilaatikkoa. No, oman äitini tekemä on suunnilleen samoissa. Ja äitini on hyvä ruuanlaittaja.
Jo aikoja sitten poika mukaeli omanlaisensa broilerpastan. Voi kiesus, miten hyvää. Ja se pyttipannu, aiemmin en osannut kuvitellakkaan, että joku pyttipannu voi olla niin hyvää.
No tulihan tässä nyt poikaa vähän kehuskeltua mutta kun nyt vaan ihmetyttää, kun omien keitosten kanssa on usein vähän niin ja näin.
Nälkä kyllä lähtee mutta kulinaristinen nautinto ei välttämättä aina ole suuren suuri.
Miten meidän "vanhusten" käy kun "hovikokkimme" lähtee;( ja valloittaa jonkun nuoren neidon sydämen vatsan ja eritoten makuhermojen kautta;)
Mutta mitä sinä ajattelet, vaatiiko hyvä ruuanlaittotaito sen "lahjan" vai tekeekö sinnikäs harjoitus mestarin?
Löytyykö paljon muita perheitä, joissa miehetkin kokkailevat?
Vastaukset 51
Vanhimmat
varmenne siitä, ettei ne vanhempien hyvät ja huonotkaan geenit purreet. Välistä vain löytyy niitä makoisia geenimanipuloituja.
Onnea ja hitsin hyvää ruokahalua,,,sluprs*
siis väliinputoaja, geenit pomppas yli, suoraan mummilta lapsenlapselle;)
Hyi geenimanipuloituja, kokki on tarkka raaka-aineista, esim. kaupan pakattu jauheliha ei kelpaa.
Ruokahalua kyllä riittää, kaikilla.
pomppas.:)
Meidän poika myös katsoo tarjonnan päälle, niin nykyajan nuoret tekee.
Luulisin että jonkunlainen synnynnäinen lahja se pitää olla ruoanlaittoonkin, ja tietysti kiinnostuskin.
Poikamme tekee ruokaa, eli omena on pudonnut kauas, ainakin tuosta urospuolisesta puusta :)
että teilläkin poika tekee. Siitähän (hemmotellut?;)) nykynaiset tykkää?
Sanoit sen sanan, joka itseltä unohtui; kiinnostus tietysti pitää myös omata. Josko se onkin juuri sen puutteesta kiinni, meillä kummallakaan kun ei niin hirveää kiinnostusta siihen ruuanlaittoon ole. Se tahtoo olla vähän niinkuin "välttämätön paha"; pakko jotain duunata syödäkseen.
Pojalla taas tuntuu olevan sitä kiinnostusta, varsinkin sellaiseen kokeilevaan ja luovaan ruuanlaittoon.
on hauska kun soittaa vanhalle äityskälle, että mites sie sen karjalanpaistin saat sellaiseksi, että laitanko mie sen uuniin miten pitkäksi aikaa jne..kiva saada tärkeillä vielä :)
Niitä nykyaijjan sapuskoita hän osaa tehä ilman miun neuvojakin.
ettei ihmisillä jaksa olla kiinnostusta siihen mitä suustaan alas työntävät.
Kuinka ihmiset voivat tyytyä syömään toisarvoisen makuista ruokaa, päivästä toiseen.
Luulisi, että kiinnostusta olisi väkisinkin, jos yhtään itsestään välittää.
Eihän sen parempaa nautintoa olekaan, kuin hyvä ruoka.
Meillä kokkaa myös mieheni.
Kun hän muutti Suomeen ja mun luo, niin ei osannut kunnolla kananmunaa keittää.
Joutui odottelemaan jonkun aikaa työlupaa ja siten töihin pääsyä, niin pyysin häntä keittämään perunoita valmiiksi, tai muita alustavia toimenpiteitä tekemään, et olisi jo jotain alulla, kun tulen töistä.
Siitä hän innostui kyselemään, et mitä voisi vielä tehdä ja rupesi tekemään mun ohjeiden pohjalta myös omia kokeilujaan.
Nykyisin hän on jo huippu kokki.
Meille molemmille on tosi tärkeää hyvä maku.
Kermaa ei säästellä ja mahd. hyvistä raaka-aineista tehdään. Paljon käytetään myös vihanneksia ja juureksia makua täydentämään.
Kerran ostettiin jotain Atrian valmisruokaa.
Se oli sipulipihvi (jauhelihasta) ja muussia.
Hyi hitto, kun kerran maistoin, niin nälkä kaikkosi saman tien.
Tuli vain mieleen lapsiraukat, jotka eivät ehkä koskaan ole parempaa saaneet, kun vanhemmat ovat kokkaustaidottomia, tai laiskoja, et valmisruokia vaan.
Tarjottiin sitten sitä pihviä kissalle, niin ei sillekään kelvannut. Yleensä, kun saa kotiruokaa, syöksyy hulluna sen kimppuun.
Ei olisi sitä "herkkua" varmaan sikakaan syönyt vinkumatta. Kehtavat vielä maksattaa kalliin hinnankin noista moskista.
Pitäsi olla ihan laki, ettei pahaa ruokaa saisi valmistaa ollenkaan. Ei teollisesti eikä kenenkään kotona.
Sen verran pitää kaikkia kiinnostaa, et tekee hyvää, kun kerran tekee.
Ihan samat raaka-aineet niihin kuitenkin menee, eli samaan hintaan saa myös hyvää, kun vähän viitsii keskittyä.
noinkaan ole, ettei kiinnostaisi mitä sinne kitusiin heitetään. Kyllä ruuan pitää olla monipuolista ja maistua hyvälle. Ja toki se omatekemäkin maistuu, ihan toiselle kuin ne einesruuat, jos niitä nyt voi ruuiksi sanoa.
Tahtoo vain olla vähän niin, että kiinnostuksen puutteessa tulee helposti laitettua liian usein niitä samoja tuttuja ja turvallisia ruokia, jotka osaa tehdä jo unissaankin.
sulle ole ihan sama, mitä syöt.
Tiedätkö, et kuitenkin valitettava usealle on, tai jos ei ihan sama, niin ei kuitenkaan löydy sen vertaa viitseliäisyyttä, et tekisi asian eteen jotain.
Nuorissa monet on just sellasia ja nuorissa perheissä, kun ei viitsitä laitta ruokaa, niin pienet lapset joutuvat tyytymään sitte ties mihin.
Onkos sitten ihme, et ihmiset on kitkeriä ja katkeria, voivat huonosti, kun eivät koskaan saa edes maukasta ja hyvää ruokaa.
ei mikään rauhota ihmisiä niin hyvin ja tee hyvän tuulisiksi, kuin täyteläinen ja maukas ateria, minkä vielä kruunaa joku ihana jälkiruoka.
Kuka voi sellaisen jälkeen olla äreä?
Molempiin "osioihi".Kiinnostust tarttee olla.
Meil pojat teki (mun avustuksel) jo alle koulu-ikäsinä äitienpäiväkaakun.Illal mää rukoili et kaakku pysyis pystys.Se oli enempi vinos ku kuuluisa
Pisan torni.Mut aamul oli pystys.
Samate nyt tykkäävä lastelapse leipoo,varsinki jouluaikaa leivottii ja koristeltii hianoi piparei.
Kotonaan he tykkäävät koristella kaakkuja ja leipovat pullaa ja sämpylöitä.Söpösiä vimpuloita,mut nii maukkaita.Kauralastuja saatii taas pappan kans joululahjaks nätis purkis :)
Tänä päivän toine poika tekee ruakaa ja esim.mökil on kuulema pihvimestari aina.Kalat savustaa jne.
Meijä isäntä ossaa keittää teetä,ylittekä ei enää kiahu,ku pukki toi keittime yks joulu :)
Kerran satuin kaupassa kuulemaan kahden naisen - mahdollisesti äiti ja tytär - keskustelun. Etsivät pakasteista perunamuusia tai muusiaineksia. Nuorempi nainen kysyi: "Voisiko sen muusin tehdä perunoista?" johon vanhempi vastasi jotenkin vältellen. Olin ihan vähällä mennä väliin neuvomaan, mutten viitsinyt nolata vanhempaa rouvaa.
En IKINÄ osta pussimuusia, koska oikean muusin tekeminen on niin helppoa - ainoa vaivahan on perunoiden kuoriminen ja pilkkominen - ja ennen kaikkea koska oikea muusi maistuu niin älyttömän hyvältä.
kuten kaikki muukin itsetehty ruoka.
Mulla oli tsääs kesällä iso porukka syömässä.
Laitoin perunamuusia ja täytettyjä paprikoita.
Eräs miehistä sanoi, ettei ollut tiennytkään, et muussi voi olla näin hyvää.
Muutkin kehuivat.
Miten valmistat muusin?
Mun salaisuuteni on, että laita tietty tarpeeksi margar, suolaa ja maitoa, mut lisäksi mtyös sokeria.
Se tekee muusista pehmeän makuista. Kuulemma ruotsalainen tapa.
sijasta voisi kai yhtä hyvin syödä sahanpuruja, tuskin siinä suurta eroa on;)
Jottet nyt ihan kuitenkaan uusavuttomaksi luule, niin esim. tällaisen aikaansaaminen ei tuota tuskaa ja maistuu kyllä.
on fetakala, helppo ja niin maukas.
- uunivuokaan sopiva lohi- tai kirjolohifilee
- 2 dl vettä tai ruokakermaa
- ½ kalaliemikuutio
- 1- 2 limeä
- tuoretta tilliä
- chilimausteseosta tai caynnepippuria
- mustapippuria tai sitruunapippuria
- fetajuustoa
Laita filee vuokaan ja mausta pippurilla sekä chilillä. Peitä hienonnetulla tillillä ja laita päälle kuutioitu fetajuusto. Kuumenna
vesi ja kalaliemikuutio ja kaada tätä vuokaan kunnes pohja peittyy nesteestä. Purista kalan päälle limemehua. Kypsennä 200 asteessa noin 20 minuuttia.
Jos kalasta tykkää, niin helppo ja hyvä ruoka, vaikka perunan kanssa.
Laitoitpa hyvän ruokaohjeen, nam.
Laitan (jauhoisten) perunoiden keittoveteen puolikkaan liemikuution. Muussaan ja vatkaan käsin. Muut mausteet ovat ne perinteiset suola, valkopippuri, margariini. Maitoa ei saa olla liikaa, vaan muusin pitää olla sellaista, että se pysyy haarukassa ja maistuu perunalta.
Oletteko huomanneet, että ravintoloissa (myös lounas-) on nykyisin sellainen muoti, että muusi on melkein lusikkaruokaa? Sehän ei sitten maistu enää millekään.
Ihmettelin aina, kun ohjeissa sanottiin, että muusiin laitettava maito pitää kuumentaa ensin. Minä oikaisin tässä kohtaa, kun minusta se ei vaikuttanut makuun eikä koostumukseen. TV-kokki Tina sitten kerran selitti, mistä tällainen ohje on kotoisin: kun tehdään isoja määriä, ruoka jäähtyy, jos siihen laittaa kylmää maitoa. Tavallisessa kotitaloudessa muusia tehdään sen verran pienissä erissä, ettei se maitotilkkanen pysty koko kattilallista perunoita jäähdyttämään.
havainnot.
Koulussa opetettiin, että myös voi olis pitänyt sulattaa lmiitetyn maidon sekaan.
Itse en ole sitä tehnyt ja kylmä rasva ja maito jäähdyttävät soseen, just syötävän lämpöiseksi.
Eipä suu pala.
Yleensäkään en koskaan syö kuumaa ruokaa. Minusta maku kärsii, eli ei maista mitään, kun suuta polttaa.
Olen herkuttelija ja haluan nauttia mauista täydellisinä.
Turha panostaa makuun, jos ruoka hotkitaan niin kuumana, ettei maut erotu.
Hän oli hyvä kokki ja osas maustaakin ruuat niin hyvin et ne suli suussa.
Joskus sanoinkin et sä sovit paremmin kyökkiin kuin vasaran varteen...
Itsellä tuo maustaminen vähän hukassa,suolaa,sokeria ja ketsuppia,nooo - valkosipulia vähän liikaa jokapaikkaan...Leivon kyllä ihania leipiä!!
niinpä. Itse olen melkein osa sitä vasaran vartta; remonttireiskan hommat sujuu loistavasti. Poika taas ei ole tainnut edes koskea vasaraan. Enkä tiedä uskaltasko sitä sille antaakkaan;)
Ja sitähän se sano yks työkaverikin, jonka tyttären mies on jokin ravitsemusalan tohtori. Häntä kuulemma ei passaa päästää lähellekkään mitään työkaluja, jotka eivät liity ruuanlaittoon, muuten ei ole tuhon laajuus arvattavissa.
ja kiinnostus, meillä isäntää parempaa kokkia ei ole, ja poika samoilla viivoilla.
Hoituu leipomiset, ja ruuanvalmistus alusta lähtien kumpaisellakin.
Pääsiäisenä kuulemma taas heillä yhteiskokkaus, huoh, pääsen vähällä.
löytyyhän niitä kokkaavia miehiä, mitäs ne naiset oikein valittaa, ettei miehet tee;)
Taidat kuitenkin olla yksi onnellisista vähemmistöön kuuluvista, jotka saavat käydä valmiiseen ja herkulliseen pöytään. Toivottavasti myös muulloin kuin vain pääsiäisenä;)
aika usein pääsen valmiiseen pöytään, kuin myös paljon kokkaamme yhdessä.
Minä olen itseoppinut kokki. Haen perusohjeet keittokirjoista tai netiltä ja sitten improvisoin loput. Yleensä onnistuu aika hyvin.
tuossa tuli esiin niin innostus aiheeseen taitaa olla yksi onnistumisen tae tai edellytys. Olsiko siinä sinunkin onnistumisesi perusavaimet?
Mites muuten, jos improvisoinnit tuottavat jotain ainutlaatuista, laitatko muistiin? Ja sitten muistiinpanoa ei koskaan löydy. Tein jokunen vuosi sitten reseptien kortistointiohjelman, ihan ammattikokinkin kehuman sellaisen.
Molemmat poikani ovat osallistuneet omasta halustaan keittiöhommiin. Mausteita käyttävät minua rohkeammin ja uteliaisuutta riittää erilaisiin ruokaresepteihin.
Esikoiseni antoi minulle ennen paluutaan opintojen pariin oppitunnin kuinka ostan ruokaa kaupasta. Osta aina suomalaista, tarkista ruuan tuottajan alkuperäismaan. Lähiruokaa ehdottomasti aina kun se mahdollista jne.
Teetä juodessan hän huomasi, että minulla on unkarilaista hunajaa, voi kauhistuksen kanahäkki hän piti minulle syvällisen esitelmän, mitä tulee tapahtumaan mikäli mehiläiset häviävät Suomen luonnosta.
Vaikka olenkin tehnyt elämäntyöni ravintolabisneksen ja koulutuksen puitteissa, tunnen, että munat ovat monessa suhteessa kanaa viisaampia ja taitavampia.
jos on fiksu äiti, niin pojasta polvi tuntuu vaan paranevan;) Varmaan olet hieman ylpeä vanhempi. Ei se mitään, syystä saa olla. Niin minäkin.
Mausteiden käytöstäkinhän se paljon on kiinni, että osaa valita juuri sen oikean mausteen. Pojan ruuanlaiton myötä oman maustekaapin sisältökin on varmaan lähes kolminkertaistunut.
"haistamalla" eli ensin pitää haistaa suolan haju.
ja sitten: kaikki muu
on vanhanaikaista, nykyään on jääkaapit ja pakastimet;)))
Se suola ei ainoastaan ole vanhanaikaista vaan sitä ei liikaa suositella käytettäväksi.
Kyllä mies osaa laittaa ruokaa, meillä onnistuu miehen tekemänä kalakeitto tosi hyvin.
Poika osaa tehdä ruokaa, niitä omia mieltynyksiään noudattaen.
tuohon nyt ossaa sanoa, mikä perriytyy ja mikä ei.
Poikani soittaa, on hyvä kotikokkiki vaikka on niinsanotusti "akaatemisesti sivistynytkin".
Ihan tavallinen koltiainenhan tuo on, mutta akottunu ei vielä ole. kyllä se taaskin käyeshään kokasi kaikile hyvät pöperöt, ko sanoin että no niin huki iski.
Sensijaan nuorempi on perhellinen, ja kyllä häneltäkin ruuanlaitto sujuu, samoin kuin vaipanvaihtokin, vaikka onki sellainen konealan koulutuksen saanu, ja sillä sektorilla työskentelevä ihiminen.
Mie itehän teen mitä vaan normaali kotiruokaa, vaikka jotkut sanookin minun tekevän joskus vähän erikoisia, mutta hyviä sovellutuksia.
Tunnen muusikoita paljonkin, ja ylheensä he ovat hyviä ruuanlaittajia. Toki poikkeuksiakin löytyy, ja tosi varoittaviakin sellaisia, että niille pittää teevesikin keittää valamiiksi, niin just ossaavat sen sitte ohojeithen mukhaan lämmittää.
Kai sitä kaikkia asioita opii jollakin tavala tekemhän jos haluja on.
Eihän joku opi ees kunnola autola ajamaan koko ikänään.
Mie kyllä musiikin ymmärrän, ja vähin soittelenki.
En mie kerro millä alale mie olen kouluttautunut, nythän mie olen eläkheelä ollu jo monta vuotta, mutta se ei liity noihin kumphaankaan. Eikä myöskään vaimoni ole alan ihimisiä, vaikka hyvä ruuanlaittaja, ja talousihminen muuten onkin.
Ihime akka muutenkin vähän joka suhteesa, ei mene sormi suuhun oikheen mishään tilanteesa.
Net ovat vain mukavia elämänkavereita molemmat. Siis syöminen, ja musiikki, niinkö tuo vaimokin, ja koko pere. On niitä toki muitakin, mutta niistähän sie et kysellykhään mittään.
Kai nuo asiat ovat enempi kotoa opittuja, eli miten kotona on toimittu.
keitossa olen kuullut jonkun epäonnistuneen. Mutta että valmiiks keitetyn teeveden lämmittäminen tuottas tuskaa, siihen vaaditaan jo tietynlaista "lahjakkuutta";)
Että musiikkimiehiä sinäkin, musiikkihan se onkin tärkeää hengen ravintoa.
Kun minäkin sen opin.
Takavuosina jouduin omaishoitotilanteeseen, ja ruuanlaittotaito oli kovin heikonlainen,
Marssin siinä kirjakauppaan, ja ostin keittokirjan.
Siitä se ura urkeni, ruuanlaitto onnistui niin hyvi, että sen kaiken muun kauhistuksen keskellä ajattelin, että jos se Jumala on olemassa, on se auttanut tässä ruuanlaitossa.
Kaikki, mitä yritin onnistui, ja ihmeen vähällä vaivalla. Pullakin tulee niin hyvää, että vieraat ottavat kaksi palasta tyrkyttämättä.
Valmisruokia, en edes puolivalmiita ole käyttänyt, ovat pahanmakuisia, makkarastakaan en pidä.
kahden pullapalan jälkeen jo sanoa, että ottakaa vaan kolmaskin, ei meillä lasketa;)
Juu, ei ne valmisruuat hääppöstä kamaa ole makunsa puolesta, jos muutenkaan. Välillä pitää kuitenkin johonkin kiireeseen saada nopeasti jotakin näläntappajaa ja silloin ostan Härkäruukun. Se on yksi niitä harvoja einesruokia, joka maistuu jopa hyvälle.
hyvän makuaistin, sisälukutaidon ja halun valmistaa maukasta ruokaa. Ohjeita löytyy melkein mistä vaan ja televisiossakin ohjataan melkein kädestä pitäen. Ai niin, kunnon aineet tarvitaan tietysti myös.
Meillä ovat miehet aina saaneet ihan tasa-arvoisesti hallita ja vallita myös keittiössä. Aviomies valmisti aina riistan ruuoaksi ja teki välillä muutakin. Tyttären poikaystävä kysyi aikoinaan, että saako hän laittaa meillä ruokaa, jos itse ostaa aineet. Ei tarvinnut ostaa aineita ja sai ihan vapaasti harjoitella, vaikka kotonaan ei ollut koskaan tehnyt mitään kotitöitä. Nykyisin mies vastaa nuorenparin ruokapuolesta täysin valtuuksin ja valmistaa tosi hyvää ruokaa. Se on hänelle erityisen mieleinen harrastus. Tytär tekee joskus harvoin itsekseen ruokaa vain todistaakseen kavereille osaavansa, kun ovat epäilleet.
Kyllä sinun kelpaa siinä kehuskella ja nautiskella. Eikös sitä sanota, että pojasta polvi paranee. Voit alkaa kysyä häneltä neuvoja. ;))
tahansa. Jos kiinnostaa niin haluaa oppia. Ja tuo harjoittelu tekee mestarin, ei pidä paikkaansa.
Inhoan ruuanlaittoa, inhoan niitten tac´varoitten haalaamista, inhoan sitä "hyppysellinen sitä" ja "ropaus tätä" tyyliä. Mun tyyli on Otetaan paistinpannu ja kaapastaan kaapista tavarat siihen ja lämmitetään.
Ei se aina onnistu, mutta vatsa täyttyy.
Lapsi aikoinaan ihmetteli, kun kerran tei OIKEAA makaronilaatikkoa, että HEi, meillä on ruokaa jolla on NIMI.
ajattelemaan ja tajuamaan tuon rakkausasian. Olen kuullut sen usein, mutta sivuuttanut vähän mielessäni hymähtäen. Kun oma rakkaus on hiipumassa, joku ennestään tuttu herkku voi yhtäkkiä epäonnistua, kun sitä valmistaa ilman ajatusta ja innostusta. (Joskus voi unohtua jokin ihan olennainen osanen ohjeesta, melkein kuin jättäisi hiivan pois pullataikinasta.) Kun rakkaudella valmistaa, maistelee ja odottaa pääsevänsä nauttimaan herkkua, lopputulos on ihan toinen. Kiire, rutiini ja väliaikainen unohtaminen tappaa rakkauden missä vaan. Se koskee tosiaan myös ruuoanlaittoa.;))
Seuraavalla kerralla pitää ottaa käyttöön innostus ja rakkaus... sekä kaivaa ohjeet esille. Kiitos oivalluksesta.
kukkien hoito, Subtralia ja rakkautta;)
Mahtaakohan ne kukat siitä rakkaudesta niin piitatata. Jospa se tarkoittaa sitä, että jos rakkaus kukkiin puuttuu, niin saattaa kastelu ja lannoituskin unohtua. Ihan kuten ruuasta joku olennainen mauste, kuten sanoit.
Hyvä havainto. :)
sen makaroonilaatikon tavallisen makaroonipussin kyljessä olevan ohjeen mukaan? Meillä on aina tehty niin kunnes jostain saatiin vinkki käyttää tummaa makaronia ja lisätä mausteeksi hieman muskottipähkinää. Siitä lähtien on aina tehty niin, huomattavasti parempaa.
Mielestäni ruoanlaittotaidon voi kyllä oppia jokainen, mutta kiinnostus tai jopa intohimo loppupeleissä ratkaisee lopputuloksen. Olen huomannut, että omakin taso vaihtelee just kiinnostuksen asteen mukaan.
Leipomaankin jokainen oppii, mutta siinä jos missä näkyy, onko jollakin "lahjoja". Ex-mieheni aikoinaan opetti minut leipomaan, ja ihan kohtuulliseksi siinä olen edennyt, mutta vaikeammat jutut kuten tuulihatut eivät onnistu ikinä. Onneksi kermatäytteisiä pikku tuulihattuja saa nyt valmiina pakasteina, hyviä ovat.
Minun bravuurejani ovat ehdottomasti kauniit ja herkulliset salaatit, niitä on koko suku kehunut. Siinä tarvitaan esteettistä silmää, kun asettelee ainekset kauniisti kuin taideteos, sekä mielikuvitusta makuyhdistelmien valinnassa.
se kiinnostuksen aste tosiaan vaikuttaa paljonkin lopputulokseen ja kokin kehittymiseen. Pojallakin kun se ihan silkasta kiinnostuksesta lähti jo niin nuorena. Itse en parikymppisenä ollut tehnyt voileipää kummosempaa.
Juu, kyllä minäkin ihan syötävät korvapuustit väännän ja jonkun kuivakakun. Sen vaativampaa ei ole tullut yritettyäkään.
Olipa hieno lukea kun poikasi on erinomainen kokki. Tuliko hänestä sitten kokki ammatiltaankin?
22 vuotiaana muutin tän siippani kanssa yhteen.
Hän kokkasi aika paljon. Alle 3kymppisenä aloin kiinnostua ruoanlaitosta ja leipomisesta.
Minä olen itseoppinut kokki joka voin sanoa, että harjoittelun kautta olen oppinut.
Kyllä ruoanlaitto kiinnostaa kovasti. Se on eräs minua kovasti kiinnostava aihe.
Kun jonkun aivan uuden ruoan teen mitä ei ole ennen ollut niin haluan aina perheeltä palautetta oliko hyvää vai ei ja jos kukaan ei tykkää niin sitä ei sitten enää tehdä.
Mielelläni teen hieman hm omia sovellutuksia jos minulla on parempi idea ko. reseptiin mitä siinä alunperin on. Koitan soveltaa. Sitten on niitä ohjeita joista en muuta mitään.
Kyllä ruoanlaitto on lähellä sydäntäni.
Kirpputorilta olen löytänyt ilahduttavan monta keittokirjaa aika edullisesti. Vaikka sitten ovatkin hieman vanhahtavia osa kyllä ihan käyttökelpoisia ovat. Muutaman vähän uudemman keittokirjan olen löytänyt kirpputorilta, sitten kerään reseptivihkooni monista lehdistä löytämiäni ruokaohjeita.
Ruokaohjeet ja leivonnaisten ohjeet ovat eri vihoissa.
Myös netistä löytää mielenkiintoisia ruokaohjeita, katso esim. Kotikokki.net ja Pastanjauhantaa-blogi
Kiitos hyvästä vinkistä. Tuntuu etten kyllästy ruokaohjeiden tutkimiseen.
Jännä juttu on se ettei minua nuorena kiinnostanut ruoanlaitto ja leipominen yhtään mutta on jo vuosia ollut toisin.
Se täytyy sanoa etten ole kiinostunut ns liian hienosta näpertelystä koska kärsivällisyyteni ei taitaisi siihen riittää.
Jos kiinnostusta riittää niin jokainenoppii ruokaa laittamaan itse olen siitä hyvä esimerkki.
Valmisruokien kannalla en ole meidän perheessä.
Mnusta on ihanaa kun on tuoreita vihanneksia, juureksia ja hedelmiä.
Olen ns hurahtanut vuohenjuustoihin löysin kerran citymarketista pehmeää rasiassa olevaa vuohenjuustoa, kun aiemmin käyttämäni on ollut veitsellä leikattavaa "pötkylää" ja tässä on makukin ylellisen pehmeä.
Sopii muuten jauhelihan kanssa.
tuntuu olevan pullat ja ruuat uunissa teilläkin;)
Ei tullut pojasta ammattikokkia, edellytyksiä kyllä olisi. Fysiikkaa ja matikkaa vasta lukee.
Hyvä kokki syntyy vähän samalla reseptillä kuin hyvä muusikkokin. Tarvitaan lahjakkuutta, kiinnostusta ja harjoittelua. Vähemmän lahjakkaiden pitää harjoitella enemmän, ja kaikista ei koskaan tule huipputaitavia.
Isäni ei käynyt keittiössä kuin syömässä niin kauan kun äiti eli. Äidin kuoltua jouduttiin kotityöt jakamaan uudelleen, ja vuorottelimme isän kanssa ruuanlaitossa (olin lukioikäinen). Toinen laittoi ruuan, toinen tiskasi.
Äiti ei ollut koskaan oikein kiinnostunut ruuanlaitosta, osasi tietysti niin kuin kaikki sukupolvensa naiset, mutta piti enemmän leipomisesta. Isästä taas kehkeytyi loistokokki muutaman vuoden harjoittelulla.
Minua ei ruuanlaitto vielä kotona asuessa kiinnostanut, eikä ihan heti itsenäistyttyänikään, mutta varmaankin elimistöni erinomainen kyky säilöä itseensä rasvaa oli se kannustin, joka sai kiinnostumaan ravitsemuksesta, erityisesti terveyden kannalta. Nuorena harrastin kaikenlaisia kummallisia kitukuureja, joista ei ollut mitään hyötyä, niiden jälkeen kilot tulivat takaisin nopeammin kuin olivat lähteneet.
Meni vielä jonkin verran vuosia sen tajuamiseen, että terveellinen ja maukas eivät ole toisensa pois sulkevia ominaisuuksia. Nykyisin olen niin kiinnostunut ruuasta ja ravitsemuksesta, että jos olisin 15 vuotta nuorempi, vaihtaisin alaa ja ryhtyisin opiskelemaan ravitsemustiedettä. Mikään gourmet-kokki en ole, päin vastoin inhoan ruualla hienostelua ja snobbailua. Terveellistä, vaihtelevaa, maukasta kotiruokaa osaan tehdä, erikoisista aineksista väkerretyt juhlaillalliset jätän suosiolla ammattilaisille.
tuoksuu tänne valkosipulilta ja joltain muulta.
Lisäkseen teen rucolasta, lollorosasta, keräsalaatista, tomaateista ja kotimaisesta kurkusta salaatin johon lirautan sitruunaöljyä.
Jälkiruokana mustikoita, muromysliä ja vaniljakastiketta. Näillä mennään arkikeskiviikkoa....
Kokkaus on vuosikymmenten harjoittelun tulosta, ihan mukavaa puuhaa, luovuus on sallittua jopa suotavaa.
Luulisin että kokkauksen oppii jos kiinnostusta riittää. Pätee kaikkeen muuhunkin..........
Kuulostaa hyvältä ruoalta; vesi nousee kielelle.
kilpa-autoilijoistakaan ole Räikkösiksi ja Grönholmeiksi.
Terveellisyys ja monipuolisuus on tärkeitä asioita ruuassa ja ne voi saavuttaa vaikkei niin taitava kokki olisikaan.
Tökkii taas tänä iltana vaihteeksi pahemman kerran tämä palsta.
ainakaan minun kohdalla. Nuorempana halusin hirveästi oppia soittamaan mutta ei se koskaan hyvin luonnistanut. No, kokkaaminen ei ehkä vaadi ihan vastaavaa lahjaa ja lienee helpompi oppia. Onhan sitä tietty opittukkin mutta paremminkin se voisi sujua.
Ehkä se viimeinen silaus kokkaustaitoihin tulee juuri siitä, että kokee kokkaamisen mukavaksi puuhaksi.
Mennessäni 60-luvun alussa Ruotsiin olin PA.
Pakon edessä ravitsin itseäni torilta ja kaupsta ostamillani raaka-aineista tekemilläni sapuskoilla.
Alkuun olivat karmeita sörsseleitä jotka söin ainoastaan vaihtoehtojen puutteessa.
Sitten kun pakkoa ei enää olisi ollut olin kiinnostunut askareesta ja sapuskan suunnitelu ja valmistus sopi hyvin poikamiehen harrastukseksi.
Akoituttuani jatkoin harrastusta kotona ollessani.
Pitemmillä lomilla (max. 3kk) ja viimeiset vuodet joutilaana ovat tarjonnet hyvän mahdollisuuden harrastuksen syventämiseen ja toimii myös osana päivärutiineja.
Ikävintä on ruokakunnan pienuus.
Viikonvaihdetta lukuun ottamatta teen arkipöperöt 2 - 3:n päivän tarpeeseen.
Joskus pakasteeseen.
Loma-asunnollani minulla on apuna kanadalainen, kaloihin ja äyriäisiin erikoistunut keittokirja.
tuntuu olevan kokkaavia miehiä enempikin. Mitä ne akat valittaa, että ukkoja pitää vaan passata;)