alkaa vihdoin tulla järkiinsä ja rohkaistua kirjoittamaan asioista niin kuin ne ovat?http://paakirjoitus.blogit.kauppalehti.fi/2009/01/13/linja-puuttuu-kokonaan/
Joko
lehdistökin
2178
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
pääkirjoituksia, mutta silti ikuisia sosialistinuoria Tampereen toimittajakoulusta riittää jokaikiseen lehteen kertomaan vähän väliä monikulttuurin ihanuudesta.
Näihin asioihin tulee kansalta silmävoidetta nykyisille päättäjille seuraavissa eduskunta ja eu-vaaleissa. Veikkaan että puolueiden silmät alkavat avautua aamurähmästä. Ja jos näin ei käy voi suomelle sanoa hyvästit ikiajoiksi kotimaana suomalaisille.
Se näköalattomuus ja meidän suomalaisten aliarviominen kansana ei pitemmälle voi mennä kuin mitä se on ollut viimeiset vuodet. Maahanmuutosta puhutaan ja hoidetaan niinkuin tuo asia ei kuuluisi koko suomen kansalle muuten kuin maksupuoli.
Tämä asia on katsotaan juurimutia myöden tulevaisuudessa halusipa sitä tuulihatut tai ei.