mitä miehen ex haluaa???

ottakaa kantaa!!!
kun tapasin mieheni kans he olivat exänsä kans eronneet n vuotta aiemmin. exällä oli jo uusi mies kuvioissa. ex kuitenkin joka päivä soitti miehelleni jopa 5 krt päivässä pahimmillaan.ilmoitteli milloin jompi kumpi lapsista ei totellut tms ihan turhanpäiväistä.mieheni monta krt sanoi että lopettaa turhat soittelut eikä vastaillut exälleen puhelimeen.sitten ex alkoi soittaa tyttarensä puhelimeen ja sitä kautta pyysi miestäni puhelimeen!!! sitten tuli viestejä miksi mieheni halusi eron yms. kyseli mieheltäni saako luvan muuttaa uuden miehensä kans yhteen.yritti kieltää miestäni ja lapsiansa käymästä meillä. jopa alkoi minusta juoruamaan ja keksimään perättömiä juttuja. itselläni on 9v poika ja olen ollut yksinhuoltajana 7v mieheni ja minun lapset tulevat toimeen hyvin ja huolehdin mieheni lapsista kuin omastani tietenkin.nyt tilanne on hieman rauhoittunut onneksi silloin tällöin vieläkin turhasta vaivaa ja yrittää ohjata mitä me tehdään lasten kanssa. ja kaiken lisäksi tyttäreltään kyselee riidelläänkö meillä ja mitä isä ja minä tehdään. ollaan nyt yhteistä asuntoa remppamassa ja mietin että meidän yhteenmuutto voi taas saada aikaan "sodan". mitä tässä tilanteessa voi/pystyy tehdä?? vai jatketaanko välittämättä siitä exästä kuten ollaan tehtykki.
16822
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Hei,

Eihän hän halua mitään muuta kun yrittää sotkea teidän välit. Tiedän kokemuksesta tämän. Minun miehen exä toimii aivan samalla tavalla.
Tiedän että se toisinaan rassaa ja joskus jopa saattaa aiheuttaa riitaa sinun ja miehesi välille.
Mitenkä on? Häiritseekö miehen exä myös sinua puhelimella? Meillä yritti minullekin soitella alkuun ja opastaa, että hänen lasten kanssa tulee toimia näin ja niin...Kerroin, että meillä toimitaan meidän sääntöjen mukaan ja hän saa omassa kodissaan laatia omat säännöt. Lapsia meidän kodin säännöt ei ole haitannut ja täällä eletään niinden mukaan, vaikka joskus kommentoivat että äidin luona on paljon vapaampaa.
Minä en ole enään puoleen vuoteen vastannut puheluihin jos miehen exä soittaa, enkä vastannut sähköposteihin mitä hän laittaa. Olen päättänyt, että hän ei määrää mitä minun kodissa tehdään.
Olen tullut meidän osalta siihen lopputulokseen, että asiallisia välejä ei hänen kanssaan saa aikaiseksi, niin olkoon sitten. Elämässä ei vaan voi miellyttää kaikkia=)
Tsemppiä sinulle, luota itseesi ja arvosta itseäsi, exät on exiä ja valitettavasti olivat he asiallisia tai ei, he kuitenkin kuuluu lasten elämään oleellisena osana. Ja yleensä vielä lapset rakastavat kumpaakin biologista vanhempaansa, se ei tarkoita kuitenkaan sitä, että meidän nyxien pitäisi kestää heiltä mitä vaan, kunhan annamme lasten olla lapsia ja he saavat vapaasti kotona puhua kummastakin vanhemmastaan, niin se riittää=)

Äänestä
  • ei hän ole minulle soittanut ja onneksi numeroni on salainen :) joo kyllä alkuun aiheutti riitaa mieheni ja minun välille mutta nykysin tiedän tilanteen nii en anna asian häiritä. ja mainittakoon että exänsä selvästi halusi mieheni vielä takaisin. se kävi ilmi muista viesteistä mitä lähetteli. ja alusta alkaen mieheni oli rehellinen ja kertoi viestit puhelut yms.
    ja jotenki kaiken huippu et ex käy baareissa mua haukkumassa miehen sukulaisille jos näkee niitä. oli jopa kerran suuttunut ku miehen sukulainen ei ollut alkanut minua hänen kans haukkumaan niin heittänyt olut tuopilla huh. häiriintynyttä.

    Äänestä

  • edelliseen kirjoitti:

    ei hän ole minulle soittanut ja onneksi numeroni on salainen :) joo kyllä alkuun aiheutti riitaa mieheni ja minun välille mutta nykysin tiedän tilanteen nii en anna asian häiritä. ja mainittakoon että exänsä selvästi halusi mieheni vielä takaisin. se kävi ilmi muista viesteistä mitä lähetteli. ja alusta alkaen mieheni oli rehellinen ja kertoi viestit puhelut yms.

    Kuulostaa tutulta. Meillä vaan on käynyt niin ikävästi, ettei mieheni voi tavata lastaan ollenkaan exän vuoksi. Ja koska kaikki yhteydenpito on katkaistu häneen, niin nyt yrittää tehdä kiusaa elatusavulla. Eli jatkuvasti on vaatimassa lisää ja uhkailee jopa oikeuteen menevänsä, jos ei päästä sovintoon. Se vaan on niin, että tyhjästä on paha nyhjästä.

    Koittakaa jaksaa miehenne exien kanssa. Parempi pysyä kuitenkin tuon kaiken yläpuolella, kuten ilmeisesti olette tehneetkin. Silloin kaikki teille tärkeät ihmiset arvostavat teitä ja muulla ei ole väliäkään.

    Äänestä

  • edelliseen kirjoitti:

    ei hän ole minulle soittanut ja onneksi numeroni on salainen :) joo kyllä alkuun aiheutti riitaa mieheni ja minun välille mutta nykysin tiedän tilanteen nii en anna asian häiritä. ja mainittakoon että exänsä selvästi halusi mieheni vielä takaisin. se kävi ilmi muista viesteistä mitä lähetteli. ja alusta alkaen mieheni oli rehellinen ja kertoi viestit puhelut yms.
    ja jotenki kaiken huippu et ex käy baareissa mua haukkumassa miehen sukulaisille jos näkee niitä. oli jopa kerran suuttunut ku miehen sukulainen ei ollut alkanut minua hänen kans haukkumaan niin heittänyt olut tuopilla huh. häiriintynyttä.

    Hei,

    Sama juttu täällä, nuo rakkauden tunnustukset tekstiviesteillä tai muulla tavalla mieheni exältä on tuttuja. Edelleenkin niitä tulee silloin tällöin.
    Jätä omaan arvoonsa tuollaiset, onhan miehesi sinulle kertonut näistä rehellisesti=)
    Minä aikanaan muutin suht pienelle paikkakunnalle, jotta saamme asua yhdessä. Tässä yhteydessä miehen exä "puhu sontaa" pitkin kyliä minusta, joka vaikeutti tutustumista täällä ihmisiin, mutta niin vaan kävi, että kun ihmiset oppivat tuntemaan minut, yksi toisensa jälkeen kertoi, mitä mieheni exä oli "pitkin kyliä" puhunut minusta.
    Näin nekin asiat tulivat ajan kanssa esiin ja totuus asioiden oikeasta laidasta selvisi, ilman että tarvitsi tehdä yhtään mitään.
    Näistä tapahtumista mitä mieheni exäni on aihettuttanut olisi ainesta vaikka kirjaksi asti=)

    Äänestä

ettei mies saisi ex vaimon kanssa olla yhteiydessä? Mitä sinä haluat, sitäkö että mies unohtaa jopa omat lapsensa? Jos sulle on vaikeeta tajuta että ihmisillä on muitakin ystäviä kuin yksi, niin mene hoitoon.

Äänestä
  • Hei, jotain rajaa yhteydenpidollakin. Varsinkin jos se on yksipuolista.

    Äänestä

  • äss kirjoitti:

    Hei, jotain rajaa yhteydenpidollakin. Varsinkin jos se on yksipuolista.

    Sinäkö rajoitat, kuinka paljon mies saa jutella tai olla ystäviensäkansssa tai soitella ex vaimolle?
    Eikö mies ole aikuinen, vai onko hän kehityksessä jäljessä, jotta häntä pitää vahtia?

    Ruollanen kyttääminen on sairasta, eikä anna aikuiselle ihmiselle omaa tilaa ja ottaa itsestään vastuuta. Hyi häpeä.

    Äänestä

  • lapsiansa en ole kieltänyt tapaamasta enkä aio. ja sitä en todellakaan halua koska he ovat minulle ja pojalleni myös tärkeitä. lue aiemmat kirjoitukset vähän tarkemmin niin ehkä ymmärrät pointin. vaikka epäilen että olet itse yksi tuollaisista häirikkö existä jotka ei osaa irroittaa ex miehestä. älä sentään lapsia käytä pelinappuloina se on väärin niitä kohtaan ja kärsivät sellaisesta.ja en ole kieltänyt miestäni pitämästä yhteyksiä exäänsä. hän ei itse halua pitää "turhanpäiväisiä" yhteyksiä ainoastaan lasten asioita hoidettaessa.

    Äänestä

  • tarkoitin kirjoitti:

    lapsiansa en ole kieltänyt tapaamasta enkä aio. ja sitä en todellakaan halua koska he ovat minulle ja pojalleni myös tärkeitä. lue aiemmat kirjoitukset vähän tarkemmin niin ehkä ymmärrät pointin. vaikka epäilen että olet itse yksi tuollaisista häirikkö existä jotka ei osaa irroittaa ex miehestä. älä sentään lapsia käytä pelinappuloina se on väärin niitä kohtaan ja kärsivät sellaisesta.ja en ole kieltänyt miestäni pitämästä yhteyksiä exäänsä. hän ei itse halua pitää "turhanpäiväisiä" yhteyksiä ainoastaan lasten asioita hoidettaessa.

    samaa mieltä, joilla on omat ajatukset. Aina pitää hyväksyä mitämuut sanoo, sitten olet se kelpo ihminen. Ja mitä enemmän osaat ja pystyt haukkumaan miehen exää ja heodän lapsiaa, niin aina parempi ihminen olet.

    Äänestä

  • jotka eivät ole kaikkien ka... kirjoitti:

    samaa mieltä, joilla on omat ajatukset. Aina pitää hyväksyä mitämuut sanoo, sitten olet se kelpo ihminen. Ja mitä enemmän osaat ja pystyt haukkumaan miehen exää ja heodän lapsiaa, niin aina parempi ihminen olet.

    Juu ja Lissu se on sitä tyytyväisempi, mitä useamman nyksän ehtii haukkumaan tällä palstalla! Voisit mennä vaihteeksi muualle "omine ajatuksinesi".
    Alkaa olla jo loppuun kulunut tuo kommenttisi; "mene hoitoon"...

    Äänestä

Olemme miehen kanssa olleet yhdessä 3v.Hänen exällään oli mies jo ennenkuin he periaatteessa erosivat,ja siis virallisesti olivat jo yhdessä enennkuin me rupesimme yhteen.Miehen ex soitteli todella usein ihan tälläisistä asioista:Miten dvd laite asennetaan,miksi dvd ei toimi.Tulisitko asentamaan uunin,voisitko valaa heille lattian,tyttö leikkasi hiuksiaan ja kamalakamala itku pääsi kun lyhyt..(todellisuudessa oli leikannut ehkä 2cm hiuksiaan)..,kertoi omista rahahuolistaan ja kaikesta.Parhaimmillaan soitti 10 aikaan illalla ja kysy jotain.Tosiaankaan kaikki puhelut eivät liittyneet lapsiin vaan hänen henk.koh ongelmiin tai sellaiseen käytännönasiaan,mietin,että miten tämä uusi mies suhtautu tähän,koska kaiken kysyi exältään..
En tiedä,tietääkö mies näistä puheluista,koska usein kuulin miehen lapsilta,että tämä on ollu reissussa silloin.Ostanut isänpäivä,joululahjaa-t-paitaa,villasukkaa-ja itse nämä valinnut,vaikka "lapset"ne halusi ostaa.
Olen kuule välillä ollut niin kypsä siihen naiseen,kun ei ole osannut irrottautua ex-miehestään vieläkään.Soittelut jne ovat vähentyneet onneksi,mutta lapsilla on edelleen tämä milloin isi voi tulla meille yöksi,kahville tms..Äiti sanoi että saa tulla-
No,mies siis sanonut ettei tule,kun töitä,mutta tosin olisi voinut asiat hoitaa toisinkin ja sanoa ettei halua,kun äiti ja isi ei ole yhdessä ja te tapaatte minua täällä minun kotona tms.
Lapsille on vieläkin epäselvää,miksi isi ja äiti erosi,he toivovat vieläkin heitä yhteen,toivovat että minun lapseni eivät olisi täällä silloin kun he ovat(vaikka sitten viihtyvät tosi hyvin keskenään),miehen vanhempi lapsi kapinoinut alusta asti tätä-kamalia raivareita saa jne.,Kukaan ei voi kuvitella tätä,jos ei näkisi.
Itse pidän exääni yhteyttä vain silloin,jos lapsen kouluun tms liittyvää on,en soittele jos nuhainen,kuumeinen on,kuten tämä miehen ex..Välimme ovat hyvät ja voimme lasten asiat keskustella oikein mainiosti,mutta muutoin annamme molemmat toisille uuden elämän rauhan.
Joskus tuntuu,että tässä minun uudessa liitossa on minä,mies ja hänen ex.
Ja kyllä se ottaa joskus niin koville,että on monet kerrat keskusteltu asiast.Onneksi mies ymmärtää kantani ja ei itsekään tajua,mitä ihmettä se hänen exänsä höyryää kaikesta tms-mutta kuulemma sellainen ollut aina.

Toinen mikä ärsyttää on se,että täällä miehen lapset sanovat että äiti sanoi että minulla on isin jalat,isin silmät..jne..Jotenkin se on aika ällöttävää--Siis tottakai lapsella on jotain peritty toiselta vanhemmalta,mutta minusta se on outoa,että "oikein muistellaan" isiä.Tässä taannoin oli heidän äiti kertonut,kun isi ja äiti(ennen lapsien maailmaan tuloa jo)ovat käyneet ulkomaanreissulla,ja isi tykkäs syödä sitä ja tätä,isi ja äiti teki yhdessä sitä ja tätä.Miksi viljellä lapsille jotain mennyttä,jossa he eivät ole edes olleet mukana?Ja miksi antaa lapsille se kuva,että eronneet voi tulla ja olla toisen kodissa miten ja milloin vain--Ei se minusta vain niin toimi.Minun lapset tietää,ettei heidän isällään ole mitään asiaa kotiimme eivätkä he pidä sitä outona.Olen sanonut,että kun omat kysyivät joskus,miksi erosimme,sanoin että emme rakastaneet toisiamme,eikä oltu onnellisia.Miehen lapsille sanottu vain,ettei tultu toimeen..Minusta se antaa näille todella väärän kuvan,koska he vieläkin olettaa,että isi ja äiti palaa yhteen..Tämä on välillä niin kaaosta..

Äänestä
  • Hei,

    Kun luin viestiäsi, siitä tuli aivan oma menneisyys mieleeni. Ensimmäiset vuodet kun tätä uusioperhettä "kasattiin".
    Lopulta sain tarpeeksini ja attelin, että antaa miehen maistaa omaa lääkettään.
    Rupesin olemaan entistä aktiivisemmin lasteni sekä miehen lasten harrastuksissa mukana. Juttelin ja nauroin siellä toisten lasten isien (eronneiden) kanssa. Jopas loppui mieheltäni yhteyden pito exään, tajusi, että ei kauhean kivalta tunnu, jos on liian "tuttavallista" yhteyden pitoa vastakkaiseen sukupuolleen.
    Vieläkin parin vuoden jälkeen, mieheni exä soittelee, milloin mistäkin, mutta mieheni ei enään läheskään aina vastaa puhelimeen, eikä anna exän enään "säätää" meidän arkea... vastaavasti, minä en enään... vastaavasti minä en enään näiden eronneiden isien kanssa naureskele enkä pidä hauskaa.
    Julmaa, mutta tepsi=)

    Äänestä

  • Yksi äiti kirjoitti:

    Tälläinen kommentti.Joskus kun aijemmin kirjoittelin tästä asiasta,olin hirveä kun en ymmärtänyt tilannetta ja vihasin kuulema miehen lapsia tms.Tosiaan,aikansahan sitä jaksaa ja sitten keinoja kehiin..On kyllä käynyt monesti mielessä laittaa miehen exälle viesti,että mies on minun,eikä hänen,että kyselee asiat jostain ihan muualta..tms..:)

    Äänestä

saada teidät eroamaan. Ilkiö on aina ilkiö, kun toiset on onnellisia ja itse ei ole, niin sen exän olisi saatava teidätkin onnettomiksi.

Onneksi puhutte ja olette miehenne kanssa avoimia asiassa. Kyllä se ex siitä rauhoittuu kun huomaa, ettei voi vaikuttaa teihin.

Äänestä
  • on tätä jatkunut jo reilu vuosi että eiköhän pikkuhiljaa rauhoitu :) ei vaan ole oikein hänen uudelle miehellekkään tälläinen tilanne. minäki lapseni isälle olen antanut rauhan elää uutta suhdettaan ja yhteyttä otetaan kun on poikaa hakemassa/tuomassa. ja exästä sitä on erottu ei lapsista. huomaa vaan täällä noiden katkerien exien kommentteja lukiessa että ne kokee tekevänsä oikein. vaikka lapsia käyttävät pelinappuloina. koska me miehen kanssa päätetään meidän perheen elämästä ei ex. ja meidän perhe on minä,mies ja hänen lapset ja minun lapsi.

    Äänestä

muuta kuin olla surullinen lastensa puolesta ja toivottaa onnea ihmisen elämään... surullista mutta totta...

Äänestä

Kommentoi aloitusta

ihmettelen. kirjoitti:

ottakaa kantaa!!!
kun tapasin mieheni kans he olivat exänsä kans eronneet n vuotta aiemmin. exällä oli jo uusi mies kuvioissa. ex kuitenkin joka päivä soitti miehelleni jopa 5 krt päivässä pahimmillaan.ilmoitteli milloin jompi kumpi lapsista ei totellut tms ihan turhanpäiväistä.mieheni monta krt sanoi että lopettaa turhat soittelut eikä vastaillut exälleen puhelimeen.sitten ex alkoi soittaa tyttarensä puhelimeen ja sitä kautta pyysi miestäni puhelimeen!!! sitten tuli viestejä miksi mieheni halusi eron yms. kyseli mieheltäni saako luvan muuttaa uuden miehensä kans yhteen.yritti kieltää miestäni ja lapsiansa käymästä meillä. jopa alkoi minusta juoruamaan ja keksimään perättömiä juttuja. itselläni on 9v poika ja olen ollut yksinhuoltajana 7v mieheni ja minun lapset tulevat toimeen hyvin ja huolehdin mieheni lapsista kuin omastani tietenkin.nyt tilanne on hieman rauhoittunut onneksi silloin tällöin vieläkin turhasta vaivaa ja yrittää ohjata mitä me tehdään lasten kanssa. ja kaiken lisäksi tyttäreltään kyselee riidelläänkö meillä ja mitä isä ja minä tehdään. ollaan nyt yhteistä asuntoa remppamassa ja mietin että meidän yhteenmuutto voi taas saada aikaan "sodan". mitä tässä tilanteessa voi/pystyy tehdä?? vai jatketaanko välittämättä siitä exästä kuten ollaan tehtykki.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu