Menee hermo, ei ole ketään, ei mitään...
Hajoaa pää... sekoaa...
Olen varmaan tunnevammainen idiootti...
joka on sotkenut itsensä sellaiseen soppaan josta ei selviä...
Ääh,ainut mikä vaivaa,on tämä yksinäisyys joka on kaiken voittava.
Kaipaan niin huomiota,läheisyyttä... syliä johon painautua kuin pikkulapsi.
Mutta,kai tämä taas on ohimenevää...ja eteenpäin paahdetaan kuin pikajuna.
Sori... pistetään tähän vaikka sunnuntain surutus/vaivautus-keskustelu... =/
Hajoaa pää... sekoaa...
Olen varmaan tunnevammainen idiootti...
joka on sotkenut itsensä sellaiseen soppaan josta ei selviä...
Ääh,ainut mikä vaivaa,on tämä yksinäisyys joka on kaiken voittava.
Kaipaan niin huomiota,läheisyyttä... syliä johon painautua kuin pikkulapsi.
Mutta,kai tämä taas on ohimenevää...ja eteenpäin paahdetaan kuin pikajuna.
Sori... pistetään tähän vaikka sunnuntain surutus/vaivautus-keskustelu... =/
Vastaukset 7
Vanhimmat
Joskus tuntuu,
ettei ole ketään tai mitään.
Mutta niin se vain on,
että kaikesta pääsee yli.
Aikansa kutakin.
Rohkeasti vain etsimään vaikka
kirjekamua.
Tai aloitat jonkun harrastuksen,
sieltä niitä samanhenkisiä ihmisiä löytää.
Kukaan harvemmin tulee kotoa hakemaan. ;)
Sunnuntaina sopiikin vähän surutella,
on tämä niin tyhmä päivä. :))
Huomasin juuri, että sinulla muutto lähenee!
Joko olet pakannut
ja heittänyt kaikki ylimääräiset roinat pois,
vai aijotko viedä mukanasi niin kuin minä.. :(
Nyt tappelen täällä päivittäin kun kaappeja
ei ole tarpeeksi,
eikä vaatehuonetta ollenkaan, huh...
Saatko muuttoapua ja auton?
Tsemppiä :))
"Ei ole suurempaa rakkauden valaa
kuin se, että lapsesi sinua halaa."
Kaikki muu tulee (jos edes on tullakseen) ja menee, ei sen kummempaa ole muillakaan ihmisillä, tietämäni mukaan.
Muutto lähenee ja olen kaikki turhat pois heittänyt,mukaan en ota mitään krääsää.
Harrastuksiakin on. En todellisesti ole niin yksin,ystäviä ja kavereitä löytyy.
Mutta sisimmässäni tunnen olevani raunioilla...palasina. Todella rikkinäinen pirulainen, järjetön olotila.
Lapseni on voimavarani,rakkauteni...muttei se korvaa kaikkea.
Minäkin tunnen itseni "yksinäiseksi" vaikka ympärillä hyörii tärkeitä ja rakkaita ihmisiä!
Nyt kun saan nukuttua hyvin, harmittaa aamuisin herätä koska unissa olen monesti rakastunut ja löytänyt ihanan miehen viereeni!
No, jospa se joskus tulee kun olen hereillä. Jaksamisia sinulle ja onnea uuteen kotiin!
Syksyn sateet, pimeys, kylmyys..
ne varsinkin edesauttaa minun yksinäisyyden tuntua, välillä ei tahtoisi kuin maata sängyssä, tekemättä mitään, ajattelematta mitään..
-mutta tuohan on käytännössä mahdotonta..
silloin ei auta muu, kuin "riutua", pieni hetki itsesäälin vallassa..ja hetken kuluttua helpottaa, ja jopa naurattaa.. "kuinkas mä nyt taas näin..."
Kohta saadaan lunta, päästään tekemään lumiukkoja, lumilinnoja, ja lumienkeleitä..
lumen sataessa, katso lapsen kasvoja..
se innostus.. yksinäisyyden tunne lentää romukoppaan -ainakin hetkeksi..:))
Odotas vaan kun lumi tulee maahan niin se piristää kaikkien mieltä niin että varmasti siitä sinullekkin pala lohkeaa..
Päräytä Poudan Pekalle et ei laita joka päiväksi vesisadetta =)