lapsen syömisestä

Hei!
Meillä on kaksi vuotias poika, joka on viimeiset puoli vuotta syönyt todella huonosti, varsinkin lämmintä ruokaa. Neuvolassakin huomauttivat painon olevan alarajalla, eikä siitä saa enää tippua. En muista enää milloin poika olisi suostunut syömään ruualla jotakin, saati edes maistamaan..aamulla syö jogurtin yms ja iltapalalla puuron, mutta ei juuri mitään sen välissä. Söisi kyllä leipää ja hedelmiä, mutta onko väärin syöttää niitä päivällä ja täyttää näin maha lämpimältä ruualta? Miten te olette tehneet? Pitääkö ruokaa maistaa ja jos ei maista annatteko leipää yms..olen ihan lopussa näiden ruokailu taisteluiden kanssa ja tunnen epäonnistuneeni äitinä. Myös huoli lapsen terveydestä on jo kova. Muuten on ihan energinen lapsi..
6704
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Siis meillä tarjotaan ruokaa vain ruoka-aikoina ja muulloin on pyritty ettei herkkuja tai mehuja yms anneta...myös välipalan pois jättämistä olen miettinyt, kun silloin ei ainakaan syö itse ruokaa..

Äänestä

Löydätkö mitään yhteistä tekijää niiden ruokien välillä mitkä kelpaavat ja niiden jotka eivät maistu? Yleensä tuonikäiset syövät jos ovat nälkäisiä ja jos ruoat eivät aiheuta mitään ongelmia.

Itse lakkasin järjestelmällisesti syömästä tuossa iässä niitä asioita joille minulla sitten vähän ajan päästä todettiin allergia. Minut pakotettiin syömään monia juttuja enkä osannut vielä silloin kertoa, että niistä tuli huono olo. Allergiahan ei välttämättä oireile mitenkään iholla tai suolistossa vaan voi pelkästään tehdä pahan olon tai vaikkapa suun kirvelyä.

Aisteiltaan, terveydeltään ja aivoiltaan "normaali" lapsi ei tapa itseään nälkään vaikka kieltäytyisit tarjoamasta hänelle välipaljoja ja odottaisit että hän suostuu syömään lämpimän ruoan. Jos taas fysiikassa, aisteissa tai aivoissa on jotain vikaa voi lapsi kieltäytyä syömästä totaalisesti. Esimerkiksi aisitihäiriöistä kärsivä lapsi on mielummin kokonaan syömättä kuin syö pahalta tuntuvaa ruokaa. Ennen pakkokeinoihin ryhtymistä onkin selvitettävä ettei syömättömyys johdu tekijöistä joihin lapsi ei voi vaikuttaa!

Kolmasvaihtoehto on se, että lapsesi on oppinut että säännöstelemällä syömisiään hän voi hallita sinua. Ruokailut kun ovat monelle lapselle se ainoa asia mihin he kokevat voivansa vaikuttaa. Syömisen kanssa temppuilu ja sillä hallitseminen on todella tavallista ja siihen auttaa vain se, että et lähde lapsen temppuiluihin mukaan. Jos lapsi ei syö niin pois pöydästä ja seuraavan kerran ruokaa saa vasta seuraavan ruokailukerran aikana. Syömättä jätettyä ruokaa ei korvata herkuilla eikä välipaloilla. Tätä metodia ei saa käyttää jos syömättömyys on fyysisistä syistä johtuvaa!

Äänestä
  • En ole huomannut mitään yhteistä ruokien välillä..poika ei syö perunaa, makaronia eikä riisiä..ei lihaa, kalaa tai kanaa juuri missään muodossa..ei kastikkeen kanssa tai ilman..eikä kasviksia.

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    En ole huomannut mitään yhteistä ruokien välillä..poika ei syö perunaa, makaronia eikä riisiä..ei lihaa, kalaa tai kanaa juuri missään muodossa..ei kastikkeen kanssa tai ilman..eikä kasviksia.

    Tulkitsinko siis oikein ettei lapsi halua syödä lämmintä ruokaa? Onko puuro lämmintä vai ei?

    Olisiko näissä Aspergerin syndrooman oireissa mitään tuttua? Ovat Wikipediasta.

    Keho

    Yli- ja aliherkkyydet aisteissa ovat erittäin yleisiä Aspergerin oireyhtymästä kärsivillä. AS-henkilöillä saattaa olla pelko kovia ääniä, kirkasta auringonvaloa tai jopa koskettamista kohtaan. Heikot äänet ja kosketukset voivat tuntua epätavallisen voimakkailta, vaatteiden saumat, vesi peseytyessä tai hiusten leikkuu saattavat tuntua epämiellyttäviltä. Toisaalta tiettyjen yliherkkyyksien lisäksi henkilöllä voi tietyissä aisteissa olla aliherkkyys.

    Edellisestä johtuen esimerkiksi AS-henkilön ruokailutottumukset voivat olla erilaiset, eli syöminen saattaa kestää kauan, tai sitten jopa ahmien. Myös ruokailun sosiaalinen tilanne ja muut seikat, kuten se, että ei jaksa pitää kiinnostusta vain syömisessä (tai sitten kiinnittää siihen liikaa huomiota). Keskittymisen häiriöt ja neuroottisuus, "pakkomielteineen" ovat melko yleisiä, mutta niitä ei tarvitse välttämättä ajatella erillisinä Aspergerin oireyhtymästä, eikä niitä välttämättä ole kaikilla.

    Autismin kaltainen omiin maailmoihin uppoaminen on AS-henkilöllä yleistä. Tylsällä oppitunnilla tarvitsee vain kiinnittää katse sopivaan paikkaan ja lähteä matkalle oman pään sisään. Tätä "pään sisäistä matkustelua" tapahtuu normaalioloissakin lähes jatkuvasti.

    Yleinen oire on myös kömpelyys ja hienomotoriikan puutteellisuus. Ääritapauksissa AS-henkilöstä tulee molempikätinen ja käsialasta on lähes mahdotonta saada selvää. Kömpelyys ei kuitenkaan ole välttämätön kriteeri eikä se riitä Asperger-diagnoosiin.

    Puhetapa voi myös olla usein outo. Se saattaa olla monotoninen tai nasaali tai siinä saattaa olla outo sävel, intonaatio tai lausunta. Puhe- ja lauluäänen hallinta on yleisesti ottaen vaikeaa. Myös sanavalikoima saattaa olla pienilläkin lapsilla "pikkuvanha"; joskus puhutaan "kävelevästä sanakirjasta." AS-henkilö puhuu usein hyvää yleiskieltä [vrt. kirjakieli].

    AS-henkilö saattaa vältellä katsekontaktia ja kääntyä välittömästi katsomaan jonnekin muualle, kun hänen silmiinsä katsotaan. Toisaalta AS-henkilö ei välttämättä ymmärrä katsekontaktin merkitystä ja saattaa tuijottaa keskustelukumppaniaan, mikä saa kumppanin vaivaantumaan.

    Oireet

    Vaikeus ymmärtää muiden käytöstä ja ajatuksia on Aspergerin oireyhtymän perimmäinen oire. Asperger-ihminen näkee tavallaan vain sen, mikä todella on esitetty sananmukaisesti eikä välttämättä näe kokonaisuutta.

    AS-henkilöllä on siis tavallaan ulkopuolisen näkökulma sosiaalisiin tilanteisiin. Hän tuntee usein kokevansa asiat hyvin objektiivisesti, eikä ymmärrä miksi toinen saattoi loukkaantua hänen huomautuksestaan. Muiden ihmisten matkiminen on myös joillekin AS-henkilöille helppoa, koska he eivät ole intuitioidensa vankeja seuratessaan muiden käytöstä vaan huomaavat maneerit helpommin. Toisaalta he voivat huomata myös muita asioita, jotka jäävät ehkä muilta huomaamatta ja saattavat osua juuri arkaan paikkaan – ehkä puolivahingossa sanoen, loukaten tai piristäen jopa tarkoituksella.

    Joillakin AS-henkilöillä voi olla prosopagnosia eli heillä on suuria vaikeuksia ihmisten kasvojen tunnistuksessa. He eivät välttämättä tunnista monta kertaa näkemäänsä ihmistä ellei hänellä ole jotain tuttua vaatekappaletta.

    Kaoottiset tilanteet, kuten isot juhlat, ovat usein vaikeita. Puhelimessa puhuminen saattaa tuntua AS-henkilöstä vaikealta, koska on vaikea tietää, milloin on oma vuoro puhua tai milloin puhelu tulisi päättää.

    Aspergerin oireyhtymä näkyy usein huumorissa. AS-henkilöllä on usein omalaatuinen huumorintaju ja hän nauraa asioille, joita muut eivät pidä hauskana. Hän uppoutuu usein ajatuksiinsa ja saattaa ilman ulkomaailmalle näkyvää syytä alkaa nauraa, usein vieläpä täysin väärässä paikassa. Naurun (kuten joskus myös itkun) hallinta on vaikeaa eikä naurusta välillä ole tulla loppua. AS-henkilö saattaa myös usein olla se, joka tajuaa vitsin viimeisenä.

    Toisaalta huumori, jos AS-henkilö hallitsee sitä, saattaa olla myös turvallinen ja hallittu kanssakäymisen muoto. Kun kaoottinen asiasta toiseen versova keskustelu tuntuu vaikealta, vitsi on helppo tapa viedä tilannetta eteenpäin. Pakonomainen vitsien kertomisen tarve uusia ihmisiä tavatessaan tai yleisesti ottaen pakonomainen huumorin käyttö ovat yleisiä piirteitä aktiivisilla AS-henkilöillä.

    AS-henkilöiden voi olla vaikea ymmärtää ironiaa tai suoranaista valehtelua. Vaikka he tunnistaisivatkin tilanteen ja osaisivat punnita eri vaihtoehtoja, lopullinen tulkinta toisen henkilön tarkoituksista jää hämäräksi siksikin, että päätöstä eri tulkintojen välillä on vaikea tehdä. Yleisten tapojen ja joidenkin asioiden huomiotta jättäminen ja toisaalta omien erikoisempien vaihtoehtojen ajatteleminen vaikeuttavat arviointia.

    Koska AS-henkilöllä on vaikeuksia ymmärtää muiden ihmisten tunteita, hän usein loukkaa muita ihmisiä tajuamattaan. Ihmiset saavat AS-henkilöistä usein itsekeskeisen tai/ja kylmän kuvan. Tosiasiassa Asperger-henkilön tunnereaktiot ovat yhtä vahvat tai jopa vahvemmat kuin neurologisesti tyypillisten (NT) ihmisten, heillä on vain enemmän vaikeuksia tuoda tunteitaan esille. Se, ettei AS-henkilö vaikuta tunteelliselta ja sympaattiselta, ei tarkoita sitä, etteikö hän sitä olisi.

    Asperger-oireistosta kärsivät henkilöt ovat varsinkin nuoruudessa ja nuorella aikuisiällä muuta väestöä alttiimpia mielenterveydellisille ongelmille, kuten masennukselle ja ahdistuneisuudelle[7] paljolti käytännön elämän vaikeuksien takia; "oikea" maailma on ristiriidassa oman kanssa.

    Äänestä

  • Mikä vialla kirjoitti:

    Tässä avuksesi yksi keskustelu:
    http://www.syomishairioliitto.fi/phpBB2/viewtopic.php?t=13860&sid=653a01ed62b6299113e0cdc47be8d3a6

    http://ketunpentu.vuodatus.net/page/asperger

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    En ole huomannut mitään yhteistä ruokien välillä..poika ei syö perunaa, makaronia eikä riisiä..ei lihaa, kalaa tai kanaa juuri missään muodossa..ei kastikkeen kanssa tai ilman..eikä kasviksia.

    KYLMÄNÄ. ihan samaa ruokaa kuin tarjoaisit lämpimänä, mutta siis kylmänä. näin meillä tehdään aina, kun on hampaita tulossa. ja kyllä maistuu :D

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

epäonnistunut äitikö kirjoitti:

Hei!
Meillä on kaksi vuotias poika, joka on viimeiset puoli vuotta syönyt todella huonosti, varsinkin lämmintä ruokaa. Neuvolassakin huomauttivat painon olevan alarajalla, eikä siitä saa enää tippua. En muista enää milloin poika olisi suostunut syömään ruualla jotakin, saati edes maistamaan..aamulla syö jogurtin yms ja iltapalalla puuron, mutta ei juuri mitään sen välissä. Söisi kyllä leipää ja hedelmiä, mutta onko väärin syöttää niitä päivällä ja täyttää näin maha lämpimältä ruualta? Miten te olette tehneet? Pitääkö ruokaa maistaa ja jos ei maista annatteko leipää yms..olen ihan lopussa näiden ruokailu taisteluiden kanssa ja tunnen epäonnistuneeni äitinä. Myös huoli lapsen terveydestä on jo kova. Muuten on ihan energinen lapsi..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu