koiran hoidosta

Naapurissamme on kesällä 2008 hankittu kultainen noutaja. Koira tulee usein tonttimme rajalle ja haukkuu sekä pissaa. Koirasta aiheutuu meille paljon häiriötä. Mitä voisimme tehdä häiriön poistamiseksi. Onko olemassa esimerkiksi jokin aine, jonka voisimme laittaa tontin rajalle siihen kohtaan, johon koira aina tulee nähdessään ihmiset. Onko olemassa esimerkiksi jokin pilli, jota voisi soittaa koiralle, jotta hän ymmärtäisi, ettei voi tulla haukkumaan ?
161125
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

voisi avittaa jos noin mahdottoman isoja häiriöitä aiheuttaa naapurin tessu. Sen päälle kon kusasee kerran niin nypyttää siksverran kivasti ettei luultavasti toista kertaa tule. Tai sitten tekee niin hyvää että on siinä jatkuvasti...

Äänestä
  • Omakotialueella kaupungissa ei voi laittaa sähköpaimenta tonttien rajoille. Sen kieltää jo kaupungin järjestyssäännöt.

    Mutta häiriötä koira kyllä naapurustolle tuottaa.

    mutta jos joku kuitenkin tietäisi, miten tällaisen koiran kanssa voi toimia.

    Äänestä

  • aii kirjoitti:

    Omakotialueella kaupungissa ei voi laittaa sähköpaimenta tonttien rajoille. Sen kieltää jo kaupungin järjestyssäännöt.

    Mutta häiriötä koira kyllä naapurustolle tuottaa.

    mutta jos joku kuitenkin tietäisi, miten tällaisen koiran kanssa voi toimia.

    Jos kuseksii omalla puolella rajaa ei voi sanoa mitään.Tuo on muuten vielä pentukoirakin jos alle vuoden vasta eli se rauhoittuu kyllä tuosta kunhan tulee puolikin vuotta lisää.

    Äänestä

  • koiran omistajolle jos koir... kirjoitti:

    Jos kuseksii omalla puolella rajaa ei voi sanoa mitään.Tuo on muuten vielä pentukoirakin jos alle vuoden vasta eli se rauhoittuu kyllä tuosta kunhan tulee puolikin vuotta lisää.

    Meidän tontillemme tulee kauhistuttava haju, tulee sisällekin ilmastointikoneiden kautta.
    Luulen kyllä, että haju tulee koiran omistajienkin nenään. Onko tosiaan niin, että koira voi kuseksimalla ja paskaamalla vapaasti aiheuttaa ympäristöönsä hajua ja tätä kautta ehkä bakteerien muodossa erilaisia sairauksiakin?
    Mutta kyllähän kaduillakin näkee koiran ulostetta, pissi ei tosin näy.

    Uskon, että tilanne käy entistä huonommaksi koiran kasvaessa. Kun koko kasvaa, kasvaa ulosteiden määräkin.

    Mietinkin tässä, voisinko ilmoittaa asian poliisille taikka kenties kaupungin terveysviranomaisille. Minun järkeeni ei mahdu se, että koirista tulee terveydellistä haittaa ympäristölleen.

    Tuota, kuis pienellä tontilla te oikein asutte? Kyllä mun tietääkseni tontin rajalle pitäs olla rakennuksen ulkoseinästä vähintään 5 metriä. Ja yleensä rakennuksen ilmastointi tehdään katolla sijaitsevaan hormiin, niin matkaa tulee vielä toiset samanverran vähintään.

    Tuli mieleen ettet nyt tässä vaan vähän liioitellut. Omien empiiristen tutkimusteni mukaan koiranpaskan voi haistaa kyllä kolmen metrin päähän, sillä edellytyksellä että se on paskottu noin muutama minuutti sitten. Ja ainakaan näillä pakkasilla ei yhtään pidempään eikä pidemmälle.

    Joten tässä on nähtävästi talonne sijoitettu täysin väärään paikkaan, tai ilmastointilaitteenne on rakennettu väärin. Tällöin oikea paikka olisi ehkä kuitenkin ottaa yhteyttä rakennusvirastoon ja tutkia mahdollisuutta saada esim asuntokauppa purettua.

    Liekö edes terveellistä asua noin huonosti tehdyssä talossa?

    Entä missäpäin suomea asutte? Onko kaupungissanne kenties paperitehdasta tai sellukeittämöä? Niistä lähtee usein haju joka on varsin sietämätöntä, ja joka epäilyttävästi muistuttaa koiranpaskan hajua. Tämä myös tunkeutuu helposti asuntojen ilmanvaihdon kautta asuntoon.

    No, kannattanee tutkia ainakin nämä mahdollisuudet ensin, ennenkuin syyttää naapurin rekkua.

    Äänestä

  • vika olekin talossa? kirjoitti:

    Asumme pääkaupunkiseudulla noin 1.500 neliömetrin tontilla, koiranaapurimme asuu jonkin verran pienemmällä tontilla. Sellutehdasta ei asuinseudullamme ole eikä mitään muutakaan hajua tuottavaa tehdasta.

    Tiettävästi talomme ilmastointi on rakennettu täysin oikein. Ennen koiran saapumista koiran kakan ja pissin haju ei tullut sisälle.

    Olisi mielestäni kohtuutonta purattaa talomme pois naapurin koiran takia.

    Ihmettelemme kovasti, kuinka naapurimme itse kykenevät oleskelemaan koiran kakan ja pissin keskellä ja tuleejan ne hajut heidän sisälleenkin. Ehkä otan naapurin koiran takia yhteyttä eläinsuojeluviranomaisiin. En usko, että koirakaan viihtyy likaisessa ympristössä.

    Tulipa hiljaista tälle palstalle. Eli koira saa touhuta mitä vaan ja aiheuttaa häiriötä ja mahdollisestikin erilaisia sairauksia ympäristölleen. Ja parannus koiran käyttäytymiselle olisi talon purkaminen ja asukkaiden pois muuttaminen. Samalla tavalla kuin lääkelaitoskin muutetaan Helsingistä Kuopioon, välittä kustannuksista ja muista seuraamuksista.

    Sanoisinpa tästä koira keskustelusta: äly hoi, älä jätä.

    Otin tänään yhteyttä eläinsuojeluviranomaisiin, sain tietää, että toiset naapurit olivat jo aikaisemmin kyselleet asiasta. Eli toivottavasti nyt alkaisia jotain tapahtua tällä rintamalla. Yleensä eläimen huonosa hoidosta ei uskalleta ilmoittaa, mutta olenpa nyt ilmoittanut.
    Lopetan keskustelun tähän.

    Äänestä

  • aii kirjoitti:

    Asumme pääkaupunkiseudulla noin 1.500 neliömetrin tontilla, koiranaapurimme asuu jonkin verran pienemmällä tontilla. Sellutehdasta ei asuinseudullamme ole eikä mitään muutakaan hajua tuottavaa tehdasta.

    Tiettävästi talomme ilmastointi on rakennettu täysin oikein. Ennen koiran saapumista koiran kakan ja pissin haju ei tullut sisälle.

    Olisi mielestäni kohtuutonta purattaa talomme pois naapurin koiran takia.

    Ihmettelemme kovasti, kuinka naapurimme itse kykenevät oleskelemaan koiran kakan ja pissin keskellä ja tuleejan ne hajut heidän sisälleenkin. Ehkä otan naapurin koiran takia yhteyttä eläinsuojeluviranomaisiin. En usko, että koirakaan viihtyy likaisessa ympristössä.

    Eihän siellä Helsinkisä tiäretä hajuista mittään. Korkeintaan sanellin femmasta. Kaikki siälpäin kai piäreeki sissäänpäin? Eikä kukaan edes kuseksi kännissä porttigongeihin? Paitti koirat?

    No siällähän kaikki varmasti rakennetaankin ihan toisin. Rahankiilto silmissä hutastaan kuin sattuu, kaikenmailman kaatopaikkojen päälle. Niitä sitten puretaan ja pannaan porukka pihalle, vaikka sikahinnat maksaneet. Ok-tontitkin samankokosia kuin muuallapäin varataan perheen ajoneuvoille.

    Joten varmasti helpottaa omaa pahaa oloa kun naapurin inhottava rakki lähtee mäjelle? Eikö?

    Äänestä

  • sehän selvittää jo kaiken kirjoitti:

    Sekä eläinsuojeluviranomaiset että poliisi on puuttunut naapurimme koiran hoitoon.

    Ihan hyvä näin, koska ei ole oikein, että koira kärsii hoidon puutteesta. En tiedä, mitä koiralle tapahtuu. Jatkuuko entisenlainen meno vain ottavatko eläinsuojeluviranomaiset koiran haltuunsa. Toivottavasti entinen meno ei jatku, sillä syytönhän koira luontokappaleena tilanteeseen on.

    Maallahan sekarotuiset koiran juoksevat pitkin raittia. Tämä on maan tapa. Maalla pissiä ja kakkaa sopii tien varsille, mikä ei varmaankaan ketään häiritse.

    Toisaalta katselin TV:stä ohjelmaa koiran jalostuksesta. Jospa naapurimmekin koira on siitetty siten, että isä on astunut tyttärensä taikka veli sisarensa ja tästä sisäsiittoisuudesta on aiheutunut häiriökäyttäytymistä. Mene ja tiedä. Itse olen kyllä sitä mieltä, että koiran häiriökäyttäytyminen johtuu huonosta hoidosta ja koulutuksen puutteesta.

    Äänestä

Kouluttaako kukaan pentua? Jos koira haukkuu turhalle niin omistaja ei voi lähteä koiran haukkuun mukaan huutamalla "hiljaa!" (koska koira ei välttämättä ymmärrä mitä hiljaa tarkoittaa) Mutta toki omistaja voi hakea koiran pois häiriköimästä.

Koiran koulutus ei kuulu sinulle. Eli kaikki karkotusaineet ja pillit voit unohtaa. Koulutus on koiran omistajan vastuulla, EI SINUN ! Voin sanoa, että mua risoo ihmisissä se, että he eivät tuo ongelmaansa esille. He vain kuiskivat salaa ja hautovat kaikenlaisia ilkikurisia suunnitelmia koiran päänmenoksi. Onko oikein ?

Joten ilmoita asiasta ystävällisesti naapurille.

Äänestä
  • niin käy päälle kunnolla sillä ei labbiskaan ole mikään lässy koira varsinkin jos uros.

    Äänestä

  • En tiedä, koulutetaanko koiraa. Omistaja ei hae koiraa pois häiriköimästä.

    En halua kouluttaa kenenkään koiraa, siihen minulla ei ole edes taitoa eikä haluakaan.

    Naapurimme koiran käytös todella häiritsee jokapäiväistä elämäämme. Ei voi mennä kenenkään kotiin koirasta keskustelemaan, sehän on kotirauhan häiritsemistä taikka kunnianloukkausta. Jos vain joku koiria ymmärtävä voisi minulle neuvoa koiran karkottamisen pois rajaltamme. Olen kuullut, että esimerkiksi kissan voi karkottaa pois tontiltaan panemalla appelsiinin kuoria esille. Oliskohan korille joku samankaltainen karkotusaine olemassa. Olen kuullut, että korilla on tarkka kuuloaisti, ehkä jonkun pillin ääni voisi poistaa haukkumisen ja häiriökäyttäytymisen.
    Huomasin muuten uudenvuoden jälkeen, että koira oli poissa tolaltaan. Ehkä omistajat olivat olleet koiran kanssa jossakin tilaisuudessa, jossa oli ammuttu raketteja. Meillä on pelko myöskin, että koira kasvaessaan hyökkää meidän kimppuumme. Ehkä minun on sitten otettava kuvia koiran käyttäytymisestä ja pyydettävä tuttavia pihallemme seuraamaan koiran käytöstä ja haistelemaan. Omakotitalossa kun asun, koiran haukkuminen ei häiritse yöuntani, mutta pissan ja kakan haju kylläkin.

    Äänestä

  • aii kirjoitti:

    En tiedä, koulutetaanko koiraa. Omistaja ei hae koiraa pois häiriköimästä.

    Jossa selostat tilanteen ja pyydät häntä ystävällisesti vaikkapa rakentamaan aidan koiralleen. Koiran omistaja rikkoo lakia jos hän päästää koiransa tontillenne.

    Äänestä

  • kirje omistajalle! kirjoitti:

    Jossa selostat tilanteen ja pyydät häntä ystävällisesti vaikkapa rakentamaan aidan koiralleen. Koiran omistaja rikkoo lakia jos hän päästää koiransa tontillenne.

    Täällä ei näytä menevän kaikilla kysyjillä ja vastaajilla se hissi sinne ylimpään kerrokseen...

    "Koiran pissan haju tulee sisälle", ja joku on vielä niin hullu, että ottaa tämän tosissaan!! Ahahahahahahahahahaaaa! "Kirjoita asiallinen kirje"!!

    Kyllä tää oli taas ihan paras juttu pitkään aikaan täällä.

    Kiitos koirattominen asiantuntijalausunnoista! :)

    Äänestä

  • ding dong kirjoitti:

    Talomme on kolmikerroksinen omakotitalo, ei meillä ole hissiä. Ja mitä se hissi nyt käsiteltävänä olevaan asiaan mitenkään liittyy ?

    Koiran pissin ja kakan haju tulee ilmastointilaitteiden kautta sisällekin. Ja pihalle hajuu tulee niin voimakkaana, ettei siellä voi oleskella. Kun koira käy joka päivä pissillä ja kakalla aitamme vieressä, hajua siitä tulee. Ja voimakasta hajua.

    Mutta naapurimme koira on nyt eläinsuojeluyhdistyksen hallussa.

    Äänestä

Chili- ja valkopippuri ovat osoittautuneet tehokkaiksi koirankarkottajiksi. Kun koira kerran vetäisee chilipippuria nenäänsä, se kyllä karttaa tuota paikkaa vastaisuudessa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

aii kirjoitti:

Naapurissamme on kesällä 2008 hankittu kultainen noutaja. Koira tulee usein tonttimme rajalle ja haukkuu sekä pissaa. Koirasta aiheutuu meille paljon häiriötä. Mitä voisimme tehdä häiriön poistamiseksi. Onko olemassa esimerkiksi jokin aine, jonka voisimme laittaa tontin rajalle siihen kohtaan, johon koira aina tulee nähdessään ihmiset. Onko olemassa esimerkiksi jokin pilli, jota voisi soittaa koiralle, jotta hän ymmärtäisi, ettei voi tulla haukkumaan ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu