Millainen vanhus haluaisit olla?

Kuolema ketjussa joku toivoi keskustelua siitä, millainen vanhus haluaisit olla.

En tiedä miksi toivoja ei itse halunnut aloittaa keskustelua, no nyt on avattu.

Joskus on tuntunut että haluaisin olla oikein ilkeä natisija, siellä vanhainkodissa.

Yksin eläjänä, 25 vuosi menossa, ei ole voinut pahemmin kellekkään ilkeillä. Saas nähdä puhkeeko ilkeys kukkaansa sitten vanhana?
Jospa älyäisin olla ilkeilemättä lapsilleni, enkä toistaisi äitini tapoja.
15554
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

mutta minkäs tekee, kun ikääkin tuppaantuu. Mielestäni tuo hauska ja fiksu naisystäväni sanoi aika viisaasti: "Olen 18 v ja siitä en vanhene"

Kyllähän se alkaa olla rempassa ja ruosteessa milloin mistäkin, mutta mieli on nuorekas. Se on tärkeintä.

Äänestä

Kauhukuva olisi että minua pitäisi vanhoilla päivilläni jonkun pyörätuolissa tuuppia tahi sängyn pohjalle syöttää. Ei herranjestas!

Sosiaalisena tyyppinä luulisin jopa, että jossain vanhainkodissakin viihtyisin, jos muuten en pärjäisi. Vaan toivottavasti pääsisin itse liikkumaan loppuun asti. Ja toivon myös, ettei dementia "veisi". Dementiaa sairastavat alkavat olla usein ilkeitäkin, enkä oikeasti haluaisi ilkeillä kenellekään.

Äänestä

vanhana, ihan vain huvikseen.

Ilkeys kuuluu oireena moneen aivosairauteen.

Äänestä

rosoihoinen,rusinanaamainen,pahansuopa,huomiota kaipaava,sukulaisten puheenaihe.

Äänestä
  • Olen aika vanha nainen jo nyt 60 .
    Olen erakoitunut, en juuri välitä ihmisistä.
    Tuntuu että kaikki asiat on jo käyty läpi ainakin kertaalleen.
    Pinttyneitä tapoja on myös tullut, häiriinnyn jos joku tulee häiritsemään esim. syömistäni tai kesken jonkin tv-ohjelman.
    Yksi ystävä on, hän on mies, onneksi asuu toisella paikkakunnalla, käy vain viikonloppuisin.
    Kumma kun kestää minua, olen välillä oikea känkkäränkkä.
    Lisäksi olen aina ollut itsepäinen, nykyisin sekin puoli on vain pahentunut.
    Onnistun teeskentelemään ystävällistä ja herttaista mummelia hetkellisesti.

    Äänestä

Kaatua saappaat jalassa hyväkuntoisena ja terveenä.

Ennen vaimoani.

Äänestä

Rehellisesti sanoen en haluaisi koskaan tulla vanhukseksi vaan kuolla siististi sitä ennen. Mieluiten ennen kuin täytän seitsemänkymmentä. Koska en kuitenkaan aio riistää henkeä itseltäni, olisi lottovoitto saada lyhyt seniorikausi - sanotaan vaikka kohtalolta.

Ei siksi, että elämä minusta olisi tylsää tai että olisin masentunut, näin olen ajatellut niin kauan kuin olen elämää ja sen päättymistä yleensä pohtinut. Ei ole mitään syytä,miksi haluaisin olla vanhus. En kaipaa enää mitään, eikä mitään sellaista ole jäänyt kokematta, jota kaihoilisin. Ympyrä on jo täyttynyt.

Periaatteessa olen vanhus kuusikymmenvuotiaana, jos entisiin aikoihin verrataan. Nykyinen terveydenhulto ja lääkkeet mahdollistavat liian pitkän eliniän. Aikaisemmin ikääntyneillä oli merkitystä ja omanlaisensa tarkoitus olla olemassa tiedon jan elämänkokemuksen jakajina nuoremmille. Nyt, kun aika ja tavat muuttuvat entistä nopeammin, tällaisilla ei ole merkitystä. Tietoa ja kokemusta voidaan tallentaa monin verroin luotettavimmilla ja edullisemmilla tavoilla kuin vanhenevan ihmisen aivoissa. Raakaa, mutta totta.

Huvittavaa, että kun ihminen mukamas kehittyy, lähestymme vanhusten kohtelussa ja merkityksessä kivikautta. Silloin vanhat olivat yhteisölle vain riesa.

Äänestä
  • Vielä saada elää.
    Kyllä minä koen itseni tärkeäksi. Lapsenlapset ja omat nuorimmat saavat lapsia, ja koen siinä olevani apuna.
    Voin pitää yökylässä pienenä, ja isompana, ohjata käytöstavoissa, opettaa luonnosta paljon.
    Nykyvanhemmat usein kiireellisiä, jää mummeleille sitten se sama, mitä äitinä vuosikausia opetin.
    Se on hauskaa. Samoin leipominen, ja ruoanlaitto, pienten kanssa.

    Äänestä

poiketa. Ärtynyt, kiukkuinen, pahansuopa, elämääni pettynyt, kateellinen, lapsia ja lapsenlapsia vähättelevä, kiroileva ja kuset pöksyssä kävelevä ikinuori.

Äänestä

asti,oma toiminen, kuolla saappaat jalassa, siis äkki kuolema olis parasta.

Äänestä
  • Olen juuri sellainen kuin haluan. Ehkäpä se johtuu siitä, etten aseta "korkeita tavoitteita."
    Näillä eväillä aion jatkossakin pärjäillä. Ulkopuoliset voivat katsella ihan miten heitä huvittaa. Jos tulee "sykkyröitä", niin sekin kuuluu elämään.

    Äänestä

  • riusa kirjoitti:

    Olen juuri sellainen kuin haluan. Ehkäpä se johtuu siitä, etten aseta "korkeita tavoitteita."
    Näillä eväillä aion jatkossakin pärjäillä. Ulkopuoliset voivat katsella ihan miten heitä huvittaa. Jos tulee "sykkyröitä", niin sekin kuuluu elämään.

    omasta vanhuksena olosta ollut pitkään. Toivoin, että kun pidän sitä mielikuvaa mielessäni, niin kasvan sellaiseksi.
    Tukka ei ole vielä valkoinen, oikeastaan ei taidakaan tulla sellaiseksi, aina hyvällä tuulella oleva ja satuja kertoileva ystävällinen mummeli (lainasin tuon sanonnan tuolta aikaisemmelta). Ainaisesta hyvästä tuulesta ei taida oikein olla toivoa ja satujakaan en ole oppinut kertomaan. Lastenlapsetkin ovat viimeistä myöten pian aikuisia, joten taidan vanheta itsekseni, kun heillä on omat nuorten ihmisten menot.
    Kunhan tässä nyt vanhenisi säällisesti, niin etten haastaisi riitaa kanssaihmisten kanssa. Ja vielä toive, kun pysyisi terveenä.

    Äänestä

  • Fridanna kirjoitti:

    omasta vanhuksena olosta ollut pitkään. Toivoin, että kun pidän sitä mielikuvaa mielessäni, niin kasvan sellaiseksi.
    Tukka ei ole vielä valkoinen, oikeastaan ei taidakaan tulla sellaiseksi, aina hyvällä tuulella oleva ja satuja kertoileva ystävällinen mummeli (lainasin tuon sanonnan tuolta aikaisemmelta). Ainaisesta hyvästä tuulesta ei taida oikein olla toivoa ja satujakaan en ole oppinut kertomaan. Lastenlapsetkin ovat viimeistä myöten pian aikuisia, joten taidan vanheta itsekseni, kun heillä on omat nuorten ihmisten menot.
    Kunhan tässä nyt vanhenisi säällisesti, niin etten haastaisi riitaa kanssaihmisten kanssa. Ja vielä toive, kun pysyisi terveenä.

    Minulla on jo siis kolmattapolvea jälkeeni.
    Pari pientä koululaista, vielä lapsenlapsena. Muut aikuisia.
    Yksi omistani ei vielä ole perustanut perhettä.
    Joten odotettavissa olisi pieniä sukuun vielä paljonkin.
    Satuja en kylläkään lueskele, mieluimmin opetan ihan tavallisia asioita, yhdessä tekemällä.
    Hiukseni ovat jo osin harmaat, mikä on mukavaa, väri sopii minulle.
    Kiukkuilen itsekseni, ja on pari ystävätärtä, joiden kanssa puramme harmittavat asiat heti, niin ei jää pyörimään päähän.
    Lapsille en kiukuttele, vaan saan nauraa heidän oivalluksilleen.
    Torun kylläkin, jos on aihetta ;)

    Äänestä

Ensinnäkin terve haluan olla. Ja reppuselkäinen punaposkinen ja iloinen. Paljon liikkuva ja rauhassa harrastuksissa käyvä. Reippaampi kuin väsyneeet keski-ikäiset.Jotain haluaisin tehdä niiden hyväksi,jotka eivät jaksa heilua.Sellainen haluaisin olla koko ikäni.

Äänestä

keino testata, millainen vanhus sinusta tulee? En tehnyt testiä itse vielä mutta kohta...Sellainen käsitys on, että ne ominaisuudet mitkä itsekullakin on, kärjistyvät vanhemmiten. Niinkö useimmalla lienee? Itsestäni on kyllä tullut ajan kuluessa suvaitsevampi ja kykenen ymmärtämään ja hyväksymään eri asioita ja ihmisiä. Nuoruus oli ehdottomampaa.

http://plaza.fi/ellit/testit-ja-kyselyt/testit/millainen-vanhus-sinusta-tulee

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kalluppi* kirjoitti:

Kuolema ketjussa joku toivoi keskustelua siitä, millainen vanhus haluaisit olla.

En tiedä miksi toivoja ei itse halunnut aloittaa keskustelua, no nyt on avattu.

Joskus on tuntunut että haluaisin olla oikein ilkeä natisija, siellä vanhainkodissa.

Yksin eläjänä, 25 vuosi menossa, ei ole voinut pahemmin kellekkään ilkeillä. Saas nähdä puhkeeko ilkeys kukkaansa sitten vanhana?
Jospa älyäisin olla ilkeilemättä lapsilleni, enkä toistaisi äitini tapoja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu