Verkatehdas

Vihdoin kävin katsomassa Verkatehdasta. Loppuiko budjetista rahat vai miksi sitä aulaa ja yleisiä tiloja ei ole tehty loppuun asti? WC:t oli hyvät.

Ei tuota raakabetonista tehtyä kylmähenkistä tilaa voi kauniiksi sanoa. Lattiakin jäänyt täysin viimeistelemättä. Pelätäänkö tässä kaupungissa että jokin rakennus näyttää liian hienolta?

Missä kaikki sisustus? Taidetta, veistoksia, Wetterhoffin kankaita/ryijyjä, taidelasia vitriineissä ym. ym. Tuollainen tila tarvitsee ehdottomasti esineitä ja teoksia esille.

Ulkoverhouksessa näkyi myös tätä hirvittävän rumaa harmaata betonipintaa. Punaisen tiilen kaveriksi sopisi hienosti kuparilevyt tms.
5562
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Pikkujoulujen merkeissä ja muutamassa konsertissa
olemme tutustuneet kalseaan kulttuurikeskukseen.
Siellä oli kylmää ja vetoista ja kolkkoa.
Viihtyisämpikin tuollainen tila voisi olla.
Nimesimme sen betonibunkkeriksi.

Äänestä

kuparia ja kultaa lisäksi vielä vähän kimallusta katsoppa ensin lonpuukiin onko varaa kupariin,haluta voi vakka kuun taivaalta,Taidetta,veistoksia,taidelasia ym,ym,ym,ym,ym,ym,ym,lista on pitkä mitä halutaan sittenkö olisit onnellinen. Kaupungin varoja on oltava muuhunkin huomattavasti tärkeämpään kun Wetterhoffin ryijyihin esim.Kaupunginjohtajien palkat piti nostaa,kun tuli se kuntaliitoskin nääs,vai olisitko halukas maksamaan kunnallisveroa enemmän esim, 20 äyriä rapiat päälle.Asialliseen kysymykseen asiallinen vastaus,Kiitos,

Äänestä
  • 250000 eurolla tekisin talosta lämminhenkisen, kauniimman ja mielenkiintoisen, kiehtovan tilan.

    Tässä sama tilanne kuin usein hämäläisissä kodeissa. Talo ja asunto rakennetaan, mutta sen sisutukseen ei budjetoida euroakaan, vaikka siellä sisällä asutaan vuosikymmenet. Kukaan ei halua katsella kaunista kotia tai Verkatehdasta?

    Äänestä

Olisi paras nimi ko. rahanreijälle

Äänestä

Olkaas höpsimättä.Verkatehdas on loistava paikka.
Minulla kävi pääkaupungista vieraita ja nämä olivat aivan suu auki ihmetyksestä ja kehuivat
rakennuksen maasta taivaaseen.Toivoivat että heilläkin olisi jotain tällaista.
Nyt kaikki vaan käyttämään upeaa kulttuurilaitosta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mitä mitä?? kirjoitti:

Vihdoin kävin katsomassa Verkatehdasta. Loppuiko budjetista rahat vai miksi sitä aulaa ja yleisiä tiloja ei ole tehty loppuun asti? WC:t oli hyvät.

Ei tuota raakabetonista tehtyä kylmähenkistä tilaa voi kauniiksi sanoa. Lattiakin jäänyt täysin viimeistelemättä. Pelätäänkö tässä kaupungissa että jokin rakennus näyttää liian hienolta?

Missä kaikki sisustus? Taidetta, veistoksia, Wetterhoffin kankaita/ryijyjä, taidelasia vitriineissä ym. ym. Tuollainen tila tarvitsee ehdottomasti esineitä ja teoksia esille.

Ulkoverhouksessa näkyi myös tätä hirvittävän rumaa harmaata betonipintaa. Punaisen tiilen kaveriksi sopisi hienosti kuparilevyt tms.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu