Sain juuri kuulla, että ainoat mahdollisuutemme saada lapsia ovat inseminaatio tai koeputkihedelmöitys.
Kuinka kauan julkisella puolella joutuu jonottamaan ennen kuin saa hoitoa - noin suunnilleen? Jos toimenpide epäonnistuu, niin kuinka kauan joutuu odottamaan uutta toimenpidettä?
Kuinka tähtitieteellisiin summiin kustannukset nousevat?
Millaiset todennäköisyydet hoidolla on onnistua? Olen siinä käsityksessä, että inseminaatiolla voi saada lapsen noin 50 % todennäköisyydellä ja koeputkella 30 % todennäköisyydellä. Mutta kuinka monta hoitokertaa menee, ennen kuin raskaus edes alkaa? Onko odotettava viisi vuotta, vai voiko toivoa, että vuoden päästä voisi olla jo raskaana, jos käy hyvä tuuri?
Vaikuttaako ikä asian etenemiseen?
Olen niin epätoivoinen ja täynnä kysymyksiä: mitä tästä eteenpäin? Kaikki tieto siitä, mitä mahdollisesti on tulossa on todella tervetullutta.
kertokaa inseminaatiosta/IVF:stä
9
8664
Vastaukset
- äippä30
Hei! Itselläni on IVF-tyttö.(11/02) Sitä ennen kärsimme lapsettomuudesta kolme vuotta. Ensin minulle tehtiin 3 kertaa inseminaatio, jotka kaikki epäonnistuivat.. Itselläni on sellainen käsitys, että tuo onnistumisprosentti olisi jotain 25-35%, en kyllä ole ihan varma. Meillä se ei kuitenkaan auttanut. Sitten siis vaan eteenpäin hoidoissa.. Ensimmäinen IVF-hoito tuotti meille sen kauan kaivatun raskauden! Meillä siis kävi todella hyvä tuuri! Pakasteessa on 9 alkiota odottamassa.. Tosin minullekin istutettiin kaksi alkiota kerrallaan, ja yksi lapsi saatiin.. Eli toinen jäi johonkin matkalle.. Hinnoistakaan en osaa sanoa sen enempää julkisella puolella, kuin että eiköhän se mene poliklinikkamaksulla per käyntikerta. Toivon että joku osaa auttaa enemmän! (meillä hoito tehtiin väestöliitossa, en kyllä ymmärrä että mistä silloin rahat löytyi, mutta pikkuhiljaa maksettiin) Toivon sinulle onnea yritykseen, päädytään kohdallasi kumpaan hoitoon hyvänsä!
- onneton
Hei, kiitos vastauksestasi. Olisi kiva tietää, kauanko sinulla kesti siitä, kun tieto inseminaation/IVF:n tarpeellisuudesta tuli esiin siihen, että sait ensimmäisen hoidon?
Paljonko inseminaatioilla oli ajallisesti väliä? Olivatko ne peräkkäisinä kuukausina vai onko välissä oltava enemmän aikaa? Paljonko inseminaation ja IVF:n välillä oli aikaa? Oliko paljon tutkimuksia, kokeita yms.?
Minulta on otettu vain yksi verikoe (olen siis nainen), jossa määritettiin hormonitasoja. Onko vielä edessä montakin koetta ennen kuin hoitoihin päästään?
Kuinka paljon nopeammin väestöliittoon pääsi verrattuna julkiselle puolelle?
Tämä on ihan hirveää... toivoin aina, että saan useamman lapsen, nyt saa henkeä pidätellen toivoa, että jos saisi edes yhden... - anniina
onneton kirjoitti:
Hei, kiitos vastauksestasi. Olisi kiva tietää, kauanko sinulla kesti siitä, kun tieto inseminaation/IVF:n tarpeellisuudesta tuli esiin siihen, että sait ensimmäisen hoidon?
Paljonko inseminaatioilla oli ajallisesti väliä? Olivatko ne peräkkäisinä kuukausina vai onko välissä oltava enemmän aikaa? Paljonko inseminaation ja IVF:n välillä oli aikaa? Oliko paljon tutkimuksia, kokeita yms.?
Minulta on otettu vain yksi verikoe (olen siis nainen), jossa määritettiin hormonitasoja. Onko vielä edessä montakin koetta ennen kuin hoitoihin päästään?
Kuinka paljon nopeammin väestöliittoon pääsi verrattuna julkiselle puolelle?
Tämä on ihan hirveää... toivoin aina, että saan useamman lapsen, nyt saa henkeä pidätellen toivoa, että jos saisi edes yhden...Väestöliiton ensikäynnille pääsee noin viikon-parin varoitusajalla ja hoitoihinkin lähes samantien (ollaan kyselty klinikoilta).
- anniina
onneton kirjoitti:
Hei, kiitos vastauksestasi. Olisi kiva tietää, kauanko sinulla kesti siitä, kun tieto inseminaation/IVF:n tarpeellisuudesta tuli esiin siihen, että sait ensimmäisen hoidon?
Paljonko inseminaatioilla oli ajallisesti väliä? Olivatko ne peräkkäisinä kuukausina vai onko välissä oltava enemmän aikaa? Paljonko inseminaation ja IVF:n välillä oli aikaa? Oliko paljon tutkimuksia, kokeita yms.?
Minulta on otettu vain yksi verikoe (olen siis nainen), jossa määritettiin hormonitasoja. Onko vielä edessä montakin koetta ennen kuin hoitoihin päästään?
Kuinka paljon nopeammin väestöliittoon pääsi verrattuna julkiselle puolelle?
Tämä on ihan hirveää... toivoin aina, että saan useamman lapsen, nyt saa henkeä pidätellen toivoa, että jos saisi edes yhden...Se viikon-parin odotusaika ensikäynnille koski Turun Väestöliittoa. Varattiin sinne suunnittelukäynti ja ollaan samanaikaisesti jonossa Tays:in julkiselle puolelle.
- äippä30
onneton kirjoitti:
Hei, kiitos vastauksestasi. Olisi kiva tietää, kauanko sinulla kesti siitä, kun tieto inseminaation/IVF:n tarpeellisuudesta tuli esiin siihen, että sait ensimmäisen hoidon?
Paljonko inseminaatioilla oli ajallisesti väliä? Olivatko ne peräkkäisinä kuukausina vai onko välissä oltava enemmän aikaa? Paljonko inseminaation ja IVF:n välillä oli aikaa? Oliko paljon tutkimuksia, kokeita yms.?
Minulta on otettu vain yksi verikoe (olen siis nainen), jossa määritettiin hormonitasoja. Onko vielä edessä montakin koetta ennen kuin hoitoihin päästään?
Kuinka paljon nopeammin väestöliittoon pääsi verrattuna julkiselle puolelle?
Tämä on ihan hirveää... toivoin aina, että saan useamman lapsen, nyt saa henkeä pidätellen toivoa, että jos saisi edes yhden...Hei! Yritän tässä saada sinulle jonkun näköisiä vastauksia kysymyksiisi. Oikein miettiessäni tätä hoitoprosessia, huomaan nyt, kuinka sen on jo pikkuisen unohtanut.. Myös kysyessäni mieheltäni hän sanoi sen ajan olevan jo sumun peitossa.. Mutta mutta. Ensin olimme yrittäneet luonnon keinoin vähän yli vuoden. Ja se aika mukaan lukien meillä meni suunnilleen kolme vuotta kaiken kaikkiaan. Ensin siis minultakin otettiin tämä samainen hormooni-koe, sen jälkeen lukuisia verikokeita, minulta myös katsottiin olivatko munatorvet auki. Mutta jos teillä on "syy" tiedossa, nämä kaikki ns.turhat kokeet jäävät pois. (vaikka ikinä syy ei ole kummankaan!!) Inseminaatio meillä tehtiin muistaakseni kahden kuukauden välein, tai siis yksi normaali kierto välissä. Mutta luulen kuitenkin tämän olevan aivan tapauskohtaista. Meillä kyllä lääkäri kuunteli hirveästi meidän "tahtoa" ja mitä me itse halusimme kokeilla. Toki kun kolme epäonnistunutta inseminaatiota oli takana niin hän sanoi että nyt kannattaa siirtyä eteenpäin, jos aiomme vielä jatkaa. Minusta tuo osoitti sen, ettei siellä rahasteta turhasta, vaan todella yritetään auttaa. (toki myös julkisella puolella) Viimeisen inseminaation ja IVF:n väli meillä venyi 4 kuukauden mittaiseksi. Lääkäri suositteli sitä siksi, että heillä oli niin kiire ja myös että elimistöni saisi levätä välillä hiukan. Ja hyvä näin! Itse vaan en ollut osannut jarruttaa, kun halu saada vauva oli niin kova.. Eli hän varmaan näki, että nyt tarvitaan taukoa. Uskoisin, että väestöliittoon pääsee aika äkkiä, toki riippuu varmaan paikkakunnasta. Julkisella puolella on kuulemani mukaan noin puolen vuoden jonot ja seuraavaa hoitokertaa saa odottaa myös sen puoli vuotta. (olen turusta) Mutta ystävilläni on IVF-tyttö "saatuna" julkiselta. Toivon, että tästä oli jotain apua sinulle ja olisi kiva kuulla sinusta vielä. Ja ihan hirveesti tsemppiä teille!! Peukut on pystyssä!
- asiaan
Julkiselle puolelle pääsy riippuu kotikunnasta. Itse en joutunut jonottamaan Hämeessä, mutta esim. Vaasassa on kuulemma vuoden jono jokaiseen IVF:n yritykseen. Olimme Taysissa (Tampere) kolme kertaa IVF:ssä. Kustannukset/kerta hoidoista ovat noin 130 - 150 euroa. Tays veloittaa 94 euroa ja lisäksi tulee polikäyntejä ennakkoon gynellä.
Meillä hoito ei tuottanut tulosta eli nyt olemme jonossa Väestöliittoon Helsinkiin. Siellä jono ensikäynnille on 2 - 3 kk, mutta sen jälkeen hoitojonoja ei kaiketi ole. Siellä IVF:n kertayrityksen kulut lienevät lähemmäs 1.000 euroa.
Tays teki hoidot 2 kk:n välein eli kahdet kuukautiset väliä. Väestöliitto kuulemma tekee 3 kk:n välein.
Kannattaa keskittää hoitoja samalle vuodelle, jolloin tulee säästöä lääkekuluissa. Kelan omavastuu lääkkeissä on n. 600 euroa/vuosi. Jos jonot ovat pitkät, voi käydä hoidoissa vuoronperään julkisella ja yksityisellä. - jonossa
Hei!
Inseminaation onnistumisprosentti on jotain 5-20 ja koeputkihedelmöityksen 30-50%, riippuu ihan tapauksesta.
Aika kattavasti lisätietoa löytyy mm. osoitteesta: www.lapsettomuuus.com
Inseminaatiot voidaan tehdä perättäisiin kiertoihin. Itselleni on tehty 2 inssiä peräkkäisiin kiertoihin sekä myös 3 ivf/icsiä ilman taukokuukautta.
Luin jostakin, että tällä hetkellä Väestöliittoon(HKI) saa ensikäyntiajan helmikuun alkuun. Tämä siis silloin, jos ei satu saamaan peruutuspaikkaa.
En tiedä mikä on tilanne muilla yksityisillä klinikoilla, mutta kannattaa ainakin soitella lähimpään lapsettomuusklinikkaan ja kysellä varaustilanteesta.
Onnea jatkoon! - anniina
Ollaan oltu julkisella puolella hoidossa (vajaa vuosi) ja nyt on kaikki tarvittavat tutkimukset tehty. Saatiin lähete Tampereelle mikrohedelmöitystä varten, odotusaika ensi käyntiä varten noin 3 kk. Siitä eteenpäin hoidon aloitus kuulemma sujuu nopeasti. Julkisen puolen hinnoista mulla ei valitettavasti ole tietoa, tähän asti on menty poliklinikkamaksuilla. Yksityisille klinikoillekin kannattaa soittaa ja kysellä hintoja, esim. mikrohedelmöityksen hinnat (Tku-Tre-Hki) vaihtelivat 700 e:sta 1700 e:oon...
- onneton
Kiitos tiedoista. Järkytys alkaa hiljalleen mennä ohi eikä kaikki tunnu yhtä toivottamalta kuin muutama päivä sitten.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka1313109EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje402961- 1051351
Empaattisuus ja suoruus.
Tässä tullut noita pehmeitä asioita pohdittua, mutta toisaalta olen myös yksinkertainen mies. Pidän suoruudestakin. Mi1371081Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621057Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661047- 60987
Sijaiskasteet kuolleitten puolesta
Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j373959- 41787
Sä saat mut tuntemaan
Jotain sellaista mitä ei saisi tuntea mutta må en mahda tälle mitään. Mulla on ikävä niitä meidän katseita ja sitä tunne22763