on pian käyttöä kun joulu alkaa lähestyä.
Itse olin aikaisemmin (nuorempana) innostunut askartelemaan, tekemään joulukoristeita ja joulukortteja, himmeleitä ja muita olkikoristeita.
50-luvulla kirjailtiin vielä pöytäliinoja ja pyyheliinanpeitteitä ym. Virkattiin ja kudottiin.
70-luvulla opettelin nypläämään ja tein monia ihania liinoja ja pitsejä. Itselläni ei taida olla jäljellä kuin pari pientä liinaa, muut olen antanut pois.
Nyt tuntuu että kädet ovat "kasvaneet" ja tulleet kömpelöiksi. Askartelu ja käsityöt ovat jääneet.
Yritän kuitenkin tehdä vaikka valokuvista henkilökohtaisempia joulukortteja, esim. jostakin erikoisemmasta tai hauskasta tapahtumasta elämässäni kuluneen vuoden aikana.
Joulukortit ovatkin ainoa "stressin" aihe, muita joulukiireita tai joulustressiä minulla ei ole.
Vinksahti jo joulun puolelle vaikka piti kirjoittaa vaan käden taidoista.
Onko teillä toisilla ollut/on jokin taito, jota harrastatte aikanne kuluksi ja silmänne iloksi?
Lienan tiedän olevan kätevä käsistään, on tuoreessa muistissa ne paljetin ompelukiireet.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Kärentairot kortilla
Kädentaidot ovat tallella, kudon, virkkaan ompelen, maalantauluja, kirjoitan runoja sekä kirjoittelen pelkkää soopaa näille eripalstoille,
elämä näyttäytyy mukavana näin vanhemuuten,
tiedä kuoleman tulevan äkkiä,
siihen on oireet jo olemassa, mutta ei huolleta, poistun mielelläni elämännäyttämöltä tyytyväisenä saanoksiini,
kuntoa pidän yllä liikkumalla paljon, jotta lähtö tulisi saappaat jalassa aikanaan,
vauhdissa vaihtaa hajupoikakin kättä
Minun ammattini jolla olen itseni elättänyt oli näistäkin taidoista kiinni
Ja se on verissä --aina on jotai käsillä tai ainakin suunnitteilla .
Isäni ja äitini olivat molemmat huviä taitavia käsistään .