Hei! Onko kellään hormonikorvaus hoidon aikana käytän siis estrogeenia Zumenon 2mg/Päivä tullut silmä oireita siis ,että silmässä elohiiri jatkuvasti onneksi ei ihmeemmin näy mutta kiusallinen vaiva ollut jo kohta melkein vuoden:(
silmäoireet.
mmmmmöö
61260
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Mulla taas tulee elohiiri, jos en käytä estrogeeniä. Sen aikana ei ole koskaan ollut. Nyt aloitin kokeilemaan taukoa ja monta päivää on nykinyt silmän alta.
Se on nykinyt alaluomessa jo viikon verran. En käytä korvaushoitoa. Empä tiedä mistä voi johtua, mutta työkamullani oli samanlaista (käyttää horm.korv.)ja hän kävi silmälääkärillä, joka oli sanonut sen johtuvan silmistä. Hän sai uudet vahvemmat lasit. Vaiva lähti sillä.
Selailin vanhoja keskusteluja ja moni oli saanut avun magnesiumin ja b-vitamiinin lisäyksestä. Täytyypä kokeilla itsekkin..
Minä olen jo pari vuotta käyttänyt b-vitamiinilisää päivittäin, mutta ei se tuohon elohiireen ole auttanut. Olkapään kalkkeuma sensijaan pysyy suht. oireettomana sen ansiosta.
olla aika varteenotettava, koska lihaskramppi se elohiirikin on. Ihmisellä on vartalossa aina silloin tällöin erilaisia lihaskramppeja, niitä muita ei niinkään aina huomaa, mutta tämä onkin, niin näkyvällä paikalla.
Mulla elohiiri vaivasi toisinaan, samoin öiset jalkakrampit. Nyt, kun käytän magnesiumia, noita oireita ei ole ollut.