lukiojuttuja

Vituttaa ihan siis kamalasti kun menen lukioon täysin yksin. Tulee turvaton ja ahdistunut olo kun kaikki ystävät, kaverit ja tututkin menee amikseen ja minä joudun sitten yksin lukioon.
Mun kaveritkin haluais oikeesti mennä lukioon mutta ne sano ettei ne jaksa nostaa keskiarvoa. Kyllähän munkin on nostettava keskiarvoa että pääsen lukioon. On se sen väärti että nyt opiskelee tiukemmin ja lukiossakin pinnistelee niin sitten voi pyrkiä yliopistoon jossa onkin mukavaa ja opiskelu paljon lepposampaa. Yliopiston jälkeen saa KUNNON työpaikan ja KUNNON palkkaa ja elämä helpottuu huomattavasti sen vuoksi että on nähnyt vähän enemmän vaivaa.

Miten saisin ympäripuhuttua kaverini? Yksin ei olisi kivaa mennä lukioon.
4526
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Nykyään putkimiehellä on sama palkka, jos ei jopa parempikin kuin akateemisen tutkinnon hankinneilla.

Jokainen tekee oman päätöksen minne menee. Asia voi olla vaikea hyväksyä, mutta mitä suuremmalla todennäköisyydellä ystävä piirisi muuttuu kun menet lukioon. Ainakin minulla ja muilla tutuillani kävi niin.

Voit tietysti ehottaa heille asiaa ja valaista, että saisivat paremman palkan. Karu asia on kuitenkin se, että lukiosta ei pääse läpi jos ei vaivaudu lukemaan - taino tietysti pääsee tyhmätkin läpi mutta yliopistoon on turha kuvitella pääsevän paskalla toikkarilla.

Äänestä

Minäkin löysin paljon uusia tuttuja.

Eihän aina voi mennä sinne missä kaverit on.
Kyllähän muitakin kavereita saa.

Äänestä

Itse menin juuri viime syksynä lukioon. Siellä ei ollut ketään tuttuja, mutta kyllä mä sit sain uusia kavereita sieltä, mikä oli ihme, koska olin ollu koko yläasteen yksin ja sosiaaliset taidot vähän unohtunu siinä välissä. Joten sun on varmasti helppo saada sieltä kavereita, kunhan vaan uskaltaudut jutteleen ihmisille.
Muuten, yksi juttu jäi häiritseen sun tekstissä. Meinaan toi: ''...yliopistoon jossa onkin mukavaa ja opiskelu paljon lepposampaa'' - siis sä luulet että yliopistossa olis lepposampaa kuin lukiossa? Sii yliopisto, siellä oikeesti sit pitää tehdä toitä, ihan tosissaan. Mä olen saanut kaseja lukiossa ihan tosta vaan, ilman että mun on tarvinnu paljon mitään lukea, viimesenä iltana kirjan selaaminen riittää (ainakin mulla siis, riippuu toki ihmisestä) eikä laksyjäkään tule lähes koskaan tehtyä, tärkeimmät vain. Enkä edes ole missään ''paskalukiossa'' vaan tämä on ihan ns hyvätasonen lukio. Systeri on yliopistossa ja siel ei oo mitään lepposaa, mistä ihmeestä sinä sellaista olet kuullut? Mut hyvää jatkoo vaa...

Äänestä

minullakin oli sama ongelma ennenkuin aloitin lukion viime syksyllä, kaikki kaverini menivät amikseen ja koska olin niin ujo niin mietin itsekkin jopa meneväni heidän mukanaan, mutta tulin järkiini sillä olin haaveillut lukiosta pikkutytöstä asti. En ole vieläkään mitenkään suosittu luokassasini, mutta nyt olen paljon itsevarmempi ja olen saanut uusia ystäviä :)

uskon, että sinullekkin käy niin, kun vaan rohkeasti juttelet muille ihmisille. En tietenkään le hylännyt vanhoja ysätäviäni, vaan juttelen ja tapaan heitä niinkuin ennenkin

Äänestä

Kommentoi aloitusta


....................... kirjoitti:

Vituttaa ihan siis kamalasti kun menen lukioon täysin yksin. Tulee turvaton ja ahdistunut olo kun kaikki ystävät, kaverit ja tututkin menee amikseen ja minä joudun sitten yksin lukioon.
Mun kaveritkin haluais oikeesti mennä lukioon mutta ne sano ettei ne jaksa nostaa keskiarvoa. Kyllähän munkin on nostettava keskiarvoa että pääsen lukioon. On se sen väärti että nyt opiskelee tiukemmin ja lukiossakin pinnistelee niin sitten voi pyrkiä yliopistoon jossa onkin mukavaa ja opiskelu paljon lepposampaa. Yliopiston jälkeen saa KUNNON työpaikan ja KUNNON palkkaa ja elämä helpottuu huomattavasti sen vuoksi että on nähnyt vähän enemmän vaivaa.

Miten saisin ympäripuhuttua kaverini? Yksin ei olisi kivaa mennä lukioon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu