olen 21 vuotias nainen. En ole ikinä käynyt tämän takia lääkärillä, joten minulle ei ole diagnisoitu mitään syömishäiriöitä. Kaksi vuotta sitten minulla oli anoreksia(luulen niin). painoin 55kg ja en syönyt paljon mitään. en ainakaan mitään mikä sisälsi sokeria, rasvaa tai valkoisia jauhoja. Minun oli myös joka päivä käytävä ainakin tunnin lenkillä. tätä kesti noin puolitoista vuotta. viime vuoden kesällä aloin syömään normaalisti ja kaikkia herkkujakin, mutta kohduudella. Lihoin kymmenisen kiloa, eli normaaleihin mittoihin. Mutta nyt kaksi kuukautta on mennyt sillain, että en ajattele muuta kuin ruokaa. mulla tulee noin pari kertaa viikossa joskus enemmänkin semmosia kohtauksia, että ahmin ruokaa aivan järjettömiä määriä. niin paljon että sattuu joka paikkaan ja tuntuu että kuolen. ja muutenkin mun on joka päivä saatava ainakin yksi lakritsipatukka ja jäätelö. välillä yritän laihduttaa ja teen sellaisia älyttömiä diiettejä, eettä ei saa päivään syödä mitään vaan juoda vettä tai mehuja. ja sitten seuraavana päivänä vaan ahmin enemmän, kun on nälkä. olen kesästä lihonut 15 kg. eli painan nyt vähän alle 80kg. olen painon takia aika masentúnut. ehkä minun pitäisi käyvä tk.ssa ja katsoa mitä voisin tehdä. uskon kuiteski voivani parantua tästä. siinä oli tarinani. kertokaa omanne jos haluatte. siitäkin saattais olla apua.
tarinanne
mymmelimyy9
31013
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
kuulostaa ihan samalta kun oma elämäni... kolme vuotta sitten olin erittäin laiha ja painoin silloin n. 50 kiloa ja minulle todellttiin lievä anoreksia, tätä jaksoa kesti noin vuoden verran. tämän jälkeen menetin kokomaan hallinnan ruuan suhteen ahmisin välillä todella suuria määriä ruokaa, siihen saakka että ei enää pystynyt ku makaamaan sikiö asennossa. aluksi oksentelin muutaman kuukauden ajan mutta se jäi kokonaan lopulta ja sitten sitä painoa alkoi tulemaaan todella paljon ! lihoin seuraavan puolen vuoden aikana 10 kiloa, sen jälkeen painon nousu hidastui ja oli vähän parampi kausi muutaman kuukauden ajan mutta pian palasin taas ahmimiseen. nykyinen painoni on 72kiloa.. kyllästyin tähän ja kerroin siitä lääkärille ja sain lääkityksen siihen. lääkkeen avulla syömiseni on vähentynyt todella paljon ja nälän tunne lähtenyt lähes kokonaan, mutta silti joskus tulee niitä ahmimis kohtauksia.. :s täytän pian 19 vuotta..
Olen kärsinyt ahmimiskohtauksista varmaan kymmenisen vuotta. Painoni on pysynyt koko ajan alle kuudenkymmenen, mutta en ole kovin pitkä... Minulla on myös koko ajan ollut mielessä laihduttaminen ja mietin ruokaa lähes jatkuvasti. Viime aikoina olen kuitenkin huomannut että terveellinen ja säännöllinen syöminen todella auttaa ahmimiskohtauksien torjumisessa. Mutta! Kerran viikossa minulle tulee kohtaus, jolloin alas menee mitä vain. Ja voi sitä itseinhon määrää sen jälkeen!! Kertaakaan en ole oksentanut, koska tiedän, etten oksenna helposti ja pelottaa mihin se voi johtaa... Olen nyt kuitenkin ymmärtänyt miksi saan edelleen kohtauksia: se liittyy aina yksinjäämiseen! Asun avoliitossa ja toisen läsnäolo saa minut syömään terveellisesti ja kohtuullisesti ja mieheni läsnäolo tuo minulle turvan tunteen. Mutta jos hän lähtee pois kotoa, niin että tiedän jääväni yksin, syöksyn lähes samantien ahmimaan ruokaa. Ymmärsin, että se johtuu siitä, että yritän sillä täyttää tyhjyyden joka syntyy sisälläni, kun jään yksin. Tämä sai jotenkin avaamaan silmäni ja miettimään, miksi en siedä yksinoloa. Luulen, että se liittyy myös vähän lapsuuteeni... Joka tapauksessa olen salannut tämän kaiken avopuolisoltani vaikka olemme olleet melkein kuusi vuotta yhdessä. Olen salannut tämän kaikilta ja se tuntuu pahalta, kun ei voi selittää miksi on niin paha olla, kun edellisen päivän syöminen turvottaa ja tuntuu inhottavalta. Toivon, että tämä oivallukseni saa minut pohtimaan asiaa enemmän ja voisin jatkossa estää itseäni ahmimasta, kun jään yksin. Toisaalta tuntuu, etten koskaan voi tulla "normaaliksi" kun kerran olen kärsinyt asiasta näinkin kauan... Huokaus.
itsellä on juuri sama ongelma:ahmin yksinäisyyteen !! ruoka on ainut ystävä kun yrittää paikata sen tyhjän olon tunteen. helpottaa se hetkisen mutta kun ruuan on niellyt ahdistus kasvaa sisällä ja maailma on taas mustavalkoinen