Olen kuullut lappeenrannan divan järjestysmiehistä ja ylipäätään henkilökunnasta kaikenlaista negatiivista puhetta, mutta itse sain omakohtaisesti kokea heidän palvelunsa viime lauantaina. olimme kavereideni ja poikakaverin kanssa viettämässä iltaa, ja olin todella väsynyt (herännyt aikaisin, jotain juonutkin), ja leikilläni kävin tilavalla sohvalla kyljelläni, josta nopeasti nousin kuitenkin ylös, tuli järjestyksen valvoja huutamaan että täällä ei nukuta, vastasinkin että en nukukaan. Myöhemmin kello kahdelta juttelimme poikakaverini kanssa kotiinlähdöstä, bussimme lähtisi 02.15, yllättäen järjestyksen valvoja tuli huutamaan minulle että minua on jo varoitettu baarissa nukkumisesta, olin aivan yllättynyt koska silmäni eivät olleet edes käyneet kiinni ja olimme juttelemassa poikakaverini kanssa. Huudahdin takaisin että enhän minä nukukaan, ja samantien järjestyksenvalvoja riuhtaisi rinnuksistani kiinni ja lähti kantamaan minua ulos päin. En saanut edes mahdollisuutta kävellä itse vaikka olin täysin kävelykuntoinen, huusin portsarille että laskisi minut alas ja päästäisi irti, ja että lähden kyllä jos hän vain päästäisi irti, mutta siinä vaiheessa otteet kovenivat, hän puristi entistä lujemmin ja iski minut lattiaan ja kävi päälle istumaan. Tälle ei ollut minkäänlaista aihetta, en ollut väkivaltainen, enkä ollut kieltäytynyt poistumasta, päinvastoin. Sitten hän kutsui paikalle toisen järjestyksenvalvojan, joka tulee suoraan sanomaan minulle että olen riehunut, vaikkei hän ollut nähnyt koko tapahtumaa. Alkoi vain itkettämään kun olin niin tyrmistynyt. Ensinnäkään en ymmärrä miksi paikalle piti kutsua apua, eikö hän pärjää tyttöä vastaan joka ei ole väkivaltainen? En ymmärrä. Sillä aikaa kun minä olin maassa, poikakaverini oli tullut aivan rauhallisesti sanomaan että voisivatko he rauhoittua ja kysyi että eikö tuossa nyt käytetty voimaa aivan turhaan, hän ei myöskään edes koskenut kehenkään eikä ollut uhkaava; toinen paikalle kutsuttu portsari otti hänet siitä huolimatta kuristusotteeseen ja lähti raahaamaan ulos baarista, hän käveli aivan itse eikä pannut vastaan, silti hänet raahattiin eikä kurkusta päästetty irti. Hän ei saanut edes vaatteitaan hakea. lopuksi ovimies toi hänen vaatteensa, antoi ne käteen, ja sen jälkeen aivan ilman mitään syytä tönäisi hänet jäisille betoniportaille. Siinä olisi ollut kallo halki jos hän olisi kaatunut. En usko että tuossakaan toimittiin aivan oikein? Minä en myöskään saanut edes käsilaukkuani mukaan, onneksi kaverini juoksi perääni ja toi sen minulle. Kuka olisi vastannut jos laukustani olisi varastettu rahat ja kaikki mahdolliset kortit? laukkuni jäi baarin penkille ilman valvontaa, koska muut kaverini eivät olleet paikalla sillä hetkellä. Muistoksi illasta jäikin rumia mustelmia käsivarsissa ja kipeä niska ja selkä.
Olen nähnyt myös kuinka divasta on paiskattu pihalle maahan poika joka oli sammunut baariin. vaikka joku on sammunut, ei kai kenelläkään ole oikeutta tehdä noin? onkohan jollain valta noussut päähän, he luulevat että heidän työnsä on ihmisten pihalle heittäminen ja kaltoinkohtelu. korostan kuitenkin, etten itse ollut edes sammumassa, kotiin lähdössä kylläkin. Tuntui todella pahalta tulla nolatuksi julkisella paikalla noin pahasti, varsinkin kun lappeenranta on näin pieni kaupunki. Harmittaa, koska tykkäsin käydä Divassa, mutta enää en sinne mene. En saanut porttikieltoa, mutten halua tuollaista tapahtuvan enää ikinä. Ymmärtäisin heidän käytöksensä, jos olisimme olleet väkivaltaisia kapakkatappelijoita ja kieltäytyneet poistumasta, mutta emme tehneet mitään väärää. Harmittaa vain näin jälkikäteenkin. Kotimatkan olinkin itkuinen ja säikähtänyt ja nenästäni tuli verta.
Olisi mielenkiintoista kuulla jos jollain on divasta samanlaisia kokemuksia.
Lpr:n divan ovipojat
94
20683
Vastaukset
- asiakas?
olethan ottanut yhteyttä ravintolaan asiasta
divan nettisivuilta:
Ravintolatoimenjohtaja
Paul Meli
Sähköposti:
[email protected]- Tietäjä Trubadurix
Olisikohan jo aika vaihtaa pillerihiiret asiallisiin ihmisiin? Annetaan ihmisten potkia toista päähän ja niin edelleen. Jos erehdyt jotain sanomaan tai teet heidän mielestään väärin, niin heti ollaa kuristusotteella raahaamassa pihalle. Jos koetat irrottautua otteesta tai laittaa hanttiin, niin syyte napsahtaa. Miksi helvetissä tollaisessa paikassa pitää olla noin tyhmää touhua? Väärä ala pokeilla?
- tytttö88
Tietäjä Trubadurix kirjoitti:

Taitavat kaikki vetää jotain lihastenkasvattaja mömmöjä. yritin kyllä irroittautua koska se repiminen ja puristaminen sattui, minkä näkee kyllä käsistäkin, mutten väkivaltaisesti.
- 245245
Tietäjä Trubadurix kirjoitti:
Olisikohan jo aika vaihtaa pillerihiiret asiallisiin ihmisiin? Annetaan ihmisten potkia toista päähän ja niin edelleen. Jos erehdyt jotain sanomaan tai teet heidän mielestään väärin, niin heti ollaa kuristusotteella raahaamassa pihalle. Jos koetat irrottautua otteesta tai laittaa hanttiin, niin syyte napsahtaa. Miksi helvetissä tollaisessa paikassa pitää olla noin tyhmää touhua? Väärä ala pokeilla?
Onko samat portsarit kuin gigglinissä?
- tietäjä Akvavitix
Tietäjä Trubadurix kirjoitti:
Olisikohan jo aika vaihtaa pillerihiiret asiallisiin ihmisiin? Annetaan ihmisten potkia toista päähän ja niin edelleen. Jos erehdyt jotain sanomaan tai teet heidän mielestään väärin, niin heti ollaa kuristusotteella raahaamassa pihalle. Jos koetat irrottautua otteesta tai laittaa hanttiin, niin syyte napsahtaa. Miksi helvetissä tollaisessa paikassa pitää olla noin tyhmää touhua? Väärä ala pokeilla?
Sinun kannattaa ottaa taikajuomaa ennenkuin menet sinne niin saavat poket kyytiä sinulta. Se toimii sarjakuvissakin Roomalaisia vastaan 8 )
- MEILLÄÄ
ON K-18 WILTSU!!!
- menekään
nurin, onko sen tulevaisuus saatu turvattua jollain kikkakolmosella?
Onko virma saatu ketkuteltua pois konkurssin partaalta?
- törkeää käytöstä
itse en ole joutunut kohteeksi, mutta olen nähnyt vastaavanlaista toimintaa ko. paikassa monesti. Jos tapauksella oli silminnäkijöitä joita tunnet tai saat muuten heihin yhteyttä, niin ei muuta kun poliisilaitokselle ja rikosilmoitus tekemään. Uskoisin että heille jo alustavasti on tullut tietoon vastaavanlaisia tapauksia, ettei siis mene siihen että poliisi uskoo portsaria eikä asiakasta.
- viestiä...
Hei,
Minä sinuna laittaisin sinne viestiä näin jälkeenpäin, ja vaatisin selvitystä, että miksi he toimivat kuten toimivat..? Ja korvauksen pyytäminen mukaan?
He ovat tottuneet työskentelemään humalaisten kanssa(en väitä että olisit ollut ylihumalassa), ja varmaan harvoin kukaan jälkeen päin arkena kyselee saamansa kohtelun ja omien oikeuksiensa perään. Hyvänen aika sinähän olit maksava asiakas. Voiko maksavaa asiakasta kohdella tuolla tavalla?
Toimi oikeasti! Ota divaan yhteyttä tai vaikkapa suoraan kuluttaja-asianmiehelle (mitä siellä sanotaan kokemastasi asiakaspalvelusta). (vaikka tapauksesi kuulostaakin lähinnä poliisin asialta, mutta poliisiin yhteyden ottaminen taitaa olla turhaa...siinä tulee helposti juuri se ennakkoasetelma, "humalainen baarissa - älä valita, älä selitä tai keksi omasta päästäsi".) - poliisiasia
kuulostaa enemmänkin pahoinpitelyltä kuin järjestyksenvalvonnalta. eikai kukaan saa työnsä nimissä ketään hakata? ja vielä nuorta naista...!
- rotipitääolla
Jos tarinan menee tosian noin niin...
- shstrjrtj
rotipitääolla kirjoitti:
Jos tarinan menee tosian noin niin...
siinähän on tuo JOS tarina menee noin... taitaa olla tarina-typyllä vähän juttu korkealentoista tieteiskirjallisuutta.
- tytttö88
kävimme poliisiasemalla heti maanantaina ja siellä tunnuttiin olevan sitä mieltä myös että ilmoituksen voisi tehdä. ja poikakaverini otti yhteyttä tähän ravintolatoimen johtajaan ja sieltä tulikin sitten maanantai iltana viestiä että hän pyytää kirjallisen selvityksen näiltä järjestyksen valvojilta ja palaa asiaan. Tietenkin heidän keksitty tarinansa oli erilainen. Eikä se mikään yllätys ollut, koska muutenhan he olisivat joutuneet myöntämään tehneensä väärin. Eli ilmeisesti meidät sitten leimattiin väkivaltaisiksi riehujiksi. He pyytävät tapaamista jossa asia selvitetään, mutta onkohan siinäkään järkeä. todennäköisesti vain säikähtivät mainintaa poliisin mukaan ottamisesta.
- and hates whiners
Aika monessa yökerhossa on videovalvonta nykyään tuollaisten tilanteiden selvittämiseksi. Toivottavasti tästäkin paikasta löytyy jotta syylliset(jompi kumpi osapuoli) saadaan selville. Voisikohan olla et siellä tapaamisessa olisi näytetty vaikkapa videotallenne siitä tapaamisesta.
and hates whiners kirjoitti:

eiköhän se nauha oo viimestään siinä vaiheess kiireesti pyyhitty kun otit yhteyttä divaan.
Ei niitä hormoonipellei saa tuomiolle !- lagjlfjgfjshj
Frogley74 kirjoitti:
eiköhän se nauha oo viimestään siinä vaiheess kiireesti pyyhitty kun otit yhteyttä divaan.
Ei niitä hormoonipellei saa tuomiolle !minä taas veikkaan että se nauha on todellakin tallessa.
- eikä ole vielä myöhäistä
käydä vielä lääkärille näyttämässä jos on ruhjeita ja häneltä pyydä lausunto todisteeksi
- joka viikkoinen ilmiö
Hassu homma, eipä ole vielä tullu vakio vastausta et siinä on taas yritetty tehdä vaikutusta tyttöystävään täydessä kännissä ja on pitänyt sedän opettaa käytöstapoja... Mahtaa "ammattimies" olla itsestään ylpeä ku sai taas heitellä väkivaltaisia ihmisiä ja palauttaa järjestystä baariin?? Toivottovasti kaverille tarjotaan ammattiapua ku on vissii väärä lääkitys. Lukuisten valitusten jälkeen luulisi omistajan ja poliisin jo uskovan että jokin on vialla kyseisessä ravitsemusliikkeessä, etenkin sen ovi POJISSA.
- Divan välttelijä
Eipä tosiaan oo ensimmäinen kerta kun kuulee tällaista... On tullut itsekin useemmin ku kerran todistettua kuinka Divasta joko a) heitetään porukkaa pihalle käyttäen aivan tarpeetonta väkivaltaa tai b) ei lasketa edes sisään ja sitten kun asiakas hienovaraisesti kyselee syytä sisäänpääsyn eväämiseen niin johan siellä on portsarit alottamassa tappelua asiasta...
Ei voi muuta sanoa,kun että on kyllä erikoinen näkemys asiakaspalvelusta... Toivottavasti jotain tapahtuis asialle nyt,ja sinne saatais asiansa osaavia työntekijöitä! - singosha88
itse olen käynyt divassa yli 2vuoden ajan enkä ole törmännyt kyseisiin "liiallista väkivaltaa käytettäviin" poistoihin. mielestäni divan poket ovat asiallista porukkaa, huulta heitetty monta kertaa puolin ja toisin ja muutenkin saanut asiallista kohtelua. toki olen nähnyt ravintolasta kännisten poistoa joka on ollut mielestäni täysin asiallisen näköistä. ja aika paljon oma käyttäytyminen vaikuttaa myös millaisen kuvan portsarit sinusta saavat. itseäni ei ole koskaan ko ravintolasta poistettu. että katsokaahan välillä omaan napaanne ja montako tuoppia on teille sopivin määrä
- 144koeerqteefd
Montahan ilmoitusta Lappeenrannan kokoisessa kylässäkin tehdään eri ravintoloiden järjestyksenvalvojista? Asiakashan on tietysti aina oikeassa joten 1 drinkin ostettuaan sitä voi ruveta vaikka hakkaamaan muita siellä ja järjestyksenvalvoja ei saa poistaa tai kohtelee muuten kaltoin maksavaa asiakasta.
- ///
singosha88 kirjoitti:
itse olen käynyt divassa yli 2vuoden ajan enkä ole törmännyt kyseisiin "liiallista väkivaltaa käytettäviin" poistoihin. mielestäni divan poket ovat asiallista porukkaa, huulta heitetty monta kertaa puolin ja toisin ja muutenkin saanut asiallista kohtelua. toki olen nähnyt ravintolasta kännisten poistoa joka on ollut mielestäni täysin asiallisen näköistä. ja aika paljon oma käyttäytyminen vaikuttaa myös millaisen kuvan portsarit sinusta saavat. itseäni ei ole koskaan ko ravintolasta poistettu. että katsokaahan välillä omaan napaanne ja montako tuoppia on teille sopivin määrä
No et tietenkään oo nähnyt tai sitten oot vaan samalla lääkityksellä eli tarkemmin kun tutkittais joutuisi poket kuseen myös hormooneista ja sitä mukaan myös niiden kaupittelijat saleilla. Poket ei osaa hommaansa juuri ollenkaan nykyään vaan turvautuvat väkivaltaan liian helposti. Voiko esim. poliisi käyttää voimakeinoja noin helposti kuin poket? Ei vaan voi, mut noi itseriittoiset ihmiset sen homman osaavat ja todellakin käyttävät liiallisia voimakeinoja joka tilanteessa.
- suussa
singosha88 kirjoitti:
itse olen käynyt divassa yli 2vuoden ajan enkä ole törmännyt kyseisiin "liiallista väkivaltaa käytettäviin" poistoihin. mielestäni divan poket ovat asiallista porukkaa, huulta heitetty monta kertaa puolin ja toisin ja muutenkin saanut asiallista kohtelua. toki olen nähnyt ravintolasta kännisten poistoa joka on ollut mielestäni täysin asiallisen näköistä. ja aika paljon oma käyttäytyminen vaikuttaa myös millaisen kuvan portsarit sinusta saavat. itseäni ei ole koskaan ko ravintolasta poistettu. että katsokaahan välillä omaan napaanne ja montako tuoppia on teille sopivin määrä
taitaa ollla
- Minja.

Justjuu, koska itse et ole sattunut näkemään tätä, sitä ei voi tapahtua? Noin ajattelin itsekin vielä puolisen vuotta sitten, ennenkuin näin samantapaisen tapahtuman omin silmin divan ulkopuolella, jolloin erään miehen pää mojautettiin betoniin niin kovaa että säikähdin kallon menevän halki. Mies yritti rauhoitella portsareita ja sanoa ettei ole mitään syytä riehua, hän on lähdössä ihan rauhallisesti jne. mutta tuntui kuin se vain yllyttäisi portsareita. Toivottavasti ei enää tule tapahtumaan moisia, saisivat häipyä divasta kun ovat terrorisoineet paikkaa jo ihan tarpeeksi.
- kännihoro riehunut taas
Unohdit varmaan tuossa tarinassasi kertoa sen että varmaankin potkit,kynsit ja uhkailit sekä sen että itse aloitit koko homman. Kannattaa harkita terapiaa ja erittäin vahvaa lääkitystä jotta harhaisuus katoaisi...
- tytttö88
en ole potkinut, kynsinyt tai uhkaillut. enkä myöskään valehdellut. ja edelliselle vastaan että olen itsekin käynyt kahden vuoden ajan ja tuo oli ensimmäinen kerta kun tapahtuu tuollaista, enkä ollut juonut moneen tuntiin mitään, baarissa yhden drinkin.
- kettutytöt rulaa
tytttö88 kirjoitti:
en ole potkinut, kynsinyt tai uhkaillut. enkä myöskään valehdellut. ja edelliselle vastaan että olen itsekin käynyt kahden vuoden ajan ja tuo oli ensimmäinen kerta kun tapahtuu tuollaista, enkä ollut juonut moneen tuntiin mitään, baarissa yhden drinkin.
ihan vain mielenkiinnosta että käytkö terapiassa tai syötkö mielialalääkkeitä?
- Tietäjä Trubadurix
kettutytöt rulaa kirjoitti:
ihan vain mielenkiinnosta että käytkö terapiassa tai syötkö mielialalääkkeitä?
Mennä nyt takas pelaa pleikkaa ja odottaa sen karvotuksen kasvua alapäähän?
- tietäjä akvavitix
Tietäjä Trubadurix kirjoitti:
Mennä nyt takas pelaa pleikkaa ja odottaa sen karvotuksen kasvua alapäähän?
Eikö sheivattu ole muka enää in?
- laillista
tuollainen käyttäytyminen, ei tänäpäivänäkään.
Tee asiasta rikosilmoitus, sinullahan on todistajia asialle.
Nämä järjestyksenvalvojat on saatava kuriin jollainlailla.
Ennen selvittiin puhumalla hankalistakin tilanteista, ei tarvinnut käydä kenenkään ryntteisiin käsiksi, syystäkään.
Nykyään näitä tapauksia kuulee viikottain, mitä ihmeen kuumakalleja nämä miehet ovat. He ovat yleisön palvelijoita, mikä heiltä on unohtunut.
Ota yhteys ihan ensin paikan ravintolapäällikköön, hän on loppujenlopuksi vastuussa myös ovimikoista.
Elä jätä asiaa sikseen. - VALITAT..
PASKAPÄÄ.................
varsin mahtavaa ja rohkeata tekstiä provoksi
turhaa tänne palstalle on tollasta paskaa kirjotella kun olet itse adhd ja vittuilet sieltä sohvalta kateellisena toisten hyvinvoinnille etkä tosiaan millään saa leipäläpees pidettyy kiinni
kyllä se vaan on niin sitä saa mitä tilaa JA VIELÄ "SITÄ SAA MITÄ TILAA"!- tilasit
Saliossi taas vauhdissa.
Se, mikä on pohkeessa, on päästä pois. Tiedoksi urpo. - DrunkOssi
tilasit kirjoitti:
Saliossi taas vauhdissa.
Se, mikä on pohkeessa, on päästä pois. Tiedoksi urpo.Sinulla taitaa olla sitten paljon jytyä pohkeissa, ainakin kun katselee tuota sinun kirjoitustaitoasi. Sinulla taitaa riittää vielä peruskoulun suorittamisessa haastetta muutamaksi vuodeksi.
- *lääkäri*
Niuvanniemeen ja heti. Kyllä ne siellä nupin järjestelee jos ei normaaliksi niin ainakin turtaksi...
- ripille
DrunkOssi kirjoitti:
Sinulla taitaa olla sitten paljon jytyä pohkeissa, ainakin kun katselee tuota sinun kirjoitustaitoasi. Sinulla taitaa riittää vielä peruskoulun suorittamisessa haastetta muutamaksi vuodeksi.
Sitä sopii katsoa ihan kaikessa rauhassa.
Kehottaisin silti kiertämään pohjeprässin kaukaa ja jättämään kreakolat juomatta.
- 2525rthfdhdfh
Ennätysmäärä sivulauseita yhdistettynä päälauseeseen. Äidinkielen opettajasi voi olla todella ylpeä sinusta
- .....kannattaa
tosissaan käydä sielä lääkärillä näyttämässä niitä jälkiä. Sitte kiikutatta lääkärintodistuksen sinne rikosilmoituksen liitteeksi.. Tuossa on poket rikottu sääntöjä, oikea termi taitaa vielä olla (liiallinen voimankäyttö) minä tiiän minkä näkösiä ja kokosia ne poket on ja sellainen kaveri ei saa tuollaisessa tilanteessa kaataa ketään tyttöä maahan ja istua päälle.. Jos tuo sinun kirjoitus edes pääpiirteittäin pitää paikkaansa niin älä hyvä jätä sitä tuohon. Mikään ravintola päällikölle tai vastaavalle johtajalle soittelu ei todennäköisesti auta.. Poliisi sen nyt hoitaa jos te sen rikosilmoituksen teette..
- voi...
ootko ylpee ittestäs...
voi .... meitä mahtuu joka junaan...
mee töihin äidinkielen opettajaksi,tää on väärä paikka,osoittaa hyvää äidinkielen taitoas...
vai ootko juoppo äidinkielen opettaja,joka ei saa enää töitä mistään..
mitä v...n väliä on ,jos joku kirjoittaa väärin?käykö jotenkin hermos päälle??
- LeenuLiinuJaTiinu
Onkohan tässä kaupungissa missään baarissa hyviä pokeja?
- tytttö666
ei ole koska ne ei anna riehua ja uhkailla muita asiakkaita. eikö kaikilla olisi paljon mukavampaa baarissa kun saisi hakata jokaista yms?
- ihqui
Ennemminkin onko Lappeenrannassa yhtään hyvää baaria - ei.
- 878436786478
Vastaisen varalle suosittelen, että jos joskus huomaatte jonkun joutuvat väärinkohdelluksi, niin kaivakaa kännykkä esiin ja pistäkää videotallennus päälle..
Vielä parempi, tehkää tunnus qik.com -palveluun, ja nauhoittakaa videot sivustolta saatavalla ohjelmalla. Video menee suoraan Nettiin talteen suorana lähetyksenä, joten vaikka sun kännykkä takavarikoitaisiin tai tuhottaisiin, jää todisteet talteen. - taas iloisella päällä...
On se kumma että ne saavat vuositolkulla mellastaa siellä miten haluavat. Jos esimerkiksi asiakas humaltuu ravintolassa, se ei oikeuta minkäänlaiseen voimankäyttöön, kehotus poistua riittää.
Toinen juttu on sitten jos oikeasti asiakas käyttäytyy väkivaltaisesti tai aiheuttaa jotain vahinkoa, silloinkin saa käyttää vain tarpeellista voimaa, ei liioiteltua.
Itse olin joskus vuosia sitten kuljettajana, huom ihan selvänä ja istuin pöydässä selin portsareihin kun yhtäkkiä minuun tartuttiin takaapäin ja raahattiin ulos. Ei mitään selitystä, käsilaukku jäi sinne kaikkine tavaroineen autonavaimia myöten. Eivät antaneet kamoja ennen kuin seuraavana päivänä soitettuani omistajalle. Lohduksi sain ilmaisen oluen mitä en juonut. Että semmosta. - ...päälle...
..vaan! Älkää menkö sinne jos touhu on arvelluttavaa. On niitä muitakin baareja!!!!
- scooterguy
ens viikonloppuna kaikki ketkä aattelitte mennä divaan menkää sen sijaan giggliniin tai wiltsuun
- tarvitaanko silminnäkijää?
jos tuo tapahtuma oli sellainen missä kettutyttö ja wannabe-satanisti olivat osallisena niin minä ainakin näin kettutytön potkivan maassa painivaa portsaria... kyllä tuo sinun kirjoittama tarina on todella kaukana totuudesta. toivon että tapahtumasta on vielä turvakamerakuvaa jotta asiaa päästään katsomaan.
- TODELLAKIN!
Diva on paska paikka, jonne en jalallani ole astunut enää moneen vuoteen. Viimeisellä kerralla kävi niin, että kaverini, joka ei ollut tippaakaan humalassa ( joi ensimmäistä siideriään) raahattiin väkivaltaisesti pihalle portsarin toimesta. Hän sanoi, että kaverini on liian kännissä. Mitä vittua??? Ei todellakaan ollut. Kamuni ei saanut edes tavaroitaan hakea, eikä poke suostunut niitä käydä hakemassa. Sinne ne jäivät baarin pöydälle. Onneksi joku kävi ne tuomassa kaverilleni...
- Ja ValiVali
TODELLAKIN! kirjoitti:

Niin metsä vastaa, kuin sinne huudetaan. Eli kyllä ne poket käyttäytyy ihan mukavasti jos ei anna aihetta käyttäytyä väkivaltaisesti.
Eli taas olisi pieni peiliin katsomisen paikka. Helppo syyttää aina muita. - ja olen ihan selvinpäin
TODELLAKIN! kirjoitti:
Diva on paska paikka, jonne en jalallani ole astunut enää moneen vuoteen. Viimeisellä kerralla kävi niin, että kaverini, joka ei ollut tippaakaan humalassa ( joi ensimmäistä siideriään) raahattiin väkivaltaisesti pihalle portsarin toimesta. Hän sanoi, että kaverini on liian kännissä. Mitä vittua??? Ei todellakaan ollut. Kamuni ei saanut edes tavaroitaan hakea, eikä poke suostunut niitä käydä hakemassa. Sinne ne jäivät baarin pöydälle. Onneksi joku kävi ne tuomassa kaverilleni...
nykyään voi kaduillakin huomata että ei tarvitse olla humalassa ollakseen sekaisin. nykyihminen on ruvennut käyttämään enemmän huumeita ja lääkkeitä yms päätäsekoittavia päihteitä. sitten on helppo huudella että olen selvinpäin ja en ole juonut mitään vaikka olisi syönyt purkillisen unilääkkeitä. kaupanvartijatkin näkevät varmaan enemmän nykyisin noita sekakäyttäjiä kuin alkoholisteja myymälävarkaina ja muina järjestyshäiriöiden tekijöinä.
- Dunder
ja olen ihan selvinpäin kirjoitti:

Ota yhteyttä lakimieheen.Se saa poliisitkin kiinnostumaan.
Samalla voisivat selvittää ,että onko tällä sivulla tapahtunut jotain "uhkailuun rinnastettavaa".
- been there
joo kaveri tai kavereita on heitetty ulos vaikka ei ollut edes humalassa..ihme touhua saisipa nyt jo ne divan "kovanaama"poket jo pois sieltä..
TEE RIKOSILMOITUS IHMEESSÄ!!- jgljslhsfdlishjf
syö pari pamia niin helpottaa tuskaan. moniko noista kavereistasi on käännytetty ovelta sen takia että ovat kuolanneet lääkejäämiä suustaan ulos yrittäessään ravintolaan?
- ruhjeistasi valokuvat ja lä...
sen jälkeen poliisilaitokselle tekemään rikosilmoitus! Kyllä nuo muihin ammatteihin kykenemättömät "appelsiinikainalot" on saatava kuriin. Kun ei riitä, että kotona akkojaan hakkaavat....
- buubpp
Minäkin haluaisin divan järjestyksenvalvojissa tapahtuvan muutoksia. En itse juuri siksi käy divassa vaikka ihan ok. paikka muuten, mitä nyt juomaa ei saa milloinkaan kun on leveällä tiskillä yksi töissä, ja tuntuu että sekin on harjoittelija, koska tarjoilee minne sattuu. Mi nua itseäni kyllä hävettäisi olla siellä töissä. Gigglissä sentään poket eivät käytä väkivaltaa. Ja olen sen ikäinen että pääsen giggliin kaikkina iltoina, joten eipä tarvitse divaan suunnata, eipä sillä, turha yrittää ketää kaveriakaan sinne houkutella.
- käyttöön
buubpp kirjoitti:

ja AHTI ovelle!
- jo dokannu
käyttöön kirjoitti:
ja AHTI ovelle!
aivonsa pihalle?!!
- ihq ku riehut...
Oletko sinä se sama muija joka riehui Golden Applen edustalla?
- pullaaaposki
Onko nämä kaverit paikkakunnalla vaikuttavia bodareita?
- asdf
"Huudahdin takaisin että enhän minä nukukaan"
Ei niille portsareille kannata huudella mitään. Pokella oli varmaan huono päivä ja toi sun huutaminen ärsytti sitä vaan lisää. Huomauta asiasta ravintolapäälikölle ja vaihda giggliniin tai wiltsuun. Rikosilmotuksen tekeminen on hieman ylireakointia.- M-kei
Harvemminhan nuo tapaukset menevät kuten kaltoinkohdeltu kuvailee, asioita on siinä tilanteessa vaikea nähdä objektiivisesti. Kävisit siellä pailla juttelemassa vaikka jonkun kolmannen osapuolen kanssa
- ja liitä nauha mukaan =)
antaa vain tehdä rikosilmoitus, kuvanauhalta mitä neiti ei halua mennä katsomaan näkyy varmaankin kun "viaton" neito hakkaa lukuisia kertoja järjestyksenvalvojaa... taitaa neiti vain soitella suutaan taas ja uhkailla jollain olemattomalla asialla jotta saisi rahaa. onneksi on turvakamerat. mene töihin ja tienaa omat rahasi!
- ///
Miten tollanen lausahdus antaa luvan käyttää voimakeinoja? Ai että et taas ollaan viisaita.
- gkjgkgkggkgg
/// kirjoitti:
Miten tollanen lausahdus antaa luvan käyttää voimakeinoja? Ai että et taas ollaan viisaita.
jos neiti käy hakkaamaan ja potkimaan niin antaako se mielestäsi oikeuden poistaa neiti voimakeinoin?
- pysykotona
kuuluvat onnistuneeseen ravintolailtaan kyllä ja pieni laskuhumalaitku tekee hyvää, kun kävelee skinnarilaan kylmässä nuukuuksissaan. iltatähteen vaan jatkossa
- Uskotaan!
Ehdottomasti poliisi asia! Ei todellakaan mitään oikeutta käydä millään tavoin käsiksi ellei ole todella pätevää syytä ja ketään heitellä... voi helv...!!! Luulisi tänä päivänä, näinä tiukkoina aikoina, että asiakkaista olisi kilpailua ja voimakeinoja ääritapauksissa! Älä jätä juttua siihen! Kai Teillä joitain todistajiakin on. Ainakin olisi palaute ellei muuta tulisikaan ja myös heidän palkanmaksajalleen! Tärkeä info miten hlökunta hilluu myös!
- huomaat tekemisesi...
voi kun turvakameran tallenteen voisi näyttää netissä. olen kyllä sitä mieltä että neidin kannattaa mennä lääkäriin mutta arvioimaan jotain muuta kuin noita itse aloittamastaan hyökkäyksestä johtuvia mustelmia. miten ihminen voi nähdä maailman niin vääristyneesti, sitä minä todellakin ihmettelen.
- Poke.
Jos sinne ravintolaan tullaan makailemaan, niin kyllä lähtee niskapersotteella ulos että heilahtaa!! Nukkuvat ei jätä ravintolalle mitään!!
- kymiöin
olet poke oikeessa. tyypillistä vitu nuukaa porukkaa.Pikkuse pohjia kotona ja valmis riita siitä, että kuka maksaa taksin, vai kävelläänkö?
No tottahan toki voi ottaa pikku lepoasennon ravintolan sohvalla. Mitähä tapahtus, jos pikku unet Prisma alkossa? - poika*******
Miksi niskaperseote? Sekö sulle on jäänyt asiakaspalvelusta mieleen ainoastaan. Olen ollut ravintola-alalla töissä eikä mun ole koskaan tarvinnut turvautua nöyryyttävään niskaperse eikä kuristus otteeseen. Puheen voimalla olen asiakkaat ulos saanut. Sulla on vakava asennevamma.
Et sä nyt mikään helvetin sankari ole vaikka humalaisia paiskot, pidä varas ettei käy vahinkoa. Saatat joutua maksamaan egosi pönkittämisestä kalliin hinnan.
Taksikuskitkin kuskaavat humalaisia jatkuvasti, eikä heidän tarvitse tuon kaltaisia otteita käyttää kuin ääritilanteissa. Pelkän humalatilan takia ei lennä taksista niskaperseotteella. - kuutsin akka
poika******* kirjoitti:
Miksi niskaperseote? Sekö sulle on jäänyt asiakaspalvelusta mieleen ainoastaan. Olen ollut ravintola-alalla töissä eikä mun ole koskaan tarvinnut turvautua nöyryyttävään niskaperse eikä kuristus otteeseen. Puheen voimalla olen asiakkaat ulos saanut. Sulla on vakava asennevamma.
Et sä nyt mikään helvetin sankari ole vaikka humalaisia paiskot, pidä varas ettei käy vahinkoa. Saatat joutua maksamaan egosi pönkittämisestä kalliin hinnan.
Taksikuskitkin kuskaavat humalaisia jatkuvasti, eikä heidän tarvitse tuon kaltaisia otteita käyttää kuin ääritilanteissa. Pelkän humalatilan takia ei lennä taksista niskaperseotteella.olisikohan tuo jonkun kirjoittama provo... villi veikkaus on että tuota ei ole kirjoittanut portsari.
- ..............
käyä wiltsussa,siel on kiltit ja komeet poket:)
- äääääääääääääää
Eikö kyseisessä baarissa tapahdu ylilyöntejä viikottain?Ainakin täällä olevien juttujen perusteella.
- ovimikko
äääääääääääääää kirjoitti:
Eikö kyseisessä baarissa tapahdu ylilyöntejä viikottain?Ainakin täällä olevien juttujen perusteella.
Mulla on rahaa ja lihasta enemmän kun sulla ja sun faijallas yhteensä!
- on vehkeessä
ovimikko kirjoitti:
Mulla on rahaa ja lihasta enemmän kun sulla ja sun faijallas yhteensä!
senttejä enemmän ku sulla ja sun faijallas yhteensä!
- ne työttömät
ovimikko kirjoitti:
Mulla on rahaa ja lihasta enemmän kun sulla ja sun faijallas yhteensä!
tuppaa retostelemaan. Kaikki eivät sentään usko kaikkea löpinää.
- toinen,
on vehkeessä kirjoitti:
senttejä enemmän ku sulla ja sun faijallas yhteensä!
siitä puhe, mistä puute, voi sua ressukkaa.
- wasapi
äääääääääääääää kirjoitti:
Eikö kyseisessä baarissa tapahdu ylilyöntejä viikottain?Ainakin täällä olevien juttujen perusteella.
uskot myös varmaan joulupukkiin?
- saanut tuomionkin?
Mielestäni Divan poke sai viime tai toissa vuonna tuomion asiakkaan pahoinpitelystä tai liiallisesta voimankäytöstä. Siitä oli lehdissä juttua, mutta ilmeisesti kyseinen portsari sai jatkaa työssään vaikka saikin tuomion.Tuomio tuli muistaakseni turvakameran kuvien perusteella ja jos tarinasi on tosi sinun kannattaa ehdottomasti tehdä rikosilmoitus.
- sfgsssssssssssssss
Tuskinpa saa enää olla töissä jos hakkaa asiakkaan!
- on muuten
sfgsssssssssssssss kirjoitti:
Tuskinpa saa enää olla töissä jos hakkaa asiakkaan!
ihan tosi juttu.
- vähän tollo
ollut tiedostsnut tähän saakka että kaupungissa on Diva niminen kuppila. Vain nyt täytyy tuokin käyvä kattomassa minkalaista äksonia siellä on?!
- saiko lekurilta hoitoa?
saiko tämän ketjun aloittaja jo lekurilta hoitoa ja pääsi lepäämään johonkin rauhalliseen ympäristöön?
- RIKOSILMOITUKSEN
Tosiaan vastaavassa tilanteessa kuka tahansa tilanteen nähnyt voi tehdä rikosilmoituksen. Käyppä poliisin puheilla.
- Paikalla ollut
kyseisen tilanteen nähneenä asiakkaana.taisit unohtaa kirjottaa,että olit itse tilanteessa lyönnyt
portsareita useampaan otteeseen, myös ovella ollutta
pokea joka ei millään tavalla ollut osallinen sinun
ulos heittämiseen... kai ymmärrät, että kun lyöt portsaria he joutuvat käyttämään voimakeinoja tilanteen rauhoittamiseksi. suosittelisin selvittämään asian, asianomaisten kanssa...
Ps: asia selviää valvontakameroiden kuvista, ja muuistathan,että perättömien lausuntojen antamisesta voi tulla seuraumuksia!- meinikiä!!
Voi saatana oikeesti!
Järkkärit ovat koulutettua henkilökuntaa ja osaavat käyttää asemaansa just eikä melkein oikein.
Koskaan yksikään poke ei syyttä rupea ketään väkisin maahan laittamaan, joten katsoppa peilii ja mene itseesi, oma käyttäytymisesi ajoi poket tilanteeseen, jossa voimakeinojen käyttö oli ainoa toimiva ratkaisu.
Kannattaa ehdottomasti tehdä poliisi asia tästä, jotta he näkevä valvontakameroiden tallenteista kuinka sinä itse käyttäydyt kuin piloille hemmoteltu pikku pentu. Teet itsestäsi helvetinmoisen pellen.
Muista että paikalla oli useita ulkopuolisia silminnäkijöitä, jolloi sinä ja kaverisi koette nolon lopun kun tarinanne paljastuukin ihan vain pelkäksi paskan jauhannaksi.
Mutta mikäs siinä, toivottavasti itse joudut joskus tilanteeseen missä humalainen pikku kakara hakkaa,potkii,vollottaa, huutaa ja uhoaa, sen jälkeen avautuu jossain helvetin suomi24:n keskustelu palstalla, kun ei ole pokkaa soittaa paikan pomolle ja keskustella hänen kanssaan asiasta, uhkailee työpaikan menettämisellä ja poliisilla.
Ei voi muuta sanoa, kuin että olet ihan saatanan TYHMÄ. - OVAT
meinikiä!! kirjoitti:

Ei voi muuta sanoa, kuin että olet ihan saatanan TYHMÄ.KOULUTETTUA HENKILÖKUNTAA...pitäskö tähän nyt sanoo et voi vittu mitä paskaa...joo, ja katopa peiliin itsekin....
- kerran..
kannettiin olalla pihalle (ehkä vuonna 04-05), kun en suostunu menee toiselle puolelle ravintolaa, koska oli juttu kesken exän kanssa.. Joku pikkuhoro samassa pöydässä meinas, etten saa jutella exän kanssa ja kävi hakee poken paikalle. Ei ne kukaan ite käskeny lähtee menee. Nauroin koko matkan pihalle sen poken olalla ja sain porttarin kaupan päälle. Niillä ei ole oikeesti harkintakykyä eikä minkäänlaista tilannetajua, mitä nyt vähintään pitäis tuon ammatin harjoittajilta löytyä. Noh, enpä ole ko. kapakkaan ikinä sen jälkeen mennytkään, eikä harmita yhtään! Haistatan sille firmalle pitkän paskan.
- Lew Ashby
Divan portsarit todellakin ovat sieltä ja syvältä. Itseä ei ole koskaan ulos kyseistä teinijuottolasta heitetty, mutta nihkeän kuvan paikan portsarit ovat itsestään jättäneet. Jo papereita näyttäessä tulee pahaa silmää ja parin jantterin naamasta oikein näkee kuinka he inhoavat duuniaan.
Gigglingissä ja Wiltsussa taasen on rentoja ammattimiehiä, joiden kanssa ei tule mitään ongelmia jollei niitä itse aiheuta. Giggling on muutenkin paikkana paljon miellyttävämpi kuin Diva, joten siellä sitä tulee lähinnä käytyäkin. Mainittakoon tosin että Divan muu henkilökunta on kaikinpuolin jees - ainoastaan parille lihaskimpulle voisi olla uudet työhaasteet paikallaan.- ///
Joka ammatissa on mätiä omenia sehän on selvää. Itse oon työskennellyt ravintola-alalla jossa omistaja neuvoi jopa pahoinpitemelämään vaikeat asiakkaat mutta ilman todistajia ....tälläistä ei ikinä sattunut, mutta sanoma oli selvä. Joka tilanteesta selviää kun osaa käyttää oikeaa "kieltä" niin ei tarvitse kehenkään koskea fyysisesti jos nyt ei satu osumaa saamaan ensimmäisenä itse. Ego pullistelijat voi heti poistaa ovimiehen ammatista.
- tyyrisss

Miksi portsarit ovat aina kehonrakentajia tai bodareita jotka saavat noita väkivaltaisia tilanteita aikaiseksi?
- tYtSi86...
aika kohtuutonta tai siis todella kohtuutonta toimintaa..itse en ole vuosiin koko baariin jalallanikaan astunut enkä meinaakaan koska puskaradio toimii kyllä tässä kaupungissa..en ihan näin törkeitä juttuja ole kyllä kuullut mutta paljon muuta..
en kommentoi tätä asiaa muuten kuin sen verran että tälläisiä juttuja kuulee ihan liikaa, esim. imatran onnelan pokeistahan oli kans juttua joskus, oliko ihan lehdessä asti kun oli lyöty jollekin käsiraudat ja sohastu pippurisumutteet silmiin jostain vitsin heittämisestä??? haloo, joku raja...ja sit sen verran et et jos on muistissa portsareiden nimet, niin soittoa päällikölle tai jollekin muulle..tai vaikkei ois nimiäkään tiedossa ni pvm ja kellonaika varmasti riittää et saa selville et ketä siellä oli..koska tuollaisesta kohtelusta ainakin itse tekisin valituksen..ja suosittelen lämpimästi että teetkin koska väärinhän siellä ollaan toimittu..esim.se poikaystävänkin ulos tönäisy ois voinu oikeesti päättyä tosi pahasti..minkä portsari ois varmaan jälkeen päin kääntäny niin et asiakas on itse kaatunut kun on ollut niin humalassa..oikeasti, ota yhteys johonkin ja tee valitus...tollaset k...päät joutaa johonki muihin hommiin ku asiakasPALVELUtöihin....- huåra666
valivalivalivali, onneksi on turvakameroita joka puolella nykyisin... ainakin todennäköisesti 8 )
- Kettutytöille oikeuksia!
Unohdit kertoa että sinua poistamaan tullut järjestyksenvalvoja oli kahdesti varoittanut nukkumisesta johon vastasit nyrkkejä käyttämällä ja yritit lähteä karkuun.Sen jälkeen sinut saatiin kiinni jonka jälkeen jatkoit riehumista ja yritit lyödä useita kertoja sekä heittäidyit itse maahan.Sinut saatettiin narikkaan ja annettin takki jonka jälkeen löit toistakin järjestyksenvalvojaa.Sen jälkeen löit vielä sinulle ovea avannuttta asiasta täysin tietämätöntä kolmatta järkkäriä.Eli missä se rikollinen on? Se on sinussa itsessäsi.Ja kaiken kokemasi "vääryden" jälkeen olet kuitenkin palannut ravintola Divaan.Kyl ne järkkärit sit on perseestä :D.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Toiselle puolikkaalleni
Sinulla ei taida olla kaikki nyt ihan hyvin? Minua itketti eilen kauheasti, sinunko itkuja itkin? Kyllä kaikki selviää j492288- 262033
Katu täyttyy askelista...
Hyvää sunnuntaita ja hyvää jatkoa jos näin...Vettä sataa, mutta hyvä vaan, ainakin kasveille.271485Näin susta unta
Teit siinä temppuja ja kurkit huomaanko. Niinkuin sun tarttis sitä epäillä. Öitä tuimalle!161424- 1211361
- 181055
Tiedätkö nainen sen tunteen
Kun toinen tulee jossain vastaan. Naama leviää hymyyn kuin hangonkeksi. Mulla on susta semmonen,tunne.71954Kauniit ihmiset ei ole sinkkuja, se on karu fakta
Ihmisessä on lähes poikkeuksetta aina jotain vikaa jos hän pysyy sinkkuna pitkään. Sori kun sanon tän näin suoraan, mut107904Mikset päästä irti ja hae apua
Mt ongelmiisi. En vaan voi ikinä enää luottaa sinuun, pelkään sinua ja toivon löytäväni jonkun muun. Rahaa sulla on saad78886Kristinusko - epätoivoinen yritys pelastaa ihmiset jumalalta
Ei ole mitään sellaista, mitä pitää "pelastua". Lukuun ottamatta tietysti ”jumalan” (sen ei jumalan, joka väittää oleva333863