Jasu Markkanen ( Jalo soturi)

Teknorokkari

Olin kirjastossa viime viikolla ja rukoilin että löytäisin jonkun kristillisen kirjan joka koskettaisi minua. Löysinkin J.Markkasen kirjan "Jalo Soturi" - Nimi herätti jo mielenkiinnon. Sitten kun luin kirjaa, ihmettelin kuinka viisaasti jutut olikaan kerrottu. Tunsin jonkinlaista sielunveljeyttä tekstiin. Olin nimittäin esim. tehnyt viime vuonna kappaleen "Eight ideals" - jossa Jeesukseen liitettiin mm.samurai-ihanteet. Muutkin lainaukset sormusten herrasta ja matrixista sekä viimeisestä samuraista osuivat nappiin ja niistä oli taitavasti johdettu asiat RAAMATUN näkökulmaan. Erityisesti Jeesuksen esimerkki miten Kuningas palvelee kansaansa räjäytti tajunnan. Kaikki selkeni minulle.

http://www.mikseri.net/artists/eightideals.112911.php

Ylhäällä linkki biisiini mikserissä. Kun sain luettua koko kirjan, päätin että heti kun mahdollista, ostan sen omaksi koska tekee mieli lukea monta kertaa. Mikään kristillinen kirja ei ole koskettanut ja opettanut tai innostanut yhtä syvälti kuin tää Jalo Soturi-kirja.

Aloin välittömästi elää kirjaa todeksi ja rukoilin että Jumala ottaisi minut käsittelyyn koska minulla on monia syntejä joita häpeän. Rukousvastaus tuli melkein heti kun viikonlopun aikana Herra opetti minulle mitä tarkoittaa kunnia. Aloin uudestaan 7 vuoden tauon jälkeen jatkaa itsepuolustusharrastusta miettimättä mitä minusta salilla ajatellaan koska olen hidas oppija - kuitenkin kumarsin visusti Jeesusta enkä buddhaa harjotusten alussa. Harkat meni ihan hyvin ja nyt motivaatiota jatkaa. Tässä oli ensi askel ja varmasti saan vielä armeijassa alkaneen tupakkariippuvuuden voitettua. Siihen tarvin vähän esirukousta.

Mutta oli pakko kirjottaa kun oli niin upea kirja että toista sellasta en muista lukeneeni.
t: Sami Sundström
(entinen kansankynttilä-opiskelija nyk. mielenterveyskuntoutuja ja amatöörimuusikko)


http://galleria.suomi24.fi/teknorokkari

0

1222

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. IL - PerSut tykittää - Vaaralliset tappajat vankilaan jopa loppuelämäksi!!

        Entistä rajumpi elinkautinen tulee – Vaaralliset tappajat vankilaan jopa loppuelämäksi Henkirikosten uusijat voidaan ja
        Maailman menoa
        137
        14368
      2. Äärioikeistopurran nukke Petteri Lapanen paniikissa

        Kun Suomen historian paras pääministeri antoi vankan lausunnon, kuinka "keskustelu politiikassa on käpertynyt lähinnä va
        Maailman menoa
        31
        5970
      3. SIELTÄ SE TULI: Kepu-Kurvinen: "Emme enää lähde punavihreään hallitukseen"

        Nyt muuten nauretaan loppuviikko, että tähänkö kaatui Lindtmanin pääministerihaaveet. "Antti Kurvisen mukaan puolue ei
        Maailman menoa
        155
        5551
      4. Onko rajojen kiinnipitäminen ihmisoikeuksien vastaista?

        Maahanmuutosta puhutaan usein niin kuin kyse olisi vain numeroista ja rajoista. Kyse on kumminkin ihmisistä, jotka halua
        Maahanmuutto
        309
        4389
      5. HS - Sanna Marinin kirja on priimaluokan vedätys!

        Kirja-arvio|Toivo on tekoja tulisi ensisijaisesti nähdä maineen rahallisen hyödyntämisen voimaannuttavana merkkipaaluna.
        Maailman menoa
        40
        4151
      6. "Rauhanomainen" miekkari hesassa: "Eläköön aseellinen vastarinta" - lakana

        Kyseessä on Suomen Palestiinalaisten yhdistyksen viime perjantaina järjestämä ”Hiljainen kynttiläkulkue Palestiinalaiste
        Maailman menoa
        108
        3692
      7. Some kuhisee Sanna Marinista: "Wau"

        Sanna Marinia hehkutetaan. Muun muassa Jodelissa kommentoidaan The Sunday Timesin julkaisemaa kuvaa Marinista. Hän ant
        Maailman menoa
        15
        3634
      8. Vanhat miehet eivät muista

        Niinistö muistaa vain Marinin hölmistyneen ilmeen, mutta ei miksi möllötti sen näköisenä. Vanhanen taas ei muuten vaan
        Maailman menoa
        25
        3578
      9. Monella äärivasemmistolaisella C-paperit armeijasta

        Kuinka kävisi sodan tullen noille? Puolustusvoimat huomauttaa, että C-luokituksen saaneiden sijoittumisesta sodan aikan
        Maailman menoa
        63
        2665
      10. Huomenta naiselle

        Toivottavasti tiedät, etten ole koskaan tuntenut ketään kohtaan näin voimakkaasti. Olen tietenkin meistä epävarma silti.
        Ikävä
        95
        1472
      Aihe