Ovistesteistä

Olen tehnyt vain kauppojen o-testejä, sekä Rfsu:n että sen toisen isomman Fertestin.
En ole koskaan saanut testeistä tulokseksi muuta kuin haamuviivoja, ja ovistesteissähän haaleammat ovat negatiivisia. Muuten ovulaation oireita on ollutkin, mutta testit vaan eivät näytä ikinä mitään! Onko muilla samoja kokemuksia?
Ihmettelen muutenkin noiden kahden markettitestien eroavaisuutta, toisessa käsketään testata aina aamuvirtsasta ja toisessa taas nimenomaan ei aamuvirtsasta...
Lapsettomuutemme syy on ovulaatiohäiriöni, clomien kanssa mennään ja kohta alkaa inssit. Kuukautiset ovat aika säännölliset, joten ihmettelen o-testien tuloksia todella. Lääkärikään ei ole oikein asiaa noteerannut vaikka olen asiasta sanonut.
Vauvauutisia odottellen =(
4407
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Käykää ottamassa se hormoni testi verestä, niin saatte selvyyden ovuloitko.

Itsellä ei tule myöskään kuin testiviivaa hieman vaaleampia viivoja, mutta ei ole kylä raskauttakaan tullut.

Äänestä

epävarma, koska se pitää ajoittaa oikein, että tulos kertoo onko ovis tapahtunut vai ei. Itse suosittelen clearbluen digitaalisia testejä. Itsellä oli myös clomit käytössä ja noilla digitaalisilla testeillä sain bongattua oviksen. Mulla ovis tuli clomeilla vasta kp 24, joten testausta kannattaa jatkaa pitkään =D Tuosta ekasta clomikierrosta olenkin nyt raskaana ja odotan kaksosia =D Onko sulla seurantaultraa tiedossa?

Äänestä

Itse koetin tikutella rfsun testeillä, mutta niillä en koskaan saanut tulosta, vaikka ovuloin normaalisti. Clearbluen testeillä olen sen sijaan saanut selkeästi testattua. Ovat kalliimpia, mutta ei ole tarpeen arvailla "haamuja", kun testi näyttää selkeästi joko plussan tai negan.

Äänestä

Tänään rfsu:n testillä testatessa ovis näkyi, eka kerta 1,5 vuoden aikana kun näkyy.
Ensimmäisen clomikierron aikana oli seurantaultra, lääkäri sanoi ettei jatkossa seurantoja tarvita kun toimi niin hyvin. Silloin ekassa clomikierrossa vaan myös oli verikoekin jolla varmistettiin ovulaatio.
Nyt ei kun yrittämään taas...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


murmeli- kirjoitti:

Olen tehnyt vain kauppojen o-testejä, sekä Rfsu:n että sen toisen isomman Fertestin.
En ole koskaan saanut testeistä tulokseksi muuta kuin haamuviivoja, ja ovistesteissähän haaleammat ovat negatiivisia. Muuten ovulaation oireita on ollutkin, mutta testit vaan eivät näytä ikinä mitään! Onko muilla samoja kokemuksia?
Ihmettelen muutenkin noiden kahden markettitestien eroavaisuutta, toisessa käsketään testata aina aamuvirtsasta ja toisessa taas nimenomaan ei aamuvirtsasta...
Lapsettomuutemme syy on ovulaatiohäiriöni, clomien kanssa mennään ja kohta alkaa inssit. Kuukautiset ovat aika säännölliset, joten ihmettelen o-testien tuloksia todella. Lääkärikään ei ole oikein asiaa noteerannut vaikka olen asiasta sanonut.
Vauvauutisia odottellen =(

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu