Perunkirjoitukseen

Tiedän, että osallistujat ovat perillisiä, mutta saako mukana olla veljen vaimo, sisaren mies yms. eli ihmisiä, jotka eivät ole sukua vainajalle.

Jos saavat olla niin missä ominaisuudessa, onko heillä puhevaltaa?

Perunkirjoitus pidetään pankissa, josta on myös luotetut miehet.

(Ajat muuttuvat, olin aikoinaan n. 20 vuotta perunkirjoituksessa, jossa oli lisäksi sisareni, luotettuja miehiä ei ollut.)
81829
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

olla mukana jos se pesän oskkaana oleva henkilö on paikalla, ja valtakirjalla edustajana jos pesän osakas ei ole paikalla.

Äänestä

muilla asiaa ole kuin perikunnan jäsenillä tai heidän edustajillaan (valtakirja)..

Äänestä

Uteliaisuus voittaa.
Kyselkääppä veljiltä ja sisaruksilta että eivätkö he osaa todeta tilaisuudessa yksinkertaisia asioita eli todeta pitääkö omaisuus paikkaansa ja pitääkö velat paikkaansa.
Kyseenalaista heidän älykyys, kysele sen jälkeen tarvitsevatko he puolisonsa avustajiksi.
Jos he toteavat että pystyvät hoitamaan asian yksin niin ei kuin pihalle kaikki ylimääräiset.
Hehän voivat näyttää sitten jälkeenpäin perukirjan kopion että miten asia meni.

Ehkäpä pelko siitä että siellä jaetaan perintö ajaa koko suvun paikalle.

Äänestä

Perijä voi tuoda avustajan, jolla on puheoikeus avustajana. Avustaja voi olla se veljen vaimo.

Myös valtakirjalla voidaaan tilaisuuteen lähettää vaikka naapurin ukko!

Äänestä
  • ja tulee paikalle, tarkoituksenaan saattaa testamentti väärinmuotoilluksi. Veljeni vaimo tulee tukemaan heitä.

    Perunkirjan on laatinut lakimies, joten luulisin hänen osanneen muotoseikat.

    Kiitos vastanneille t. aloittaja

    Äänestä

  • on lakimies kirjoitti:

    ja tulee paikalle, tarkoituksenaan saattaa testamentti väärinmuotoilluksi. Veljeni vaimo tulee tukemaan heitä.

    Perunkirjan on laatinut lakimies, joten luulisin hänen osanneen muotoseikat.

    Kiitos vastanneille t. aloittaja

    Perunkirjoituksessa aleta moittia.
    Perunkirjoituksessa vain kirjataan että testamentti on olemassa, pidä tästä kiinni.

    Sen jälkeen lähetät muille oikeaksitodistetut kopiot saantitodistuksen kanssa ja pyydät palauttamaan saantitodistukset allekirjoitettuna kahdella todistajalla vahvistettuna. laita tiukka määräaika milloin todistukset pitää palauttaa jos niitä ei tule määräaikaan mennessä niin pyydä haastemiestä toimittamaan testamentit perille.

    Tämän prosessin jälkeen alkaa mahdollinen testamentin moittiminen, aikaa moitteille on 6 kk.

    Älä usko satuja perukirjoitustilaisuudessa vaan kirjatkaa kaikki perukirjaan.

    Äänestä

  • Testamenttia kirjoitti:

    Näin on. Perunkirjoitus ei ole mikään perinnönjakotilaisuus, eikä näin ollen ole mikään oikea paikka kiistää tai moittia testamenttiä. Perunkirjoituksessa todetaan vainajan omaisuus ja velat.

    Äänestä

  • Testamenttia kirjoitti:

    Perunkirjoituksessa aleta moittia.
    Perunkirjoituksessa vain kirjataan että testamentti on olemassa, pidä tästä kiinni.

    Sen jälkeen lähetät muille oikeaksitodistetut kopiot saantitodistuksen kanssa ja pyydät palauttamaan saantitodistukset allekirjoitettuna kahdella todistajalla vahvistettuna. laita tiukka määräaika milloin todistukset pitää palauttaa jos niitä ei tule määräaikaan mennessä niin pyydä haastemiestä toimittamaan testamentit perille.

    Tämän prosessin jälkeen alkaa mahdollinen testamentin moittiminen, aikaa moitteille on 6 kk.

    Älä usko satuja perukirjoitustilaisuudessa vaan kirjatkaa kaikki perukirjaan.

    En olisi kyllä tajunnut, että noin pitää tehdä, kiitos infosta.

    Meitä on 4 perijää ja rahassa hyödyn testamentin nojalla 2500 euroa. Tietenkin voin aikoinaan myydä asunnon ja saan paljon enemmän. Ajatuksenani on kuitenkin muuttaa siihen asuntoon ja myydä tämä kaukana oleva, yksinasuvalle turhan iso kerrostaloasunto, myyntiajat vaan ovat täällä todella pitkät.

    Tuskin perukirjaan voi merkitä, etten saa myydä asuntoa tai mistä minä tiedän.

    Tulostan tärkeimmät vastaukset!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

osallistujat? kirjoitti:

Tiedän, että osallistujat ovat perillisiä, mutta saako mukana olla veljen vaimo, sisaren mies yms. eli ihmisiä, jotka eivät ole sukua vainajalle.

Jos saavat olla niin missä ominaisuudessa, onko heillä puhevaltaa?

Perunkirjoitus pidetään pankissa, josta on myös luotetut miehet.

(Ajat muuttuvat, olin aikoinaan n. 20 vuotta perunkirjoituksessa, jossa oli lisäksi sisareni, luotettuja miehiä ei ollut.)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu