- -
Katselen tuhansia mahdollisuuksia
ne odottavat edessäni
pöydällä
lähes pelottavaa
suorastaan kauhistuttavaa
aivoissa syntyy mielikuva, ajatus, sielun tunne
ja käskyn saatuaan lähtee käsi liikkeelle
seisahtuu ilmaan, epäröi
mitä tahansa saattaisi tapahtua,
se on niin arvaamatonta
odottavaa kynää katson edessäni pöydällä
suuni kuivuu
uskallanko katsoa mitä tapahtuu jos
jos
jos
tartun kynään, kirjoitan ensimmäiset sanat
ja äkkiä, yllättäen
teksti onkin toisenlaista kuin ennen
katson sanoja paperilla
edessäni
Uskallatko tutustua sieluusi
kipuihin jotka itseltäsi kätkit ja hautasit
valheisiin joita et tahtonut myöntää valheiksi
valheisiin joita sanoit suuremman totuuden tähden
niin kuin jesuiitat
joiden mielestä tarkoitus pyhittää keinot
ja että paljon siitäkin mitä sanoit rehellisesti
oli alitajuisten toiveiden värittämää
ollaksesi toisten silmien edessä jonkinlainen
millainen halusit omissa silmissäsi olla
jos ei muuta ainakin rehellinen
ja nyt joudut myöntämään että sinussakin on
epärehellisyyttä
ja vielä paljon pahempaa
sitkeästi istuvaa itsepetosta
jota niin mielelläsi puolustelisit ja selittäisit tyhjiin
Katselen sanoja edessäni pöydällä
tuhansia maailmoja
uskallanko tarttua niihin
uskallanko pysähtyä ihmisyyteni eteen
todellisuuden eteen
ehkä myös ikuisuuden eteen
tässä ohikiitävässä rahtusessa aikaa
mikä on käsiini annettu
eivät nämä sanat mitkä paperille kirjoitan
vaan sielu jolla kirjoitan
ja minun käteni
rakastamaan tarkoitettu
Ainoastaan rikollinen voi saada anteeksiantamuksen
ja minä olen luullut että olen parempi
en niinkuin murhamiehet
en niinkuin ne jotka kääntävät selkänsä
ja siksi en ole ymmärtänyt anteeksiantamusta
mitä se on
tartun mahdollisuuteen
se sattuu sieluuni ja rikkoo minut
olen syyllinen
en voi puolustaa itseäni ja tiedän etten ansaitse
anteeksiantamustanne
Katselen pöytää edessäni
lauseiden pudotessa
tuhansia ja taas tuhansia runoja
kuin ilmestyksessä katselen
sanojeni risteillessä toistensa lomassa
ymmärrän mitä jesuiitat tarkoittivat
he tarkoittivat hyvää
minä olen tarkoittanut hyvää
mutta myös minun keinoni hyvän saavuttamiseen
olivat epärehelliset
ne turmelivat hyvän mitä yritin saavuttaa
en halua sen jatkuvan enää
tarvitsen anteeksiantamusta ja uutta mahdollisuutta
vapauttavaa
kuinka vapauttavaa tämä onkaan
että minun luonnossani asuvat murhaajan
petkuttajan ja ilkimyksen taipumukset
valehtelijan ja varkaan
mahdollisuus niihin kaikkiin
mutta minun ei tarvitse niitä toteuttaa
anteeksiantamuksen varassa
voin ja saan opetella
rakkautta
se on ihmeellistä
katselen sanoja edessäni pöydällä
papereita
katselen kirjoittavaa kättä
mitä nyt
Sanat ovat poissa
ja edessäni pöydällä on
tyhjä arkki
Ainoastaan rikollinen voi saada anteeksi, niinhän
ja minä tiesin olevani rikollinen
tahdoin saada anteeksi
tartun kynään, en enää epäröi
olen epätäydellinen ja tarvitsen anteeksiantamusta joka päivä
sen ymmärtäen
osaan ehkä paremmin
antaa anteeksi myös toisille
murhaajille niin kuin minä
näille valehtelijoille niin kuin minä
erilaisten äänenpainojen ja ajatusten risteillessä
kirjoitan
Onko tämäkin vain runo
tai
osoitettu toisille
hienovaraisena vihjauksena
että juuri heidän pitäisi huomata
omat valheensa
vai kirjoitinko rehellisenä sielussani
ymmärtäen että juuri minä olen yksi heistä
ja että kaikki me tarvitsemme
toistemme apua
Ja nyt
ehkä nyt osaan elää
rakkaudessa
ei ainoastaan tunteen tasolla
ei ainoastaan aistimusten ja mielikuvien tasolla
haluan elää siinä rakkauden todellisuudessa
missä hyvää ei voida rakentaa parhaillakaan valheilla
todellisuudessa
missä mieluummin olen väärinymmärretty kuin
petän itseäni epärehellisillä lauseilla
Olenko valmis ojentamaan käteni heille
jotka eivät kädenojennustani ota vastaan
haluanko keskittyä rehellisyyteen ja totuuteen
niin että
omalta puoleltani olen avoin niillekin
erityisesti juuri niille
jotka eivät halua minua lähelleen
että olen sitä hurskastelematta
että olen sitä korostamatta itseäni
että olen sitä nöyristelemättä
että olen sitä
vain siitä valtavasta ilosta
Olen rikollinen
ja rikollinen on saanut anteeksi
eikä minun tarvitse kerjätä anteeksiantamusta ihmisiltä
kun todellisuus hyväksyy minut
hyväksyy minut ei siksi että ansaitsen hyväksynnän
vaan koska todellisuudessa itsessään on hyväksyntä kaikille niille
jotka ovat löytäneet armon lähteelle
ja minä rukoilen
Sitä minä ennen kaikkea
ja henkilökohtaisesti äitipartana rukoilen
että jokainen löytäisi armon lähteelle
ja että voisin hyväksyä
rakastaa ja armahtaa lähimmäistäni
katsomatta siihen löysikö hän vai eikö löytänyt
tunteeko olevansa rikollinen vai eikö tunne
toteuttaako elämässään jesuiittojen
itsepetoksellista oppia
vai ei
jokainen on rakas
jokainen on ainutlaatuinen ja tärkeä
nekin jotka ovat synnittömiä
jotka siis luulevat olevansa synnittömiä
ja siksi ovat taivaallisen avun ulottumattomissa
muuttavan ja parantavan anteeksiantamuksen ulottumattomissa
hekin ovat rakkaita
voi kuinka rakkaita he ovatkaan
erilaisten äänenpainojen ja ajatusten risteillessä
minä kirjoitan
Tahdon polttaa jesuiitanvaatteeni tulessa
puhdistavassa tulessa
itseni näkemisen ja anteeksiantamuksen tulessa
ei, ei ainoastaan vaatteita
palakoon sieluni
että inhimilliseen sydämeeni
vääristyneen itsetietoisuuden ja luulottelun murentuessa tuhkaksi
syttyisi rakkauden lämmin liekki
luulin murskautuvani
luulin meneväni pirstaleiksi
kuitenkin
kuinka minusta nyt tuntuu
että olen jotenkin eheämpi kuin ennen
Ja taas lopetan runoni sanoihin
kyynelten läpi
on hyvä hymyillä
eteen avautuva tie
on täynnä tuhansia uusia mahdollisuuksia
- - -
Muutama sana tänään noin 20:00 - 21:00 syntyneestä runosta.
Kyllä. Runolla on vaikutteensa, aivan erityisesti palstalla käyty keskustelu sekä eräällä toisella palstalla (kyseessä ei ole rakkausrunot) vallitseva kärhämöinti mikä ei millään tavalla liity näiden palstojen ristiriitoihin. Tarkoitukseni ei silti ollut ottaa kantaa käytyihin kärhämiin eikä varsinkaan osoittaa ketään tai keitään että nämä juuri ovat valheellisia ihmisiä joiden pitäisi havaita petoksellisuutensa ja/tai itsepetoksellisuutensa. Voin aivan rehellisesti sanoa että runo ei sisällä tiettyihin henkilöihin kohdistuvaa syyllistämistä.
Ajattelin että kuinka kuvata tilannetta missä runoilija tyhjän arkin edessä kauhistuu sanojen voimaa ja arvaamattomia mahdollisuuksia mitä tyhjä arkki, kirjoittamaan kutsuva pitää sisällään ja että tällaisten kauhistuneiden ajatusten vallassa hän havahtuu huomaamaan ettei kyse olekaan kirjoittamista odottavien arvaamattomien, vielä muotoutumattomien sanojen kauhistuttavuudesta vaan oman sisimmän ja sen kohtaamattomuuden (eli kohtaamisen) kauheudesta. Mikä varsinaisesti on pelottavaa, on ainoastaan oman sisimmän ja sinne kätkettyjen ainesten kohtaaminen.
Runon etenemisen myötä siihen tuli myös henkilökohtaisia sävyjä eläytyessäni ja samaistuessani kuvitteelliseen tapahtumaan. Fiktiivisen kirjoittajan eli runon puhujahenkilön kirjoittamistapahtuma ja todellinen kirjoittamistapahtuma (kirjoittamisen edetessä esiin soljuvat tuntemukseni ja ajatukseni) limittyivät toisiinsa.
Voidaan ehkä sanoa että runo on fiktion muodossa tapahtuvaa faktista pohdiskelua asioita jotka mielestäni ovat todellisia ja tärkeitä.
Keskusaihe on anteeksiantamus (runon päähenkilön mielessä anteeksiantamuksen teema ehkä yleisesti ottaen, mutta äitiparran mielessä hengellisenä tapahtumana eli Jeesukseen kätketyn armon löytymisenä) ja ihmisen kyky ja mahdollisuudet tiedostaa itsensä ja alitajuiset vaikuttimensa, sekä tietysti lauseiden tarkastelu sinänsä: kuinka näistä voidaan kirjoittaa.
Runon minähenkilölle, kauhistuneelle runoilijalle tyhjä arkki on pelottava sisältäessään kaikki mahdolliset ja arvaamattomat lauseet sekä niiden aavistamattomat seuraukset, mutta, kohdattuaan oman sisimpänsä ja päästyään itsensä kanssa sopuun, arkin tyhjyys onkin lohdullinen: Minun ei tarvitse pelätä elämää ja itseni ilmaisemista. Kohdatessaan itsensä ja epätäydellisyytensä ihminen uskaltaa kohdata myös toiset ja heidän epätäydellisyytensä. Todellisuuden arvaamattomuus ei ole uhka ja vaara, kun sisin on levossa - jokainen tilanne on uusi mahdollisuus nähdä, kokea ja oivaltaa.
Katselen tuhansia mahdollisuuksia
ne odottavat edessäni
pöydällä
lähes pelottavaa
suorastaan kauhistuttavaa
aivoissa syntyy mielikuva, ajatus, sielun tunne
ja käskyn saatuaan lähtee käsi liikkeelle
seisahtuu ilmaan, epäröi
mitä tahansa saattaisi tapahtua,
se on niin arvaamatonta
odottavaa kynää katson edessäni pöydällä
suuni kuivuu
uskallanko katsoa mitä tapahtuu jos
jos
jos
tartun kynään, kirjoitan ensimmäiset sanat
ja äkkiä, yllättäen
teksti onkin toisenlaista kuin ennen
katson sanoja paperilla
edessäni
Uskallatko tutustua sieluusi
kipuihin jotka itseltäsi kätkit ja hautasit
valheisiin joita et tahtonut myöntää valheiksi
valheisiin joita sanoit suuremman totuuden tähden
niin kuin jesuiitat
joiden mielestä tarkoitus pyhittää keinot
ja että paljon siitäkin mitä sanoit rehellisesti
oli alitajuisten toiveiden värittämää
ollaksesi toisten silmien edessä jonkinlainen
millainen halusit omissa silmissäsi olla
jos ei muuta ainakin rehellinen
ja nyt joudut myöntämään että sinussakin on
epärehellisyyttä
ja vielä paljon pahempaa
sitkeästi istuvaa itsepetosta
jota niin mielelläsi puolustelisit ja selittäisit tyhjiin
Katselen sanoja edessäni pöydällä
tuhansia maailmoja
uskallanko tarttua niihin
uskallanko pysähtyä ihmisyyteni eteen
todellisuuden eteen
ehkä myös ikuisuuden eteen
tässä ohikiitävässä rahtusessa aikaa
mikä on käsiini annettu
eivät nämä sanat mitkä paperille kirjoitan
vaan sielu jolla kirjoitan
ja minun käteni
rakastamaan tarkoitettu
Ainoastaan rikollinen voi saada anteeksiantamuksen
ja minä olen luullut että olen parempi
en niinkuin murhamiehet
en niinkuin ne jotka kääntävät selkänsä
ja siksi en ole ymmärtänyt anteeksiantamusta
mitä se on
tartun mahdollisuuteen
se sattuu sieluuni ja rikkoo minut
olen syyllinen
en voi puolustaa itseäni ja tiedän etten ansaitse
anteeksiantamustanne
Katselen pöytää edessäni
lauseiden pudotessa
tuhansia ja taas tuhansia runoja
kuin ilmestyksessä katselen
sanojeni risteillessä toistensa lomassa
ymmärrän mitä jesuiitat tarkoittivat
he tarkoittivat hyvää
minä olen tarkoittanut hyvää
mutta myös minun keinoni hyvän saavuttamiseen
olivat epärehelliset
ne turmelivat hyvän mitä yritin saavuttaa
en halua sen jatkuvan enää
tarvitsen anteeksiantamusta ja uutta mahdollisuutta
vapauttavaa
kuinka vapauttavaa tämä onkaan
että minun luonnossani asuvat murhaajan
petkuttajan ja ilkimyksen taipumukset
valehtelijan ja varkaan
mahdollisuus niihin kaikkiin
mutta minun ei tarvitse niitä toteuttaa
anteeksiantamuksen varassa
voin ja saan opetella
rakkautta
se on ihmeellistä
katselen sanoja edessäni pöydällä
papereita
katselen kirjoittavaa kättä
mitä nyt
Sanat ovat poissa
ja edessäni pöydällä on
tyhjä arkki
Ainoastaan rikollinen voi saada anteeksi, niinhän
ja minä tiesin olevani rikollinen
tahdoin saada anteeksi
tartun kynään, en enää epäröi
olen epätäydellinen ja tarvitsen anteeksiantamusta joka päivä
sen ymmärtäen
osaan ehkä paremmin
antaa anteeksi myös toisille
murhaajille niin kuin minä
näille valehtelijoille niin kuin minä
erilaisten äänenpainojen ja ajatusten risteillessä
kirjoitan
Onko tämäkin vain runo
tai
osoitettu toisille
hienovaraisena vihjauksena
että juuri heidän pitäisi huomata
omat valheensa
vai kirjoitinko rehellisenä sielussani
ymmärtäen että juuri minä olen yksi heistä
ja että kaikki me tarvitsemme
toistemme apua
Ja nyt
ehkä nyt osaan elää
rakkaudessa
ei ainoastaan tunteen tasolla
ei ainoastaan aistimusten ja mielikuvien tasolla
haluan elää siinä rakkauden todellisuudessa
missä hyvää ei voida rakentaa parhaillakaan valheilla
todellisuudessa
missä mieluummin olen väärinymmärretty kuin
petän itseäni epärehellisillä lauseilla
Olenko valmis ojentamaan käteni heille
jotka eivät kädenojennustani ota vastaan
haluanko keskittyä rehellisyyteen ja totuuteen
niin että
omalta puoleltani olen avoin niillekin
erityisesti juuri niille
jotka eivät halua minua lähelleen
että olen sitä hurskastelematta
että olen sitä korostamatta itseäni
että olen sitä nöyristelemättä
että olen sitä
vain siitä valtavasta ilosta
Olen rikollinen
ja rikollinen on saanut anteeksi
eikä minun tarvitse kerjätä anteeksiantamusta ihmisiltä
kun todellisuus hyväksyy minut
hyväksyy minut ei siksi että ansaitsen hyväksynnän
vaan koska todellisuudessa itsessään on hyväksyntä kaikille niille
jotka ovat löytäneet armon lähteelle
ja minä rukoilen
Sitä minä ennen kaikkea
ja henkilökohtaisesti äitipartana rukoilen
että jokainen löytäisi armon lähteelle
ja että voisin hyväksyä
rakastaa ja armahtaa lähimmäistäni
katsomatta siihen löysikö hän vai eikö löytänyt
tunteeko olevansa rikollinen vai eikö tunne
toteuttaako elämässään jesuiittojen
itsepetoksellista oppia
vai ei
jokainen on rakas
jokainen on ainutlaatuinen ja tärkeä
nekin jotka ovat synnittömiä
jotka siis luulevat olevansa synnittömiä
ja siksi ovat taivaallisen avun ulottumattomissa
muuttavan ja parantavan anteeksiantamuksen ulottumattomissa
hekin ovat rakkaita
voi kuinka rakkaita he ovatkaan
erilaisten äänenpainojen ja ajatusten risteillessä
minä kirjoitan
Tahdon polttaa jesuiitanvaatteeni tulessa
puhdistavassa tulessa
itseni näkemisen ja anteeksiantamuksen tulessa
ei, ei ainoastaan vaatteita
palakoon sieluni
että inhimilliseen sydämeeni
vääristyneen itsetietoisuuden ja luulottelun murentuessa tuhkaksi
syttyisi rakkauden lämmin liekki
luulin murskautuvani
luulin meneväni pirstaleiksi
kuitenkin
kuinka minusta nyt tuntuu
että olen jotenkin eheämpi kuin ennen
Ja taas lopetan runoni sanoihin
kyynelten läpi
on hyvä hymyillä
eteen avautuva tie
on täynnä tuhansia uusia mahdollisuuksia
- - -
Muutama sana tänään noin 20:00 - 21:00 syntyneestä runosta.
Kyllä. Runolla on vaikutteensa, aivan erityisesti palstalla käyty keskustelu sekä eräällä toisella palstalla (kyseessä ei ole rakkausrunot) vallitseva kärhämöinti mikä ei millään tavalla liity näiden palstojen ristiriitoihin. Tarkoitukseni ei silti ollut ottaa kantaa käytyihin kärhämiin eikä varsinkaan osoittaa ketään tai keitään että nämä juuri ovat valheellisia ihmisiä joiden pitäisi havaita petoksellisuutensa ja/tai itsepetoksellisuutensa. Voin aivan rehellisesti sanoa että runo ei sisällä tiettyihin henkilöihin kohdistuvaa syyllistämistä.
Ajattelin että kuinka kuvata tilannetta missä runoilija tyhjän arkin edessä kauhistuu sanojen voimaa ja arvaamattomia mahdollisuuksia mitä tyhjä arkki, kirjoittamaan kutsuva pitää sisällään ja että tällaisten kauhistuneiden ajatusten vallassa hän havahtuu huomaamaan ettei kyse olekaan kirjoittamista odottavien arvaamattomien, vielä muotoutumattomien sanojen kauhistuttavuudesta vaan oman sisimmän ja sen kohtaamattomuuden (eli kohtaamisen) kauheudesta. Mikä varsinaisesti on pelottavaa, on ainoastaan oman sisimmän ja sinne kätkettyjen ainesten kohtaaminen.
Runon etenemisen myötä siihen tuli myös henkilökohtaisia sävyjä eläytyessäni ja samaistuessani kuvitteelliseen tapahtumaan. Fiktiivisen kirjoittajan eli runon puhujahenkilön kirjoittamistapahtuma ja todellinen kirjoittamistapahtuma (kirjoittamisen edetessä esiin soljuvat tuntemukseni ja ajatukseni) limittyivät toisiinsa.
Voidaan ehkä sanoa että runo on fiktion muodossa tapahtuvaa faktista pohdiskelua asioita jotka mielestäni ovat todellisia ja tärkeitä.
Keskusaihe on anteeksiantamus (runon päähenkilön mielessä anteeksiantamuksen teema ehkä yleisesti ottaen, mutta äitiparran mielessä hengellisenä tapahtumana eli Jeesukseen kätketyn armon löytymisenä) ja ihmisen kyky ja mahdollisuudet tiedostaa itsensä ja alitajuiset vaikuttimensa, sekä tietysti lauseiden tarkastelu sinänsä: kuinka näistä voidaan kirjoittaa.
Runon minähenkilölle, kauhistuneelle runoilijalle tyhjä arkki on pelottava sisältäessään kaikki mahdolliset ja arvaamattomat lauseet sekä niiden aavistamattomat seuraukset, mutta, kohdattuaan oman sisimpänsä ja päästyään itsensä kanssa sopuun, arkin tyhjyys onkin lohdullinen: Minun ei tarvitse pelätä elämää ja itseni ilmaisemista. Kohdatessaan itsensä ja epätäydellisyytensä ihminen uskaltaa kohdata myös toiset ja heidän epätäydellisyytensä. Todellisuuden arvaamattomuus ei ole uhka ja vaara, kun sisin on levossa - jokainen tilanne on uusi mahdollisuus nähdä, kokea ja oivaltaa.
Vastaukset 1
Vanhimmat
...ehdotusta jota itse kartoin kauan ja hartaasti, kunnes oli pakko..;-)
Suoritin perusteellisen, rehellisen ja moraalisen itsetutkiskelun...aikaahan on, jos haluaa..kynä kädessä saattaa katketa, mutta lopputulos on puhdistava..
Kiitos ap...!
Tarkkis