Ostimme asunnon taloyhtiöstä, johon kuuluu yksi paritalo sekä erillistalo. Keväällä tulossa kattoremontti, joka oli tiedossa ostohetkellä. Nyt kuitenkin saimme tietää, eetä erillistalon takan muuri on rapistunut ja siihen tulossa n. 5000 € remontti. Tästä ei ollut mainintaa isännöitsijän todistuksesta, eivätkä myyjätkään asiaa kertoneet.
Kysysmys kuuluu, onko meidän osallistuttava erillistalon remonttikustannuksiin vaikka tämän asukas ei osallistu meidän kattoremonttimme kustannuksiin?? Ja vaikka emme ole olleet asiasta päättämässä eikä kerrottu meille etukäteen? Ei kuullosta ihan tasapuoliselta minusta.
Kolmen asunnon paritaloyhtiö
2
657
Vastaukset
- selviää
Yleensä nuo tuollaiset taloyhtiöt ovat hallintaoikeuksiltaan hyvin hankalia.
Yhtiöjärjestyksestä asia pitäisi selvitä.
Itse pysyisin aika kaukana noista yhtiöistä.1. Yhtiöjärjestyksessä määritellään että rakennukset vastaavat omasta kunnossapidostaan -> teidän ei tarvitse maksaa erillistalon remontteja.
2. Yhtiöjärjestyksessä ei määritellä poikkeuksia AsOyL 78 §:ään -> te vastaatte omalta osaltanne erillistalon korjauskuluista, mutta erillistalon osakkeenomistajat joutuvat myös maksamaan teidän rakennuksen kunnossapitokuluja oman omistusosuutensa mukaisessa suhteessa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad671232- 42901
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että335695- 51661
- 51638
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän116636- 101625
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38605- 76592
- 56574