Isä
Nigeriassa asuvan isänsä Leke Odusogan Lola on tavannut vain muutamia kertoja.
Leke muutti Nigeriaan, kun Lola oli vasta puolivuotias.
- Tapasin hänet seuraavan kerran vasta 8-vuotiaana. Sitten menikin 10 vuotta ja olin voittanut Miss Suomi -tittelin, kun kohtasimme jälleen. Siitä saakka olemme tavanneet parin vuoden välein.
Lola matkusti elämänsä ensimmäistä kertaa Nigeriaan vuonna 2005 Se oli melkoinen elämysmatka.
- Monesti lapsena minun piti mennä tapaamaan isääni. Aina hän teki oharit, eikä lupauksistaan huolimatta lähettänytkään lippuja. Nigeriasta minulla ei ollut mitään käsitystä lapsena. En tiennyt, että asuuko siellä heimot savimajassa vai onko paikka rikas.
Lolalle isä on erittäin kaukainen hahmo, jota hän ei tunne oikeaksi isäkseen.
- Isäni toimintamalli valkeni vasta tutustuttuani Nigeriaan. Olen aina ollut sitä mieltä, että tyttären tehtävä ei ole pitää yhteyttä isäänsä, vaan päinvastoin. Edelleenkään en osaa ajatella, että minulla on isä. Minulla ei ole isää, vaan meitä on vain äiti ja minä. En tiedä millaista olisi ollut, jos isäni olisi ollut perheeni arjessa mukana.
Jälkeenpäin Lola ei olisi ottanut Deniseä mukaan Nigeriaan, jos olisi tiennyt millaiset olot maassa vallitsevat.
- Maassa kaikki köyhät ja sairaat leimataan hulluiksi. Siellä on valtavan suuri kuilu eri luokkien välillä. Turvallisuuden vuoksi pysyimme tiukasti aidatulla alueella hotellin tuntumassa.
Nigeriassa Lolaa haastateltiin eri televisiokanaville ja useat lehdet kirjoittivat juttuja suomalaisen missin vierailusta Nigeriassa. Siellä Lola tapasi ensimmäistä kertaa velipuolensa, pikkuveljen.
- Ihmiset kyselivät, että koska muutamme sinne. Ei ikinä. Juureni siellä ovat todella juuritasolla. Kaikki mitä päälle on kasvanut on todella suomalaista.
Erään kerran edellä ajoi auto, jonka takaluukusta näkyi lehmien ruhon osia. Hellettä oli 40 astetta. Kylmiötä ei autossa ollut ja ruhot vietiin ravintoloiden keittiöihin.
- Ajoimme pääkaupungissa olevan sillan yli päivittäin. Mainosten ja sillan väliin jäi pieni tila, jossa makasi mies samassa asennossa liikkumatta useiden päivien ajan. Kuljettaja vain totesi, että mies on varmaan kuollut. Muut puolestaan väittivät, että ei ole kuollut, mutta kukaan välittänyt korjata mätänevää ruumista pois. Se lojui siellä lähes viikon.
- Kerran meidät vietiin isoihin bileisiin, jossa oli useiden eri kansalaisuuksien keittiöherkkuja. Kaikki olivat hienoissa juhla-asuissaan. Paikalla oli 300-400 ihmistä. Vasta juhlien jälkeen selvisi, että ne olivat hautajaiset.
Lisää aiheesta viikonvaihteen Iltalehdessä
Nigerialainen isänä
6
1548
Vastaukset
- ????oooo
mitäs siitä voi olla mieltä? Minusta tuo on yksityishenkilöiden asia, joten mitä jauhamista tuossa asiassa on?
- kadulla
Onko se sinusta yksityisasia?
- nigerialaisen vaimo
ei kaikki!! ;) Joo maa on aika shokkipaikka olen itse käynyt siellä mikään ei oikeen toimi.. järkkyä katseltavaa! Mut miten tää maan asioiden toimiminen liittyy isänä olemiseen?
- että.
Isä hylkäsi tyttärensä. Ja tyttären mukaan syy ei ollut isän vaan maan kulttuurin.
- mieltä
olen että,taisi tulla miehelle lapsi tehtyä väärin perustein niinkuin minun ex-miehellekin..
- kitty**
Onhan se nigeria tosi iso maa et ei varmaan kannata tuomita kaikkia vaikka niitä idiootteja löytyy..onhan suomessakin miehiä jotka on hyljänny lapsensa..!! Mun mies on nigerialainen ja hyvä Isä!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1811508
No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall1951136Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä431101Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad38765- 14700
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä30691Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver21680- 37673
Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .19621Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46617