Ilta-Sanomat

Tämänpäiväisessa lehdessä oli juttu kuvien kanssa Marja-Siskosta. Siistissä ulsterissa, hameessa ja hillityssä meikissä hän oli kai lopullisen Marja-Siskon näköinen.

Ollin tapasin aikanaan monta kertaa, kättäkin puristettiin joissakin tilaisuuksissa. Jotenkin tuo tämänpäiväinen kuva oudoksutti, en sille mitään mahtanut.
804942
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 80

Vanhimmat

Vai mitenkäs se "suti" Aittoniemi aikanaan haastoi näistä asioista. - Joten Iivari - Iivari juhannusyönä hieman mukaillen laulua (Ilmari-Ilmari juhannusyönä teki pahojaan jollekin) nyt vähän sivistystä peliin. Onhan melkoinen ajojahti mokomassa karjalaiskylässä käynnissä. Juoskaa koskeen... jos tekee niin pahaa. En paremminkaan sano, kun luin IS:n jutun. Myös. Missä teitin ilosuus nyt oikein on?

Äänestä
  • Mihin sinun iloisuutesi katoaisi jos joutuisit laittamaan lapsesi marja-siskon oppiin?

    On helppo viisastella kun ei joudu itse valinnan eteen. Laittaako lapsi papin opiin vai eroaako kirkosta.

    Joten ei juurikaan kannattaisi viisastella jos ei ole imatran seurakunnan jäsen. Mutta teillehän se on helppoa heittää ensimmäinen kivi. Ja näytellä niin suvaitsevaista,niin suvaitsevaista,että oikein etoo.

    Äänestä

  • kysyä sinulta samaa. kirjoitti:

    Mihin sinun iloisuutesi katoaisi jos joutuisit laittamaan lapsesi marja-siskon oppiin?

    On helppo viisastella kun ei joudu itse valinnan eteen. Laittaako lapsi papin opiin vai eroaako kirkosta.

    Joten ei juurikaan kannattaisi viisastella jos ei ole imatran seurakunnan jäsen. Mutta teillehän se on helppoa heittää ensimmäinen kivi. Ja näytellä niin suvaitsevaista,niin suvaitsevaista,että oikein etoo.

    Voi hitto teitä vatipäitä ja yks-silmäsiä molokkeja. Jos ihminen on sattunut syntymään vääriin nahkoihin, eikä itse viihdy niissä, ja jos lääketieteellä tilanteen voi korjata niin miksi sitä ei saisi tehdä?

    Miten se teidän elämäänne vaikuttaa ja napaanne kutittaa?

    Kun kerta Suomessa on naispappeus sallittu niin mitä sen on väliä jos tää ihminen on ensin saarnannut ja opettanut miehen nahoissa, mutta tekee sen nyt naisen nahoissa?

    Tää ihminen on varmasti huomattavasti enemmän elämää ymmärtävä kuin yksikään teistä paskantärkeistä arvostelijoista!

    Äänestä

  • mitä sen välii kirjoitti:

    Voisi kuitenkin itsehillitä rummutustaan mediassa
    ja ymmärtää työyhteisöään ja seurakuntalaisia asettamatta hankalaan ja vaikeaan tilanteeseen.
    Hoitaa omatasiansa kaikessa hiljaisuudessa,niinkuin teki aikaisempinakin vuosina totteuttaessaan itseään.

    Äänestä

  • mitä sen välii kirjoitti:

    Voi hitto teitä vatipäitä ja yks-silmäsiä molokkeja. Jos ihminen on sattunut syntymään vääriin nahkoihin, eikä itse viihdy niissä, ja jos lääketieteellä tilanteen voi korjata niin miksi sitä ei saisi tehdä?

    Miten se teidän elämäänne vaikuttaa ja napaanne kutittaa?

    Kun kerta Suomessa on naispappeus sallittu niin mitä sen on väliä jos tää ihminen on ensin saarnannut ja opettanut miehen nahoissa, mutta tekee sen nyt naisen nahoissa?

    Tää ihminen on varmasti huomattavasti enemmän elämää ymmärtävä kuin yksikään teistä paskantärkeistä arvostelijoista!

    oli syntynyt "väärään" sukupuoleen. Mitähän olisi tapahtunut jos tämä monet psykoloogiset testit läpikäynyt ja selkopäiseksi todettu yksilö,oliskin neljän sukupuolen sijaan. Todennut että hän on todellisuudessa norsu,joka on syntynyt ihmisen nahkoihin. Olisiko hänestä siis tehty norsu.

    On todella järkyttävää kun ihmiset eivät kykene ajattelemaan ja kykene hakemaan tietoa. Ihminen syntyy tiettyyn sukupuoleen. Kaikki muu on korvien välissä,ei muualla.

    Äänestä

oksetti!

Äänestä
  • se kiihotti sua!

    Äänestä

  • narraa kirjoitti:

    se kiihotti sua!

    sinä. Mutta nythän Marja-sisko on näyttänyt sinulle tien.

    Äänestä

herran terttu kun paineet purkautuu jokaiselta.Foto oli kiva yllätys.

Äänestä

Jos on onnellinen, niin hyvä niin. Moni on kuitenkin murheellinen, mutta pian kirkot ovat muutenkin muuttuneet porttoloiksi, sillä kirkko ei muuta syntistä, vaan syntiset muuttaa kirkon.
Onhan se luonnollista vaihtaa sukupuolta, kuten on paskominenkin. Paskokaa kirkossa, sillä mitä sitä luonnollisia tarpeita piiloittelemaan. Tulkaa paskentajat vaan kaapeista rohkeasti ulos ja paskokaa julkisesti, sillä te paskennatte kuitenkin. Mitä sitä luonnollista asiaa piiloittelemaan:D
Ei ole kirkkoja rakennettu kalliolle, vaan pelkkiä jalasmökkejä taitavat olla.

Äänestä
  • Älkää nyt olko niin prutaaleja, että teette (ulostatte) edellisen neuvon mukaan vaikka kaveri nyt yrittää tavoitella jotakin jalompaa "punaista lankaa" - onnistumatta. "Jalasmökki" -mikä vertaus.Ei istu. Siis kirkot tyhjentyneet tässä tasaisen varmasti jäsenistä, ei siinä sukupuolen -ja polven vaihdot tunnu. On isompi pyörä vauhdissa.

    Kirkko tekee omaa "pr-työtään" pässimäisellä innolla ja ihmettelee siinä sivussa tekopyhästi, miten tässä näin pääsi käymään. Ylipäätään kyllä täällä tässä asiassa on eri kirjoituksissa (syksyn mittaan ) ollut niin pölvästejä ajatuksia, että huh - huh. Hyöt laulakaa ja olkaat lystillä mielin. Ei huolta - ei vaivaa!

    Äänestä

  • Dug Elling kirjoitti:

    Älkää nyt olko niin prutaaleja, että teette (ulostatte) edellisen neuvon mukaan vaikka kaveri nyt yrittää tavoitella jotakin jalompaa "punaista lankaa" - onnistumatta. "Jalasmökki" -mikä vertaus.Ei istu. Siis kirkot tyhjentyneet tässä tasaisen varmasti jäsenistä, ei siinä sukupuolen -ja polven vaihdot tunnu. On isompi pyörä vauhdissa.

    Kuinkahan moni täälläkään valittavista, koskaan edes käy kirkossa tai elää muutoinkaan raamatun oppien mukaisesti. Sanokaa nyt edes suoraan, että ette vain kestä (=kykene käsittämään) erilaisuutta missään muodossa.

    Jos seurakuntalaisilta haetaan synninpäästöä, kun halutaan vaihtaa sukupuolta, niin ollaanko Jumalan palvelijoita vai mitä? Joku puoluejohtaja voi omat mielihalunsa paljastaa ja hakea hyväksyntää, muttei pappi voi sellaista mennä kyselemään. Ei sukupuolenvaihtaja ole mikään kansan valitsema hengellinen johtaja.
    Jos kirkolla ei ole mitään annettavaa, niin kirkot tyhjenee.
    jalasmökki oli vertaus kirkosta jota ei ole rakennettu tukevalle kalliolle jota ihmisten mielihalut muuttavat ja jossa ei ole mitään pysyvää eikä aitoa. Usko ja demokratia eivät ole sama asia. Demokratiaa on maailma täynnä, eikä kukaan mene kirkkoon hakemaan demokratiaa, vaan sitä alkuperäistä puhdasta uskoa.
    Ulosteen voi pestä kirkosta, mutta sitä sontaa mitä harhaanjohtajat levittelee kirkossa ei pese millään pois. En tarkoita että oikeasti paskentaisitte kirkkoon, mutta ajattelin että joku voisi ajatuksissaan löytää jotain yhtymäkotia ja tajuaisi mistä on kyse.

    Äänestä

  • Auts! kirjoitti:

    ne jotka hyväksyy kaiken eivät todellakaan kjäy kirkossa ja ne jotka eivät hyväksi lakkaavat käymästä koska on sama käyvätkö he kirkossa jossa hyväksytään kaikki. Miksi mennä sisään jos katto vuotaa.

    Äänestä

  • UPDATE_8858833 kirjoitti:

    Lujankallion tillalla on hiekkakeko.

    Äänestä

  • UPDATE_8858833 kirjoitti:

    ne jotka hyväksyy kaiken eivät todellakaan kjäy kirkossa ja ne jotka eivät hyväksi lakkaavat käymästä koska on sama käyvätkö he kirkossa jossa hyväksytään kaikki. Miksi mennä sisään jos katto vuotaa.

    tai lujankallion tilalla on,hiekkakeko.

    Äänestä

  • UPDATE_8858833 kirjoitti:

    Jos seurakuntalaisilta haetaan synninpäästöä, kun halutaan vaihtaa sukupuolta, niin ollaanko Jumalan palvelijoita vai mitä? Joku puoluejohtaja voi omat mielihalunsa paljastaa ja hakea hyväksyntää, muttei pappi voi sellaista mennä kyselemään. Ei sukupuolenvaihtaja ole mikään kansan valitsema hengellinen johtaja.
    Jos kirkolla ei ole mitään annettavaa, niin kirkot tyhjenee.
    jalasmökki oli vertaus kirkosta jota ei ole rakennettu tukevalle kalliolle jota ihmisten mielihalut muuttavat ja jossa ei ole mitään pysyvää eikä aitoa. Usko ja demokratia eivät ole sama asia. Demokratiaa on maailma täynnä, eikä kukaan mene kirkkoon hakemaan demokratiaa, vaan sitä alkuperäistä puhdasta uskoa.
    Ulosteen voi pestä kirkosta, mutta sitä sontaa mitä harhaanjohtajat levittelee kirkossa ei pese millään pois. En tarkoita että oikeasti paskentaisitte kirkkoon, mutta ajattelin että joku voisi ajatuksissaan löytää jotain yhtymäkotia ja tajuaisi mistä on kyse.

    Mutta nyt kirkko paskoo itse kirkkoon ja tekee siitä käyntikelvottoman. Ja kaikki vain siksi ettei kirkko halua/uskalla käydä taistoon "lakia" vastaan.

    Aikoinaam kirkko kyllä uskalsi lähettää ristiritarit valloittamaan pyhää maata,tunnetuin seurauksin. Ennen kirkko käytti mitä julminpia keinoja ingvisition aikaan.

    Ja kaikki puolustaen "oikeaa uskoa".

    Mutta nyt pelätään lakia ja vähemmistöjen reagointia. Silläkin uhalla että ihmiset eroavat kirkosta enenevin määrin. Sen on tuta jo nyt, imatran seurakunta,liki 300 eronnutta. Kiitos Marja-siskon. Ja mikäli on uskomista ihmisiin. Eroamis vauhti kiihtyy jos hän palaa imatralle kirkkoherraksi tai papiksi.

    Kirkon jäsenet maksavat "kymmemyksensä" kirkolle. Olisiko aika kirkon maksaa "kymmemyksensä" seurakuntalisille. Ja maksaa marja-sisko ulos. Sillä rahallahan siitä selviää. Sekä saadaan rauha imatran seurakuntaan.

    duke.mene vatikaaniin.oot niin paavia niin paavia.siellä näet hurskautta paljaimmillaan.VAI??

    Äänestä

  • on vinha perä. kirjoitti:

    Mutta nyt kirkko paskoo itse kirkkoon ja tekee siitä käyntikelvottoman. Ja kaikki vain siksi ettei kirkko halua/uskalla käydä taistoon "lakia" vastaan.

    Aikoinaam kirkko kyllä uskalsi lähettää ristiritarit valloittamaan pyhää maata,tunnetuin seurauksin. Ennen kirkko käytti mitä julminpia keinoja ingvisition aikaan.

    Ja kaikki puolustaen "oikeaa uskoa".

    Mutta nyt pelätään lakia ja vähemmistöjen reagointia. Silläkin uhalla että ihmiset eroavat kirkosta enenevin määrin. Sen on tuta jo nyt, imatran seurakunta,liki 300 eronnutta. Kiitos Marja-siskon. Ja mikäli on uskomista ihmisiin. Eroamis vauhti kiihtyy jos hän palaa imatralle kirkkoherraksi tai papiksi.

    Kirkon jäsenet maksavat "kymmemyksensä" kirkolle. Olisiko aika kirkon maksaa "kymmemyksensä" seurakuntalisille. Ja maksaa marja-sisko ulos. Sillä rahallahan siitä selviää. Sekä saadaan rauha imatran seurakuntaan.

    Se ilmeisesti olisi kuitenkin kirkon mielestä liian helppotie.

    Pidetään vaan silmätkiinni ja suutsupussa,kyllä seurakuntalaiset ajastaan väsyvät tämän asian vatvomiseen ja luovuttavat sovinnolla ajatuksensa moraalista.Näin kirkko kirkastaa kilpeään esimerkillisesti lain noudattajana.
    Että sillälailla...

    Äänestä

Kirjottas kirjan et sen saa lukee ne ketä se kiinnostaa. Käyp pikkuhiljaa korpeemaa ku joka viikko pitää draamailla jonkuu lehen lööpeis.

Äänestä
  • Kyllä se kirja sieltä ilmestyy ajallaan.
    Aineiston keruu käynnissä.

    Onhan jatkuvasti jossakin lehdessä, radiossa ja telkussa juttuja hänestä.
    Kaikki jutut ovat ilmaista ennakkomainosta kirjalle.

    Varmaan myös lehtijutuistakin jo tullut sievoiset summat.

    Äänestä

  • ennustajaukko kirjoitti:

    Kyllä se kirja sieltä ilmestyy ajallaan.
    Aineiston keruu käynnissä.

    Onhan jatkuvasti jossakin lehdessä, radiossa ja telkussa juttuja hänestä.
    Kaikki jutut ovat ilmaista ennakkomainosta kirjalle.

    Varmaan myös lehtijutuistakin jo tullut sievoiset summat.

    Ja sitten tämä kestoaihe kirkkoherrasta: Voi herran jeesus sentään. Tuskin pappi itse julkisuuteen hinkuu, kyllä se on nyt median seurannassa seuraavat 5 vuotta - uskokaa pois. Taidatte väsyä sinä aikana räksyttämään täällä.

    Jos kirjoittaa kirjan saattee uutta vettä myllyynne. Mitäs Hesari krijoitti eläteistä tänään. Kovaa tekstiä. Olkaa kiitollisia ja älkää napisko kun toiset teitti auttaa!

    Ja kun joku yrittää - on itkijänaisten lauma liepeillä.

    Äänestä

  • media hinkuu kirjoitti:

    Jäi lisäämättä edelliseen, että älkää luulko että lehdet maksaa jutuista. Ei maksaa enää. Raha tiukalla - yhtiöitä saneerataan Iltalehti juuri ilmoitti YT:sta.

    Ainoa poikkeus on kaiketi 7-äivää, mutta sen lemmikki on kugingas Matti Nykänen, jota yyssätään rahalla.

    Äänestä

  • mitään kirjoitti:

    Pelkällä painomusteella löträävät. Ei ole niitä musteitakaan maksettu.
    Niin eikä toimittajien bensojakaan makseta, kun se on niin kallista saavat mennä polkupyörillä juttuja tekemään tai etsiä netistä uutisia:DDDD
    Eikä ne maksa lehtien myynnistä liikkeillekkään provisiota, kun sekin on turha meno.

    Äänestä

  • media hinkuu kirjoitti:

    Ja sitten tämä kestoaihe kirkkoherrasta: Voi herran jeesus sentään. Tuskin pappi itse julkisuuteen hinkuu, kyllä se on nyt median seurannassa seuraavat 5 vuotta - uskokaa pois. Taidatte väsyä sinä aikana räksyttämään täällä.

    Jos kirjoittaa kirjan saattee uutta vettä myllyynne. Mitäs Hesari krijoitti eläteistä tänään. Kovaa tekstiä. Olkaa kiitollisia ja älkää napisko kun toiset teitti auttaa!

    Ja kun joku yrittää - on itkijänaisten lauma liepeillä.

    pidetä julkisuudessa. Eikös kys.henkilö itse ilmoittanut kirjoittavansa lehtiin muutoksestaan.

    Jotkut ovat sen verran julkisuuden kipeitä, että tekevät kaikkensa, että heistä kirjoitetaan, oli se hyvää taikka pahaa, sillä ei ole väliä.

    Äänestä

  • väkisin kirjoitti:

    "Transistorit" palvoo mediaa, koska media ymmärtää heitä.
    Tottakai kannustetaan "hullua hyppäämään katolta" ja taputellaan selkään, sillä jututhan loppuu muuten kesken tällaisessa pienessä maassa:D
    Media antaa kaikkien synnit anteeksi. Olit sitten mikä hyvänsä, niin media ei käännä sinulle selkäänsä.

    Seksuaali Demokraattinen Puolue, jonka tavoitteena on kaikkien uskontojen ja arvojen hävittäminen, sillä uskonto on oopiumia kansalle.
    :D

    Tämä "Duke"....(?) puhaltaa itteään tyhjäksi täällä näköjään kokopäivätoimisesti. Mistä leipä lohkeaa, muuten?

    Säästä voimiasi loppukiriin ja viimeiseen voiteluun ettet tuuperru kesken - kuten nyt ilmiselvästi näyttää.

    Teksti sen verran pöppöröistä kulultaan, että väsähtämisen merkkejä ilmassa pahemman kerran. Kukkuluuruu...!

    Äänestä

  • mitään kirjoitti:

    Jäi lisäämättä edelliseen, että älkää luulko että lehdet maksaa jutuista. Ei maksaa enää. Raha tiukalla - yhtiöitä saneerataan Iltalehti juuri ilmoitti YT:sta.

    Ainoa poikkeus on kaiketi 7-äivää, mutta sen lemmikki on kugingas Matti Nykänen, jota yyssätään rahalla.

    Vanha tuomarin sääntö. Kaikki laillista kunhan myy omaansa. Pulinat pois - kateelliset. Toisen tavaran myynti on rikos ja rangaistavaa.

    Äänestä

  • väkisin kirjoitti:

    pidetä julkisuudessa. Eikös kys.henkilö itse ilmoittanut kirjoittavansa lehtiin muutoksestaan.

    Jotkut ovat sen verran julkisuuden kipeitä, että tekevät kaikkensa, että heistä kirjoitetaan, oli se hyvää taikka pahaa, sillä ei ole väliä.

    Vai mikä kieltää oman tavaran myymisen. Tuomarin vanha ohje on, että tarkista, että myy omaansa.

    Mutta ei lehdet maksa. 7-lehti maksaa nykäselle hulluttelukeikkoja. Taitaa olla luita nyt poikki,tosin en tiedä missä olosuhteissa näin on päässyt käymään.

    Summassaaren aiemmin hämminkiä aiheuttanut ruusupuskakin on lumen alla.

    Äänestä

Ei se ulkomuoto ole todellakaan "lopullinen"! Muutama vuosi hormonihoitoa, jokunen kirurginen operaatio ja enemmän kokemusta naisena esiintymisestä jättävät miesmäisyyden yhä kauemmas taakse. Samaan aikaan tietysti ikääntyminen tekee omaa työtään, mikä vaikeuttaa hehkeänä säilymistä.

Marja-Sisko Aalto tulee lähivuosina tuntemaan myös naisen ulkonäköpaineet. Kasvokuvassaan hän varmasti näkee jo eräitä epäkohtia, joiden kimppuun on tavalla tai toisella käytävä, jotta naisellinen viehättävyys säilyisi ja paranisi...

Äänestä
  • Vai naisellinen viehättävyys säilyy!
    Lehtikuvasta ei näkynyt minkäänlaista viehättävyyttä. Pikemminkin päinvastoin.
    En ole luonnossa tätä neitsyeksi muuttujaa nähnyt, mutta kuvista päätellen on iso romuluinen miehenkorsto isoine silmäpusseineen.

    Äänestä

  • buhaa haa kirjoitti:

    Vai naisellinen viehättävyys säilyy!
    Lehtikuvasta ei näkynyt minkäänlaista viehättävyyttä. Pikemminkin päinvastoin.
    En ole luonnossa tätä neitsyeksi muuttujaa nähnyt, mutta kuvista päätellen on iso romuluinen miehenkorsto isoine silmäpusseineen.

    Kun keskustelijoita askarruttaa ainoastaan ulkomuoto seikat,miten naiseuskehittyy!

    Pitäisi olla hyvinkin huolissaan seurakunnan
    "ylipaimenen"henkisen työkyvyn säilymysestä,
    jos kerran jatkaa aikoo virassaan ja sen on seurakuntalaiset valmiit hyväksymään.
    Näköalattomuus hämmästyttää!

    Äänestä

  • sivuraiteilla ollaan kirjoitti:

    Kun keskustelijoita askarruttaa ainoastaan ulkomuoto seikat,miten naiseuskehittyy!

    Pitäisi olla hyvinkin huolissaan seurakunnan
    "ylipaimenen"henkisen työkyvyn säilymysestä,
    jos kerran jatkaa aikoo virassaan ja sen on seurakuntalaiset valmiit hyväksymään.
    Näköalattomuus hämmästyttää!

    Ihanaa lukea joskus jotain inhimillistäkin iltapäivälehdistä. Kunpa näitä yksilön selviytymistarinoita olisi enemmän kaiken maailman murhien, erojen ja muiden tragedioiden sijasta.

    Olen kuullut, että moni uusi ihminen on Marjasiskon ulostulon myötä uskaltanut tehdä samantyylisen ratkaisun.

    Miettikääpäs sitä, jos Marjasiskolla olisikin tällainen tehtävä täällä maan päällä, olla antamassa toivoa eri tavalla ja eri ihmisille kuin mitä tavallinen tallaaja olettaa. Jumalalla kun ei kikat ehkä ensihätään lopukaan....

    Äänestä

  • old_profile_27859 kirjoitti:

    Minna Maarit, luuletko Marja-Siskon löytävän uuden työn transujen auttamisesta?
    Siinä olisi meille seurakuntalaisille helpotus kun ei enää tarvitsisi hänen mahdollista tänne paluutaan pohtia.
    Saisi seurakuntakin keskittyä varsinaiseen työhönsä, seurakuntalaisten palvelemiseen, esipaimenensa tekemisien peittelyjen sijaan.

    Äänestä

  • yks seurakuntalainen kirjoitti:

    Marja-sisko ajattelee vain itseään,seurakunnasta piittaamatta. Olisiko seurakunnankin aika alkaa ajetell seurakuntaa,marja-siskosta piittaamatta.

    Meneekö marja-siskon itsekkäät ja itsekeskeiset halut,yleisen edun edelle seurakunnassa?

    Äänestä

  • NÄIN! kirjoitti:

    miksi ihmiset eroavat kirkosta. Jos sinun mielipiteesi edustaa seurakunnan palveluksessa olevien mielipidettä.

    Juuri SINÄ olet se itsekäs omahyväinen tuomitsija joka karkoittaa viimeisenkin norm.ihmisen kirkon piiristä.
    Katso itseäsi ja mieti oletko itse kelvollinen Jumalan valtakuntaan?

    Äänestä

  • ei voi enää ihmetellä kirjoitti:

    Kyllähän tämä niin otettava, että kaikki on ollut kirjoitettu tähtiin. Jumalan tahto ja johdatus. kaikella täällä maan päällä on korkeimman kädenohjaus.

    Kannattaa miettiä näin, eikä vaahdota täällä seurakunnan tms. puolesta. Kelläs se valtakirja on. Ei ainakaan täällä netissä intoilevilla!
    Kukkuu...

    Äänestä

  • yks seurakuntalainen kirjoitti:

    Minna Maarit, luuletko Marja-Siskon löytävän uuden työn transujen auttamisesta?
    Siinä olisi meille seurakuntalaisille helpotus kun ei enää tarvitsisi hänen mahdollista tänne paluutaan pohtia.
    Saisi seurakuntakin keskittyä varsinaiseen työhönsä, seurakuntalaisten palvelemiseen, esipaimenensa tekemisien peittelyjen sijaan.

    En todellakaan tiedä, arvaile, oleta tai päättele mitään asiasta, joka ei minulle kuulu. Pohdiskelin vain asiaa.

    Pohtia voi sitäkin, miten sukupuoli voi olla vielä nyky-yhteiskunnassakin niin määräävässä roolissa. Marjasiskon tavoin itseltänikin kyseenalaistettiin 20 vuoden työura, kun paljastuin transvestiitiksi. Ei kai niitä töitä tehdä sillä värkillä, joka haarojen välissä on, vaan sillä värkillä, joka korvien välissä on. Kyllä kai ihminen ja ihmisen anti yhteisölleen on tärkein, ei niinkään se, sattuuko olemaan mies vai nainen?!

    Joskus elämä tuntuu vaan olevan sellaista, että lastenlaulun sanoin voi todeta: "Hämmästyttää kummastuttaa pientä kulkijaa"!!

    ja kummastutta,kun rumat miehet haluavat pukeutua rumiksi naisiksi.

    Teidänkin tapauksessa kun on kysymys seksuaalisuudesta. Haluatte olla seksuaalisesti viehättäviä. Ehkä omissa silmissämme sitä jopa olette. "on helppo nähdä hirsi toisen silmässä,mutta ei malkaa omassa"

    Sukupuolisus kuitenkin määräytyy kromosoomien mukaan y/x. Jos olet kromosoomiltasi mies. Olet sitä hautaan asti tehtiin sinulle kirurgisesti vaikka kuinka monta vaginaa. Se ei muuta kromosooneja. Kaikki muu on harhaa ja vain korvienvälissä. Ette ole naisia vaikka kuinka yrittäisitte. Korkeintaan joitain torsoja.

    Voitte tietenkin valehdella muille ja eritoten itsellenne että olet naisia. Mutta valheen juuret ovat perin lyhyet. Olette silti miehiä.

    Eli ketä te luulette huijaavanne. Ikävä kyllä näyttää siltä,että vain itseänne.

    Siis elämää valheessa.

    Äänestä

  • tahto... kirjoitti:

    Kyllähän tämä niin otettava, että kaikki on ollut kirjoitettu tähtiin. Jumalan tahto ja johdatus. kaikella täällä maan päällä on korkeimman kädenohjaus.

    Kannattaa miettiä näin, eikä vaahdota täällä seurakunnan tms. puolesta. Kelläs se valtakirja on. Ei ainakaan täällä netissä intoilevilla!
    Kukkuu...

    jonkinlaiset moraaliset kriteerit. Teillä niitä ei näytä olevan. Kaikki on luvallista. Moraalista ja uskosta viis. Kunhan saa tehdä mitä tahtoo.

    Näinhän koulusurmaajatkin ajattelivat. Oletko vienyt kynttilän heidän haudalle? Hehän toimivat kuten sinä,tehden mitä tahtoivat. Muista välittämättä.

    Äänestä

  • kyllä hämmästyttä kirjoitti:

    Kannattaisi hieman tutustua aiheeseen, ennen kuin alkaa totuuksia laukoa. Noilla tiedoilla et taitaisi biologian lehtoriksi päästä!

    Sukupuoli voidaan määritellä sosiaalisen tai biologisen sukupuolen mukaan. Biologinen sukupuoli jakaantuu edelleen anatomiseen, hormonaaliseen ja mainitsemaasi geneettiseen osaan - ja siltikään näillä määrittelyillä kaikille ihmisille ei yksikertaisesti löydy selkeää sukupuolta!

    Sukupuolisuus ja seksuaalisuus ovat eri asioita. Se onko ihminen nainen vai mies vai jotain siltä väliltä ei määritä hänen heterouttaan, homouttaan tai bi-seksuaalisuuttaan.

    Itse olen kyllä mies. Käyn tosin "kylässä" naisten maailmassa kerran viikossa - silloin ilmennän sisälläni asuvaa "pientä naista" (vrt. Arlan mainos taannoin!). Jos kokisin itseni kokoaikaiseksi naiseksi, olisin aikapäiviä sitten etsiytynyt tutkimuksiin ja eläisin naisena naisten maailmassa. Mutta koska olen transvestiitti, niin elän miehenä hautaan asti.

    Ystävällisin terveisin "Minna-Maaria"

    PS. On tässä tyttöilyn ohella ehtinyt muutakin tekemään, vaikkapa seuraamaan opetusta äidinkielen tunneilla:)

    Äänestä

  • on ainakin kirjoitti:

    jonkinlaiset moraaliset kriteerit. Teillä niitä ei näytä olevan. Kaikki on luvallista. Moraalista ja uskosta viis. Kunhan saa tehdä mitä tahtoo.

    Näinhän koulusurmaajatkin ajattelivat. Oletko vienyt kynttilän heidän haudalle? Hehän toimivat kuten sinä,tehden mitä tahtoivat. Muista välittämättä.

    Lähdet vertaamaan oman sukupuolensa vaihtajaa koulusurmaajiin?

    Moniko on kuollut sen takia että tuo onneton pappiparka vaihtoi sukupuolensa?

    Tuomitsijoita on maailma tulvillaan ... armoa huomattavasti vähemmän. :(

    Äänestä

  • jo on kirjoitti:

    Laki sallisi kaikkien operaatioiden jälkeen hänen esittäessään SV-korttinsa mennä vaikka miesten puolelle uimahallin saunaan, mutta miehet siellä saunassa eivät voisi sitä hyväksyä.
    Kukaan ei ole tuomitsemassa jos ei vastaa sitä esikuvaa millaiseksi ihmiset häntä luulivat. Jokainen ajatelkoon kuka sen valinnan teki ellei hän itse. Kaikkea ei voi saada.

    Äänestä

  • old_profile_27859 kirjoitti:

    Kannattaisi hieman tutustua aiheeseen, ennen kuin alkaa totuuksia laukoa. Noilla tiedoilla et taitaisi biologian lehtoriksi päästä!

    Sukupuoli voidaan määritellä sosiaalisen tai biologisen sukupuolen mukaan. Biologinen sukupuoli jakaantuu edelleen anatomiseen, hormonaaliseen ja mainitsemaasi geneettiseen osaan - ja siltikään näillä määrittelyillä kaikille ihmisille ei yksikertaisesti löydy selkeää sukupuolta!

    Sukupuolisuus ja seksuaalisuus ovat eri asioita. Se onko ihminen nainen vai mies vai jotain siltä väliltä ei määritä hänen heterouttaan, homouttaan tai bi-seksuaalisuuttaan.

    Itse olen kyllä mies. Käyn tosin "kylässä" naisten maailmassa kerran viikossa - silloin ilmennän sisälläni asuvaa "pientä naista" (vrt. Arlan mainos taannoin!). Jos kokisin itseni kokoaikaiseksi naiseksi, olisin aikapäiviä sitten etsiytynyt tutkimuksiin ja eläisin naisena naisten maailmassa. Mutta koska olen transvestiitti, niin elän miehenä hautaan asti.

    Ystävällisin terveisin "Minna-Maaria"

    PS. On tässä tyttöilyn ohella ehtinyt muutakin tekemään, vaikkapa seuraamaan opetusta äidinkielen tunneilla:)

    Joka tapauksessa hyi helvetti! On ajat muuttuneet! Ennen passitettiin rauhaanhoitoon mut nykysin annetaan kulkea vapaana ja nyt myö muut kärsitään tämmösistä kummajaisista! YÖK YÖK! Kaikkea se maa päällään kantaa.

    Äänestä

  • Aimotosimies kirjoitti:

    Miten sinä olet joutunut kärsimään sukupuolen vaihdos operaatioista?

    Onko sinulta väkisin viety munat? vai....

    Olet säälittävän naurettava....

    Äänestä

  • old_profile_27859 kirjoitti:

    Kannattaisi hieman tutustua aiheeseen, ennen kuin alkaa totuuksia laukoa. Noilla tiedoilla et taitaisi biologian lehtoriksi päästä!

    Sukupuoli voidaan määritellä sosiaalisen tai biologisen sukupuolen mukaan. Biologinen sukupuoli jakaantuu edelleen anatomiseen, hormonaaliseen ja mainitsemaasi geneettiseen osaan - ja siltikään näillä määrittelyillä kaikille ihmisille ei yksikertaisesti löydy selkeää sukupuolta!

    Sukupuolisuus ja seksuaalisuus ovat eri asioita. Se onko ihminen nainen vai mies vai jotain siltä väliltä ei määritä hänen heterouttaan, homouttaan tai bi-seksuaalisuuttaan.

    Itse olen kyllä mies. Käyn tosin "kylässä" naisten maailmassa kerran viikossa - silloin ilmennän sisälläni asuvaa "pientä naista" (vrt. Arlan mainos taannoin!). Jos kokisin itseni kokoaikaiseksi naiseksi, olisin aikapäiviä sitten etsiytynyt tutkimuksiin ja eläisin naisena naisten maailmassa. Mutta koska olen transvestiitti, niin elän miehenä hautaan asti.

    Ystävällisin terveisin "Minna-Maaria"

    PS. On tässä tyttöilyn ohella ehtinyt muutakin tekemään, vaikkapa seuraamaan opetusta äidinkielen tunneilla:)

    Ennen opetettiin, että x-ja y-kromosomi määrittää onko mies vaiko nainen. Nais-tai miespari eivät voi saada jälkeläisiä toistensa kanssa.Naiseus liitettiin nimenomaan äitiyteen, jälkikasvun hoivaamiseen jne.

    Tänä päivänä "naiseus" näyttää olevan kromosoneista riipumatonta erillaisten pukeutusmiskuvioiden toteuttumista. Johtoasemissa olevat naiset pyrkivät pukeutumaan mahdollisen maskuliinisesti korostaakseen arvovaltaansa.

    "Naiseuteensa" ihastuneet miehet kuvittelevat olevansa naisia esiintymällä kamalalla pilakuvien naishirmu versiona.Kummassakaan tapauksessa ei sukupuoli vaihdu.

    Keinotekoisesti -hormoonihoidoilla ja leikkauksilla-voidaan saada ulkoisesti likimain naista-tai miestä muistuttava, mutta siihen mihin meidät on luotu, mieheksi tai naiseksi ei voida vaikuttaa.

    Äänestä

  • tahto... kirjoitti:

    Kyllähän tämä niin otettava, että kaikki on ollut kirjoitettu tähtiin. Jumalan tahto ja johdatus. kaikella täällä maan päällä on korkeimman kädenohjaus.

    Kannattaa miettiä näin, eikä vaahdota täällä seurakunnan tms. puolesta. Kelläs se valtakirja on. Ei ainakaan täällä netissä intoilevilla!
    Kukkuu...

    niin nythän hän jo kukkuukin kauempana,odotetaan kaikessa rauhassa johdatusta.

    Onhan Marja-Sisko itse lehdissä kertonut seesteisyydestään ja hännelle oikeasta valinnasta
    Ehkä ulappa kutsuu...

    Äänestä

  • old_profile_27859 kirjoitti:

    Ihanaa lukea joskus jotain inhimillistäkin iltapäivälehdistä. Kunpa näitä yksilön selviytymistarinoita olisi enemmän kaiken maailman murhien, erojen ja muiden tragedioiden sijasta.

    Olen kuullut, että moni uusi ihminen on Marjasiskon ulostulon myötä uskaltanut tehdä samantyylisen ratkaisun.

    Miettikääpäs sitä, jos Marjasiskolla olisikin tällainen tehtävä täällä maan päällä, olla antamassa toivoa eri tavalla ja eri ihmisille kuin mitä tavallinen tallaaja olettaa. Jumalalla kun ei kikat ehkä ensihätään lopukaan....

    Eikös hän ole tosielämän kokeessa...siis naisena.

    Äänestä

  • ei voi enää ihmetellä kirjoitti:

    miksi ihmiset eroavat kirkosta. Jos sinun mielipiteesi edustaa seurakunnan palveluksessa olevien mielipidettä.

    Juuri SINÄ olet se itsekäs omahyväinen tuomitsija joka karkoittaa viimeisenkin norm.ihmisen kirkon piiristä.
    Katso itseäsi ja mieti oletko itse kelvollinen Jumalan valtakuntaan?

    Kelvollisuudesta Jumallalle,en tiedä itsestäni,enkä toisistakaan.

    Sen kuitenkin tiedän,olen valmis puolustamaan näkemystäni sopimattomuudesta kirkkoherran vastuulliseen virkaan muuntautumisen jälkeen.

    En usko omaavani niin suurta vaikutusvaltaa mielipiteilläni, että koko kirkkokansan karkoittaisin seurakunnasta.

    Eiköhän jokainen muodosta omat mielipiteensä ihanitse. Niinkuin mekin!

    Äänestä

  • en tiedä kirjoitti:

    Eikös hän ole tosielämän kokeessa...siis naisena.

    Silloin marraskuulla kai sanottiin, että se tosielämänkoe eli täyspäiväisesti naisena eläminen ja asen aikana hormonihoito kestää kauan, oliko se täyden vuoden?
    Ei kai se Marja-Sisko nyt voi mitenkään olla vielä valmis.
    Ei taitelijankaan keskeneräistä työtä arvostella. Arvioidaan M-S:n naiseutta vasta kun hän tulee "valmiina" takaisin. Eikä se naiseus ole vain ulkomuodossa, vaikka se meille naisille onkin paineita aiheuttava asia.
    Sänkiturpainen, verkkopaitainen kaljamaha ukonturjake kulkee kadulla kuin luomakunnan kruunu. Naisen pitää olla tip top ja vartaloltaankin timmissä...

    Äänestä

  • kerro omin sanoin kirjoitti:

    Miten sinä olet joutunut kärsimään sukupuolen vaihdos operaatioista?

    Onko sinulta väkisin viety munat? vai....

    Olet säälittävän naurettava....

    Saunan taakse kelpaat sinäkin! Perkeleen epäkeskot! Onko täällä joku joka pitää hommaa aivan normaalina? Taidettais kuolla sukupuuttoon jos kaikilta leikattais vehkeet pois. Vai? Rumia ämmiä löytyy tarpeeksi! Ei haluta lisää rumia ämmiä jotka on ukkoja! Hävetkää!!!

    Äänestä

  • Aimotosimies kirjoitti:

    Saunan taakse kelpaat sinäkin! Perkeleen epäkeskot! Onko täällä joku joka pitää hommaa aivan normaalina? Taidettais kuolla sukupuuttoon jos kaikilta leikattais vehkeet pois. Vai? Rumia ämmiä löytyy tarpeeksi! Ei haluta lisää rumia ämmiä jotka on ukkoja! Hävetkää!!!

    Tuskin tuo pappiparka tulee sinun sänkysipuita raapimaan ja sinulta munaa vonkaamaan.

    Saat varmasti olla ihan rauhassa.... Ja tuskin tulee kukaan muukaan tavallinenkaan naisihminen... niin typerä ja onneton munaton luuseri olet!

    Äänestä

  • ikä kaikki kirjoitti:

    Ennen opetettiin, että x-ja y-kromosomi määrittää onko mies vaiko nainen. Nais-tai miespari eivät voi saada jälkeläisiä toistensa kanssa.Naiseus liitettiin nimenomaan äitiyteen, jälkikasvun hoivaamiseen jne.

    Tänä päivänä "naiseus" näyttää olevan kromosoneista riipumatonta erillaisten pukeutusmiskuvioiden toteuttumista. Johtoasemissa olevat naiset pyrkivät pukeutumaan mahdollisen maskuliinisesti korostaakseen arvovaltaansa.

    "Naiseuteensa" ihastuneet miehet kuvittelevat olevansa naisia esiintymällä kamalalla pilakuvien naishirmu versiona.Kummassakaan tapauksessa ei sukupuoli vaihdu.

    Keinotekoisesti -hormoonihoidoilla ja leikkauksilla-voidaan saada ulkoisesti likimain naista-tai miestä muistuttava, mutta siihen mihin meidät on luotu, mieheksi tai naiseksi ei voida vaikuttaa.

    Nyt täytyy kromsomi-tutkijaa näyttelevältä, että mikä oppiarvo sinulla on. Minkä alan "dosentti" hän on? Ei nämä nyt ihan sun pääs puruilla avaudu vaikka kuinka viisastelet.

    Mikäs ihmeen pelko täällä on. "Tulee saunaan opettamaan." Kenen saunaan kuka tulee. Voi luoja teidän pölhöyttänne. Sosku saisi antaa myös viisautta paketissa, jos sinne on hoitosuhe. Rauhahan on muussa käytössä.

    Äänestä

  • old_profile_27859 kirjoitti:

    Kannattaisi hieman tutustua aiheeseen, ennen kuin alkaa totuuksia laukoa. Noilla tiedoilla et taitaisi biologian lehtoriksi päästä!

    Sukupuoli voidaan määritellä sosiaalisen tai biologisen sukupuolen mukaan. Biologinen sukupuoli jakaantuu edelleen anatomiseen, hormonaaliseen ja mainitsemaasi geneettiseen osaan - ja siltikään näillä määrittelyillä kaikille ihmisille ei yksikertaisesti löydy selkeää sukupuolta!

    Sukupuolisuus ja seksuaalisuus ovat eri asioita. Se onko ihminen nainen vai mies vai jotain siltä väliltä ei määritä hänen heterouttaan, homouttaan tai bi-seksuaalisuuttaan.

    Itse olen kyllä mies. Käyn tosin "kylässä" naisten maailmassa kerran viikossa - silloin ilmennän sisälläni asuvaa "pientä naista" (vrt. Arlan mainos taannoin!). Jos kokisin itseni kokoaikaiseksi naiseksi, olisin aikapäiviä sitten etsiytynyt tutkimuksiin ja eläisin naisena naisten maailmassa. Mutta koska olen transvestiitti, niin elän miehenä hautaan asti.

    Ystävällisin terveisin "Minna-Maaria"

    PS. On tässä tyttöilyn ohella ehtinyt muutakin tekemään, vaikkapa seuraamaan opetusta äidinkielen tunneilla:)

    Periaatteessa ei haarojen välillä ole merkitystä tässä kirkkoheran tapauksessa.

    Vaan, kyse onkin siitä,onko korvienväli pysynyt työkykyisenä tähän virkaannähden.

    Sitäsopii meidän seurakuntalaisten huolestuneina seurata ja pohtia.
    Maankorvessa kulkevi lapsosen tie...

    Äänestä

  • minnamaarialle kirjoitti:

    Periaatteessa ei haarojen välillä ole merkitystä tässä kirkkoheran tapauksessa.

    Vaan, kyse onkin siitä,onko korvienväli pysynyt työkykyisenä tähän virkaannähden.

    Sitäsopii meidän seurakuntalaisten huolestuneina seurata ja pohtia.
    Maankorvessa kulkevi lapsosen tie...

    Vaikuttaa, että uppoat heitteikköön aina vaan syvemmälle. Mielenkiintoista kun sun kirjoituksesta näkee tämän seurakuntahöyryämisen ja ne sanojen yhteen kirjoitusvirheet.

    Eli olet useammalla nimimerkillä täällä lietsomassa haarojen- ja korvien välitarinoitaisi.

    Räksytät vaan ittesi väsyksiin. Kiitämme siitä.

    Äänestä

ajatuskin et tulisi naisena takaisin seurakunnan töihin. Voi Yrjö!

Äänestä
  • Kyllä oksetti kun näin hänen kuvansa iltasanoman sivuilla. Miten alas ihminen voikaan vajota. Itsensä myyviä naisia halveksitaan. Miten marja-sisko eroaa heistä? Hän myy rahasta itseään. Kuvottavaa. ja oksettavaa.

    Äänestä

  • mieltä. kirjoitti:

    Kyllä oksetti kun näin hänen kuvansa iltasanoman sivuilla. Miten alas ihminen voikaan vajota. Itsensä myyviä naisia halveksitaan. Miten marja-sisko eroaa heistä? Hän myy rahasta itseään. Kuvottavaa. ja oksettavaa.

    Tiedossa ei ole mitään viitettä siitä, että Marja-Sisko olisi myynyt itseään.
    Tuollaisen väittäminen on törkeää ja loukkaavaa.
    Mikä saa tuollaista väittämään?
    Myytkö mahdollisesti itseäsi? Vai etkö itse saa seuraa muuten kuin rahalla?

    Äänestä

  • sinä tässä oksetat kirjoitti:

    Tiedossa ei ole mitään viitettä siitä, että Marja-Sisko olisi myynyt itseään.
    Tuollaisen väittäminen on törkeää ja loukkaavaa.
    Mikä saa tuollaista väittämään?
    Myytkö mahdollisesti itseäsi? Vai etkö itse saa seuraa muuten kuin rahalla?

    asian ydintä. marja -sisko myy itseään lehdille. Iltasanomat jne. Hän siis tekee kauppaa "kehollaan". Tai sen muutoksella.

    En nää eroa sillä myykö kehoaan fyysiseti vai vain lehtien välityksellä. Myy kuitenkin.

    Äänestä

  • ymmärtänyt kirjoitti:

    asian ydintä. marja -sisko myy itseään lehdille. Iltasanomat jne. Hän siis tekee kauppaa "kehollaan". Tai sen muutoksella.

    En nää eroa sillä myykö kehoaan fyysiseti vai vain lehtien välityksellä. Myy kuitenkin.

    Jos naisen kriteerit käy pumpattavaan barbaraan, niin ei sellaisille kannata mitään selitellä.
    Normaali ihminen ei normaalissa arkielämän kanssakäymisessä pohdi omaa sukupuoltaan, eikä toistenkaan sukupuolta.
    Jos normalissa kanssakäymisessä pohditaan sukupuolta, niin kuinka sitten lasten kanssa tapahtuvassa kanssakäymisessä. pohtiiko sukupuolenvaihtaja sukupuolia siinäkin tilanteessa ja miksi.
    Ne tilanteet missä omaa sukupuolta pohditaan ovat normaalisti WC:n valinta pukukoppien valinta, sekä jossakin vaiheessa lisääntymisvietin johdosta puolison valinta.
    Huom!!!! Seksuaalivietti ei ole lisääntymisvietti. Seksuaalivietit kuuluvat lajin säilymisen kannalta arvottomaan kanssakäymiseen, kuten pedofiliaan, negrofiliaan, homofiliaan ja animaliaan.

    Äänestä

  • mieltä. kirjoitti:

    Kyllä oksetti kun näin hänen kuvansa iltasanoman sivuilla. Miten alas ihminen voikaan vajota. Itsensä myyviä naisia halveksitaan. Miten marja-sisko eroaa heistä? Hän myy rahasta itseään. Kuvottavaa. ja oksettavaa.

    Kuinka moneen kertaan täytyy sanoa, että lehdet ei maksa mitään. Lehdet haluaa tämän erikois-ja kirkon avajaistapauksen sivuilleen - mikä on täysin oikein.
    Ei näillä jutuilla rikastu. Auttaa monia vastaavissa skimoissa eläviä.

    Jaksetaan täällä apukoulussa vatvoa ja velloa. Sitä tasoa tämä on!

    Äänestä

  • lehdet myy kirjoitti:

    Huora on huora, vaikka jakaisi itseään ilmaiseksi.
    Jokainen muistaa miten nämä paskalehdet kirjoittivat Eveliinan asioiden tiimoilta. Samoilta lehdiltä "jotkut" hakee synninpäästöä.
    Ei niihin paskalehtiin ole pakko mennä keikistelemään.

    Äänestä

  • lehdet myy kirjoitti:

    Kuinka moneen kertaan täytyy sanoa, että lehdet ei maksa mitään. Lehdet haluaa tämän erikois-ja kirkon avajaistapauksen sivuilleen - mikä on täysin oikein.
    Ei näillä jutuilla rikastu. Auttaa monia vastaavissa skimoissa eläviä.

    Jaksetaan täällä apukoulussa vatvoa ja velloa. Sitä tasoa tämä on!

    Vaikka olisi kuinka herkullinen juttu, ilman asianomistajan suostumista sitä ei saa nimellä julkaista saati kuvien keralla.

    Kys. henkilö on itse ilmoittanut, että hän kirjoittaa kolumneja muodon muutoksestaan eri lehtiin.

    Äänestä

  • kaikkea sitä kuvitellaankin kirjoitti:

    Vaikka olisi kuinka herkullinen juttu, ilman asianomistajan suostumista sitä ei saa nimellä julkaista saati kuvien keralla.

    Kys. henkilö on itse ilmoittanut, että hän kirjoittaa kolumneja muodon muutoksestaan eri lehtiin.

    Marja-Sisko kirjoittaa Uutisvuokseen kolumneja maailmankirjallisuudesta.
    Ei siis omasta muodonmuutoksestaan.

    Pitäisi aikuisen (jos olet) tietää, että lehdet tekevät itse juttunsa, antaa niille haastattelun tai on antamatta.

    Pähkähulluja väität.

    Äänestä

  • mihin perustat kirjoitti:

    Marja-Sisko kirjoittaa Uutisvuokseen kolumneja maailmankirjallisuudesta.
    Ei siis omasta muodonmuutoksestaan.

    Pitäisi aikuisen (jos olet) tietää, että lehdet tekevät itse juttunsa, antaa niille haastattelun tai on antamatta.

    Pähkähulluja väität.

    Suomen lakiin. Intimiteettilaki suojaa, ettei yksityisten henkilöiden kuvia eikä heistä kirjoittelua saa julkaista ilman asianomistajan lupaa.

    Äänestä

  • tutustua kirjoitti:

    Todella kannattaisi tutustua" intimiteettisuojalakiin" - jos sellainen on! Yksityisestä ihmisestä voidaan ottaa ja julkaista kuva yleiseltä paikalta. Ja jokainen määrää (ellei ns. holhottava) itsestään ja kodistaan. Ei sitä näillä palstoilla olevat päätä ja määrää.

    Eli vielä kerran:

    Vanha tuomarin sääntö. Kaikki laillista kunhan myy omaansa. Pulinat pois - kateelliset. Mutta toisen tavaran myynti on rikos ja rangaistavaa.

    Eli lisää "M-siskoa". Sitähän täällä näköjään hingutaan.
    Jes - jes!
    Dug Elli...kukkuu!

    Nimittäin minulla ei ole mitään tuollaisia sukupuolenvaihtoleikkejä vastaan, mutteivät ne sovi vakavasti otettavan kirkon piiriin.
    Tekisi mieleni piirtää miltä henkilö näyttäisi jos hän olisi syntynyt naiseksi ja millainen hänestä pystytään korkeintaan tekemään. Naisella on erilainen luusto kuin miehellä. Jopa leuka ja otsa ovat täysin erilaiset.

    sinä se vaan jaksat jauhaa.painu vittuun kirkkoines.ja pysy siellä.

    Äänestä

oli ihanniiku perseestä oksettaa koko ihminen

Äänestä
  • Minnuuki ilettää tämä jauhaminen tästä toisen ihmisen yksityisasiasta. Eikös teitil karjalankahjoilla muuta ruodittavaa ole.

    No tietysti joukko kadehtii storalaisia ja paperityöläisiä yleensäkin kun ovat tehneet kovasti töitä ja maksaneet paikkakunnalle veroja, jolla raukalle rajalle on saatu hyvinvointia.

    Ja se yksi on jäänyt ilman naista - ku baariloistakaan ei löyvy, kun paperimiehet "vieneet" ainovan naisen. Heh --- heee! Hyvää ja antoisaa ja ennenkaikkea hedelmällistä kevättä.

    Äänestä

  • Duke-Sisko kirjoitti:

    Minnuuki ilettää tämä jauhaminen tästä toisen ihmisen yksityisasiasta. Eikös teitil karjalankahjoilla muuta ruodittavaa ole.

    No tietysti joukko kadehtii storalaisia ja paperityöläisiä yleensäkin kun ovat tehneet kovasti töitä ja maksaneet paikkakunnalle veroja, jolla raukalle rajalle on saatu hyvinvointia.

    Ja se yksi on jäänyt ilman naista - ku baariloistakaan ei löyvy, kun paperimiehet "vieneet" ainovan naisen. Heh --- heee! Hyvää ja antoisaa ja ennenkaikkea hedelmällistä kevättä.

    Sehän näissä "skitsoissa" on, kun eivät osaa omia perversioitaan pitää yksityisasiana ja sitten valitetaan kun ei "itsensäpaljastimista" hyväksytä.
    Sitten nämä "tohtori frankensteinit", jotka omienb perversioiden nimissä yllyttävät luulosairasta pöhköä.
    Mikä on Valtakunnallisen terveydenhuollon eettisen neuvottelukunnan mielipide korvauksista, jos naiseksi muka muutettu huomaakin, ettei hän olekkaan nainen, muttei ole enää mieskään. Aluksi saattaa olla uutuuden viehätystä, mutta kun tulee arki, niin ne setan yllyttäjäkaverit ei välttämättä olekkaan niitä todellisia kavereita.

    Äänestä

  • Olis vaan pitänyt asian omana tietonaan.

    Äänestä

  • UPDATE_8858833 kirjoitti:

    Olis vaan pitänyt asian omana tietonaan.

    Asia on hänen henkilökohtainen eikä tarvitse sinulta siihen minkäänlaista lupaa.
    Sinun kannattaisi opetella hiemman kielioppia ja oikeinkirjoitusta. Pystyisit tajuamaan mikä on erisnimi ja kirjoitetaan isolla. nyt sulla menee nekin asiat häränpyllyä.

    Mirja-Sisko sotkee näköjään päätäsi pahan kerran. Osta Iltalehti siinä on suosikkijuttua lisää. Eivätkö taaskaan kysyneet sulta lupaa julkaisuun.

    Äänestä

  • Duke-Sisko... kirjoitti:

    Ihan sama vaikka levittelisi itseään Jallun sivuilla.
    Haluaa varmaan lasten mielipiteitä, kun niin innokaasti levittelee. Voi olla että innostus hieman laskee, kun saa lukea kirjeestä lasten mielipiteitä.
    Vai pitääkö lasten vaan hyväksyä ja sulattaa kaikki mitä joku aikuinen saa päähänsä. Ei ole mikään ihme että nuoret ovat epätietoisia ja ahdistuneita, kun tuollaista paskaa tulee jokaisesta torvesta.
    Jokaisella on onneksi oikeus mielipiteeseen.

    Niin jokaisella on oikeus ja sinä ressukka et saa suuria "ajatuksiasi" muualle kun tänne karsinaan. Onko sulla lapsia. Mitäs "huolta" sinä niistä kannat. Kovin kömpelöä tuo sinun kirjallien ulosantisi näyttää olevan, vaikka tätäkin teemaa olet jauhanut jo iät ja ajat.

    Vaikuttaa, että sinulla on jonkinlainen seksuaalisuuteen liittyvä identiteettikriisi taustalla. Hame päälle vaan useammin. Eiköhän se helpota. Näitä patoutuneita ongelmia täällä näköjään on. Hyvä, että joku katalysaattori laukaisee niitä. Kuten nyt sinulle "mirja-sisko.

    Äänestä

  • Duke-Siskoo.. kirjoitti:

    Marja-Siskon kerrottua Iltalehdelle mitä hänen elämäänsä nyt kuuluu, on ilahdattuvaa havaita hänen jaksaneen säilyttää kaiken julkisuus riepottelun jälkeen uskonsa elämän voittoon.

    Toivon hänelle löytyvän uuden työuran, jossa hän pääsee hyödyntämään suurta tietomääränsä ja empaattisuuttansa lähimmäisiään kohtaan.

    Lopettakaamme hänen persoonansa arvosteleminen näillä palstoilla ja toivokaamme hänelle hyvää naisen elämää.

    Äänestä

  • Duke-Siskoo.. kirjoitti:

    Niin jokaisella on oikeus ja sinä ressukka et saa suuria "ajatuksiasi" muualle kun tänne karsinaan. Onko sulla lapsia. Mitäs "huolta" sinä niistä kannat. Kovin kömpelöä tuo sinun kirjallien ulosantisi näyttää olevan, vaikka tätäkin teemaa olet jauhanut jo iät ja ajat.

    Vaikuttaa, että sinulla on jonkinlainen seksuaalisuuteen liittyvä identiteettikriisi taustalla. Hame päälle vaan useammin. Eiköhän se helpota. Näitä patoutuneita ongelmia täällä näköjään on. Hyvä, että joku katalysaattori laukaisee niitä. Kuten nyt sinulle "mirja-sisko.

    Olet niitä "sulla on transufobia" höpisijöitä. Sinäkään et oikeasti puolusta kuin niitä "tohtori Trankensteineja" joista ihmisen silpominen on hauskaa. Silpovat sitten syyntakeettomia muka parantaakseen jotakin. Ihmiskokeet ovat laittomia ja kyseessä on pelkästään ihmiskoe.
    Olli raukka on aivopesun uhri jota vaan toiset käyttävät hyväkseen taistelussa kristillisiä arvoja ja ihmisyyttä vastaan.
    Ne jotka puolustaa kirkkoherran silpomista sukupuolettomaksi olennoksi vastustavat ympärileikkausta-. kaikki löytyvät tuolta ateistien leiristä. Jokainen aivoilla ajatteleva voi siitä tehdä omia johtopäätöksiään.
    Kaikille vaan oikeuksia, eikä kenellekkään vastuuta on näiden hörhöilijöiden ajatus.
    Lapsenkasvatuksessa on ajateltu samoin. Annetaan lapsille oikeuksia, mutteiu kasvateta heille vastuuta. Kouluampujat ovat juuri näiden samojen friikkien oikeusajattelun uhreja, sekä ampujien tekemät uhrit myös.

    Lueppa oma tekstisi ajatuksella ja mieti onko siinä järjen hiventäkään.

    Äänestä

  • naapurikaupunkilainen kirjoitti:

    Lueppa oma tekstisi ajatuksella ja mieti onko siinä järjen hiventäkään.

    Kysy vaan rohkeasti, mitä et ymmärrä, niin setä yrittää selittää.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Iso Iivari kirjoitti:

Tämänpäiväisessa lehdessä oli juttu kuvien kanssa Marja-Siskosta. Siistissä ulsterissa, hameessa ja hillityssä meikissä hän oli kai lopullisen Marja-Siskon näköinen.

Ollin tapasin aikanaan monta kertaa, kättäkin puristettiin joissakin tilaisuuksissa. Jotenkin tuo tämänpäiväinen kuva oudoksutti, en sille mitään mahtanut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu