Velattomassa omistusasunnossa asuvana, mutta hintakehitystä seuraavana, en voi muuta kuin ihmetellä joidenkin täällä omistustusasujina esiintyvien logikkaa. Ajatelkaapa vaikka tätä seuraavaa kommentoijaa:
Ette te tuhnut voi olla noin tyhmiä mitä esitätte... vai oletteko?
"Indeksin muutos, % 2007/3-2008/3 Koko maa 0,8"
Lähde:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=100&conference=4500000000001337&posting=22000000040926658
Siis nyt kun viime vuonna asuntojen hinnat vuoden loppupuoliskolla lähtivät selvään laskuun, niin tämä älyn jättiläinen katsoo tämän olevan virheellinen näkemys! Ehkäpä tämä tilastonero voisi verrata vaikkapa vuoden 2006 hintoihin niin nousu olisi vielä kovempi. Vaikka hinnat kuinka laskisivat, niin varmaanhan löytyy se halvempi aika (vaikka 60-luvulta), jolloin hinnat ovat olleet alempana ja jonka suhteen siis vielä on nousua tapahtunut. Tai voisi vaikka ottaa juoksevan keskiarvon mittapuuksi... Tapahtunut käänneettä tämä ei mitenkään muuta, mutta naurunalaiseksi tällaiset kommentoijat itsensä tekevät, koska ovat eittämättä ovat vakavissaan.
Veikkaisin, että suurin osa näistä denial/muuli-kirjoittajista ei todellisuudessa ole pitkään aikaan edes seurannut asuntomarkkinoita. He eivät todellakaan ole nykyhetkessä kiinni. Pikemminkin nämä ovat kavereita, jotka ovat muutama vuosi sitten asunnon ostaneita, ja jotka nyt vain seuraavat lehtien (ja tilastokeskuksen tilastojulkaisuihin) avulla tilannetta. He ovat täällä viihdyttämässä itseään osallistumalla mauttomaan muulikinkku-tyfny irvailuun, jolla ei ole mitään tekemistä asuntojen hintojen kanssa. Siksi on naurettavaa edes yrittää keskustella heidän kanssaan markkinoiden nykytilanteesta ja hintojen kehityksestä.
Näille muuleille tekisi terää kutsua kiinteistövälittäjä kotiinsa antamaan arvion asuntonsa hintakehityksestä ja nykytilanteesta.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Ei tarvi palata 60-luvulle. Sama on tapahtunut 2000-luvulla viisi kertaa, eli vuosineljänneksen hinta on laskenut edellisestä. Miksi niitä ei ole aina uutisoitu hintojen laskuun kääntymisenä.
Parin viikon päästä on taas seliteltävää, miksi romahdus ei näy myöskään Q4 tilastoissa.
julkaistavassa 2008 Q4 raportissa hinnat ovat laskeneet edellisvuoden tason alle, myönnät että hintojen lasku näkyy tilastoissa?
Kuinka monta kertaa yllä oleva ilmiö on esiintynyt 2000-luvulla =)
(Huomaat varmaan että en käyttänyt termiä romahdus)
Eihän se ole laskua jos ollaan edellisen vuoden tasossa. Laskua olisi se että mentäisiin alle edellisen vuoden tason.
Uskoisin että ollaan joksenkin 2007 tasossa, plus miinus yksi prosentti. Ihan periaatteessa lukitsen veikkaukseni plus yhteen prosenttiin, vaikka ei sillä pienissä kauppamäärissä ole oikeastaan mitään merkitystä.
Kertaakaan 2000 luvulla ei ole menty alle edellisen vuoden hinnan. Uskoisin sen kuitenkin tapahtuvan kuluvan vuoden aikana, mutta alitus tulee olemaan hyvin maltillinen, alle 5%.
juuri niin sanonutkin? Luepa viestini uudestaan...
"Eihän se ole laskua jos ollaan edellisen vuoden tasossa. Laskua olisi se että mentäisiin alle edellisen vuoden tason."