Oppilas uhkasi tappaa opettajan ja rehtorin
Oppilas uhkaili koulun opettajaa ja rehtoria Porolahden peruskoulussa Helsingin Roihuvuoressa tiistaina.
Vuonna 1995 syntynyt poika näytti oppitunnin aikana opettajalle kaulan katkaisua merkitsevän eleen. Lisäksi poika sanoi tappavansa koulun rehtorin. Oppilas on myös aiemmin uhannut ja nimitellyt opettajaa.
– Katsoimme hyväksi tehdä ilmoituksen poliisille. Johonkin se raja on vedettävä, missä vaiheessa apua ja tukea haetaan muilta viranomaisilta. Ja taustallahan on huoli oppilaan hyvinvoinnista, rehtori Markku Keijonen kommentoi.
Vaikka alle 15-vuotias poika ei ole teoistaan rikosoikeudellisessa vastuussa, poliisi suhtautuu uhkauksiin vakavasti, ja selvittää yhdessä lastensuojeluviranomaisten, koulun henkilökunnan sekä oppilaan huoltajan kanssa, miten edetä.
– Nämä ovat varsin harvinaisia tapauksia, pääosin oppilaat käyttäytyvät järkevästi, mutta tuollaisia heittoja tulee aina joskus. En ole huolissani itsestäni, mutten myöskään hyväksy missään tapauksessa haistattelua ja uhkailuja, rehtori Keijonen sanoo.
Poliisi pyrkii puuttumaan kaikkiin alaikäisten tekemiin uhkauksiin, jotta ne saataisiin loppumaan alkuunsa. Varhaisen puuttumisen on huomattu olevan paras keino ehkäistä huonoa käytöstä myöhemmin.
Heidi Lämsä
http://www.vartti.fi/artikkeli/f195b0d2-3ab6-4208-9af3-aa04044c2b18
Oppilas uhkasi tappaa opettajan ja
15
3567
Vastaukset
- ehkäistä, hmm
Vertaisin Varpun toimintaa "ennaltaehkäisyn" perusteella tapaan, jolla jenkit pudotteli pommeja varmuuden vuoksi, jos vaikka Husseiniin siinä samalla osuisi. Jälki oli häijyä ja pahantekijään ei osunut ammukset.
Miksi on vaikea käsittää, että käytännön apu tässä ja nyt voittaa salaseurojen huolikokoukset. Niihin ja projekteihin uppoaa ilmeisesti se määräraha, mikä voitaisiin laittaa kotipalveluihin.
Kun opettajia uhkaillaan, he tietävät mitä tehdä, mutta kun oppilastoverit uhkailevat toisiaan, käännetään huoli oirehtiviin uhreihin: Poissaoloihin ja oppimistuloksiin ja vetäytymiseen ja ollaan uhria patistamassa kuraattorin luokse, että saadaan tietää "mikä siellä kotona on hullusti".- tuli mieleen,
että sitä samaa logiikkaa noudattan, mitä tapahtuu oppilaiden välisissä kiusaamis- ja uhkailutapauksissa, pitäisi nyt kiireen vilkkaa käynnistää tutkinta mitä on vialla rehtorin ja opettajan kotona. Samoin nämä pitäisi kiikuttaa kiireesti psykologin juttusille, että saataisiin selville onko heissä jotain vialla. Näinhän se menee oppilaiden välisissä konflikteissa... uhrit viedää kiireesti tutkimuksiin ja pahimmassa tapauksessa huostataan pois kotoaan. Miksi koulumaailman aikuisilla on parempi suoja kuin oppilailla?
- varmaa on
tuli mieleen, kirjoitti:
että sitä samaa logiikkaa noudattan, mitä tapahtuu oppilaiden välisissä kiusaamis- ja uhkailutapauksissa, pitäisi nyt kiireen vilkkaa käynnistää tutkinta mitä on vialla rehtorin ja opettajan kotona. Samoin nämä pitäisi kiikuttaa kiireesti psykologin juttusille, että saataisiin selville onko heissä jotain vialla. Näinhän se menee oppilaiden välisissä konflikteissa... uhrit viedää kiireesti tutkimuksiin ja pahimmassa tapauksessa huostataan pois kotoaan. Miksi koulumaailman aikuisilla on parempi suoja kuin oppilailla?
että jos lapseni ex opettaja joutuisi puolueettoman psykologin syyniin niin opetustyö hänen osaltaan päättyisi siihen, sairasta tässä on sekin että rehtori tietää opettajan olevan nupistaan vialla mutta ei tee asialle mitään.
- Iisakki1
varmaa on kirjoitti:
että jos lapseni ex opettaja joutuisi puolueettoman psykologin syyniin niin opetustyö hänen osaltaan päättyisi siihen, sairasta tässä on sekin että rehtori tietää opettajan olevan nupistaan vialla mutta ei tee asialle mitään.
että 1/3, siis n. 33 % opettajista on sopimattomia työhönsä!!
Joka kolmannesta opettajasta on siis enemmän "haittaa kuin hyötyä"!!!!!
Teht JKL:n yliopistossa!!
- puututa
Porvoon sivulta lainattu.
kevätkummun koulussa
Kirjoittanut: omat säännöt 16.1.2009 klo 14.20
tänään koulusta tullessa tyttäreni kertoi mikä iso tappelu oli ollut koulun välitunnilla.
isomman luokan pojat olivat pitäneet tyttäreni luokan poikaa väkipaolla kiinni kuin 1-3 luokkalaiset pojat olivat potkineet ja hakanneet pideltyä poikaa,myöskin isommat olivat osallistuneet väkivaltaa ja poikaa oli myös kuristettu.
kuulemma välitunti valvoja ei ollut ollenkaa pihalla ja tyttären mukaan opettajalle oltiin asiasta menty kertomaan mutta kukaan ei ollut mennyt väliin?
onko se nyt niin että tämä atte ja hänen kovat "kaverinsa" ovat saaneet niin opettajat pelkäämään että eivät mene väliin?saako tämä tietty ryhmä tehdä mitä haluaa?
vai onko koululla omat säännöt että kun välitunti valvoja ei jaksa mennä pihalle niin ei hänen tarvia myöskään puuttua mitä siellä tapahtuu?
minkä takia koulun nimi oli porvoon kaupungin kirjeessä kun kuitenkin antaa tämmöistä tapahtua?
onhan se selvää että ei yksi pari silmiä riitä joka paikkaan ja sellaista koulua ei olekkaan missä ei pojat ottaisi toisistaan vähän mittaa mutta kyllä tämä oli nyt ihan omaa luokkaansa,kuristamisesta puhumattakaan.
asiaa jäätiin kuulemma puimaan koululle koska sentään luokan opettaja oli ihmetellyt miksi poika itkee.....
vaikka tapaus ei minuun koskekkaan niin olen oikeasti hyvin vihainen ja ärtynyt siitä miten koulussa oltiin toimittu ja miten pojalle oli käynyt.
toivon että pojan vanhemmat pistävät koulun ja kyseiset oppilaat koville.
koulun pitäisi olla turvallinen paikka ihan jokaiselle!!!!!
t.4a: oppilaan äiti- hatarapaa
Hienoa!!!!!!!! Miksi kiusaajaa taputetaan päähän, mutta kiusattu joutuu kärsimään jopa vuosia. Meidän edellisessä koulussa ei annettu ottaa yhteyttä kiusaajien vanhempiin ja tänä päivänä mietitään voidaanko kiusattu laittaa normaaliin yläasteelle?
Kiitos kirjoituksesta!! - joku
poista jo vittu tää saatanan vanha paska
- Allekirjoitukset (4519)
Adressi | Allekirjoitukset (4519) | Keskustelu | Tilastot
Siirry sivulle Edellinen 1, 2, 3, 4
Keskustelu /Adressi Koulukiusaamista Vastaan
Asiallista keskustelua adressista Adressi Koulukiusaamista Vastaan.
Adressit.com:n ylläpito
http://www.adressit.com/keskustelu/1283/start/75 - Koulukiusaamista pidämme
Koulukiusaamista pidämme yleisesti oppilaiden välisenä ongelmana; syyllisiä haemme oppilaiden joukosta. Helposti unohdamme opettajat;
Kiusaavatko opettajatkin?
Tämän kysymyksen, kiusaavatko opettajatkin, sivuutan vain vähällä huomiolla. Myös opettaja voi olla koulukiusaaja. Yleensä kiusaaminen on nälvimistä tai numerosotaa, opettaja voi nolata oppilaan julkisesti muiden edessä. Opettaja uhkailee, valehtelee, painostaa, ottaa oppilaalta pois oikeuksia tai puuttuu oppilaan ulkonäköön tai pukeutumiseen. Opettajan oppilaan nimellä 'velmuilu' (Sirpa-Maija ja Reino Harjunkoski; Kiusanhenki lapsen kengissä) koetaan ikävänä ja oppilasta halventavana pilana. Opettaja saattaa nauraa oppilaan virheille. Opettajilla on omat suosikkioppilaansa, jotka ovat hierarkiassa korkeammalla kuin muut. Samainen oppilas saa aina kiitettäviä numeroja oli koesuoritus mikä tahansa. Kuutosen oppilaan on vaikea nostaa arvosanojaan; opettaja nujertaa oppilaitaan numeroilla. Luokan mustalampaan tai epäonnistujan roolista on todella vaikea päästä eroon. Strategia toistuu usein; sama opettaja opettaa kahta eri ainetta, mutta numero kummassakin aineessa on sama, vaikka oppilas olisi toisessa aineessa paljon parempi. Myöhemmin kutosen oppilas pääsee lääketieteelliseen ja opettaja ihmettelee, kuinka se on mahdollista niin lahjattomalta oppilaalta. Erityisesti pienillä paikkakunnilla oppilaan sosiaalisella taustalla on suuri merkitys. Harvoin opettaja kiusaa oppilasta, jonka vanhempi istuu koulun johtokunnassa, eikä myöskään oppilasta, jonka vanhemmat ovat opettajia. "Kuinka herra rehtorin tytär voisi olla tumpelo matenmatiikassa?"
Opettajan kiusaaminen romauttaa oppilaan itsetunnon. Oppilas alkaa pelätä uusiin tehtäviin ryhtymistä, koska pelkää epäonnistuvansa. Opettaja on auktoriteetti, joka arvostelee ja hänen lähettämät vuorovaikutussuggestiot aivomme hyväksyvät helposti; kun opettaja maalaa oppilaalle mielikuvan, että oppilas on aivan surkea englannissa, niin vaikutus on pitkäaikainen. (Vuorovaikutussuggestiot ovat verbaalisia esimerkiksi: te olette kauheita oppilaita, minulla ei näin tyhmiä ole ennen ollutkaan. Myös ilmeet ja elleet, nonverbaalisia, ovat vuorovaikutussuggestioita.) Oppilas sisällyttää lähetetyt vuorovaikutussuggestiot minäkuvaansa, ja jos ne ovat aina negativiisia, on myöhemmin hyvin vaikea rakentaa uusi kuva itsestään ja romuttaa vanha. " Minä olen niin etevä, että pystyn kehittämään itseäni eli minä pystyn oppimaan myös englantia - minusta voi tulla hyvä." Jos opettaja lähettää jatkuvasti oppilaalleen negatiivisia vuorovaikutussuggetioita, olet toivoton, alkaa oppilas usein toimia odotusten mukaisesti: kysessä on itseensä toteutuva ennuste. Oppilaan vireystila laskee tämän opettajan tunneille mentäessä ja suureksi oppimisen esteeksi nousee negatiivinen asenne kysesistä opettajaa kohtaan. Kielteisten vuorovaikutussuggetioiden herättämää aktiivista vastarintamallia edustavat häiriökäyttäytymisen eri muodot, jotka voivat vaihdella verbaalisesta aggressiosta fyysiseen väkivaltaan.
Huom!!! Opettaja on auktoriteetti; hänen sanansa painaa. On tärkeää, että opettaja rakentaa luokanhenkeä ja ottaa selkeästi negatiivisen asenteen koulukiusaamiseen. Hänen olisi tutustuttava koulukiusaamista ehkäiseviin ohjelmiin ja soveltaa niitä käytäntöön. Ei ole koulua, missä ei tapahtuisi kiusaamista; jos joku koulu väittää, ettei heillä tapahdu kiusaamista, se valehtelee. Olweus huomasi selvän negatiivisen yhetyden opettajan välituntivalvonta tiheyden ja kiusaamisongelmisen välillä; mitä useampi opettaja (esim sataa oppilasta kohti) valvoo välitunnilla, sitä vähempää on määrällisesti koulukisaaminen. Tämä tulos osoittaa, että riittävän monen aikuisen läsnäolo oppilaiden keskellä välitunneilla on erittäin tärkeä. (Huom! aikuisten on oltava kiinnostuneita ja valmiita puuttumaan alkaviin kiusaamisvälikohtauksiin) Opettajien asenteet kiusaamisongelmiin ja heidän käyttäytymisensä kiusaamis-tilanteissa on melko merkityksellistä koulun tai luokan kiusaamisongelmien määrälle.
--------------------------------------------------------------------------------
http://yrttis.pyhajoki.fi/~raide/5.1.html- täyttä asiaa
koko kirjoitus. Juuri näin, löytyy opettajistakin kiusaajia. Meillä on tästä kokemusta. Edellinen kirjoitus oli todella hyvä, tätä se käytännössä on, ainakin meillä pienillä paikkakunnilla.
- Koulukiusaajat ovat
Koulukiusattu - et ole yksin!
Koulukiusaajat ovat aikamme riesa. Heidän toimintansa aiheuttaa yhteiskunnalle merkittäviä kustannuksia. Ilman koulukiusaajia jopa veroprosenttimme olisi alhaisempi. Nyt kustannuksia tulee niin kiusatuksi tulleiden psyykkisten ongelmien hoidosta kuin koulukiusaamisen seurausten jälkipuinneistakin. Lisäksi tutkimuksen mukaan myös koulukiusaaja kärsii aikuisena vakavista persoonallisuushäiriöistä ja syyllistyy rikoksiin muita useammin.
Syy on aina aikuisessa
Koulukiusaamisen juuret ulottuvat pitkälle. Kautta aikain porukassa on aina joku, jonka itsetunnon vanhemmat tai lähipiiri ovat omalla käytöksellään tuhonneet. Hänelle on usein kotona naurettu tai häntä on alistettu ja aliarvioitu. Koulukiusaaja toistaa samoja kotoa opittuja käyttäytymismalleja koulussa, koska ei osaa muuta. Kyse on oravanpyörästä. Koulukiusaajan vanhemmat ovat toistaneet elämässään samat kuviot ja pyrkineet kasvattamaan itsetuntoaan toisten kustannuksella. Nyt sitä tekee heidän lapsensa.
Kiusaaja tyrannisoi koko luokkaa
Myös opettajat syyllistyvät vähättelyyn ja voivat altistaa lapsen koulukiusaamiselle. Pahimpia koulukiusaajia ovatkin ne opettajat, jotka kääntävät kiusaamiselle selkänsä ja saattavat näin uransa aikana käytöksellään tuhota useiden kymmenien koulukiusattujen loppuelämän. Myös silloin kyse on opettajien heikosta itsetunnosta ja huonosta ammattitaidosta, kun kiusaajaa ei uskalleta vastustaa. Kiusaamista tapahtuu usein jopa kesken koulutunnin. Luokan pellet vitsailevat muiden virheistä tai vääristä vastauksista saaden jokaisen nauramaan yhdelle ainoalle oppilaalle opettajan puuttumatta asiaan millään tavalla. Näin huutelijat suuntavat opettajan suostumuksella huomion omasta huonoudestaan muihin oppilaisiin, yleensä heihin, joille ovat jostakin syystä kateellisia tai jotka poikkeavat jollakin tavalla ”normaalista”. Syynä voi olla vaikka hammasraudat tai ylipaino tai mikä tahansa piirre, joka ei kiusaajaa miellytä. Mukana nauravat luokkatoverit syyllistyvät samalla tavalla kiusaamiseen kuin varsinaiset kiusaajatkin. Kiusaajien hännystelijöiden joukko on loppumaton. Kyse näiden osalta on siinä pelossa, että joutuvat itse kiusatuksi, jos eivät naura mukana.
Kun oikeaa ja väärää ei eroteta
Toinen ääripää ovat pilalle lellityt lapset, joiden vanhemmat eivät ikinä usko lapsestaan mitään pahaa tai pitävät kiusaamista jopa suotavana käytöksenä ja osoituksena lapsensa ylivoimaisuudesta. Kun käsitys oikeasta ja väärästä on jo vanhemmilta hukassa, eivät heidän lapsensakaan niitä toisistaan erota. Kiusaaminen on näille lapsille ja nuorille silkkaa hupia ja oman egon pönkittämistä. Juuri nämä kiusaajat tulevat vanhemmiten kärsimään vakavista persoonallisuushäiriöistä. Yhteiskunnassa on samat pelisäännöt jokaiselle. Lapsena lellittyjen on vaikea tätä asiaa hyväksyä, koska yhteiskunta ei yhtäkkiä heitä enää aikuisena lellikään. Kun aikuiseksi kasvanut koulukiusaaja ei saa mitä haluaa eikä maailma yllättäen pyörikään hänen napansa ympärillä, seurauksena ovat psyyken häiriötilat tai rikollinen toiminta, jotka nekin aiheuttavat yhteiskunnalle kustannuksia. - kok: Koulukiusaamisesta
http://217.71.145.20/TRIPviewer/temp/TUNNISTE_KK_610_1998_fi.html
Valtiopäivät 1998
Kirjallinen kysymys 610
Timo Ihamäki /kok: Koulukiusaamisesta
Eduskunnan Puhemiehelle
Jokin aika sitten nuori koululainen tappoi itsensä koulukiusaamisen seurauksena. Lapsen vanhempien nostaessa asian julkisuuteen heitä ja heidän perheitään uhkailtiin. Itsensä surmanneen lapsen vanhemmat olivat olleet koulukiusaamisesta yhteydessä koulun opettajiin hyvissä ajoin. Se ei kuitenkaan johtanut koulun puolelta toimenpiteisiin, jotka olisivat pysäyttäneet kiusaamisen.
Koulukiusaaminen on osoittautunut yllättävän yleiseksi. Useimmissa koulukiusaamistapauksissa lapsen vanhemmat tai kiusattu lapsi on kääntynyt opettajan puoleen apua saadakseen. Opettajat ovat usein vähätelleet asiaa ja kiusaamiseen ei ole monesti rohjettu puuttua.
Opettajat eivät välttämättä tulkitse kiusaamistilannetta oikein ja asiaan ei näin ollen puututa.
Edellä olevan perusteella ja valtiopäiväjärjestyksen 37 §:n 1 momenttiin viitaten esitän kunnioittavasti valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi seuraavan kysymyksen:
Onko Hallitus selvittänyt, minkä takia koulut eivät osaa puuttua ajoissa koulukiusaamiseen, ja
mitä Hallitus aikoo tehdä koulukiusaamisen vähentämiseksi?
Helsingissä 26 päivänä toukokuuta 1998
Timo Ihamäki /kok
Eduskunnan Puhemiehelle
Valtiopäiväjärjestyksen 37 §:n 1 momentissa mainitussa tarkoituksessa Te, Rouva Puhemies, olette toimittanut valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi kansanedustaja Timo Ihamäen näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen n:o 610:
Onko Hallitus selvittänyt, minkä takia koulut eivät osaa puuttua ajoissa koulukiusaamiseen, ja
mitä Hallitus aikoo tehdä koulukiusaamisen vähentämiseksi?
Vastauksena kysymykseen esitän kunnioittaen seuraavaa:
Koulukiusaaminen nousi muutama vuosi sitten Suomessakin merkittäväksi koulukeskustelun aiheeksi joidenkin rajujen kiusaamistapausten tultua julkisuuteen. WHO-Koululaistutkimuksen tulosten perusteella meillä on nyt ensimmäistä kertaa luotettavaa tietoa koulukiusaamisen yleisyydestä muihin Euroopan maihin verrattuna. Tulosten mukaan jatkuvan koulukiusaamisen kohteena olevien oppilaiden määrä on useimmissa maissa vakio eli vajaat 10 % poikien keskuudessa ja noin 5 % tyttöjen ryhmässä. Vaikka tutkimuksen mukaan Suomessa kiusaaminen ei ole eurooppalaisittain hälyttävän yleistä, on opetusministeriön mukaan jokainen tapaus liikaa.
Opetusministeriö asetti vuonna 1993 selvitysmiehen raportoimaan koulukiusaamisesta ja esittämään sen ehkäisemiseksi tehtäviä toimenpiteitä. Raportti sisältää tänäkin päivänä toimivia toimintaehdotuksia kiusaamisen tunnistamiseksi, ehkäisemiseksi ja käsittelemiseksi. Raportin mukaan hyvinkin yksinkertaiset toimintamallit ovat paikallistasolla toimivia, kunhan niitä kaikki tahot noudattavat. Nämä toimintamallit ovat seuraavia: ensiksikin uskalletaan myöntää koulukiusaamista esiintyvän koulussa, toiseksi koko kouluyhteisö päättää, että koulukiusaamista ei sallita eikä suvaita ja mietitään ”meidän koulun” koulukiusaamista koskevat käsittelymallit ja lopuksi pidetään myös johdonmukaisesti kiinni tehdyistä päätöksistä.
Samana vuonna Opetushallitus käynnisti kahden viikon kokeiluna palvelevan puhelimen, johon soittoja kirjattiin yli 400. Kyseisestä projektista tehdyn raportin mukaan keinot kiusaamisen ennaltaehkäisyyn ja ongelmaan paneutumiseen ovat samansuuntaisia selvitysmiehen raportin kanssa eli koulukiusaamista ennalta ehkäisevässä toiminnassa kaikkien tiedossa olevat säännöt ja ongelmatilanteiden varalta suunnitellut selkeät toimintamallit ovat tärkeitä. Selkeä ja jämäkkä kannanotto ristiriitatilanteissa, aikuisten välitön puuttuminen kiusaamiseen ja jatkuva valppaana olo voivat laukaista suurimman osan alkavista kiusaamiskierteistä.
Nämä ohjeet ovat yleispäteviä myös tänä päivänä, kuten selvitysmiehenkin useat konkreettiset toimenpiteet kiusaamisen kitkemiseksi ja konfliktitilanteiden käsittelytaitojen parantamiseksi. Selvitysmiehen raportissa kiinnitettiin lisäksi huomiota tärkeään seikkaan _ opettajankoulutuksen kehittämiseen ja siinä yhteydessä muun muassa tulevien opettajien valmiuksiin kohdata oppilaiden ja kouluyhteisön erilaisia ongelmatilanteita.
Opetushallitus ja lääninhallitukset järjestävät vuosittain opettajille koulukiusaamista käsitteleviä täydennyskoulutustilaisuuksia, joissa jaetaan tietoa koulukiusaamisen tunnistamisesta sekä keinoja kiusaamistapausten käsittelemiseksi. Koulukiusaamista ei kuitenkaan poisteta pelkillä opettajille suunnatuilla tietoiskuilla, vaan kyse on koko yhteiskuntaa koskettavasta asiasta. Nykyistä enemmän tulisi käydä arvokeskustelua kaikkien kasvatustyöstä ja päätöksistä vastaavien tahojen kanssa eli niin opettajien, vanhempien, johtokuntien ja lautakuntien jäsenten kuin kaikkien muidenkin luottamushenkilöiden kanssa. Viime vuonna suoritetun opetusalan päättäjätutkimuksen mukaan, johon osallistui 500 opettajaa sekä 1 000 johtokuntien ja lautakuntien jäsentä, eniten huolta opetustyöhön liittyvissä järjestelyissä aiheuttaa koulukiusaaminen, vaikka toisaalta ennalta ehkäisy on vastaajien mielestä kuitenkin suhteellisen hyvin hoidettua, sillä 76 % johtokuntien ja 51 % lautakuntien jäsenistä piti sitä hyvin hoidettuna.
Opetusministeriö käynnisti vuoden 1997 alussa kaksivuotisen opettajankoulutuksen kehittämishankkeen. Hankkeen painopistealueiksi määriteltiin muun muassa opettajien täydennyskoulutus sekä opettajankoulutuksen sisällöllinen arviointi. Jo hankkeen tässä vaiheessa on tullut esille tulevien opettajien kasvava tarve saada koulutusta erilaisten ongelmatilanteiden kohtaamiseen ja käsittelemiseen.
Nykyiselle yhteiskunnalliselle kehitykselle on ollut ja on tunnusomaista keskusjohtoisuuden väheneminen ja vastuun ja päätäntävallan siirtyminen entistä enemmän paikallistasolle. Valtion viranomainen säätelee opetustointa lähinnä väljien säädösten, valtioneuvoston päättämän tuntijaon ja Opetushallituksen antamien valtakunnallisten opetussuunnitelmien perusteiden kautta. Nykyisen peruskoululain mukaan koulun on tehtäväänsä hoitaessaan pyrittävä läheiseen yhteisymmärrykseen ja yhteistyöhön kodin kanssa tukemalla kotia sen kasvatustehtävässä. Ilman vanhempien tukea koulukiusaamista ei poisteta. Tutkimuksetkin osoittavat, että vanhempien ja kotien yhteistyöllä on erittäin suuri merkitys koulukiusaamisen ehkäisemisessä. Toisensa tuntevien vanhempien lapset ovat vähemmän alttiita kiusaamiselle ja samoin vähemmän alttiita kiusaamaan muita.
Opetusministeriö katsoo, että koulukiusaamista ei poisteta pelkästään joillakin määräyksillä, vaan kyse on nimenomaan yhteistyöstä eri tahojen kanssa, ja siinä suhteessa meidän kaikkien aikuisten toiminta on ratkaisevaa. Tässä työssä on oltava mukana opettajien, vanhempien ja asiantuntijatahojen. Aikuisten tehtävänä on paikallistasolla välittömästi puuttua koulukiusaamiseen.
Opetusministeriön tarkoituksena on ottaa koulukiusaaminen yhdeksi Terve itsetunto -projektin jatkotyöskentelyteemaksi. Projektin yhteydessä on tarkoitus verkottua sekä kuntien että eri järjestöjen kanssa.
Opetushallitus järjestää kuluvana vuonna koulutusta muun muassa oppilashuollon ja muun verkostoyhteistyön puitteissa kehittämällä väliintulo- ja puuttumismalleja kiusaamistapausten ennalta ehkäisemiseen ja niiden varhaiseen tunnistamiseen. Tulevan lukuvuoden alussa Opetushallitus on yhdessä Mannerheimin Lastensuojeluliiton kanssa julistamassa koulurauhaa.
Uusien koululakien mukaan oppilaan oikeuksia lisätään nykysäännöstöön verrattuna. Kyseisten säännösten perusteella oppilaalla on oikeus turvalliseen opiskeluympäristöön. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että opetuksen järjestäjä velvoitetaan luomaan työturvallisuusnäkökohdat huomioivat olosuhteet siten, että toisaalta opetukseen tarkoitetut fyysiset tilat ovat turvallisia ja toisaalta siten, että oppilaat eivät joudu väkivallan tai muun kiusaamisen kohteiksi koulussa tai muussa koulun toiminnassa. Huomattavaa on, että kyseinen velvoite koskee kaikkea lain mukaista opetusta.
Kuten edellä esitetystä käy ilmi, opetusministeriö on hyvin tietoinen koulukiusaamiseen liittyvistä ongelmista ja on jo käynnistänyt ja on myös käynnistämässä eri toimenpiteitä ongelman käsittelemiseksi ja ehkäisemiseksi.
Helsingissä 17 päivänä kesäkuuta 1998
Opetusministeri Olli-Pekka Heinonen - Anonyymi
🍞🍞🍞🍞🍞💸
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta445239Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä243440Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2992830Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui562643- 1702312
- 242119
Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.
Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi1261881Vielä kerran.
Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä3661845Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881761M nainen tiedätkö mitä
Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti161391