Hei
Tällä palstalla aika hiljaista, mutta jos joku Bledissä käynyt voisi hiukan valaista muutamaa asiaa. Onko ruokakauppoja / marketteja missäpäin ja voisitteko suositella jotain kivaa ruokapaikkaa.
Lomailemme siellä huhtikuun alussa muutaman päivän. Entä miten bussit kulkevat sunnuntai-iltaisin lentokentältä Blediin.
Syöminen ja ruokakaupat
1
1290
Vastaukset 1
- NisKiss
Bledissä kaikki sijoittuu aika pienelle alueelle, joten kaikki on kävelymatkan päässä. Ruokaostokset voi tehdä vaikkapa keskustan ostoskeskuksen Mercatorissa, siellä on hyvät valikoimat. Käykää ehdottomasti syömässä linja-autoaseman liepeillä sijaitsevassa Pri Planincussa! Ruoka on todella hyvää, annokset lähes valtavia ja mikä parasta, hinnat erittäin kohtuulliset. Viime keväänä me kolme raavasta ja nälkäistä miestä söimme kolmea lajia lihaa salaatilla, päälle vielä pari tuoppia per mies ja lasku oli alle viisi kymppiä, emmekä varmasti jääneet nälkäisiksi. Pizzalla kannattaa käydä ostoskeskuksen toisessa kerroksessa sijaitsevassa pizzeriassa, tekevät hyvät pizzat aidossa puulämmitteisessä uunissa. Kannattaa ottaa ihan normaalikokoiset, se vastaa suunnilleen meidän perhepizzaa.
Lentokentällä löytyy infopiste, josta saa apua bussikuljetuksiin. Yleensä siellä on pikkubusseja päivystämässä, hinnat on hyvin kohtuulliset.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha1381520- 1481081
Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät69936Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?
Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi271767- 68733
PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE
...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.56723- 37619
Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"
Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi7581Missä vaiheessa
Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et33561- 60557