koira on aloittanut (nähty 3kertaa) hännän puremisen ja jopa kävelee häntä suussaan. aikaisemmin silloin tällöin jahdannut häntäänsä mut nyt vaikuttaa pikkaisen oudolta.koiralla ikää on 7kk. onkos se nyt seonnut ja mielenvikainen. kovaluontoinen se ainakin ei meinaa uskoa mitään ja tykkää näykkiä ja jos ottaa kuonosta kiinni tai vettä ja sanoo ei. se tulee entistä kovemmin kimppuun.luulee sitä leikiksi.sit vasta kun huutaa oikeen kovaa että EI niin sit se loppuu. neuvoja kiitos
onko se nyt
seonnut
5482
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
koirassa on sillä eri koirille eri metodit.
Koirillakin on luontaisia käytöshäiriöitä, jotka pakottavat koiran toimimaan vaistomaisesti jollakin oudolla tavalla. Jalostus on tuonut mukanaan myös vakavia henkisiä oireita. Jos koirasi ei tuota käytöstään lopeta, niin kannattaa mennä jonekin koirakouluun sen kanssa. Jos koirasi ei sielläkään opi hillitsemään tuota käytöstään, niin sillä voi olla aivoissa jotakin kehityshäiriötä tai muuta henkistä oiretta.
On olemassa joukko koiria, jotka jahtaavat omaa häntäänsä, varjoja, valonsäteitä tai jopa näkymättömiä kärpäsiä. Tällaisen käytöksen taustalla saattaa olla opittu käyttäytyminen. Koiraa on esimerkiksi pentuaikana leikitetty valonsäteillä, jolloin tästä on tullut vain hauska leikki, jota koira tekee saadakseen omistajansa huomion.
Käytöksen takana saattaa olla epileptistä oirehdintaa kuten joillakin sellaisilla koirilla, jotka jahtaavat näkymättömiä kärpäsiä.
Käytös saattaa olla myös puhtaasti pakko-oireista kuten varjojen jahtaaminen, joka saattaa äityä niin pahaksi, että koira näkee ja jahtaa varjoja joita ei edes ole.
Oman hännän jahtaaminen saattaa myös olla pakko-oireista. Tällaiset koirat jahtaavat häntäänsä väsymättä tuntitolkulla eivätkä lopeta vaikka satuttaisivat itseään. Kyseessä voi myös olla anaalirauhasen tulehdus, jolloin koira usein myös pyyhkii peräpäätään esim. mattoon.
Jos koirasi käytös on omituista, kannattaa konsultoida eläinlääkäriä, joka sulkee pois sairauden mahdollisuuden.
Tekstin on kirjoittanut Camilla Ketonen
http://www.koirakoulukompassi.com/artikkelit.html
oisko jäänyt jotain peräaukon seutuun,suihkuta lämpimällä vedellä!!!voi olla merkki kivusta/ anaalirauhaset täyttyneet es.tai sitten koira on hermostunut jostakin asiasta tai sekaisin jos uros narttujen hajusta ulkona???koirn käytökseen löytyy aina järkevä selitys ja syy.epilepsiaa sairastava koira voi jahdta häntäänsä,vaihtoehtoja löytyy toivott,löydät syyn.tai kaipaa aktiivista tekemistä!!!
Aina silloin tällöin lukee näitä kuonosta kiinni ottaimisia ja itseäni ainakin ihmetyttää, miksi ihmeessä koiraa otetaan kuonosta kiinni.
kyllä varmasti koira yrittää tavalla tai toisella vapautua siitä otteesta.