Meillä (minä ja avopuoliso) on vauvakuume. Mut ollaan ajateltu, että ei ole vielä järkevää. haluttaisiin että kummallakin on työpaikka ja toisella edes mielummin vakkari työ. Toiseks haluttais saada "nuorina" lapset. Mut miten tässä nykymaailmassa voi toteuttaa tuommoisen haaveen? Koska teidän mielestä on järkevää tehdä lapsia? Koska itse olette saaneet tai suunnitelleet? Ei varmaan olla ainuita, jotka tämmöisiä miettii.
Koska lapsia...
kuume
81601
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Minä ja aviomieheni olemme pohtineet tuota lapsikysymystä suuresti nyt syksyn aikana. Olemme oleet aviossa 1,5 kuukautta. Olemme molemmat valmiita lapsen tuloon niin henkisesti kuin fyysisesti (minä 24 ja hän 27 vuotias). Ongelmana on vaan ikuinen pulma nimeltään raha. Minä olen määräaikaisessa työssä ja mieheni on pitkään ollut työttömänä. Nyttemmin hän sai töitä, mutta ala on sellainen, että talvella ei juuri töitä ole. Eletään sitten minun palkalla ja miehen työttömyyspäivärahoilla. Ei ole helppoa. Saatikka sitten saada lapsi tähän tilanteeseen.
Pitkien keskustelujen tuloksena päädyimme siihen, että jätin ehkäisypillerit pois. Nyt on eka viikko ilman pillereitä. Jotenkin vaan tuntui, ettei enää hormoneja mun kehoon. Nyt sitten ei ole käytössä mitään ehkäisyä ja seksiä on. Päätös siis on, että vauva saa tulla, jos luoja suo.
Meillä tilanne kuitenkin hyvä siinä mielessä, että molemmilla on työ, vaikkei miehellä nyt töitä olekaan. Ja minun työsuhteeni 99 %:sesti jatkuu kun määräaikainen työsuhde päättyy. Näin olen rivien välistä töissä lukenut ja puheista kuullut.
Kannattaa todella pohtia tarkkaan, missä vaiheessa lapsien aika on. Raha ei saa olla se ratkaisevin tekijä. Tottakai rahalla on väliä, mutta älkää liikaa tuijottako siihen. Kuitenkin suosittelen suorittamaan opinnot loppuun, hankkimaan työkokemusta. En tiedä teidän ikäänne, mutta nuorilta kuulostatte, joten muutaman vuosi lisäaikaa ja sitten asia on varmasti enemmän ajankohtainen. Antakaa asian hautua hiljakseen ja katsokaa tilannetta esim. puolen vuoden kuluttua uudelleen. Jättäkää asia siis hetkeksi taka-alalle, keskittykää toisiinne ja antakaa ajatukselle aikaa.
Meillä on tilanne sellainen että minä olen se kuumeilee. Olemme naimisissa, minä 21 ja mies täyttää joulukuussa 22. Mieheni on sitä mieltä että ensin hänen koulunsa, töitä ja sitten vasta perheenlisäystä.
Minä olen työttömänä. Rakastan miestäni ja siksi jaksan odottaa.. vaikka tuskaa tämä välilä on:)
Lapset pitää hankkia nuorena ja silloin kun siltä tuntuu molempien mielestä...Meillä nyt odotellaan esikoista vaikka ei ehkä nyt hirveen nuoria enään ollakaan(26 ja 28),vaikka taloudellinen tillanne ei ehkä ole niin vakaa mitä se voisi olla,mutta kummallakin on vakituinen työ.Ja me kans jätettiin ehkäisy pois vajaa vuosi sitten ja oltiin sillä mielellä,että vauva saa tulla jos on tullakseen...
Olemme olleet aviossa reilut 3 kk. Lasta olemme yrittäneet nyt 2 kk... Vielä ei ole tärpännyt.
Mieheni on vakituisessa työsuhteessa (24 vee) ollut jo 6 vuotta. Minä olen 22 ja vasta ammattikorkeesta valmistunut. Nyt sain vakityöpaikan... Kun on jo heti nuorena ahkera, saavuttaa elämässä paljon. Kyllä niitä töitä tekevälle löytyy. Me asumme jo omassa rivitalo asunnossa (lainalla ostettu). Aloitimme lapsen teon jo ennen kun sain vakituisen työn... Kukin tekee kuten parhaax näkee! Tsemppiä!!!
Itse vielä opiskelen reilu puoli vuotta, mies on minua vanhempi ja töitä tehnyt jo vuosia. Rahasta siis ei ole kiinni, eikä myöskään halusta tai haluttomuudsta.
Molemmat siis haluamme lapsia, mutta emme tähän nykyiseen asuntoon. Kun pääsemme muuttamaan (toivottavasti pian) vapautuvaan asuntoomme, tulee lapsenteko ajankohtaisesti. Pieneen kaksioon kun ei yksinkertaisesti mahdu enää kolmatta ihmistä. Emme myöskään halua kasvattaa lasta tällä alueella.
Ajalla ei niin ole merkitystä koska vaikka tulisin piankin raskaaksi, ehtisin saada opiskeluni loppuun ennen lapsen syntymää ja se on itselleni tärkeää. Opiskelujen jatkaminen on varmasti vaikeampaa vauvan jälkeen kuin ennen sitä, vaikka ei tietenkään mahdotonta.
Mullakin on hirvee vauvakuume mutta mun avopuoliso ei ole oikein lämmennyt ajatuksella lapsen hankkimisesta ainakaa vielä.Mä olen aina ajatellut/suunnitellut että mä hankin lapset nuorena.Mä olen 20-vuotias ja musta tuntuu että ehkä nyt olisi se oikea aika.Mun äitini oli vain mua vuoden vanhempi kun minä synnyin.Avopuoliso sanoo kun puhun hänelle lasten hankkimisesta että katsotaan myöhemmin.Mä näen jopa unia vauvoista ja synnytyksestäni yms.
Toivon todella, että onnistutte toteuttamaan suunnitelmanne kuten haluatte.
Mekin suunniteltiin, että silloin ja silloin "tehdään se lapsi" .... Noh, kahdeksan vuotta kesti ennen kuin tärppäsi. Viime kesäkuussa saimme pojan :-D
Iskä
suuresti onnea teidän perheelle.Meillä ei ole ongelmia ollut lasten saamisessa, mutta silti muistuttaisin kaikkia jotka päättävät että nyt on lasten aika,..haluaminen on aivan eri asia kuin saaminen. Ehkäisyn poiss jättämminen on tietoinen valintta, mutta se että onnistuuko on asia aivan eriksen.Älkää pitäkö kaikkea niin itseestäänselvänä!