KOSKA SUOMALAISET

Koska suomalaiset saavat Suomen perustuslain mukaisen tasaarvon lain edessä?
Suomessa asuu ryhmä jolla on lailla turvattujaerikois oikeuksia ja erikois vapautuksia joita ei suomalaisille anneta vaikka asuvat omassa maassaan.
Suomi on 200 vuotta ollut "vapaa" ruotsalaisuudesta mutta edelleen antaa ruotsaliselle vähemmistölle paremmat oikeudet kuin omille suomalaisille.
Olisko jo aika itsenäistyä!
2141
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

laki sanoo jotta vähemmistöjäå pitää hoitaa ja kunnioittaa:=)Ja eihän 500 000 suomenruotsalaisporukka mikään pieni porukka ole vain oletteko luulleet jotta niitä vain parikymmentätuhatta.Lukekaapa pikkasen tilastoja...löytyy googlesta.

Äänestä
  • Onko EU määrännyt, että rikollisesti toiseen maahan tunkeituneella on oikeus vaatia ja asettaa itsensä maassa oleva lain edessä?
    Eikö rikollisille kelpaa enään edes tasaarvo?

    Pariisin rauhansopimuksessa 1947
    6 artikla.
    Suomen on ryhdyttävä kaikkiin tarpeellisiin toimenpiteisiin taatakseen kaikille Suomen oikeudenkäyttöpiirissä oleville henkilöille rotuun, sukupuoleen, kieleen tai uskontoon katsomatta oikeuden nauttia ihmisoikeuksia ja perusvapauksia, joihin sisältyvät sananvapaus, paino- ja julkaisuvapaus, uskonnonvapaus, vapaus poliittisiin mielipiteisiin sekä kokoontumisvapaus.

    7 artikla.
    Suomi, joka on välirauhansopimuksen mukaisesti ryhtynyt toimenpiteisiin vapauttaakseen kansalaisuuteen ja kansallisuuteen katsomatta kaikki henkilöt, joita on pidetty vangittuina Yhdistyneiden Kansakuntien hyväksi suorittamansa toiminnan tai Yhdistyneitä Kansakuntia kohtaan osoittamansa myötätunnon taikka rodullisen syntyperänsä takia, sekä kumoamaan diskriminatoorisen lainsäädännön ja siitä johtuvat rajoitukset, sitoutuu saattamaan nämä toimenpiteet päätökseen ja olemaan vastaisuudessa ryhtymättä toimenpiteisiin tai saattamatta voimaan lakeja, jotka olisivat ristiriidassa tässä artiklassa mainittujen tarkoitusperien kanssa.

    8 artikla.
    Suomi, joka välirauhansopimuksen mukaisesti on ryhtynyt toimenpiteisiin hajoittaakseen kaikki Suomen alueella toimivat fascisminluontoiset poliittiset, sotilaalliset tai sotilaallisluontoiset järjestöt sekä muut järjestöt, jotka harjoittavat Neuvostoliitolle tai muille Yhdistyneille Kansakunnille vihamielistä propagandaa, sitoutuu olemaan vastaisuudessa sallimatta senluontoisten järjestöjen olemassaoloa ja toimintaa, joiden tarkoituksena on kieltää kansalta sen demokraattiset oikeudet.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


SAAVAT kirjoitti:

Koska suomalaiset saavat Suomen perustuslain mukaisen tasaarvon lain edessä?
Suomessa asuu ryhmä jolla on lailla turvattujaerikois oikeuksia ja erikois vapautuksia joita ei suomalaisille anneta vaikka asuvat omassa maassaan.
Suomi on 200 vuotta ollut "vapaa" ruotsalaisuudesta mutta edelleen antaa ruotsaliselle vähemmistölle paremmat oikeudet kuin omille suomalaisille.
Olisko jo aika itsenäistyä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu