Tuli jokin aika sitten vierailtua Gambiasta, ja ihastuin ikihyviksi. Yksi tutuksi tullut naisihminen halauisi nyt tulla Suomeen "käymään", ja kysyisinkin, että tietääkö joku miten tuo onnistuu. Mistä suora lento (Tjäreborgin kyytiinkö?), mitä papereita tarvitaan ja pitääkö molla paluulippu varattuna.
Moni pitää ajatusta typeränä, mutta laskeskelin, että näin lama-aikana olisi hyvä karsia kuluja, ja tällainen vieras laskisi monia ns. juoksevia kuluja, kun ei tarvitsisi juosta kapakoissa naisten perässä ja ryypätä siinä sivussa. Syön lisäksi ihan turhan usein ravintoloissa, ja tämä oli erinomainen ja jopa yli innokas kokkaamaan. Lisäksi oli itse erittäin pieniruokainen eikä koskenutkaan alkoholiin. 4 kuukauden oleskelu Suomessa säästäisi jo toista tuhatta euroa, vaikka antaisin tietysti viikkorahaa ja perheelle lähetettävää.
Varmasti joku mies tai nainen on törmännyt samanlaiseen ongelmaan, joten kertokaa miten homma hoituu.
Moni pitää ajatusta typeränä, mutta laskeskelin, että näin lama-aikana olisi hyvä karsia kuluja, ja tällainen vieras laskisi monia ns. juoksevia kuluja, kun ei tarvitsisi juosta kapakoissa naisten perässä ja ryypätä siinä sivussa. Syön lisäksi ihan turhan usein ravintoloissa, ja tämä oli erinomainen ja jopa yli innokas kokkaamaan. Lisäksi oli itse erittäin pieniruokainen eikä koskenutkaan alkoholiin. 4 kuukauden oleskelu Suomessa säästäisi jo toista tuhatta euroa, vaikka antaisin tietysti viikkorahaa ja perheelle lähetettävää.
Varmasti joku mies tai nainen on törmännyt samanlaiseen ongelmaan, joten kertokaa miten homma hoituu.
Vastaukset 8
Vanhimmat
säästöä kun ensin kustannat naisen Nigeriaan hakemaan turistiviisumia (turhaan), lennot sinne ja odotteluaika siellä ei ole kovin halpaa (saati turvallista) touhua.
Teidän täytyisi hakea naiselle viisumia Nigeriasta Suomen lähetystöstä(lähempää ei lähetystöä ole).
Sinun täytyisi kirjoittaa kutsu ja jonkinlainen vakuutus että huolehdit tästä kys. ihmisestä hänen täällä oleskelun ajan(näin olen käsittänyt)
Kutsumasi henkilö tarvitsee matkavakuutuksen, meno-paluulipun ja luullakseni myös rahaa täällä elämiseen.
Käsittääkseni yli kolmea kuukautta ei voi oleskella täällä Schengen-alueella ilman oleskelulupaa, joten viisumin saisi korkeintaan kolmeksi kuukaudeksi, jonka jälkeen hänen täytyisi palata takaisin Gambiaan.
Jos käsitin oikein, tarkoitus olisi että hän jää tänne. Siinä tapauksessa hänen tulee hakea suomesta oleskelulupaa ja saadakseen sellaisen, tulisi hänellä olla töitä tai perheside. Pakolainenhan Gambialainen ei missään nimessä ole.
Mikä se syy jäädä sitten olisikaan, tulee hänellä olla painavat syyt miksi hän saisi jäädä suomeen odottamaan oleskeluluvan päätöstä. Hänellähän on paluulippu valmiina ja turvallinen kotimaa.
Voin sanoa ettei ole mikään yksinkertainen juttu. Ja viisumin saamisessa voi kestää.Lentolippu tulee muuten näyttää viisumia haettaessa eli se pitää olla valmiina kun lähetystö ilmoittaa että viisumi on valmis haettavaksi.
P.s. tjäreborgin lennoilla suomesta ostettu meno-paluulipussa meno on ehdottomasti käytettävä, eli älä osta hänelle lippua täältä luullen, että voi käyttää pelkän paluun.
Että silleen, oli provo tai ei niin tässä hieman pintaraapaisua kyseisestä prosessista.
terv.Gambialaisen vaimo
Kiitos kovasti. Ei tuo provokaatio ollut, vaikka vähän rennolla otteella kirjoitinkin. Työtä ja hankaluuksia siis tiedossa.
Ollos hyvä vaan.Täällä kun kirjoittelee kaikenlaiset pöpipäät niin ei aina tiedä onko provo vai ei.
Työtä ja hankaluuksia on tiedossa,mutta mahdotonta se ei ole.Helpottaa kummasti jos löydät jonkun joka on prosessin läpikäynyt ja osaa siis hieman neuvoa.
voi ostaa vain Suomi-Gambia-Suomi, mutta esimerkiksi Brussels Airlines lentää Banjulista Helsinkiin, välilasku Brysselissä. Lentoyhtiön toimisto on lähellä Lamtoron lääkäriasemaa. Lipun voi ostaa vasta kun viisumi on hankittuna.Mahtaako rakkautesi jatkua niin kauan että nainen saa hankituksi viisumin, Nigeria lähin maa jossa Suomen konsulaatti. Voit aloittaa siitä että kutsut naisen Suomeen, sitä kutsua tarvitaan viisuminhakuprosessissa. Onnea yritykselle!!!
Sen verran tarkennusta, että lipun voi kyllä maksaa, kun viisumi on kourassa, mutta Abujan suurlähetystö vaatii matkan varauksesta näyttöä, kun lähtee viisumia anomaan ja tosiaan se on tuo kolme kuukautta minkä viisumilla voi oleskella Suomessa.
Toisekseen on melko todennäköistä, että viisumia ei heru ainakaan ensi yrittämällä.
Abujaan, Nigeriaan maksaa edestakainen lento noin 1000 euroa ja tietysti pitää ottaa huomioon yöpymis -ym. kustannukset paikan päällä. Lisäksi pitää olla valmiina vakuutus ja viisumimaksun 60 euroa joutuu maksamaan vaikkei viisumia saisikaan. Suomeen edestakaiset liput ovat ajankohdasta riippuen 1000-1400 euron välillä.
Varmin tapa saada henkilö Gambiasta Suomeen ja pitempiaikainen oleskelulupa hänelle, on mennä avioliitton hänen kanssaan Gambiassa (aikamoinen paperisota sekin), eikä sekään ole 100% varmaa.
oikeassa, lisäksi tarvitset international health insurance valid for all Shengen countries covering up to 30.000€ in case of repatriation. IHI tanskasta luulen hoita semosia. Itse yritänyt hakeä minun raskaana oleva vaimoni tänne, mutta edes Sierra Leonesta Nigeriaan en pysty maksaa, kallis lentolippu, ja sitten täyttyy vielä matkustaa Abujaan...junalla, kesta kauan, sitten yöpymista Abujassa, kallis taas ja vaan toivoa että saat sitten sen visuumi... Kylä Suomi pitäsi todellakin tehdä jotain siihen että on vain yksi suurlähestö Nigeriassa....ridiculous.
Vaimoni sai keskenmeno 2 päivää sitten... stressi lääkäri sanoi... Kiitos Shengen, voivat hyvinkin täällä tehdä tarkastuksia....on kuitenkin sen paluulippu olemassa. Mutta, jos on rahaa,tee sen...mutta mäh menis sinne...
Olet saanut jo riittävästi informaatiota viisumi- ym. hankkeiden puolesta, joten en niihin tässä puutu. Jos tuot gambialaisen kaunottaren Suomeen olet löytänyt todella aarteen. Sikäläisen naisen tänne tuotuasi sinulle saattaisi olla moni kateellinen, mutta monikulttuurinen ajatus on tässäkin yhteydessä kiehtova, ja tee sen toteuttamiseksi kaikkesi.
Oma kokemukseni sen maan naisista on vähintäänkin suurenmoinen. En voi tietää minkä ikäinen olet, mutta voin sanoa, että gambialaiset naiset pitävät tällaista keski-ikäisistäkin eurooppalaista miehistä, joihin itse kuulun. Jos saat sikäläiselle mustalle naiselle hankittua Suomen kansalaisuuden olen tehnyt kulttuuriteon. Mikäli sellaisen prinsessan tänne itsellesi pysyvästi saat, nostan sinulle hattua.
Gambialaiset ovat muslimeina kutakuinkin raittiita, joten kapakoissa käymisesi saattaa vähentyä. Älä jätä häntä kuitenkaan koskaan yksin. Käsittele häntä hyvin ja muista, että olet tehnyt elämässäsi hienon siirron, samoin Hänen elämäänsä koskien.