Ennen oli ennen.
1950-luvulla raskaiden kokemusten jälkeen kansakunta hakeutui kesäisin joka niemeen
ja notkoon tanssilavoille etsimään elämää ja lohdutusta muista ihmisistä.
Tunnusomaista oli napa-vasten-napaa-tanssilajit, joissa oltiin mahdollisimman
lähekkäin tanssiparin kanssa. Perinteisiin kuului, että mies hakee ja vie. Naisen
osalle jäi odottaminen ja vikiseminen. Kuitenkin jo 1960-luvun lopulla alkoi muuutos
lavakulttuurissa. Rockin ja popin levittäytyessä ja saadessa valtaa musiikissa,
tanssilavojen suosio alkoi vähetä saavuttaen pohjan 1980-luvulla. 1980-luvun lopulla
juuri ennen pientä lamaa tanssilavakulttuurin hegetär osoitti elpymisen merkkejä.
Tanssijat vaihtoivat kuulumisia alkuaikoina suusta korvaan menetelmällä, ja tekniikan
yleistyessä lankapuhelimet laulattivat puhelinlankoja terveisten ja juorujen merkeissä.
Nyt on nyt.
1990-luvulla kansakunnan vähitellen saadessa pienen laman vastoinkäymiset selätetyksi,
alkoi tanssilavakulttuurissa uusi kukoistuskausi. Tunnusomaista oli tanssityylin muutos:
napatanssijoiden seassa alkoi yhä useammin olla käsiote-tanssijoita. Käsiote-tanssijoiden
vallankumous saavutti huippunsa juuri ennen Suuren Laman alkua vuonna 2009. Toinen
tunnusomainen piirre tälle aikakaudelle oli, että erittäin kiivasta ja osittain
katkeraa keskustelua käytiin tietokoneiden välityksellä internetin keskustelupalstoilla.
Joitain pieniä tanssilavoja elvytettiin korjaamalla ne yhteisin EU-varoin, mutta
suuret viihdekeskukset keräsivät suurimman potin tanssinharrastelijoiden eurovaroista.
Tulevaisuudesta hämmästyt.
1990-luvulla alkanut taloudellinen nousukausi johti ennen Suurta Lamaa ihmisten
itsekkyyden lisääntymiseen. Tämä johti ensin 2010-luvun lopussa siihen, että
tanssiparit kylläkin tanssivat edelleen samoin askelin kuin ennenkin, mutta
käsiote kirposi. Kehitys jatkui edelleen 2020- ja 2030-luvuilla siten,
että lopulta parketilla ei nähty paritanssia vaan yksilöitä liikehtimässä
meditatiivisen rockfoksin tahtiin. Telepaattisissa istunnoissa joku meditoija
saattoi näinä aikoina kertoa isovanhemien kertomuksia näköhavainnoista
entisaikojen hieman oudosta napa-vasten-napaa-tanssitavasta.
- Jaska Tarvin
1950-luvulla raskaiden kokemusten jälkeen kansakunta hakeutui kesäisin joka niemeen
ja notkoon tanssilavoille etsimään elämää ja lohdutusta muista ihmisistä.
Tunnusomaista oli napa-vasten-napaa-tanssilajit, joissa oltiin mahdollisimman
lähekkäin tanssiparin kanssa. Perinteisiin kuului, että mies hakee ja vie. Naisen
osalle jäi odottaminen ja vikiseminen. Kuitenkin jo 1960-luvun lopulla alkoi muuutos
lavakulttuurissa. Rockin ja popin levittäytyessä ja saadessa valtaa musiikissa,
tanssilavojen suosio alkoi vähetä saavuttaen pohjan 1980-luvulla. 1980-luvun lopulla
juuri ennen pientä lamaa tanssilavakulttuurin hegetär osoitti elpymisen merkkejä.
Tanssijat vaihtoivat kuulumisia alkuaikoina suusta korvaan menetelmällä, ja tekniikan
yleistyessä lankapuhelimet laulattivat puhelinlankoja terveisten ja juorujen merkeissä.
Nyt on nyt.
1990-luvulla kansakunnan vähitellen saadessa pienen laman vastoinkäymiset selätetyksi,
alkoi tanssilavakulttuurissa uusi kukoistuskausi. Tunnusomaista oli tanssityylin muutos:
napatanssijoiden seassa alkoi yhä useammin olla käsiote-tanssijoita. Käsiote-tanssijoiden
vallankumous saavutti huippunsa juuri ennen Suuren Laman alkua vuonna 2009. Toinen
tunnusomainen piirre tälle aikakaudelle oli, että erittäin kiivasta ja osittain
katkeraa keskustelua käytiin tietokoneiden välityksellä internetin keskustelupalstoilla.
Joitain pieniä tanssilavoja elvytettiin korjaamalla ne yhteisin EU-varoin, mutta
suuret viihdekeskukset keräsivät suurimman potin tanssinharrastelijoiden eurovaroista.
Tulevaisuudesta hämmästyt.
1990-luvulla alkanut taloudellinen nousukausi johti ennen Suurta Lamaa ihmisten
itsekkyyden lisääntymiseen. Tämä johti ensin 2010-luvun lopussa siihen, että
tanssiparit kylläkin tanssivat edelleen samoin askelin kuin ennenkin, mutta
käsiote kirposi. Kehitys jatkui edelleen 2020- ja 2030-luvuilla siten,
että lopulta parketilla ei nähty paritanssia vaan yksilöitä liikehtimässä
meditatiivisen rockfoksin tahtiin. Telepaattisissa istunnoissa joku meditoija
saattoi näinä aikoina kertoa isovanhemien kertomuksia näköhavainnoista
entisaikojen hieman oudosta napa-vasten-napaa-tanssitavasta.
- Jaska Tarvin
Vastaukset 7
Vanhimmat
Jo 60 -luvulla alkoi nuorten tanssiminen olemaan pääasiassa erillään tanssimista ilman minkäänlaista otetta tanssiparin välillä. Muodostui myös tyttöjen ryhmiä missä tanssittiin/hytkyteltiin tyttöporukassa laukku-/vaatekasan ympärillä ja myös pojat saattoivat tanssia vastaavasti omissa ryhmissään. Suhteellisen nopeasti pojat alkoivat kyllästymään erillääntanssimiseen ja alkoivat jäämään pois tanssilavoilta.
Rock-musiikki toi kuitenkin erilläänhytkyttelijöitä vielä koko 70-luvun ja piti yllä muutamia tanssipaikkoja. Osittain myös lisääntyneiden järjestyshäiriöiden takia moni nuoria hytkyttelijöitä vetävä tanssipaikka luopui rock-vetoisuudesta ja lopetti toiminnan kokonaan.
Muutama tanssipaikka pysyi toiminnassa pahimman aallonpohjankin aikana ja uuden nousun myötä avattiin myös aivan uusiakin tanssipaikkoja. Myös samoihin aikoihin uusvanhat avoimen otteen tanssit - singletimejive ja triplettijive saivat uusia tanssijoita liikkeelle ja paljolti juuri näitä uusvanhoja tansseja on kiittäminen tanssilavojen elpymisestä.
Moni vanha 60/70-lukujen tanssija päätti viimeistään nyt 80/90 luvun vaihteen aikoihin kokeilla rokkitansseja. Rokit olivat hyvinkin tuttuja vanhoille tanssijoille, mutta niitä ei aikoinaan tungokseen asti täysillä lavoilla voinut tanssia, mutta nyt siihen oli tilaa.
80-luvun lopun ja 90-luvun alun jivekursseilla oli kurssilaiset lähes kokonaan vanhoja 60-luvun tanssijoita - asenteella "nyt minä sen opettelen", kun on lapset maailmalla ja on aikaa ja lavoilla tilaa tanssia. 90-luku oli myös BW ja bugg aikaa, ja paljon muuta, ja ne saivat myös nuorta tanssijaa liikkeelle selvästi enemmän kuin aikaisemmin.
90-luvulla rokit ja fusku sai niin paljon ylivaltaa, ja osa - yllätys - nimenomaan kädenalittelijoista alkoi vaatimaan lisää esim. tangoja lavabändien ohjelmistoihin, ja niitä myös saatiin. Käsiote ei kirpoa ja ei juurikaan aiheuta muutosta tanssimaailmaan vaan päinvastoin sen harrastajat pitävät kaikkein tiukimmin puoliaan tanssin monipuolisuuden ylläpitämisessä - se on moneenkin kertaan havaittu. Käsiotteella kun kuitenkin pidetään fyysistä kosketusta yllä tanssiparien välillä.
60-luvulla romahdettiin suoraan suljetusta otteesta erillään tanssimiseen ja siinä tapahtui käsiotteen kirpoaminen ja siitä ei ole vieläkään kunnolla toivuttu. Nuoret eivät uskalla ottaa vieläkään tanssiparistaan otetta edes käsiotteella, mutta tilanne on kuitenkin parantumassa - kiitos edes sen käsiotteen.
Kunhan nuoret saadaan ottamaan se käsiote, niin siitä seuraa automaattisesti myös se läheisempi "napa vasten napaa" tanssiote. Näin kehitys näyttää nykyisin etenevän.
Lisämielenkiintoa lavatanssiin on tuomassa myös seksitanssi eli sylitanssi. Sylitanssia opetetaan ulkomailla nykyisin jo myös suomalaisen suljetun otteisen lavatanssin kaltaisena, mutta aika rohkean seksikkäänä tanssina. Myös suomessa opetetaan julkean eroottisia seksitansseja. Sylitanssi todennäköisesti hiukan vesittyy tehdessään maihinnousun suomalaisille tanssilavoille.
Sylitanssia voitaneen pitää tällä hetkellä suomalaisen lavatanssin evoluution huippuna, joten mitään syytä huoleen suljetun otteen hiipumisesta lavatansseissa ei ole, vaan mieluummin päin vastoin. Tanssin aktiviteetti napa vasten napaa laskeutuu vaan hiukan alemmaksi.
Asiaan kuuluu vielä se, että mitä pienemmäksi ja keskittyneemmäksi tanssiharrastus käy tiettyjen kerhojen ja seurojen porukoihin, sitä suuremman merkityksen he luulevat omalla toiminnallaan olevan ihan jopa Suomenkin mittakaavassa. Varjelevat tätä illuusiotaan omissa keskusteluissaan ja kuroutuvat ja surkastuvat vain enemmän eristyksiin muusta maailmasta.
Tanssiminen on muuttunut harrastukseksi ja se myös näkyy tanssipaikoilla. Käyn runsaasti varttuneen väen tansseissa ja sama ilmiö on myös niissä piireissä. Aika moni varttuneen väen tanssipaikka järjestää myös tanssikursseja tanssien yhteydessä ja myös aivan omaa itsenäistä tanssikurssitoimintaa harrastetaan aika runsaasti. Jopa nuorempien tanssijoiden suosimien tanssien, esimerkkeinä bugg ja swingit, kurssit vetävät hyvin myös eläkeläisiä kursseille.
Ei eläkeläisetkään viitsi kovin monia vuosia samaa yksitoikkoista tanssimista harrastaa, ja myös he haluavat kurssien avulla monipuolistaa tanssiharrastustaan. Kädenalittelujen suosio lisääntyy myös eläkeläisten tansseissa vauhdilla. Samoin rock'n roll musiikki on myös eläkeläistanssien vakio-ohjelmaa - onhan moni eläkeläinen elänyt rock'n roll nuoruuden.
Viimeaikoina on väitetty tanssijoiden määrän vähentyneen. Mutta onkohan todellakaan näin? Suhteellisen pienellä alueella on varttuneen väen tanssipaikkojen määrä lisääntynyt aika runsaastikin ja myös tavallisissa tanssipaikoissa on alettu järjestämään varttuneen väen tansseja päivätansseina tai aikaistettuina iltatansseina ja myös sunnuntain iltapäivätanssien määrä on lisääntynyt suunnattuna erityisesti varttuneelle väelle tai myös yleistanssien kaltaisina. On myös ilahduttavaa havaita se että myös nuoret ovat löytämässä hiukan perinteisemmät varttuneen väen tanssit ja näyttäisikin siltä että varttuneen väen tanssien monipuolinen, myös kädenalitteluun sopiva musiikki vetää nuorempiakin tanssijoita yhä enenvässä määrin.
Oleellinen tapa pitää yllä mielenkiintoa lavatanssiin on käydä erilaisilla kursseilla ja ylläpitää muuten mielenkiintoa ja vaihtelevuutta tanssimisessa. Muuten aika nopeasti tulee vastaan kyllästyminen ja kaikki tanssipaikat tyhjenee - niin kaikenikäisten suosimat yleistanssipaikat, kuin myös varttuneen väen tanssipaikat.
Muutamilla lavoilla näyttäisi tanssijoiden määrä vähentyneen. Väheneminen on kuitenkin seurausta siitä kun vanhempia tanssijoita on siirtynyt tanssimaan varttuneelle väelle tarkoitetuissa tanssipaikoissa. Monilla alueilla varttuneille ja eläkeläisille on tarjolla tansseja jokaiselle arkipäivälle, joten ei ole mikään sattuma että heitä ei näy enää tavallisissa iltatansseissa niin runsaasti kuin aikaisemmin.
Ja ettei nyt syntyisi väärinkäsitystä - näihin vanhojen tansseihin ovat myös nuoret tervetulleita ja nuoria myös jo jonkin verran niissä käy tanssimassa.
Olen havainnut että lavalle aivan viime vuosina tulleet nuoret ovat enempi tanssin sosiaalisesta puolesta kiinnostuneita. Nuoret kun ovat viriilejä luonnostaan. Kun nämä vanhat pelkästään tanssitekniikasta kiinnostuneet häipyvät vanhankotiin, tanssikulttuuri tervehtyy pikku hiljaa.
Tyttöpareissa tanssiminen on lisääntynyt runsaasti. Onhan ollut tapana tanssia tyttöpareissa niitä tansseja mitä pojat tanssivat vähemmän. Perinteisesti tyttöpareissa on tanssittu valssit, jenkat ja polkat.
Nykyisin nuorten tyttöjen keskenään tanssimia tansseja ovat perinteisten tyttöparitanssien lisäksi pääasiassa bugg, jive ja boogiewoogie sekä fusku. Usein tytöt eivät edes odota poikien hakua näille tansseille, vaan menevät parketille jo haun alkuvaiheissa ja jopa silloin kun kuulutetaan jokin em. tanssilaji soitettavaksi seuraavaksi.
Nuoret tytöt kun ovat viriilejä luonnostaan, niin he haluavat tanssimaan myös viriilejä tansseja mistä löytyy myös menoa enemmän kuin laahustustansseista. Ne tanssit mitä tytöt tyttöpareina tanssivat kiinnostavat poikia myös sosiaalisista syistä ja tämä johtaa pikkuhiljaa siihen, että myös pojat opettelevat tanssimaan näitä viriilimpiä vauhdikkaampia tansseja.
Kyllä totuus on se että näissä tytöissä, jotka tanssivat keskenään on lesbojen prosentuaalinen osuus hyvin suuri. Käyppä kokeilemassa ja hae sellaisia. Suuuuuureen osaan heistä ei saa mies kontaktia. Eivt ymmärrä flirtin päälle ollenkaan. Jutustelu on varautunutta ja tökkivää. Juttua saa lypsää. Johtuu suurelta osin siitä, että eivät ole tottuneet/eivät välitä miesten jutuista ja tutustumisyrityksistä. Täytyy varmaan vielä selventää sen verran etten ole yrittämäsä joka misukkaa jota haen mutta jonkinlainen katse/juttukontakti on kiva luoda kaikkien tanssipartnereiden kanssa. Tyttöpareissa tanssivien kanssa tämäkin tökkii siis.
60-luvun lopulla nuorten tanssiminen muuttui Afrikan alkuasukkaiden tanssin kaltaiseksi nytkähtelyksi nuotion ympärillä. Nuotion korvikkeen oli kasa vaatteita, laukkuja ja muuta roinaa. Vanhemmistakin tanssijoista osa omaksui nuotiotanssin. Näitä nostalgia-nuotiotanssijoita näkee delleenkin nuotion ympärillä tanssimassa lähes kaikilla lavoilla jopa eläkeläistanseissa.
Nuoret siirtyivätkin 70-luvulla tanssimaan tätä nuotiotanssia kapakoihin ja kopippaloihin ja käytännössä lavat tyhjenivät nuorista tanssijoista. Kestikin parisenkymmentä vuotta ennen kuin nuoret taas uskalsivat tulla lavoille vaikka vieläkin moni nuori pelkää joutuvansa ottamaan kosketuskontaktin vastakkaiseen sukupuoleen. Varsinkin nuorille pojille tilanne oli vaikea, mutta onneksi sentään tytöt olivat hiukan rohkeampia - olihan sinnikkäitä tyttöjä tanssimassa lavoilla ainakin muutamia, vaikka joutuivatkin tanssimaan "isän ikäisten ja vanhempien miesten kanssa".
Vasta aivan viimevuosina myös nuoria poikia on uskaltautunut lavoille ja jopa uskaltavat ottaa tytöistä lähiotteenkin. Onkin oletettavaa että tulevaisuus on kuitenkin erilainen mitä ennakoit. On jopa oletettavaa että lähioteessa tanssiminen kokee voimakkaan nousun aivan lähiaikoina ja jo muutaman vuoden tai ainakin muutaman kymmenen vuoden kuluessa nuoret uskaltavat ottaa lähiotteen samaan malliin kuin heidän iso- ja iso-iso-vanhempansa kymmeniä vuosia sitten.