Tapsa rulettaa!

Tapsaa ei kuuskymppiseksi uskoisi, ei äänen, eikä olemuksen perusteella muutenkaan. On rempseä mies, ei mikään nyhjäke. Hän on myös hyvin säilynyt. Harva kuuskymppinen on yhtä komean, ryhdikkään ja tyylikkään näköinen ja se ääni on kuin sulaa kultaa! Ainahan Tapsa on osannut laulaa, mutta nykyään niissä tulkinnoissa on myös sielu mukana.
11761
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Tapsa on upea ! Kiitos Tapsa, kun olet olemassa !

Äänestä

Rasittavampaa hemmoa saa hakemalla hakea.

Äänestä

Loistokas laulaja. Hänellä on ääni ja karisma hallussaan. Lisäksi hänen persoonassaan on rohkeutta ilmentää itseään ja omia ajatuksiaan ja tunteitaan. Sillä on kielteisetkin heijastuksensa ( kuten kaikki tiedämme), mutta laulamisen alueella se on hänelle ehdottomasti voima.

Äänestä
  • Hieno ääni kyllä, mutta karisma katosi sittemmin kun Kansa alkoi esittämään taiteilijaa.

    Äänestä

  • Kyllä minun mielestäni on aina ollu pöyhkeilevä kukonpoika, mutta se on mun mielipide toiset saattavat pitääkkin sellaisesta.

    Äänestä

Kai se nyt vähän on säilynyt, kun on tehty kasvojenkohotus, hiustensiirtoja omista hiuksista eteen jne., on tehty vähän sitä sun tätä sellaista, jonka tekemiseen ei olisi ollut syytä OIKEASTI terveillä elämäntavoilla. Eivät rasvaiset maidot, tunnin-parin yönunet, öljyt ja muut mömmöt ja varsin vähälle nykyään jäänyt liikunta yhdistettynä kessutteluun kovinkaan hyvin riitä pitämään yksin ulkonäköä raikkaana. Raikkaaltahan Tapsa ei silmäpusseineen ja kelmeine ihoineen kyllä näytä.

Äänestä
  • Niin minäkin tekisin,mutta kuin ei ole varaa.Kerran täällä vain eletään.

    Äänestä

Tapani on tulta ja tappuraa ! Laulussa löytyy ja karismassa myös. Onneksi meillä on T.Kansa tuomassa myös vähän väriä ja eloa laulajiemme harmaaseen massaan. Yksi Tapsa on erittäin jees ! Kahdessa olisi jo liikaa ;)

Äänestä

Osaava ja taidokas laulajahan tuo Tapani on. Käyttäytyminen tosin ei aina ole niin tahdikasta ja esimerkillistä.

Äänestä

Tapsa on ryhdikäs ja pitkänhuiskea, komea miehekäs mies. Eipä uskoisi kuusikymppiseksi.
On hyvin säilynyt.
Joku kirjoitti ,että Tapani värjää hiuksiaan. Mitä sitten? Niinhän monet miehet tekevät. Nykyään on kaupoissa myytävänä miehille ihan omaa hiusväriäkin.

Äänestä
  • Tapani yrittää olla niin diivaa, kuin olla vain voi. Kyllä se on niitä häntäpään mieslaulajia.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Pepevori kirjoitti:

Tapsaa ei kuuskymppiseksi uskoisi, ei äänen, eikä olemuksen perusteella muutenkaan. On rempseä mies, ei mikään nyhjäke. Hän on myös hyvin säilynyt. Harva kuuskymppinen on yhtä komean, ryhdikkään ja tyylikkään näköinen ja se ääni on kuin sulaa kultaa! Ainahan Tapsa on osannut laulaa, mutta nykyään niissä tulkinnoissa on myös sielu mukana.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu