Hullut hiihtäjät

lenkkeilijät

joo olipahan taas lenkki. Joku miespuoleinen ihminen alkoi uhkailemaan meitä sauvoilla kun olimme kävelyllä. Kävelimme yleisellä hiihto- ja lenkkeily alueella ja tämä todella aggressiivinen mieshenkilö alkoi uhkailemaan poliiseilla meitä ellemme menisi umpihankeen kävelemään. Hänen mukaansa ''Laduilla EI saa kävellä''. olemme todella kevyitä ja pieniä naisia, joten luulen ettei latu menisi siitä mihinkään piloille. Hän jopa melkein kävi meihin käsiksi ja käsketti meitä ettemme tulisi sinne enään KOSKAAN kävelemään. Emme ottaneet siitä todellakaan itseemme, sillä luulen että hänellä oli varmaankin joku mielenterveys ongelma ainakin aggression kanssa, sillä kukaan hiihtäjä ei ole koskaan meille sanonut kävelemisestä koska olemme kohteliaita ihmisiä ja annamme aina latua ihmisille jotka hiihtävät. Tämä mieshenkilö oli varmaankin päälle neljänkymmenen vanha ja todella isokokoinen. Kyllä siinä tilanteessa pelotti. Ajattelimme jälkenpäin että jos tämä mies olisi koskenut meihin sormenpäällänsäkin olisimme luultavasti nostaneet syytteen seksuaalisesta häirinnästä ja -syrjinnästä, että kyllä hänellekin olisi tullut laki vastaan. tulipahan taas yksi syy lisää, miksemme itse laita suksia jalkaan ja hiihdä. Haluaisimme saada muilta kommentteja ja mielipiteitä asiaan.

63

4945

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mad-1

      Mulla on kyllä semmonen käsitys että kun latu on saatu tehtyä niin se on silloin hiihtämistä varten. Varsinki nykyään kun sitä lunta tulee niin harvoin ja vähän.
      Samaa ongelmaa täälläkin on ja varsinki niin että kun lunta vähä tulee ja pururata saadaan jotenkuten luistelubaanaksi niin sen jälkeen kävelijät /sauvakäv siirtyy kevyen liikenteen väyliltä sinne.
      Sovussa silti on pysytty enkä tälläkää mielipiteellä kinaa lietso.

      • kävelijät

        kyllähän me ymmärrämme sen, mutta tämä tapahtui lapissa ja täällä on ollu lumet jo lokakuusta asti. By the way siellä laduilla on aina todella vähän hiihtäjiä. Jotenkin järkytti tämän miehen agressiivinen käytös.

      • mulkk
        kävelijät kirjoitti:

        eikö lapissa BAAREISSA OLLU SÄPINÄÄ ! kun ladulta pitää extreamia hakea. kuule pistä hiihtovehkeet päälle ja käy kattoon suksilla ketä siellä laduilla itteensä liikuttaa ne yleesä jaksaa liikuttaa jotain muutakin baari-illan/yön jälkeen nami mami ... ja sillee...
        suku vika se on jos suksi ei luista......
        ...ei tosikoille.

      • uusi look
        mulkk kirjoitti:

        yllytän käveleviä keijukaisia minihameessa ja terveyden vuoksi villasukkiksissa samaan temppuun raportoikaa millaista palauietta tulee

      • yrjöpoika
        kävelijät kirjoitti:

        kyllähän me ymmärrämme sen, mutta tämä tapahtui lapissa ja täällä on ollu lumet jo lokakuusta asti. By the way siellä laduilla on aina todella vähän hiihtäjiä. Jotenkin järkytti tämän miehen agressiivinen käytös.

        jäällä. Sattui niin Lapissa, että kävelijä ja hiihtäjä väistivät samalle puolelle - kävelijältä katkesi reisiluu. Ei linkkaa enää ladulla. Ketäs syytät?

      • haluaa ;))

        nähdä oikein livenä miten hiihtoladulla kävellään,kannattaa tulla Imatralle katsomaan venäläisten touhua.
        olen itse vetänyt persuuksille surutta sauvalla jos kohdalle sattuu.
        on vähän rauhottunut kun kieltotaulut saatiin maastoon.

      • nimetönjannu
        haluaa ;)) kirjoitti:

        ja Kiimingissä tytöt ratsastavat hevosella pitkin baanaa.

      • Anonyymi
        haluaa ;)) kirjoitti:

        nähdä oikein livenä miten hiihtoladulla kävellään,kannattaa tulla Imatralle katsomaan venäläisten touhua.
        olen itse vetänyt persuuksille surutta sauvalla jos kohdalle sattuu.
        on vähän rauhottunut kun kieltotaulut saatiin maastoon.

        Kerran olin kanssa hiihtämässä ja tullessa tehnyt ladun järven jäälle, kun sitä ei oltu kunnostettu (Lapissa).
        Eikö siinä yksi poika edellä tallonut sitä latu, en osannut venäjää jotta olisin sanonut.
        Hieman nyppi. 😂
        Ehkä juuri tuon takia en ole paljoakaan hiihtänyt sittemmin 😂

    • pois ladulta

      Noh, eipä se meuhkaaminen auta asiassa, mutta mun mielestä laduille ei kuulu muut kuin hiihtäjät. Ai miksikö? Ihan oman ja muiden turvallisuuden takia.

      Kävelijät poukkoilevat edes-takaisin ladulla, välillä porkataan pertsan urat pilalle, seuraavaksi huojutaan luistelu-uralla - miettikääpä tätä yhdistelmää jyrkkään alamäkeen... Läheltä piti -tilanteita on sattunut itsellenikin aivan liian usein. Lisää höystöä asiaan saa, kun ottaa koiran mukaan ja antaa fleksissä kulkea miten haluaa. Käsitättekö te sitä, että suksilla ei pysähdytä kuin seinään? Oletteko te valmiita ottamaan riskin siitä, että ladulla tapahtuu onnettomuus sen takia, että hiihtäjä ei saanut pysäytettyä ajoissa, vaan laski kenties metsään loukaten itsensä tai laskee kävelijän päälle loukaten itsensä ja kävelijän?

      Metässä on polkuja, pyörätiet on hyvässä kunnossa, joten miksi mennä upottavalle latu-uralle porkkaamaan? Saatteko te jotain tyydytystä siitä, että porkkaatte ladut pilalle ja aiheutatte vaaratilanteita itsellenne ja hiihtäjille? Joo, olen nähnyt fiksuja kävelijöitä ladulla - ovat kävelleet aivan ladun laidassa lumipenkan vieressä, eivätkä pouki puolelta toiselle. Siellä eivät haittaa, mutta näitä fiksuja on liian vähän!

      Sitten kärjistäviä kysymyksiä, mutta nämä on yhtälailla verrattavissa kävelemiseen laduilla. Menettekö te potkukelkalla moottoritielle? Heitättekö te hiekkaa luisteluradoille, että luistelijoilla olisi mahdollisimman vaarallista luistella? Menettekö te hiekkapohjaiselle jalkapallokentälle autolla, koska on vaan kiva pyörittää paskarinkiä?

      Miettikää vähän.

      • täydentäjä

        Ja ennen kuin kukaan ehdottaa sitä, että menkööt hiihtäjät metsään umpihankeen. Niin kauan, kun uimareille on uimahalleja, jääkiekkoilijoille jäähalleja, jalkapalloilijoille jalkapallohalleja yms yms verorahoin ylläpidettävänä, myös hiihtäjillä on oikeus latuihin. Ei uimahalleihin, jäähalleihin ja jalkapallohalleihinkaan jne. ole muilla asiattomilla asiaa, miksi hiihtoladut pitäisi olla kävelijöiden, mopoilijoiden ja pyöräilijöiden käytössä?

        P.S. Olen muuten valmis maksamaan latujen ylläpidosta maksamieni veroeurojen lisäksi.

      • kävelijät

        kyllähän me sen ymmärrämme että siellä on vaarallista, mutta entä jos latua ei käytä kuin pari hiihtäjää. Harvoin näkee hiihtäjiä hiihtämässä. Ja tämä latu sattuu olemaan ainut lenkki mahdollisuus. MAAILMA ON YHTEINEN PAIKKA, SAMOIN KUIN LENKKELILY JA VIRKISTYS ALUEET JA NIITÄ EI KUKAAN OMISTA. Että ei pahalla hiihtäjille. :)

      • by the way too

        No pistäkää sukset jalkaan ja hiihtäkää. Se on mukava laji, kävellä voi muulloin. :)

      • kävelijät
        by the way too kirjoitti:

        No pistäkää sukset jalkaan ja hiihtäkää. Se on mukava laji, kävellä voi muulloin. :)

        what ever, mutta suksia en jalkaani laita :D

      • lumikengät?
        kävelijät kirjoitti:

        what ever, mutta suksia en jalkaani laita :D

        lumikengillä voi kävellä talvella.

      • tähän
        kävelijät kirjoitti:

        kyllähän me sen ymmärrämme että siellä on vaarallista, mutta entä jos latua ei käytä kuin pari hiihtäjää. Harvoin näkee hiihtäjiä hiihtämässä. Ja tämä latu sattuu olemaan ainut lenkki mahdollisuus. MAAILMA ON YHTEINEN PAIKKA, SAMOIN KUIN LENKKELILY JA VIRKISTYS ALUEET JA NIITÄ EI KUKAAN OMISTA. Että ei pahalla hiihtäjille. :)

        tulin pihaan töistä niin joku pelle oli ajanut tolppapaikalleni. vieressä oli siwa ja arvasin että joku omanapa oli siellä. menimpä ksyymään ovelta että tolvanan auto on ajettu toisen paikalle kun selvästi näkee että se ei ole vapaata ajattelua varten. no lähti sielä eukko siirtämän SANOEN: kun me ei ajateltu että siihen vois joku tulla. hitto maailma on täynnä tälläisiä typeryksiä jotka elävät päivästä toiseen tollaisella ajattelumallilla.

    • hiihtäjä

      Ihan oikeesta asiasta tuo mies on teille avautunut, luulis olevan jo selvää, että ladut on tehty hiihtämistä varten. Miksi ette kävele tiellä? Miksi ette rupeaa hiihtämään, kun kerta noin laduille haluatte?

      Jumaliste, voittehan te mun puolesta kävellä siellä teidän laduilla vaikka tuomiopäivään asti oudot ihmiset, mutta perus ajatushan on, että laduilla ei kävellä. Mahtuuko kaaliin vai ei?

      • kävelijät

        toi oli kyllä aika törkeää kielen käyttöä!! Pitäisi muistaa käytöstavat aina ja kaikkialla.

      • hiihtäjä
        kävelijät kirjoitti:

        toi oli kyllä aika törkeää kielen käyttöä!! Pitäisi muistaa käytöstavat aina ja kaikkialla.

        Niin, ehkä sinunkin pitäisi ruveta miettimään, että onko soveliasta kävellä laduilla. Pitäisi aina muistaa hyvät käytöstavat!!!

        Teidänlaisia ääliöitä mahtuu tusinaan 13

      • ei niin noloja kuin...
        hiihtäjä kirjoitti:

        Niin, ehkä sinunkin pitäisi ruveta miettimään, että onko soveliasta kävellä laduilla. Pitäisi aina muistaa hyvät käytöstavat!!!

        Teidänlaisia ääliöitä mahtuu tusinaan 13

        syö sukses himohiihtäjä!!! hiihtäjät on aika typeriä, varo vaan ettet säkin ala käyttään ''hemohessiä''. että ;);););)

      • hiihtäjä
        ei niin noloja kuin... kirjoitti:

        syö sukses himohiihtäjä!!! hiihtäjät on aika typeriä, varo vaan ettet säkin ala käyttään ''hemohessiä''. että ;);););)

        Mene lenkille läskiperse äläkä kasvata sitä ahterias tietokoneen ääressä. Tiedoksi myös että hiihtäjät ei tykkää sinun hirvittävästä läskiperseestä, turhaan sitä keikuttelet laduilla. Nyt kun tarkemmin ajattelen niin olen nähnyt laduilla hirveitä kraattereita koska olet välillä lentänyt perseelles latuun ja jalan jälkesikin ovat järkyttävän kokoisia ja syviä kuin pohjaton kaivo. Vedä vaan sitä proteiini pirtelöä naamaan, naamaskin on kuin petolinnun perse, vaikken oo nähny, mutta tarviiko tuota nyt edes nähdä kun voi kuvitella. Hiihtoladuilla lenkkeilevät ovat aika kana-aivoja perverssi nihilistejä, voi lol ;););););)

      • selluliittiä

        Selluliittiä niillä on peessä ja varmaan aivoissakin! Selluliittiähän muodostuu hapenpuutteesta kärsiviin elimiin.

      • kuuleppa...
        hiihtäjä kirjoitti:

        Mene lenkille läskiperse äläkä kasvata sitä ahterias tietokoneen ääressä. Tiedoksi myös että hiihtäjät ei tykkää sinun hirvittävästä läskiperseestä, turhaan sitä keikuttelet laduilla. Nyt kun tarkemmin ajattelen niin olen nähnyt laduilla hirveitä kraattereita koska olet välillä lentänyt perseelles latuun ja jalan jälkesikin ovat järkyttävän kokoisia ja syviä kuin pohjaton kaivo. Vedä vaan sitä proteiini pirtelöä naamaan, naamaskin on kuin petolinnun perse, vaikken oo nähny, mutta tarviiko tuota nyt edes nähdä kun voi kuvitella. Hiihtoladuilla lenkkeilevät ovat aika kana-aivoja perverssi nihilistejä, voi lol ;););););)

        saanen kysyä mitä mun perse sulle kuuluu.. pidä sä vaan huolta omista asioistas....!!!!!!!!

    • taas heikko

      provon yritys. No tämä aihe täytyy toki tänä vuonnakin taas keskustella. Eli sinänsä ihan hyvä avaus, niin saadaan asia pois päiväjärjestyksestä. Kiitos sulle siitä.

    • llllllll

      hyvät rouvat ladulla kävellä vaan hiihdetään. Miten käy jos vauhdikkaassa laskussa jäätte alle ettekä kerkeä kohteliaasti antaa tietä? Jos reitti on merkitty ulkoilureitiksi ja talvella siihen tehdään latu niin ei se todellakaan ole sauvakävelyreitti. Luulis nyt teilläkinpäin riittävän jotain pyöräteitä jossa voitte sauvakävellä. Ja toisekseen aina kun ladulla kävellään (jos ei ole todella kova pohja) jää jäkiä ja todella ikävä hiihtää sellaista baanaa.

    • latuauki

      Olipa AIKA PROVOA tekstiä, mutta onhan niitä kävelijöitä oikeestikkin laduilla, tosin aika harvinaista se on.
      Kumma kun nuoret mopoilijatkin ymmärtää jos mopoilu on kiellettyä pyöräteillä, eikä kukaan kävele moottoriteillä, eikä koiria käytetä tarpeillaan esim. jalkapallokentillä.
      Luulis että ihmisillä olisi senverran korkea äö että ymmärrettäisiin pysyä jalankulkijoille tarkoitetuilla väylillä. Mutta ei näköjään kaikilla ole riittävästi sitä älliä!
      Niin sauvoilla minäkin alan kävelijöitä tökkiin jos on ihan pakko. Onhan mieluisampaa saada syyte pahoinpitelystä, kuin tulla syytetyksi jostain avohoidossa olevaan, vajaaälyisen hyväksikäyttö yrityksestä. Mitä se vaimokin siihen sanoisi.UGH!

    • ralliautoilija

      Joo olipa taas kiva autolenkki. Ajelin pyörätiellä autollani ihan kaikessa rauhassa, kun ei siellä ollut kuin muutama kävelijä. Ajattelin vähän harjotella ajoreittejä siellä kapealla väylällä, kun ei niitä kapeita korkeilla lumipenkoilla varustettuja väyliä ole meille ralliautoilijoille oikein muualla. Ei pysty muuten harjoittelemaan tiukkoja ajolinjoja. No siinä aikani paahdin menemään, kunnes eteeni jäi maleksimaan pari lenkkeilijää. Huudatin torvea, huusin ikkunasta, että pois alta tontut, jahvat tulloo! Eihän ne siitä väistäneet, päinvastoin hyökkäsivät päälle kuin hyeenat. Hyvä, ettei siinä rytäkässä hajottaneet ajokkini tuulilasia, löyneet konepeltiä lommoille ja potkineet kylkiä pottupellolle. Kielenkäyttö oli törkeää ja solvaavaa. Onneksi oli kypärä päässä, kun sauvoilla liikkuva mummokin tuli siihen sättimään ja sauva rupesi nousemaan liian korkeelle. No sain siinä vetästyä lopulta kunnon käkkärikäännöksen, ruopasin lumet ja hiekat sättijöiden päälle ja kiihdytin nopeasti pois. Jos omin jaloin liikkuminen saa noin pahalle päälle, niin enpä kyllä ikinä ala lenkkeillä missään muodossa. En mä ymmärrä sitä niiden riehumista, tää maailmahan on kaikille yhteinen, enhän mä voi tehdä mitään pahaa autollani pyörätiellä, ku eihän siellä liiku kuin 2 mummoa tunnissa!!111

      Ai niin, hymiö viel -> ;-)

      • ei niin noloja kuin..

        tasan meidän tapauksessa, me olimme uhreja. tämä hullu hiihtäjä raivosi meille ilman syytä. En nyt kuitenkaan yleistä kaikkia hiihtäjiä, mutta tämä yksi tapaus saisi kyllä hoidattaa hermonsa;);)

      • karkuun

        Joo tosi töykeitä nuo jalankulkijat.
        En ole missään nähnyt kylttiä tai tekstiä joka kieltäisi autollaharjoittelun kevyenliikenteen väylillä.
        Minäkin usein koukkaan jalkakäytävää pitkin ruuhka-aikana jonojen ohi risteyksissä.
        Tosi kätevää, eihän jalankulkijat tarvi niin leveitä väyliä.
        Ja sitäpaitsi käyttäköön niitä hiihtolatuja kävelemiseen, ettei autot naarmuunnu jos sattuu kolaroimaan sauvoilla huitovan kuntoilijan kanssa.
        Kaikella ystävyydellä, en laita hymiötä!

      • Hemohesmies
        ei niin noloja kuin.. kirjoitti:

        tasan meidän tapauksessa, me olimme uhreja. tämä hullu hiihtäjä raivosi meille ilman syytä. En nyt kuitenkaan yleistä kaikkia hiihtäjiä, mutta tämä yksi tapaus saisi kyllä hoidattaa hermonsa;);)

        ei ollut teissä mitään syytä? Ja olitte kävelemässä ladulla...voi herranen aika että on yksinkertainen ihminen! Ilmeisesti nyt uskotte että ladulla ei kannata ulkoiluttaa niitä keppejä...

      • ootteko ihan kipeenä
        ei niin noloja kuin.. kirjoitti:

        tasan meidän tapauksessa, me olimme uhreja. tämä hullu hiihtäjä raivosi meille ilman syytä. En nyt kuitenkaan yleistä kaikkia hiihtäjiä, mutta tämä yksi tapaus saisi kyllä hoidattaa hermonsa;);)

        kehtaatte ärsyttää ihmisiä typerällä toiminnallanne. ja vielä hymiöitä laitatte viestinne perään. joko lyötäs piste että te olitte ne ainoat syylliset! pitäisikö kaikki väärä sallia huomauttamatta siitä? sitähän nykyaika on ihmiselle voi tulla paha mieli!

      • paskamarjat
        ootteko ihan kipeenä kirjoitti:

        kehtaatte ärsyttää ihmisiä typerällä toiminnallanne. ja vielä hymiöitä laitatte viestinne perään. joko lyötäs piste että te olitte ne ainoat syylliset! pitäisikö kaikki väärä sallia huomauttamatta siitä? sitähän nykyaika on ihmiselle voi tulla paha mieli!

        noi viestit saa vaan mut kävelemään entisestään laduilla. KANNATTAA HYVÄKSYÄ VAAN SE ETTET MAAILMA PYÖRI SUN YMPÄRILLÄ. mä tuun aina kävelemään laduilla halsutte te sitä tai ette ja jos joku tulee aukoon päätä, hasitatan paskat ja käsken helvettiin. Mun kävelyt ei kuulu kenellekään TAJUSITKO EI KENELLEKÄÄN!!!!! SÄ JOKO HYVÄKSYT TOISTEN KÄVELYT JA JATKAT ILOISENA ELÄMÄÄ TAI JOS ET HYVÄKSY NIIN SE ON SUN OMA ONGELMA. KUKAAN EI HALLITSE MUN KÄVELYÄ PAITSI MINÄ!!!

    • siltä

      että tuossa aloitusviestissä on kysymys turhautuneen ihmisen tarpeesta purkaa pahaa oloaan. Siitä kertoo mielestäni tuo uho nostaa syyte seksuaalisesta häirinnästä. Jostain syystä hänellä on tarve kiusata nimenomaan hiihtäjiä, hänhän mainitsee inhonsa suksia kohtaan.

      Antaa pöhköjen ihmisten olla. Niitä mahtuu tähän maailmaan. Ei kannata hiihtäjien provosoitua mokomasta.

      • tuntuu

        siltä, että nuo laduilla kävelijät haluavat hakea jännitystä tylsään elämäänsä. Suurin osa noista kävelijöistä joita minä olen laduilla nähnyt on naisia, ehkäpä se on heillä viimeinen mahdollisuus saada kontaktia toiseen sukupuoleen. Josko siellä ladulla tärppäisi. Todellista extremeurheilua:Kiihdytä ja kesytä uros kävelemällä ladulla

      • kyllä se kesä sieltä tulee

        kyllä se kesä sieltä tulee, mitä lie sitten teette kun lumet sulaa pois. JA SITTEN VAPAUTUU HELVETIN HIIHTOLADUT KÄVELIJÖILLE...sinne ei silloin ole hiihtäjillä tulemista!!!!
        Kannatan ilmastonmuutosta:D

      • pois mun reviiriltä!!
        tuntuu kirjoitti:

        siltä, että nuo laduilla kävelijät haluavat hakea jännitystä tylsään elämäänsä. Suurin osa noista kävelijöistä joita minä olen laduilla nähnyt on naisia, ehkäpä se on heillä viimeinen mahdollisuus saada kontaktia toiseen sukupuoleen. Josko siellä ladulla tärppäisi. Todellista extremeurheilua:Kiihdytä ja kesytä uros kävelemällä ladulla

        kuuleppa, ei naiset nyt niin epätoivoisia ole että jotain hiihtäjiä ottais. Hiihtäjät on täynnä itseään pysykööt omassa lestissään. By the way ei kannattaisi käyttää niin paljoa ''hemohessiä'' sillä on näköjään vaikutusta hermoihin:)

      • itseään
        pois mun reviiriltä!! kirjoitti:

        kuuleppa, ei naiset nyt niin epätoivoisia ole että jotain hiihtäjiä ottais. Hiihtäjät on täynnä itseään pysykööt omassa lestissään. By the way ei kannattaisi käyttää niin paljoa ''hemohessiä'' sillä on näköjään vaikutusta hermoihin:)

        Hiihtoväki on tuollaisen yläpuolella... Mukavia talvisia liikuntahetkiä sinullekin!

      • sanoa
        kyllä se kesä sieltä tulee kirjoitti:

        kyllä se kesä sieltä tulee, mitä lie sitten teette kun lumet sulaa pois. JA SITTEN VAPAUTUU HELVETIN HIIHTOLADUT KÄVELIJÖILLE...sinne ei silloin ole hiihtäjillä tulemista!!!!
        Kannatan ilmastonmuutosta:D

        Ettei kovin älliä päässä,kun hiihtoladulle menee kävelemään.Minäkin olisin vähintään sauvoilla persuksille antanu moisille.Kävelkää jalkakäytävillä ja maanteillä,siellä saa mennä.
        Ei mekään hiihtäjät kesällä tulla pururadoille suksilla.Että silleen.

      • "tsoukkia"

        varmaankin.
        Ei noin typeriä ihmisiä ole. Vaikka kyllä läheltä liippaa.

        Koirankusettajia liikkuu hiihtoladuilla. Tänäänkin oli jalankulkeva mummo Herttoniemen
        kilometrin ladulla, joka ei varmasti ole ainoa tie mihinkään. Ei sentään uhkaillut hiihtäjiä.
        Täähän on turvallisuuskysymys. Saattaa olla, että on koira ja taluttaja eri puolilla latua
        ja hihna siinä välissä.

        Paras tapaus on ollut Hertikassa kun laskun jyrkimpään kohtaan oli nuoripari laittanut 1-2 v lapsen pulkkamäkeen. Näkyvyyttä ei pitkälle ja väistömahdollisuudet pienet. Kun säikähdyksestä selvisin ja
        sanoin sen olevan vaarallista kaikille ja varsinkin lapselle niin nimittelivät rumasti. No ei haittaa, hyvä
        että lapsi säilyi vahingoittumatta.
        Joskus myös jos ladulla oleville yrittää vähän ääntää ennakkovaroitukseksi, saa huutelua perään:
        veroja mekin maksetaan.

        Tämä veronmaksu tuntuu olevan erityisen herkkä kysymys hiihdon yhteydessä. Kaikissa muissa
        liikunta- ja urheilupaikoissa käytetään verovaroja paljon enemmän, mutta vain hiihtoladulle siitä
        tullaan huutelemaan.

    • hiihtäjien uhri

      olen samaa mieltä teidän kanssanne. Hiihtäjät voisivat keskittyä enemmän omaan suoritukseensa siellä ladulla kuin sitten että huudella ja varsinkin uhkailla toisia. Noo pitäähän se ymmärtää että kuten sanoitte olevanne pieniä naisia niin ymmärrän kyllä hiihtäjien kateuden, jotka yrittävät saada kroppansa hyvään kuntoon hiihtämällä, kun ovat niin rumia. Ja sitten kun vastaan tulee pieniä ja sieviä naisia niin kyllähän se laittaa vituttamaan kun hiihtäjät ovat posket punaisina ja rumina ja toiset sitten sieviä. Lenkkeilijät rulaa, pitäkää pintanne vaikka hiihtäjien vastustus onkin kovaa;););)

      • lenkki1

        lenkkeily on parasta mitä tiedän. se on niin nolon näköstä se hiihto, ihmiset suksii niinku hullut ja rääkkäävät itseään. Lenkkeilyssä on ihanaa kun pystyy keskustelemaan parhaankaverinsa kanssa ja saa kuitenkin ulkoilmaa. KÄVELIJÄT ON PARHAITA!!

      • missä vaan,
        lenkki1 kirjoitti:

        sen pienen hetken kun lunta on voi kävelijät suksia ###tuun.

      • kävelijää
        lenkki1 kirjoitti:

        lenkkeily on parasta mitä tiedän. se on niin nolon näköstä se hiihto, ihmiset suksii niinku hullut ja rääkkäävät itseään. Lenkkeilyssä on ihanaa kun pystyy keskustelemaan parhaankaverinsa kanssa ja saa kuitenkin ulkoilmaa. KÄVELIJÄT ON PARHAITA!!

        kovastikin?
        Jokainen hiihtäjä osaa kävellä, mutta sinä et osaa hiihtää.

    • eliittiin,

      jota näin kadehditaan.

      Joka talvi ja kesälläkin kansakunnan huomio kohdistuu hiihtävään parhaimmistoon.
      Ihailevat ja kadehtivat katseet ja huudot seuraavat meitä missä kulloinkin kuljemme.

      Me syrjäytämme muut asiat lehdistössä, internetissä ja kaikessa mediassa.
      Näin sen kuuluu ollakin!

      Kiitos Sinulle, joka tämän ketjun aloitit!

      Koirat räksyttää, mutta karavaani kulkee.

    • karvaturpa;-

      olla tosi,koska juttusi on provoilua parhaasta päästä,hyvä yritys mutta ei mene läpi,tytöt.

    • totta.

      Suosittelisin kyseisille rouville jotain vähän rankampaa lajia esim. hiihtoa .Ilmiselvästi aivot kärsii hapen puutteesta.

    • maaginen ilmiö

      tavallisen tallaajan ymmärrettäväksi.
      Siinä on samaa yliluonnollisuutta kuin lentämisessä. Siksi sitä vähän pelätäänkin.
      Tuntemattoman pelkoa torjutaan solvaamalla,sadattelemalla ja yrityksillä saada haltuun
      hiihtäjän reviiri.
      Yliluonnolliseksi koettu yritetään kesyttää maanläheisillä nimityksillä tavalliseksi
      ja ymmärrettäväksi.
      Aloittanut kirjoittaja paljasti myös ne seksuaaliset fantasiat mitkä oudoksi koettuun liittyy.

      Jos tuo pelokas henkilö tutustuisi lähemmin johonkin hiihtäjään niin pelot varmaan katoaisivat.
      Samalla menisi kuitenkin myös se jännitys, jota hiihtolatujen ja hiihtäjien uhmaaminen hänelle tuottaa,
      joten taitaa olla parempi, että tilanne pysyy ennallaan.

    • joooooo.

      Ja sitten osasitte tulla ihan hiihtopalstalle kertomaan tuntojanne, vaikka ette ymmärrä hiihdosta hölkäsenpöläystä. Kai toikin on huvia, että yrittää saada aikaan negatiivista keskustelua aikaan.

    • vamentajaukko

      Kiitä luojaasi ettette törmänneet vaimooni siellä ladulla.
      Kerran nimittäin oli vaimoni (kuudes Finlandia edessä) törmännyt ladulla fiksuna pitämääni rouvaan, kahden fifinsä kanssa. Muistin vaimoni kertomuksen, kun tapasin rouvan aviopuolison joka tuli minulle tavatessamme sanoon "sun akka on ihan hullu ja pläpläplää jne." Arvaa mitä sanoin hänelle?
      Kannattaa olla varovainen kävellessänne laduilla, sillä vastaan voikin suksineen tulla hiihtohullu.

    • kävellä!!!

      Näissä viesteissä on tullutkin jo esille hiihtäjän vihan syy.

      Ladulla ei saa kävellä. Se on tehty hiihtämistä varten. Latu kärsii kävelemisestä ja kävely on turvallisuusriski. Ladun kunnossapidosta maksaa joku. Se voi olla kunta tai yksityinen. Näin rahalla luotuja olosuhteita hiihtämäseen ei saa tärvellä. En ole varma, mutta tästä taitaa olla lakikin pohjana.

      Suosittelen teitä Lenkkeilijät kokeilemaan myös hiihtämistä. Se tuo mukavaa ja mieltä virkistävää vaihtelua liikuntaan. Ylävartalon lihakset saavat myös harjoittelua.

      Ennen suksien voitelua kannattaa heittää luokitteluajatukset roskakoppaan. Kyllä lenkkeilijäkin voi käydä hiihtämässä.

    • konen

      sinne ladulle ei ole mitään asiaa kävelemään,menee latu todellakin pilalle puhumattakaan turvallisuusriskistä.Aivan oikein on mieshenkilö toiminut.Kävelkää pyörätiellä tai sukset jalkaan ja ladulle.

    • jutta88

      Vanhankansan mukaan kaksi suurinta syntiä ovat saunassa piereminen ja hiihtoladulla kävely :D

      • poeeeka

        joka pierua pidättelee, sillä on muutakin salattavaa

      • saletti...
        poeeeka kirjoitti:

        joka pierua pidättelee, sillä on muutakin salattavaa

        jokainen sivistynyt ihminen tietää että jos kävelee ladulla ei pääse taivaaseen, kuolemansynti, ja kaiken lisäksi äärimmäisen typerää.

      • ladulla kävelijät
        saletti... kirjoitti:

        jokainen sivistynyt ihminen tietää että jos kävelee ladulla ei pääse taivaaseen, kuolemansynti, ja kaiken lisäksi äärimmäisen typerää.

        on sen taivaspaikan ansainnu, mutta ikävä kyllä se pitäs heidän kohdalla ottaa heti käyttöön niin että me tuli perseen alla suksilla ladulla menevät saisimme nauttia hiihdosta...

    • kyllä ulkoilijan pitäisi

      olla sen verran tietävä että kun kesäiselle metsä/peltopolulle aurataan talvella ladut niin nillä nimeenomaan vain hiihdetään eikä hipsutella edes keijumalliin kengillä. saati kuletella koiria irrallaan. muistetaampas erityisesti paloheinän seudulla! ja jos joku ei satu älyämään on niitä varten joskus kylttejäkin että vain hiihtäjille tms.

    • ---

      Naurettavaa porukkaa osa teistä hiihtäjistä. Itse kävelen aina siististi tien reunassa, mutta silti muutamat valopäät aina jaksavat uhkailla ja vittuilla. No, siinäpähän huutavat minkä kerkeävät, reittiäni en muuta. Toisaalta, mitäpä voikaan odottaa junttilajin edustajilta...eipä paljon mitään. Toivottavasti lumet sulavat piakkoin, jotta tutut reitit ovat taas turvallisia ulkoilupaikkoja. Vinkkinä vaan, ettei sitten ainakaan kannata niillä sauvoilla jaloille lyödä...saattaa poliisisetä hakea aggressiiviset ja vaaralliset karpaasit pikkuiseen selliin rauhoittumaan!

      • pehmustettuun

        huoneeseen rauhoittumaan,mistä olet ilmeisesti karannutkin.

      • hiihtäjien uhri

        hiihtäjät on tosi hulluja, kuvittelevat omistavansa kaikki ulkoilureitit. Olit muuten ensimmäinen joka oli samaa mieltä kanssani, tulin todella iloiseksi kun joku muukin oli samaa mieltä kanssani. Minä odotan myös kesää, sillä reitit vapautuvat taas kävelyyn ja hiihtjät painuvat helvettiin sieltä suksimasta. Tosiaan niin siinä minun tapauksessa minä kävelin tienreunassa, siinä silleen 5 metriä latua vapaana niin silti alkoi tämä hullu uhkailemaan poliiseilla. Sauvoja alkoi heiluttelemaan ja kävi melkein käsiksi, vaikka olen pieni nainen. Hiihtäjät kasvakaa aikuisiksi, ette te omista tätä maailmaa!!

      • hiihtäjän uhri

        nuissa ihan ensimmäisissä viesteissä hiihtäjät sanovat käveijöitä itsekkäiksi. Hiihtäjät itse ovat itsekkäitä, kuvittelevat omistavansa maailman.

      • hiihtokautena
        hiihtäjän uhri kirjoitti:

        nuissa ihan ensimmäisissä viesteissä hiihtäjät sanovat käveijöitä itsekkäiksi. Hiihtäjät itse ovat itsekkäitä, kuvittelevat omistavansa maailman.

        baanat on tarkoitettu hiihtäjille,asian voit tarkistaa kuintasi vapaa-aika toimistosta kun et näitä hiihtäjiä usko.T:KÄVELIJÄ.

      • .....
        hiihtokautena kirjoitti:

        baanat on tarkoitettu hiihtäjille,asian voit tarkistaa kuintasi vapaa-aika toimistosta kun et näitä hiihtäjiä usko.T:KÄVELIJÄ.

        kuule..mä kävelen missä mä haluan. Minun jalkojani määrään minä. A) sä hyväksyt sen ja pystyy kukin jatkamaan elämää TAI B) et hyväksy ja turhaan itteäs kulutat jatkuvalla valittamisella. Että kaikille hiihtäjille tiedoksi vaan että mä kävelen JUST SIELLÄ MISSÄ HUVITTAA JA SE EI HELVETTI SOIKOON KUULU KENELLEKKÄÄN. ja jos joku paskanaama tulee aukoon päätä mä haistatan vitut ja käsken menemään HELVETTIIN. JA TIEDOKS VAAN ETTÄ MUN JALKOJA EI PYSÄYTÄ MITKÄÄN MAAILMAN KIELTOKYLTIT...Ja tulette näkemään että mä kävelen varmasti hiihtoladuilla NYT, HUOMENNA, ENSVIIKOLLA, ENS KUUSSA JA AINA.!!!!!!! hyväksytte se tai ette!!! TÄÄ HELVETIN PELLEILY SAA NYT LOPPUA TÄÄLLÄ JA MULLE ON TURHA TULLA LAITTAMAAN MITÄÄN ''MUTTA KUN...MUTTA KUN'' VIESTEJÄ ENÄÄN.!!!

      • kusta alkaa
        ..... kirjoitti:

        pakkautumaan päähäsi ja se on turmellut sun oman pururatasi.

    • Anonyymi

      Sehän on nimenomaan lespojen hommoo tuo lavullakävehly.

      Harmi, että jäittä vaihle sormetusta, sen puutteestahan tämä laahdittu !

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisi tutkii murhaa Paltamossa

      Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta
      Paltamo
      38
      4659
    2. Jos me voitais puhua

      Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä
      Ihastuminen
      20
      3195
    3. Jenna meni seksilakkoon

      "Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t
      Maailman menoa
      272
      2376
    4. Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."

      Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui
      Maailman menoa
      53
      2247
    5. Mikä sinua ja

      kaivattuasi yhdistää ?
      Ikävä
      165
      2079
    6. Vain yksi elämä

      Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu
      Ikävä
      89
      1670
    7. Vielä kerran.

      Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä
      Ikävä
      360
      1661
    8. On ikävä sua

      Koko ajan
      Ikävä
      17
      1653
    9. Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.

      Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      113
      1642
    10. M nainen tiedätkö mitä

      Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti
      Ikävä
      15
      1289
    Aihe