eli.. ku olin 6 vanha, tykkäsin mun EPÄbiologisesta serkusta, tomista (nimi muutettu) siks ku se oli mun ainoo poikapuolinen kaveri. kuitenki tää tomi on mua vuoden vanhempi ja oli tolloin 7 vanha. sillä oli kaks isoveljee eli siis se ties seksistä jo sen ikäsenä.. toisin ku minä. eli, tomilla oli tapana aina viedä mut jonnekki paikkaa ja laittaa housut alas, ja ''harrastaa seksiä'' en tykänny siitä, mut olin nii nuori etten halunnu/osannu laittaa vastaan. sanoin välillä aina tomille et "lopeta" tai jotain et "älä.." mut se sano vaa et "joo joo"... aina ku jäätin kahden ku muut serkut meni vaikka syömään, niin heti tomi yritti kaikkee. enkä ikinä osannu sanoo vastaan. tätä jatku sit johonki 12 ikäseks asti..
mutta ikinä tomin penis ei menny sisää. kai. se vaa jotenki.. en osaa oikee sanoo ku en muista melki mitään koko elämästäni (masennus vie muistia)
eli kysymy(kset)kuuluu siis näin; oonko neitsyt?
ja oliko tää raiskaus??
mutta ikinä tomin penis ei menny sisää. kai. se vaa jotenki.. en osaa oikee sanoo ku en muista melki mitään koko elämästäni (masennus vie muistia)
eli kysymy(kset)kuuluu siis näin; oonko neitsyt?
ja oliko tää raiskaus??
Vastaukset 16
Vanhimmat
olet luultavastikin neitsyt vielä. Mielestäni neitsyyden menettämiseen kuuluu, että tuntee miehen kullin sisällä ja on itse tietoinen tapahtumasta. Raiskaukseksi tuon kuitenkin voisin luokitella, ainakin jonkin asteiseksi, tosin en sitten tiedä kuinka vakavasti pienten lasten leikkejä pitäisi ottaa. Monet lapset leikkivät seksuaalisia leikkejä kun tulevat siihen ikään, ihan normaalia. Mutta jos sinulle on jäänyt traumat tapahtumasta ja se ahdistaa sinua vieläkin, on asia tietenkin otettava vakavasti. Tsemppiä ja jaksamista sulle! :)
niin määki vähä mietin. mut kiitos vastauksesta! =)
Hm, luultavasti kyllä olet neitsyt, mutta seksuaalista ahdistelua tuo kyllä on! Kannattaa puhua asiasta luotettavalle henkilölle/psykologille, ettei jää vaivaamaan ja masentamaan mieltä.
en tosiaa puhu kellekkää kuraattorille/psykiatrille ku ne on tyhmii idiootteja :D
mut kiitos silti paljon viestistä! :)
höpinää. Eiköhän sinun kannattaisi esittää tuo kysymyksesi ammattiauttajille.
Milläköhän tavalla sairasta höpinää? Hmm...
Jos hän ei päässyt sisään, niin olet vielä neitsyt. Kauheaa kyllä joutua kokemaan tuollaista, tuossa iässä! Jos sitä jatkui 12 ikävuoteen saakka, etkö silloinkaan laittanut vastaan? Oletko puhunut tuon serkkusi kanssa jälkeenpäin tapahtuneesta?
Ja ihan todella: kannattaisi koettaa psykologia. Oletko puhunut asiasta kellekään?
en oo jutellu sen tomin kaa. ja en todellakaan mene kenenkää ammatti auttajan juttusille, ellet tienny ne on valehtelevii paskoja. mutta kiitos kuitenki vastauksest :)
Kuulostat ihan ala-ikäiseltä vieläkin (tää palsta yli 18-v.). No, hyvä kuitenkin, jos saat edes täällä asiasta puhuttua.
Se, että luulet psykiatrien olevan 'valehtelevia paskoja' kuvastaa lähinnä sitä, että et luota aikuisiin ylipäätään. Mikä on luottamuksen vienyt? Masennuksen tuonut? Ehkä noi kysymykset on sellaisia, joita voisit miettiä. Estääkö epäluottamus avun hankkimisen?
Mieti kaveripiiriäsi tai koulukavereita. Osa niistä on luotettavia ja osa ei. Ne kasvaa aikuisiksi: se, mitä lapsena on oppinut yleensä jää vallitsevaksi 'luotettavuuden asteeksi' aikuisenakin - joskus joku tajuaa muuttaa käytöstään paremmaksi. Sama se on aikuisissa: osa on luotettavia, osa ei. Et voi siis yleistää psykiatreja tai muitakaan aikuisryhmiä kokonaan valehtelijoiksi. Se on epärehellinen mielipide tai ennakkoluulo paremminkin.
Toivon, että joskus kykenet luottamaan muihin ihmisiin ja masennus lähtee.
mulla on kokemusta siitä, minkälaisia psykiatrit on. että ei oo ennakkoluuloja. ja mun masennus on kestäny 9 vuotta et tuskin se on iha heti pois menossa. vaikka hyvä oliski jos menis. kavereille voi puhua.. mut ei puhuminen mitää auta, siis ei se viä sitä ongelmaa pois.
mutta eiköhän tää tästä..
On mullakin kokemusta psykiatreista. Joku oli täys-toope ja luovutti diagnoosin teon. Luuli, etten nuku (kysymättä) vaikka mulla oli anemian takia mustat silmänaluset ja nukuin ihan hyvin: oli kirjoittamassa, että olen psykoosissa, kun heikotti... he he. Mutta sen toopen jälkeen on nähty toinenkin, joka oli toista ihmistä kunnioittava ja kuunteleva, joten kyllä yksilöllisiä eroja on kuten muissakin planeetan asukkaissa. Mutta hyvä, kun osaat suojella itseäsi nuoresta iästä huolimatta toopeja vastaan. Nyt hae vaan ne oikeasti hyvät ihmiset, koska niitä on.
Masennukseen auttaa monikin asia. Yksi asia on henkisen asenteen luominen: olen valmis luopumaan masennuksesta joka on kuin suojakehä elämää vastaan.
Ongelmiin saa yllättävän paljon etäisyyttä, kun niistä puhuu systemaattisesti terapeutin kanssa. Ne laukeaa ja vähitellen kuluu pois. Se vaattii tietty hiukan aikaa ja käsittelynhalua. Menneisyydestä, tuskallisestakin, on aina vaikea luopua, kun muuttuu ja kasvaa, koska ei tiedä, millaiseksi muuttuu ja kasvaa. Kun olet nuori, sinulla on paljon kasvu-ja muutosvaraa. Itsesääli siis pois.
Mua on auttanut hetkellisesti matkat, mutta myös lastenhoito - koska ne rakastaa ihan täysiä ja avoimesti: ihania onnellisuuden lähettiläitä.
hyi v***u oikeesti! ihmiset on sairaita! voi sua ku sulle on tehty noi :((( koita jaksaa tolla on vaa joku mielenvika. tsemppii
Hyi kamala, kai se raiskaus on... Koita kestää..
Ootko kertonut kellekään? Painaako asia sua vieläkin? Kannattaa puhua...
oon mä joillekkin, mutten usko et puhuminen auttaa. mut kiitos kuitenki. :)
olin kuusi vuotias kun saman ikäinen kaverini, tyttö, halusi maistaa pilleliäni. En antanut. Ja se olikin sitten viimeinen kerta kun olen kieltäytynyt suuseksistä =D
No siis jos se Tomi oli 7 vuotias niin se on ollut ihan pikkulapsi itsekin eikä sitä kyllä raiskaukseksi voi kutsua. Kiusaamista ja nöyryyttämistä kyllä, mutta ei raiskaamista.