Käsittämätön sähkölasku.

Dyyppi.

Ehkä väärä paikka kysyä, mutta tämä on kaiketi ainoa paikka jossa on opiskelijoita puhumassa raha-tilanteistaan.

Olen tehnyt sopimuksen paikallisen sähköyhtiön kanssa, ja kuulin että sähkö siirretään Fortumin kautta siihen yhtiöön, ja sitten minulle. Luulin, että se sähkön siirto maksu kuuluu sähköyhtiöltäni saamaani laskuun, mutta nyt on Fortum lähettänyt minulle laskun, joka on suurempi kuin sähköyhtiöni sähkölasku, ja sitä summaa pitäisi maksaa jokaiselta kuukaudelta. Normaalia? Kyselen näin nyt ensin ennen kuin otan yhteyttä molempien firmojen asiakaspalveluihin kysyäkseni että mistä hyvästä minua laskutetaan kahdesta sähköyhtiöstä.

Mutta olen netistä muualtakin asiaa kysellyt ja joillakin on nähtävästi näin käynyt saman sähköyhtiön kanssa, mutta taas tutuilleni ei ole noin käynyt. En voi käsittää millä perusteilla osa joutuu maksamaan kahta isoa sähkölaskua, ja osa ei.

Jos kellään kokemusta tällaisesta, niin neuvoja tai kommentteja. Kanssaopiskelijoina varmaan ymmärrätte miten epätoivoiselta tilanne tuntuu, kun yhtäkkiä yllättäen tulee iso lasku käteen, ja sitä pitäisi vielä maksaa ilman että sellaisesta on edes kuullutkaan, vaikkei tällä hetkellä ole varaa edes elämiseen muutenkaan.

13

5634

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Lepo vaan

      Useimmissa paikoissa tulee 2 laskua. Kulutus siirto.
      Ja yleensä fortum hallitsee verkot ja perii siirrosta. Eli aina käytännössä kulutuslaskun verran myös siirtomaksua.

      Turha soitella ja valittaa. Normaali käytäntö.
      Fortum siis omistaa piuhat ja se toinen firma myy sähkön.

      • joissakin vain sähköyhtiö o...

        piuhat kuten minulla ja laskussa lukee siirtomaksu sähkönkulutus eli sinä maksat tuolle toiselle vain sähkön et siirtomaksua.kannattaisi lukea tarkemmin sähköä ostaessa miten menee sillä monesti jos piuhat ja sähkö tulee samalta yhtiöltä on halvempaa.

      • täällä päin.
        joissakin vain sähköyhtiö o... kirjoitti:

        En ole täysin varma tosin, mutta näyttäisi siltä että sähkö tulee Fortumilta, ja jokin toinen sähköyhtiö sitten siirtää sitä minulle, tai toisin päin. Näyttäisi siltä ettei ole mahdollista saada kaikki yhdeltä sähköyhtiöltä.

        Mutta ei missään papereissa lukenut että joudun maksamaan 60euroa sähkönsiirrosta ( sähkölasku 50euroa), eikä kukaan, keneltä sähkölaskun suuruutta kyselin varautuakseni arvioimaan paljon rahaa tarvitsen, sanonut että se voisi olla kaksikertaa suurempi kuin heidän laskunsa. Maksan nyt isompaa sähkölaskua kuin kukaan tuntemani ihminen.

      • halvempaa
        joissakin vain sähköyhtiö o... kirjoitti:

        piuhat kuten minulla ja laskussa lukee siirtomaksu sähkönkulutus eli sinä maksat tuolle toiselle vain sähkön et siirtomaksua.kannattaisi lukea tarkemmin sähköä ostaessa miten menee sillä monesti jos piuhat ja sähkö tulee samalta yhtiöltä on halvempaa.

        jos ostaa sähkön ja sähkönsiirron samasta
        yhtiöstä. Ainakin Fortum on täysi rosvo.

        ja alkuperäisellä kysyjälle vielä rautalangasta:

        sähkönsiirrosta ja itse sähköstä maksetaan AINA
        erikseen. Jos ostat sähkön samasta puljusta, mikä
        omistaa asunnollesi tulevat piuhat, niin saat
        vain yhden laskun. Tällä yhdellä laskulla
        veloitetaan samalla kertaa siirtomaksu itse sähkö.

        Uutisissa paljon meuhkattu sähköyhtiön kilpailuttaminen
        tarkottaa sitä että itse sähkön voi ostaa mistä tahansa
        yhtiöstä. Kilpailuttamalla voit vaikuttaa ainoastaan
        toiseen puoliskoon laskusta (itse sähkön osuus) ts.
        voit vaihtaa sen sähköyhtiön toiseen, jolta tulee
        lasku pelkästä sähköstä. laita vaikka googleen
        hakusanoiksi: sähkön kilpailuttaminen
        tuolla pitäisi löytyä tietoa ja sivustoja, joilla
        voi vertailla eri sähköyhtiöitä.

        ja sitten ne huonot uutiset:

        Fortumista et pääse eroon kuin muuttamalla toiseen
        kämppään, jonne ei tule fortumin piuhoja. joudut
        aina maksamaan sähkön siirrosta fortumille, sillä
        se omistaa ne piuhat. Jos haluat ainostaan yhden laskun
        joudut vaihtamaan nykyisen sähkön myyjän fortumiin,
        jolloin saat laskuja vain fortumilta.

        Itse en tätä siirtoa suosittele sillä omasta mielestä
        Fortum on täysi rosvo. Melkein mistä tahansa muualta
        sain halvempaa sähköä kun itse joskus näitä pähkäilin.

    • vattenfallin asiakas

      Kyllä tuo on ihan normaali käytäntö sähköyhtiöiltä.

      Itselleni tulee sähkölasku vattenfallista, ja se sisältää sekä sähkön myynnin että myös sähkön siirron.Täällä on siis vattenfallin piuhat käytössä. Minulle tulee sähkölasku joka kuukausi, koska en halua saada kerralla liian suurta laskua. Ensi kuun laskussa näyttää olevan sähkön myynnin osuus 16,80 e ja siirron osuus 15,47 e. Yhteensä siis 32,27 e. Tekeehän tämä vuoden aikana ison summan, on noussut sähkömaksut melko paljon muutaman vuoden aikana.

      Kannattaa sopia siitä, että saisit sähkölaskun joka kuukausi, niin ei olisi kerralla kovin suuri. Sille ei mahdaa mitään, että sähköstä on pakko maksaa ja yhtiöt sanelee hinnan.

      • ap.

        Varauduin, kun asiasta kyselin, että sähkölasku olisi kuukaudessa 40-50euroon, ja kaverilla kiinteä sähkölasku 70 euroa kuukaudessa, mutten koskaan voinut kuvitellakaan, että sähkölasku voisi olla edes lähellekään sadan euron!

        En ymmärrä miksi ihmiset, joilta tätä näin netissä kyselen, suhtautuvat niin ärtyneesti minuun. Onko se niin vaikea joidenkin käsittää, miten isolta tuo lasku tuntuu, etenkin kun ei ole läheskään niin paljon tuloja jotta olisi varaa maksaa tuollaista laskua.
        Mutta huomenna pitää ruveta etsimään töitä. Jospa tämä vielä tästä helpottuu. Asuntoa etsin niin pitkään ja suurella vaivalla, etten aio muuttaa ennen kuin opinnot ovat ohitse.

        Ehkä ensikerralla asuntoa etsiessä voisin sitten kysellä mikä yhtiön kaapelit tms. ne sähköt asuntoon siirtää, jos se on siitä kiinni millainen lasku on odotettavissa.

      • bootstraps
        ap. kirjoitti:

        Pari juttua:

        -Mikä lämmitysmuoto asunnossasi on? Voisiko yksi syy korkeaan laskuun olla lämmityssähkö? Jos sulla on suorasähkölämmitys, siis ihan sähköpatterit, lämmitykseen meneen paljon sähköä = iso lasku. Jos sulla taas on asunnossa vesikiertoinen keskuslämmitys kaukolämmöllä tai öljyllä (todennäköisimmät vaihtoehdot), niin lämmitykseen ei virtaskaa mene.

        - Tähän liittyen: jos sulla on suorasähkölämmitys, niin miten huonelämpötila ja termostaattien säätö, paahtaako patterit tulikuumina koska niiden yläpuolella olevista ikkunoista vetää tai tuuletusikkuna on auki?

        - Ilmeisesti kyseessä on ihan ensimmäinen sähkölasku asuntoon muuton jälkeen? Nythän sähköä ei ole vielä laskutettu sinun todellisen kulutuksen mukaan vaan arviona. Onkin siis todennäköistä, että mittareiden lukemisen jälkeen ja tasauslaskun jälkeen arviolaskusikin pienenee. Mutta oletko sähkösopimusta tehdessäsi ilmoittanut sähköyhtiölle varmasti tiedot asunnostasi ja todennäköisestä käytön määrästä oikein? Asunnon koko, asukasluku, pääsulakkeen koko, sähköä kuluttavat laitteet (onko sähkösaunaa, pakastinta, pesukonetta jne.)?

        - Miten muutoin energian käyttösi? Ethän jätä mitään kodinkoneita valmiustilaan, tietokonetta koko ajan päälle, valoja päälle, pidä turhaan ikkunoita tai partsin ovea auki, availe turhaan jääkaappia tai pakastinta jne. Kaikesta tuosta kertyy yllättävän paljon kokonaisuudessaan.

      • ap.
        bootstraps kirjoitti:

        Ensinnäkin kiitos siitä että otit ongelmani vakavissasi ja ehdotit monta hyvää syytä tälle tilanteelle.

        Säästäväinen olin yrittänyt olla alkuajat kun asunnossa asuin, ja kyllä vieläkin, ettei mulla ole tosiaan kuin pari sähköpatteria asunnossa päällä (ei pitäisi olla mitään kylmän ilman vetoa), jää/viileäkaappi-systeemi tietty päällä, ja iltaisin 2-5 tuntia tietokone tai pleikka tv. Yleensä on vaan yksi lamppu päällä siinä huoneessa missä silloin satun olemaan, ja käytän noita energiansäästö-lamppuja.

        Ensimmäiset laskut on. Jos se on tosiaan nyt kiinni siitä että ne ovat vaan arvioinneet kulutustani, niin sattuisitko tietämään milloin ne tarkistuttaa paljon minä tosiasiassa sitä sähköä kulutan? Kun tuollainen lasku kuulostaa naurettavalta ottaen huomioon miten vähällä sähköllä loppujen lopuksi olen tässä elellyt. Tietokonettakin pidin auki ensimmäisen kuukauden ainoastaan pari tuntia.

        Jos osaisit vielä jotain neuvoa heittää, niin arvostaisin suuresti. Tässä on aika neuvoton olo kun ei Fortumiltakaan ole tullut vastausta miksi se sähkönsiirto-lasku on niin iso.

        Tämä on nyt vähän mutua, mutta eiköhän sähkömittareiden luku ole normaalisti vuoden vaihteen kieppeillä. Mittarihan on luettu edellisen kerran silloin kun entinen vuokralainen lähti (irtisanoi sopimuksensa) ja sinä teit oman sopimuksesi, eli että sähköyhtiö tietää mistä kulutuslukemasta alkaen alkaa laskuttamaan sinua.

        Yleensä mittarit ovat etäluettavia, eli sähköyhtiö käy jostain pääkeskuksesta tms. lukemassa kulutuslukemat. Maaseudulla asukkaan täytyy lukea mittari ja ilmoittaa semmoisella kaavakkeella sähköyhtiölle. Sitten vertaavat todellista kulutusta arviolaskulla laskutettuun, ja joko perivät lisää jos on käyttöä enemmän kuin laskutettu, tai sitten palauttavat liikaa maksettuja (no joo, lienee tosi harvinaista).

        Nyt en tiedä, miten just sinun sähköyhtiössäsi tehdään, mutta itsellä meni niin, että kun muutin nykyiseen kämppään, ilmoitin sähköyhtiön "tee sähkösopimus"-nettisivun kautta asunnon koon, asukkaiden määrän, jutut laitteista (jääkaappipakastin kyllä, saunaa ei) yms. ja sitten sähköfirma arvioi normaalikulutuksen noille spekseille.

        Veikkaan, että tosiaankin tuo sähkölämmitys on yksi "syyllinen" hurjalta tuntuvaan laskuun. Ne, joiden kämpässä on keskuslämmitys, maksavat lämmityksestä osana vuokraa/yhtiövastiketta. Sä maksat sen sitten isompana sähkölaskuna. Onkohan sulla sitten vuokra vähän edullisempi, kuin mitä saman kokoisista ja muutoinkin vertailukelpoisista kämpistä ko. kaupungissa pyydetään? Toivottavasti.

        Mun mielestäni sun kannattaisi ottaa yhteyttä sähköfirman asiakaspalveluun, ja kertoa että sun mielestä tuo arviolaskulla laskutettu tuntuu kovasti isolta, että voisivatko siellä tarkistaa laskelmat. Ettet maksa turhaan liian isoa arviolaskua. Voihan se olla, että todellinen kulutus on tuota luokkaa, mutta jos ei olekaan niin turhaa lainaat rahojasi sähköyhtiölle.

        Ikävä kyllä sille, että siirrosta menee oma hinta ja ite virrasta menee oma hinta, et voi mitään. Siis tietystihän sen pitäisi mennä niin, että yhtä monta kilowattia siirretään kuin mitä käytetäänkin.

        Toivottavasti asia selviää johonkin suuntaan! Ai niin, ja onnea uuteen kotiin.

        Taidanpa ottaa yhteyttä sähköyhtiööni ja kysyä asiasta.
        Kiitti vielä kerran :)

      • minä maksan
        ap. kirjoitti:

        Taidanpa ottaa yhteyttä sähköyhtiööni ja kysyä asiasta.
        Kiitti vielä kerran :)

        omakotitalosta sähköä.Eli jossain mättää nyt paljon. Lukeman voi ilmoittaa koska vaan sähköyhtiölle. Kun muutit ko.asuntoon otitko sähkölukeman ylös?

      • ap.
        minä maksan kirjoitti:

        omakotitalosta sähköä.Eli jossain mättää nyt paljon. Lukeman voi ilmoittaa koska vaan sähköyhtiölle. Kun muutit ko.asuntoon otitko sähkölukeman ylös?

        Ihan uusi olen näissä asioissa, joten sähköyhtiössä vaan kävin sopimuksen tekemässä, ja he sanoivat että tekevät arvion sähkönkäytöstäni, ja siinä se suurin piirtein oli koko homma. Muusta en tiedä mitään.

        Sähköyhtiööni lähetin kuitenkin viestiä, että sähkölasku tuntuu aika isolta, jos voisivat jotenkin katsoa maksanko ihan oikean verran siitä.
        Odotan nyt vastausta sieltä.

    • Anonyymi

      Suurin osa sähkön kuluttajista, (etenkin suuria laskuja maksavia omakotitalon omistajia,) veloittaa sähkön siirrosta paikkakunnan sähkö yhtiö, eli sille ei voi mitään. Siirto +alv.
      Sitten itse sähkön myyjän voi kilpailuttaa koko Suomen alueelta, jolloin vaikka Etelä Suomen kuluttaja voi osta vaikka Lapista, ja sieltä tulee sitten sähkön kulutus lasku.
      Sähkö +alv ja kk maksu yleensä. Omakoti asukas voi saada sähkö laskun talvikuukautena esim sähkö alv 24 % +kk maksu 250 euroa ja siirto alv 24% 350 euroa tämä esimerkki oma pörssisähkön näkymä maaliskuulta 2024. Ne joilla on viellä määräaikaisia laskut ovat jopa suurempia. Kokemuksia niistä voisi joku kertoilla.?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      307
      7032
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      65
      2089
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      175
      1807
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      15
      1317
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1257
    6. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      169
      1190
    7. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      7
      1176
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      54
      1096
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1051
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      288
      992
    Aihe