kuka on katkera??!!

haluan tietää kuka on oikeasti katkera ja kuka ex oikeasti voi myöntää olevansa katkera entisen miehensä uudesta suhteesta?? meillä miehen ex yritti kaikkensa erottaakseen meidät. minkähän ihmeen vuoksi? hän oli nii älyttömän katkera kun näki että meidän suhteesta on kehkeytymässä vakava. mentiin kihloihin nyt ollaan muuttamassa yhteen. kamala miten hän yritti lasten kautta pompottaa miestäni. alussa onnistuikin monta kertaa kun miehelleni lapset on maailman tärkeimpiä ja tekee kaikkensa heidän vuoksi. mutta äidin tyyli oli tälläinen hae lapset keskiviikkona, eiku hae tänään, hae toinen tänään ja toinen huomanna. huh! lapset oireili mahdoton ja kärsivät tilanteesta. kun ees taas pompoteliin. sitten mieheni tilasi ajan lasten valvojalle ja siellä sopivat säännölliset tapaamiset. ja silti edelleen ex yrittää vieläkin vaikuttaa meidän elämään ihan kaikella tavalla.
ja en kaipaa sellaisia kommentteja että älä yritä erottaa lapsia isästään ymsyms mitä tällä palstalla usein näkee. minä en isää ja lapsia erota ja miehen lapset on mulle tärkeitä ja rakkaita.
21644
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Luulen, että ne ex:t jotka on tulleet jätetyksi mahdollisesti toisen naisen takia on niitä jotka ovat katkeria ex:nsä uusista suhteista.
Itse lopetin rakastamasta ex-miestä jo pari vuotta ennen kuin vihdoin ilmoitin et haluan eron. Erosta tuli riitaisa, sillä mies oli katkera siitä että rikoin meidän perheen jne. Myös lapsi sai osansa tuosta katkeruudesta kun vieraili isänsä luona. Kun ex sitten löysi uuden, rauhottui mieskin, lapsikin sanoi et isän luona on nyt kivempaa eikä isä ole niin kireä. Itse siis olen suorastaan kiitollinen siitä et ex löysi uuden onnen, ja vielä naisesta josta lapsenikin kovasti pitää.

Äänestä
  • no meidän suhde alkoi kun heidän erosta oli vuosi. että en ollut toinen nainen enkä ikinä sellaiseen suostuisikaan.

    Äänestä

  • aloittaja kirjoitti:

    no meidän suhde alkoi kun heidän erosta oli vuosi. että en ollut toinen nainen enkä ikinä sellaiseen suostuisikaan.

    että teillä olisi ollut toinen nainen eron syynä, mutta näitä kirjoituksia lukiessa olen huomannut että se ainakin tekee jätetystä kovin katkeran. Epäilen, että jos eronnut on hän sitten mies tai nainen ei käsittele tuota eroa ihan rauhassa ja hyväksy sitä sen jälkeen niin katkeruuksia tulee. Oli iloa lukea että välität miehesi lapsista, näin ei aina ole. Ikävä kyllä tältäkin palstalta olen saanut lukea kymmeniä ja taas kymmeniä kirjoituksia siitä miten nyxä vihaa miehensä lapsia , on mustasukkainen, välinpitämätön, ja mitä milloinkin.
    Puhupa asiasta miehesi kanssa ja sopikaa yhteiset pelisäännöt joilla menette eteenpäin, ex:stä viis. Älä anna naisen pahottaa mieltäsi, anna miehesi hoitaa asiat hänen kanssaan, hän sietää varmasti paremmin moisen käytöksen ex-puolisoltaan kin sinä. On vaikea hyväksyä asiatonta käytöstä itselleen periaatteessa täysin vieraalta ihmiseltä, tiedän sen kokemuksesta.
    Tsemppiä !

    Äänestä

  • paikkansa,ainakin minun suhteeni.
    Sitä naista,joka oli siellä taustalla ja selityksenä miehen kiireelle erota ja "miettiä asioita yksin",oli hyvin vaikea mieltää hienoksi ja hyväksi äitipuoleksi! Minut petettiin!!!
    Tällä naisella,joka on tullut kuvioihin vasta eron jälkeen on taas ihan eri mahdollisuus olla sinut suhteessa exän ja hänen lapsensa kanssa.Ja myös minun kanssani! Ja sehän on ideaalitilanne,jos mikä! Exät ja nyksät ja sitten se jokin siinä välissä(tarkoitan puolisoa, entistä tai nykyistä)
    Koska olette huomanneet,että jos on lapsia,on exiäkin :)

    Äänestä

Siis tää on aivan ihana palsta seurata kun mustasukkaiset nyxät ja "katkerat" exät tappelee keskenään :):):)
Jatkakaa vaan :)

Äänestä
  • tapella vaan mietitään miksi näin on.
    Ja jatketaan samalla tavalla pähkäilyjä jatkossakin ihan ilman sun lupaakin.

    Äänestä

pilata miehen välit lapsiin, minuun ja koko sukuunsa, sitten syytti väleistä muita. Nyt meillä välit niin kireet, että kukaan ei tapaa enää ketään. Valehtelevat manipuloivat suhteet pilasi miehen koko elämän. Mies elelee nyt yksin masentuneena, syö lääkkeitä, ja yrittää koota itseään, kun ei ole exiä eikä nyksiä, ei lapsia eikä sukuakaan enää.
Sellaista se on kun kuuntelee vääränlaisia ihmisiä ja varsinkin katkeria uusia suhteita, joilla oma elämä on silkkaa sählinkiä. Onneksi mies pääsi eroon niistä ketkuista naisista, ei sen puoleen emme mekään häntä enää huoli. Uusi elämä uudet haasteet ja olot.

Äänestä
  • mun avokkini katkaisi välinsä koko entiseen sukuunsa,lapset mukan lukien,koska ex-mäskäri on täys v...u.

    Äänestä

  • määkin kirjoitti:

    mun avokkini katkaisi välinsä koko entiseen sukuunsa,lapset mukan lukien,koska ex-mäskäri on täys v...u.

    :-D

    Niin. Eiköhän se tietenkin alkuun vaikuta paljonkin asioihin, millä tavalla ero on tapahtunut, millä tavalla lapsista huolehditaan ja millä tavalla kunnioitetaan toista vanhempana, kun puolisona olo ei enää ole mahdollista.

    Uusi on oikeastaan vain toisen exän elämää. Ei se siihen toiseen exään niinkään vaikuta, ellei aiheuta huolta lasten kautta. Tai paranna lapsen ja toisen vanhemman suhdetta vakiinnuttamalla vauhdikkasta kukasta kukkaan bile-elämää.

    Ehkä se kuitenkin on eniten kiinni ihmisten persoonallisuuksista ja kyvyistä toimia toista ihmistä kohtaan kuten hyviin käytöstapoihin kuuluu. Oli se ero sitten tapahtunut millä tavoin vain.

    Äänestä

  • ex-mäskäri? kirjoitti:

    Avokkini exä teki kaikkensa että sai isukin jättämään koko poppoon.Ollaan käyty muutamat käräjätkin mun avokin exän takia.Saa meidän puolesta upota suohon koko mäskäri.

    Äänestä

  • tarkoitin kirjoitti:

    Avokkini exä teki kaikkensa että sai isukin jättämään koko poppoon.Ollaan käyty muutamat käräjätkin mun avokin exän takia.Saa meidän puolesta upota suohon koko mäskäri.

    Tuntuu että otat asian vähän liian henkilökohtaisesti,niinhän?

    Äänestä

  • se mäskäri voitti??? kirjoitti:

    Tuntuu että otat asian vähän liian henkilökohtaisesti,niinhän?

    päinvastoin lapset menettivät hyvän isän.Nyt siellä sählää uutena isäpuolena yhtä lihava ukko kuin on akkakin.Minun avokkini on edelleen vierelläni ja onnellinen.

    Äänestä

  • se mäskäri kirjoitti:

    päinvastoin lapset menettivät hyvän isän.Nyt siellä sählää uutena isäpuolena yhtä lihava ukko kuin on akkakin.Minun avokkini on edelleen vierelläni ja onnellinen.

    mutta mikä ihme on mäskäri? Mies vai?

    Äänestä

  • se mäskäri kirjoitti:

    päinvastoin lapset menettivät hyvän isän.Nyt siellä sählää uutena isäpuolena yhtä lihava ukko kuin on akkakin.Minun avokkini on edelleen vierelläni ja onnellinen.

    tahtosi loppujenlopuksi läpi,eli onnellisen elämän miehesi kanssa kahdestaan. Ilman sinua lapsilla ja isällä olisi yvä yhdessä. katsoppa itsees peiliin ja hopusti missä meni vikaan...tuskin äidin ja lasten tai uuden miehen lihavuus se isoin ongelma on.

    Äänestä

  • ehkä epäoleellista kirjoitti:

    mutta mikä ihme on mäskäri? Mies vai?

    ylilihava ex-akka joka on syömällä syönyt itsensä valmisruuilla tynnyriksi.

    Äänestä

  • elikkä sait kirjoitti:

    tahtosi loppujenlopuksi läpi,eli onnellisen elämän miehesi kanssa kahdestaan. Ilman sinua lapsilla ja isällä olisi yvä yhdessä. katsoppa itsees peiliin ja hopusti missä meni vikaan...tuskin äidin ja lasten tai uuden miehen lihavuus se isoin ongelma on.

    vaan sen mäskärin vi...maisuus.

    Äänestä

Myönnän rehellisesti olleeni tosi katkera ja vihainen miehen uudesta suhteesta. Vaikka itsekin tiesin ettei liittomme ole onnellinen niin en olisi koskaan edes voinut kuvitella että mies etsii ensin uuden ja sen jälkeen vasta kertoo miten onneton hän on ollut jne. jne.

Katkeruudesta ja vihasta olen päässyt eroon mutta vieläkään en pysty kohtaamaan ex:n uutta kasvotusten. Onneksi esikoisen rippijuhliin on vielä muutama vuosi aikaa joten enköhän minä siihen mennessä ole valmis samoissa juhlissa nyksän kanssa olemaan. Tiedän, että tämä on tyhmää ja lapsellista mutta en voi itselleni mitään.

Äänestä
  • ole lapsellista eikä tyhmää.
    Eihän se ole edes inhimillinen ihminen joka ei tuollaisesta sydämmistyisi. Minä ainakin ymmärrän täysin kantasi. Kyllä ihmisen pitää olla julma että pettämisen kautta irrottautuu suhteestaan. Vaikka itse olinkin aikoinaan onneton suhteessani ja tunteetkin kuolivat en koskaan pettänyt, niin paljon kuitenkin kunnioitin lapseni isää.

    Äänestä

  • kun ihmiset ei puhu kun vasta jälki käteen.. (jos vaikka liitossa olis jotakin pelastettavissakin). mutta kuten wilma60 jutusta huomas että suhteessa on jotakin vikaa sitten oltava jos toinen lähtee..

    oli se mies tai nainen mutta puhetta puhetta ja paljon låheisyyttä ja yhdessä oloa ja toisen auttamista HYVÄT IHMISET! jos liittonne haluatte säilyttää. / erota sovussa!

    Äänestä

  • lukenut viestejäsi ja olet varmasti fiksu nainen.

    Äänestä

  • Toisilla toipuminen vie kauemmin kuin toisilla.Meillä oli aika rankka ero,osui aivan vauva-aikaan.Miehen nykyinen ei ole halunnut olla sen kummemmin väleissä kanssani (ei ollut varsinaisesti syyllinen eroon).Kaikkiin lasten juhliin hänet olen kuitenkin kutsunut,muttei ole halunnut tulla,ehkä jonkinlainen kynnys omien sukulaistenikin suhteen.Nyt monen vuoden jälkeen tuli kesällä juhliin ja voi sanoa,että rinnassa välkähti niin mukavasti.Oli selvästi yksi askel taas suhteiden eheytymiseen,en haluaisi olla huonoissa väleissä kenenkään kanssa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kaikkea sitä... kirjoitti:

haluan tietää kuka on oikeasti katkera ja kuka ex oikeasti voi myöntää olevansa katkera entisen miehensä uudesta suhteesta?? meillä miehen ex yritti kaikkensa erottaakseen meidät. minkähän ihmeen vuoksi? hän oli nii älyttömän katkera kun näki että meidän suhteesta on kehkeytymässä vakava. mentiin kihloihin nyt ollaan muuttamassa yhteen. kamala miten hän yritti lasten kautta pompottaa miestäni. alussa onnistuikin monta kertaa kun miehelleni lapset on maailman tärkeimpiä ja tekee kaikkensa heidän vuoksi. mutta äidin tyyli oli tälläinen hae lapset keskiviikkona, eiku hae tänään, hae toinen tänään ja toinen huomanna. huh! lapset oireili mahdoton ja kärsivät tilanteesta. kun ees taas pompoteliin. sitten mieheni tilasi ajan lasten valvojalle ja siellä sopivat säännölliset tapaamiset. ja silti edelleen ex yrittää vieläkin vaikuttaa meidän elämään ihan kaikella tavalla.
ja en kaipaa sellaisia kommentteja että älä yritä erottaa lapsia isästään ymsyms mitä tällä palstalla usein näkee. minä en isää ja lapsia erota ja miehen lapset on mulle tärkeitä ja rakkaita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu