Tarinan alku

Mielipiteitä tarinan alusta, kiitos.
-------------------------------------

-Onni lopeta! Anni huusi närkästyneenä.
Hän oli hetkeä aikaisemmin nukahtanut auton renkaiden valitukseen, niiden painautuessa kuivaa asvalttia vasten. Onnilla oli tapana kiusata aina, kun silmä hieman vältti ja nyt oli otollinen aika työntää lankaa siskonsa nenään, kun tämä oli nukahtanut auton takapenkille.
Onni yritti vielä työntää lankaa uudestaan Annin nenän lähettyville. Anni huitaisi kädellään ja huudahti kimeällä äänellä:
- Lopeta nyt, usko!
Isä käänsi päätään takapenkin suuntaan ja sanoi tuimalla äänellä.
- Olkaa kunnolla siellä, enää ei ole pitkälti.
- Olkaas nyt lapset, äitikin sanoi.
Pikkuveljellä oli kuitenkin sellainen viekas ilme kasvoillaan, että Anni tiesi, ettei se jättäisi pelleilyään tähän.
Koko päivän oli paistanut aurinko. Pennasen perhe oli taas matkalla maaseudun rauhaan, kaupungin kiireistä. Tosin kireä tunnelma tuli mukana automatkaa mutkistamaan. Kesäloma oli aluillaan ja vanhemmilla kestäisi muutaman päivän saada taas hermot leputettua, kunnes ne taas pinnistetään äärimilleen loman loppuessa.


Kesäsade tuli kuin huomaamatta ja isä laittoi pyyhkijät päälle, kiroten hieman.
Volvon renkaiden valitus hieman rauhoittui ja pyyhkijöiden sävel soi matkamusiikkia.
Anni torkahti uudelleen.
Hän ei saanut kuin hetken uinahduksen kun tunsi taas nenänsä kutiavan voimakkaasti.
- Lopeta idiootti! Anni huusi ja läpsäisi veljeään päälaelle. Ainakin niin oli tarkoitus, mutta lyönti osuikin veljeä silmään.
- Ääh, Anni löi, Onni parkui täydellä äänellä.
- Mitä kutittelet? Anni karjui.
Lapset alkoivat käsirysyn, mikä oli tuttu niin monilta matkoilta. Turhautuminen istumiseen kuumassa autossa, sai aina veljen ylivilkkaaksi ja tilanne ajautui aina samaan pisteeseen.
- Nyt kunnolla siellä takapenkillä! Isä alkoi hiiltyä.
- On se kumma, kun yhtä matkaa ei voida olla kunnolla, isä sanoi tuohtuneena.
- Mutta kun Onni kiusaa, Anni kokeili selittää.
- Onni ja Onni, suut suppuun siellä, isä puhisi.
Isä katsoi vihaisesti takapenkille ja katse kertoi, että oli parempi olla hiljaa.
Silloin Äiti huudahti pelästyneenä:
- Varo!
Jokin tumma hahmo ilmestyi metsän reunasta ja juoksi suoraan auton eteen.

Isä painoi jarrupolkimen pohjaan, niin että koko auto tuntui heittelevän sateen liukastamalla tiellä. Tuntui kuin aika olisi pysähtynyt ja kaikki tapahtunut, kuin hidastetussa filmissä. Vaikka isä jarrutti niin voimakkaasti kuin pystyi, auto ei täysin ehtinyt pysähtyä, vaan kuului tömähdys, jonkin osuessa auton etupuskuriin.
101047
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Teksti on sujuvaa, joskin kliseistä - aika tuntui pysähtyvän, ym. Dialogi uskottavaa, ainakin isän sanoista tuli oma isäni mieleen.

Tarinan kiinnostavuus riippuu paljon jatkosta. Sisarusten nahistelu autossa ei ollut erityisen kiinnostavaa, mutta jaksoin kuitenkin hyvin lukea, ja jos jatko on mielenkiintoista niin voisin lukea lisääkin.

Äänestä

Ihan sujuva aloitus, joskin dialogi kaipaisi jotain, tai jotain pois. Itseäni häiritsi tuo isän leppoisa kommentti: "olkaas kunnolla, enää ei ole pitkälti" Toki riippuen millaista isää olet kaavaillut, että jos tuo on vaan soosoo, niin sitten ihan ok. Itse jättäisin tuon sivulauseen pois, siis niin, että isä todella tarkoittaa mitä sanoo. Mutta todellakin henkilön tulevasta luonteesta kiinni. Ja äidin kommentin jättäisin kyllä kokonaan pois, sillä olettamuksella, että isä komentaa lapsia olemaan hiljaa, eikä vain sano sitä ihan asiana, että olishan se kiva ku oisitte rauhassa. Ja tuo asia häiritsi heti alkuun kun luin ja häiritsevyyttä lisäsi kun isä olikin sitten jo tosissaan, mielestäni turhan nopea mielenmuutos.

Muuten ihan sujuvaa tekstiä kylläkin.

Äänestä

asiavirheestä. Renkaat painaituivat kuivaan asfalttiin mutta auto heittelehti sateen liukastamalla tiellä.
Ihan luettavaa tekstiä.

Äänestä

ny sellanen vika tossa tekstissä, että sun tarttee opetella lauseenvastikkeen käyttö. Siihen ei nääs tuu pilkkua (isä laittoi pyyhkijät päälle, kiroten hieman).

Sitten sulla on sellasta teennäistä tyyliä tossa pitkin matkaa, ihan niiqu yrittäisit tehdä tästä taiteellisempaa kuin tää onkaan. Sitä mä en sit kans tajuu, et miten renkaat valittais kun ajetaan kuivalla tiellä. Eikse hei oo enempi niiku nukuttavaa hurinaa tms.

Sit tos alussa toi että "Onnilla oli tapana jne" on ihan turhaa. Onni ny sitten vaan tunkee sitä lankaa Annin nenään ja sillä selvä ja siitä lähtee.

Kirjotas tää uudelleen.

Äänestä

Laitan tähän minäkin, kun itsekin pyytelin tuossa juuri kommentteja tekstistäni. Olen siis harrastajakirjoittaja, en osaa purkaa tekstejä osiin tieteellisteknisellä tarkkuudella niin kuin ammattikriitikot aina uskomattomalla ammattitaidollaan tekevät (mutta ne kaikki eivät välttämättä ymmärrä mitä flow on...).

Yleensä en tykkää lukea lainkaan täyttä realismia. Olen nimittäin niitä, jotka todellisessa elämässä laittavat tämänkaltaiset kakarat erilleen reisuun lähtiessä. Siis tässä tapauksessa poika äitinsä kanssa takapenkille ja isälle kartturiksi tytär.
Juu.
Tämä on siis niin realistista tekstiä, että riippuu hyvin paljon jatkosta jaksaisinko lukea eteenpäin.

Kirjoittaja olet kyllä. Dialogi on monelle kirjoittajalle niitä kompastuskiviä, mutta tässä se on jokseenkin onnistunutta mielestäni.

Äänestä

Kliseinen alku, käytetty varmaan sadoissa stooreissa.

Turhia täytesanoja (hieman, vielä, kuitenkin, taas, tosin...) ja muita itsestäänselvyyksiä (huitaisi kädellään - harvoinpa sitä muulla...), kömpelöitä sivulauseita, vääriä lauseenvastikkeita, pilkkuvirheitä, kirjoitusvirheitä...

Esimerkiksi lause "Turhautuminen istumiseen kuumassa autossa, sai aina veljen ylivilkkaaksi ja tilanne ajautui aina samaan pisteeseen" on aivan kamala.

Harjoiteltavaa on paljon. Koko juttu olisi kirjoitettava uudelleen.

Äänestä

Kirjoitus ihan sujuvaa. Olisit voinut kertoa mikä jäi auton alle? Se ratkaisee tuleeko tästä kiinnostava.

Äänestä

Sherska-rebornin ko. tekstin tähän nopeasti editoituna. Voitte itse päätellä eron alkuperäisen ja alla olevan välillä.

-Onni! Lopeta! Anni huudahti.
Hän oli hetkeä aiemmin nukahtanut auton renkaiden vaimeaan ujellukseen niiden painautuessa kuivaan asvalttiin. Onnilla oli tapana kiusata aina, kun silmä vältti. Tytön nukkuessa takapenkillä oli otollinen hetki työntää lankaa tämän nenään.
Onni yritti uudelleen.
Anni huitaisi ja huudahti kimeästi. - Lopeta nyt! Usko!
Isä käänsi katseensa takapenkille.
- Olkaa kunnolla! hän jyrähti.
- Totelkaa isää! äiti vahvisti.
Pikkuveljen juonikas ilme paljasti, ettei kusaaminen jäisi tähän.

Aurinko oli paistanut koko päivän.
Pennasen perhe oli matkalla maaseudun rauhaan, pois kaupungin kiireistä. Kireä tunnelma oli tuttu aikaisemmilta automatkoilta. Kesäloma oli vasta aluillaan, ja vanhempien hermot kaipasivat lepoa.

Lämmin kesäinen sadekuuro alkoi kuin huomaamatta ja kasteli tien.
Isä kytki pyyhkijät päälle ja murahti lyhyen kirouksen.
Volvon renkaiden valitus vaimeni, pyyhkijöiden ääni täytti auton.
Anni torkahti uudelleen.
Hän nukahti vain hetkeksi, kunnes tunsi taas nenänsä kutiavan.
- Lopeta, senkin idiootti! tyttö kiljahti ja läpsäisi veljeään päälaelle.
Lyönti osui vahingossa veljeä silmään.
- Anni löi! Onni parahti.
- Mitäs sitten kutittelet? Anni vastasi uhmakkaasti mulkoillen.
Lapset alkoivat taas tutun käsirysynsä.
Kuumassa autossa istuminen sai veljen aina ylivilkkaaksi.
- Nyt rauhoitutte siellä takapenkillä! Isä hiiltyi. - On se kumma, ettette voi olla kunnolla edes yhtä ainoaa matkaa, hän jatkoi tuohtuneena.
- Mutta kun Onni kiusaa, Anni selitti.
- Onni ja Onni! Nyt suut suppuun siellä, isä puhisi ja vilkaisi vihaisesti takapenkille.
Katse kertoi, että oli parempi olla hiljaa.
Samassa Äiti pelästyi. - Varo!
Jokin tumma hahmo ilmestyi metsän reunasta ja juoksi suoraan auton eteen.
Isä painoi jarrupolkimen pohjaan.
Auto heittelehti sateen liukastamalla tiellä. Tuntui, kuin aika olisi pysähtynyt. Kaikki tapahtui kuin hidastetussa filmissä.
Vaikka isä jarrutti voimakkaasti, auto ei ehtinyt pysähtyä.
Kuului voimakas tömähdys auton osuessa tummaan hahmoon.

Äänestä
  • Kyllä sää tätä ny paremmaks sait, mut on tää kuule hei silti aika kökkö vieläki.

    Mitä jos sää keksisit ihan uuden tarinan?

    Äänestä

Lienen väärä henkilö arvostelemaan, joten tämä on siis vain kommentti ja samalla avaus johonkin... toivottavasti.

Ensinnäkin, olen lukenut elämässäni 4 kirjaa, joista viimeinen oli Juoksuhaudantie ja vieläkin ihmettelen mikä siinä oli sen saaman julkisuuden arvoista? En ole ylpeä, saati häpeä sitä etten ole ns. lukevaa tyyppiä, koska elämäni on toisin tavoin hyvinkin rikasta.

Suomenkielen kielioppi on yksi omituisuus, mikä tavallaan tappaa montakin hyvää ja innokasta tarinan kirjoittan alkua. Sama pätee vaikkapa vieraiden kielien opiskelussa, kun virallinen taho opettaa enemmän kielioppia kuin puhumaan kieltä.

Tuota ylläolevaa tekstiä lukiessani tuli heti mieleen kysymys, miksi laittaa kaksoispiste, tai joku muu merkki, jos joku on sanomassa jotakin? Näinhän tietysti on varmasti opetettu ja opittu, mutta tarvitaanko niitä, vaikka tilanteessa, kun Isä kysyi
- Mihin niitä kaksoispisteitä oikein tarvitaan?

Kaikki muukin liika pilkun n******n vaikka mono- tai dialogeissa tuntuu vievän sujuvan luettavuuden, kun kirjoitetaan vaikkapa puhekieltä, tai jonkun sanomaa.

Kuten niin usein, olen varmaan väärässä, mutta olen valmis muuttamaan mielipiteitäni niin kokiessani :)

Joten, jatka vain kirjoittamista. Voin luvata, että kirjoitat kirjasi vähintään neljään kertaan ennen kuin olet sitä painoon toimittamassa. Viimeisillä kerroilla se todellinen muoto alkaa vasta muotoutua. Joskus se on hyvä, joskus ei ;)

Äänestä

Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


mir0l0 kirjoitti:

Mielipiteitä tarinan alusta, kiitos.
-------------------------------------

-Onni lopeta! Anni huusi närkästyneenä.
Hän oli hetkeä aikaisemmin nukahtanut auton renkaiden valitukseen, niiden painautuessa kuivaa asvalttia vasten. Onnilla oli tapana kiusata aina, kun silmä hieman vältti ja nyt oli otollinen aika työntää lankaa siskonsa nenään, kun tämä oli nukahtanut auton takapenkille.
Onni yritti vielä työntää lankaa uudestaan Annin nenän lähettyville. Anni huitaisi kädellään ja huudahti kimeällä äänellä:
- Lopeta nyt, usko!
Isä käänsi päätään takapenkin suuntaan ja sanoi tuimalla äänellä.
- Olkaa kunnolla siellä, enää ei ole pitkälti.
- Olkaas nyt lapset, äitikin sanoi.
Pikkuveljellä oli kuitenkin sellainen viekas ilme kasvoillaan, että Anni tiesi, ettei se jättäisi pelleilyään tähän.
Koko päivän oli paistanut aurinko. Pennasen perhe oli taas matkalla maaseudun rauhaan, kaupungin kiireistä. Tosin kireä tunnelma tuli mukana automatkaa mutkistamaan. Kesäloma oli aluillaan ja vanhemmilla kestäisi muutaman päivän saada taas hermot leputettua, kunnes ne taas pinnistetään äärimilleen loman loppuessa.


Kesäsade tuli kuin huomaamatta ja isä laittoi pyyhkijät päälle, kiroten hieman.
Volvon renkaiden valitus hieman rauhoittui ja pyyhkijöiden sävel soi matkamusiikkia.
Anni torkahti uudelleen.
Hän ei saanut kuin hetken uinahduksen kun tunsi taas nenänsä kutiavan voimakkaasti.
- Lopeta idiootti! Anni huusi ja läpsäisi veljeään päälaelle. Ainakin niin oli tarkoitus, mutta lyönti osuikin veljeä silmään.
- Ääh, Anni löi, Onni parkui täydellä äänellä.
- Mitä kutittelet? Anni karjui.
Lapset alkoivat käsirysyn, mikä oli tuttu niin monilta matkoilta. Turhautuminen istumiseen kuumassa autossa, sai aina veljen ylivilkkaaksi ja tilanne ajautui aina samaan pisteeseen.
- Nyt kunnolla siellä takapenkillä! Isä alkoi hiiltyä.
- On se kumma, kun yhtä matkaa ei voida olla kunnolla, isä sanoi tuohtuneena.
- Mutta kun Onni kiusaa, Anni kokeili selittää.
- Onni ja Onni, suut suppuun siellä, isä puhisi.
Isä katsoi vihaisesti takapenkille ja katse kertoi, että oli parempi olla hiljaa.
Silloin Äiti huudahti pelästyneenä:
- Varo!
Jokin tumma hahmo ilmestyi metsän reunasta ja juoksi suoraan auton eteen.

Isä painoi jarrupolkimen pohjaan, niin että koko auto tuntui heittelevän sateen liukastamalla tiellä. Tuntui kuin aika olisi pysähtynyt ja kaikki tapahtunut, kuin hidastetussa filmissä. Vaikka isä jarrutti niin voimakkaasti kuin pystyi, auto ei täysin ehtinyt pysähtyä, vaan kuului tömähdys, jonkin osuessa auton etupuskuriin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu